Hare Krishnoille

Hei, kerronpa yhden unen jossa olin kanssanne. Unessa olin Hare Krishnojen kanssa yhdessä syömässä valkealta lautaselta ruokaa. Tajusin sen uneksi, jolloin yksi Krishna sanoi: "syötkö sinä kuitenkaan?". Hän näki, että tajuan tilanteen uneksi. No, söin kohteliaisuudeksi ja maistiaisiksi, kun tuli tilaisuus olla mukana party-kekkereissä.

Ajattelin: hienoa että Krishnat ovat näin suvaitsevaisia, suvaitsevat tällaisen maallikonkin mukaan. Ihan yhdessä syömässä ja kaikkea. Olimme kaikki yhtä harmonista porukkaa.

Aurinko paistoi ja oli vehreää, joillain rappusilla olimme kokoontuneet ja taisi olla päivällisaika auringon asennon mukaan. Ilma leppoisa keveä, myös kullankeltaista väritystä maastossa. Hahmoni oli puettu tavalliseen mutta yksinkertaiseen asuun, kaupunkilaistyylisesti collegepaita taisi olla päällä ja mustat siistit kangashousut jalassa. Muilla oli sandaalit ja kukkia sandaaleissa, ja tyypillinen Hare Krishna-asu, tai sanoisinko kaapu, ja joillakin oranssi kaapu. Minulla taisi olla sisitit nahkakengät jalassa.

Opin ottamaan kengät pois tuossa unessa. Toisessa unessa olen ollut buddhalaisten puolella, Timanttibuddhalaisten kokoontuminen, muitta siitä kenties toisille palstoille. Tarpeen mukaan.

Toinenkin uni tulee mieleen, missä eräs hindulaisia vaikutteita saanut selitti: "etsi totuutta ". OIkeastaan huutomerkin kera näin selitti. Pitkään mietin että mitäköhän tuo tarkoittaa, kunnes selvisi, että tuo totuus on minän alkujuurille menemistä ja siinä olemista. Tavallaan Ramana Maharshin totuus tuo. Se on vähän syvempi totuus kuin tuo aiempi party, missä kauniissa vehreässä aurinkoisessa maisemassa nautimme yhdessäolosta ja söimmekin.

Eli on näitä kokoontumisia muillakin tasoilla, ihan spontaanisti tahtomatta. Maailma on monikerroksinen. Ihan pelkiksi uniksi en näitä laske, koska näistä saa kulttuurista infoa ja tapatietoa muun lisäksi. Esim. sen, että temppelitilanteissa otetaan kengät pois jalasta.
0141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

kokija kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu