autojahtaaja

sakemannimme aku (1,5v) on ollut talossamme nyt reippaan puolivuotta. Sisällä ollessa koissuli käyttäytyy kuin unelma. Pihalle mentäessä olemme täynnä energiaa, varsinkin kun näemme auton. Aku alkaa innokkaasti vetämään auton alle itseään. siinä on ollut kerran jos toisenkin talutettavalla ja taluttajalla henki lähdössä. mitä tehdä? Aku on saatu perheestä jossa se ei saanut käydä ulkona kuin kerran päivässä. ei nähnyt muita koiria eikä omistanut lainkaan leluja. uskon että tällä on jotain tekemistä asian kanssa. olisiko täältä apuja saatavissa? kysyin eräältä kasvattajalta neuvoa, hän sanoi että sen koiran tulisi joutua auton töytäisemäksi jotta oppisi.... apua...
6298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

mutta olen jostakin koirakirjasta lukenut:

Autoja jahtaavan koiran autokiinnostuksen pitäisi laantua, kun sen päälle heitetään liikkuvasta autosta läpimärkä pyyhe...

Mene ja tiedä?

Äänestä

mun mielestä koira pitäs vaan kouluttaa kuuntelemaan omistajaansa. kun sanot EI tai VIEREEN ni ei siinä pitäs autojen perässä juoksennella tai minkään muunkaan kunnes lupa annetaan.

Äänestä

Meidän koira oppi "ei katso autoja"käskyllä :)(1.5kk)pääasia että perille meni...kaikki nämä sanat erikseenkin käytössä koiran "sanavarastossa".

Äänestä
  • Onpa kasvattajalta melkoinen ohje suositella koiralle lääkkeeksi auton tönäisyä.
    Siitä voi mennä henki !. Sanoisin , että siinä jyllää suureksi osaksi koiran luontainen saalisvietti. Kiellä autojen jahtaaminen tiukasti, yleensä se menee ohi kun koira vanhenee. Koulutusta ja paljon liikenteen lähellä liikkumista auttaa myös asiaan. Omani kilpailee junan kanssa joka menee jalankulkutien lähettyvillä. Ei onneksi yritä sitä tavoittaa vaan juoksee vierellä (n. 20-30 metrin päässä) kunnes juna voittaa kisan ja menee ohi.

    Äänestä

Meillä pentu jahtas kaikkea liikkuvaa ,autoista lähtien...
Ruohonleikkuri on ihan jahtikohde ykkönen..
mutta kyllä sen koulimalla saa lopetettua,toistetaan vaan niin monta kertaa ,että ei enää jaksa alkaa hönkyileen...aikaa se vaatii ja hermoja..
yritä keksiä sille jokin lelu, vaikka patukka jolla leikitään sisälläkin jotta
kiinnostus herää sitä kohtaan ..
sillä voi yrittää herättää kiinnostusta itseesi kun olette "polttopisteessä" eli autojen läheisyydessä..
Vois kokeilla heittää autosta kolikkopurkilla,josko kavahtas sitä...

kokeilehan kaikenlaista ,kyllä se siitä tokenee =)
(Älä anna auton tahallaan töytäistä,siitä voi tulla vielä isompi harmi)

Äänestä

Meillä uros jahtasi autoja,kunnes hankin auton ja se pääsi mukaan:=))

Toinen täyskasvuisena meille tullut uros,jahtasi autoja"loppuun "asti,eli vielä12v.
Tosin kun kaupungilla kävelimme EI välittänyt autoista ja kaikissa paikoissa ei muutenkaan.
Tietyillä alueilla jahtasi sangen raivoisastiki.
en keksinyt keinoa saada siltä tuo vaihteleva jahtaus loppumaan??

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tepu kirjoitti:

sakemannimme aku (1,5v) on ollut talossamme nyt reippaan puolivuotta. Sisällä ollessa koissuli käyttäytyy kuin unelma. Pihalle mentäessä olemme täynnä energiaa, varsinkin kun näemme auton. Aku alkaa innokkaasti vetämään auton alle itseään. siinä on ollut kerran jos toisenkin talutettavalla ja taluttajalla henki lähdössä. mitä tehdä? Aku on saatu perheestä jossa se ei saanut käydä ulkona kuin kerran päivässä. ei nähnyt muita koiria eikä omistanut lainkaan leluja. uskon että tällä on jotain tekemistä asian kanssa. olisiko täältä apuja saatavissa? kysyin eräältä kasvattajalta neuvoa, hän sanoi että sen koiran tulisi joutua auton töytäisemäksi jotta oppisi.... apua...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu