nimet

oon vasta 13 v tyttö, mutta oon jo näin varhain keksinyt lapsilleni tulevat nimet =)
toivoisin että saisin ensin tytön sitten kahen vuoden päästä pojan ja sitten vuoden päästä tytön. ensimmäisen lapseni nimi olisin Sophie Helmi Erika. Sophie on eräs minulle tärkeä laulajatar, Helmi on niinkuin sama kuin ihana, ja Erika on erään tutun nimi, ja se on muuten vaan kaunis nimi. Poika olisi Henri Jan Joonas, Henri on minulle tärkeä, melkein tärkein ihminen, hän on räppäri myös, Jan ja Joonas ovat molemmat räppäreitä ja myös tärkeitä minulle, ja ne kaikki kolme nimeä ovat hyviä. Viimeinen olisi Erin Helmi Kaisa. Erin on meilikuvitushahmo ja kaunis nimi, Helmi on taas sama asia kuin ihana ja Kaisa on kaunis nimi joka esiintyy erään räppärin biiseissä ja on sitä myöten tärkeä. saatte kommentoida nimiä, mutta älkää kommentoiko sitä, milloin ja miten nimet olen valinnut. kiitos.
6458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kyllä sun mieli ehtii vielä monesti vaihtua varmasti aika monessa muussakin asiassa...

Lähinnä vaan huvittaa tollanen lapsen mieli, kun ajatellaan että saadaan lapsia just minutilleen sitten kun itse halutaan =)

Ja täytyy muistaa että myös lapsen isän mielipide on tärkeä nimen valinnassa, sitä ei pidä unohtaa!

Noh, kiva kuitenkin kun sulla on unelmia ja haaveita, älä koskaan luovu haaveilemisesta! =)

Äänestä
  • Käyhän lukemassa hieman tota lapsettomuus-aiheen alla olevia kirjoituksia.. Niin minäkin ajattelin, ensin poika ja kahden vuoden kuluttua tyttö.. Ei mennyt niin. Kolme vuotta yritystä, eikä oo ensimmäistäkään.
    Tottahan haaveilla saa, se on tervettä!

    Äänestä

juu, royal family rules xD

Äänestä

haaveitahan ne vaan on =)

Äänestä
  • et ole yhtään miettinyt miten nimet sopisivat yhteen.. noi ei tod. sovi hyvin yhteen... ja et sä sitä voi päättää saatko lapsia, voi olla ettet saa lainkaan, pahimmassa tapauksessa!! ja isin mielipidekin on tärkeä!!! kaikki nimet jostai räppäri jutuista, sä kuule kyllästyt siihen räppiin vielä, ja nimetkin unohtuu. mutta on hyvä että sulla on haaveita, mutta elähän itse ensin se oma lapsuus ennenku mietit äidiksi ryhtymistä... =)

    Äänestä

Aika kiva.

Mitäs kun lapsi kysyisi sinulta, että mistä on saanut nimensä?
Vastaisit sitten siinä että Sophie sai etunimensä siitä Royal familyn laulajasta, Sophiesta. Ja Henri Jan Joonas taas sai (oletettavasti) nimensä Royal Familyn tyypeistä Pikku G:stä, Yor123:sta ja Skandaalista ja Erin Helmi Kaisa taas sai Kaisa nimensä muutamasta Pikku G:n biisistä..

Tuommoisen selityksen jälkeen varmaankin vihaisin nimeäni.

Ja niin, tärkein juttu:
Tuskin olet tuota mieltä enää muutaman vuoden päästä.
Kun olin itse sinun ikäinen, halusin ehdottomasti lapsieni nimeksi Emma ja Victoria.. Olin Spice Girls fani.. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


keksinyt jo kirjoitti:

oon vasta 13 v tyttö, mutta oon jo näin varhain keksinyt lapsilleni tulevat nimet =)
toivoisin että saisin ensin tytön sitten kahen vuoden päästä pojan ja sitten vuoden päästä tytön. ensimmäisen lapseni nimi olisin Sophie Helmi Erika. Sophie on eräs minulle tärkeä laulajatar, Helmi on niinkuin sama kuin ihana, ja Erika on erään tutun nimi, ja se on muuten vaan kaunis nimi. Poika olisi Henri Jan Joonas, Henri on minulle tärkeä, melkein tärkein ihminen, hän on räppäri myös, Jan ja Joonas ovat molemmat räppäreitä ja myös tärkeitä minulle, ja ne kaikki kolme nimeä ovat hyviä. Viimeinen olisi Erin Helmi Kaisa. Erin on meilikuvitushahmo ja kaunis nimi, Helmi on taas sama asia kuin ihana ja Kaisa on kaunis nimi joka esiintyy erään räppärin biiseissä ja on sitä myöten tärkeä. saatte kommentoida nimiä, mutta älkää kommentoiko sitä, milloin ja miten nimet olen valinnut. kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu