Muutamien keskustelupalstojen kirjoituksiin vastanneena, ja joitain apuja tarjonneena ei voi välttyä ajatukselta, että avioliiton solmivat ihmiset eivät aina täysin ymmärrä millaiseen sopimukseen ovat nimensä laittamassa. Siksi en voi vastustaa kiusausta aloittaa keskustelua tai gallupia aiheesta, ja ihan ilman ”hampaita tai sarvia”.
Mielestäni on outoa, että laki velvoittaa pankissa takaajalle juurta jaksaen selvittämään, mitä takaus taloudellisesti merkitsee jos ”homma kusee” … mutta ei avioliittoon aikoville tuon sopimuksen merkitystä, jos se tilastoihin jonkin ajan päästä päätyy (jota kukaan ei tietenkään toivo tai itselleen usko tapahtuvaksi … mutta kaikkihan lainoistaankin aikovat suoriutua).
On totta että rakkaus, toisen kunnioittaminen, ja tahto elää toisen kanssa myötä- ja vastamäissä oleellisin asia avioliittoon aikoville. Mutta moniko todellakin ajattelee mitä avioliitto taloudellisesti merkitsee … juridisesti silloin käytännössä jakaa omaisuutensa ja velat puolisonsa kanssa (niin vanhat, kuin tulevatkin). Eikä tässä valinnassa mitään tuomittavaa ole, jos ihminen tekee sen asian ymmärtäen ja tietää että epätodennäköisessä erotilanteessa puolisoiden omaisuudet tasataan yhtä suuriksi (toisin voi toki sopia, ei vaatia).
Nuorina ja ”rahattomina” mentiin ennen useammin naimisiin kuin nykyään. Nyt ns. omaa omaisuutta (asunto, auto, tms.) kuin myös velkaa (vaikka opinto-) ja ikää on avioliiton rauhaisaan satamaan purjehtivilla enemmän. Joten ymmärrettävästi myös avioehdot ovat yleistyneet, mielestäni syystäkin.
Olisi pelottava ajatus, jos mahdollisessa erotilanteessa puolisolta ilmaantuisi huomattavasti velkaa mistä en ole tiennyt, ja mikä vaikuttaa hänen netto-omaisuuteensa (oma omaisuus ja 50% yhteisestä, josta vähennetty omat velat ja 50% yhteisistä) … minkä tasingolla voisi vaatia tasattavaksi yhtä suuriksi kanssani. Tai, olisiko oikein minulta vaatia tasinkoa, jos hän aikanaan perinyt vaikka metsää (eikä testamentissa rajattu avio-oikeuden ulkopuolelle).
Miten te näette avioehdon ??? … ehkä vakuutuksena mahdollisen avioeron varalta (ei tarvitse vaikuttaa kuoleman aiheuttamaan eroon) … kuin palovakuutuksen jonka jokainen ottaa muttei silti toivo tahi usko talonsa palavan.
Kommentteja ja ajatuksia kaipaan, miksi ehto tai ei teidän tilanteessanne? Loukkaannutko jos tuleva puolisosi sitä ehdottaa, ja jos kyllä … niin miksi? Tiesitkö myös toisen vanhojen velkojen (tai uusien mistä et välttämättä tiedä) vaikuttavan erossa omaisuuden jakoon?
Mielestäni on outoa, että laki velvoittaa pankissa takaajalle juurta jaksaen selvittämään, mitä takaus taloudellisesti merkitsee jos ”homma kusee” … mutta ei avioliittoon aikoville tuon sopimuksen merkitystä, jos se tilastoihin jonkin ajan päästä päätyy (jota kukaan ei tietenkään toivo tai itselleen usko tapahtuvaksi … mutta kaikkihan lainoistaankin aikovat suoriutua).
On totta että rakkaus, toisen kunnioittaminen, ja tahto elää toisen kanssa myötä- ja vastamäissä oleellisin asia avioliittoon aikoville. Mutta moniko todellakin ajattelee mitä avioliitto taloudellisesti merkitsee … juridisesti silloin käytännössä jakaa omaisuutensa ja velat puolisonsa kanssa (niin vanhat, kuin tulevatkin). Eikä tässä valinnassa mitään tuomittavaa ole, jos ihminen tekee sen asian ymmärtäen ja tietää että epätodennäköisessä erotilanteessa puolisoiden omaisuudet tasataan yhtä suuriksi (toisin voi toki sopia, ei vaatia).
Nuorina ja ”rahattomina” mentiin ennen useammin naimisiin kuin nykyään. Nyt ns. omaa omaisuutta (asunto, auto, tms.) kuin myös velkaa (vaikka opinto-) ja ikää on avioliiton rauhaisaan satamaan purjehtivilla enemmän. Joten ymmärrettävästi myös avioehdot ovat yleistyneet, mielestäni syystäkin.
Olisi pelottava ajatus, jos mahdollisessa erotilanteessa puolisolta ilmaantuisi huomattavasti velkaa mistä en ole tiennyt, ja mikä vaikuttaa hänen netto-omaisuuteensa (oma omaisuus ja 50% yhteisestä, josta vähennetty omat velat ja 50% yhteisistä) … minkä tasingolla voisi vaatia tasattavaksi yhtä suuriksi kanssani. Tai, olisiko oikein minulta vaatia tasinkoa, jos hän aikanaan perinyt vaikka metsää (eikä testamentissa rajattu avio-oikeuden ulkopuolelle).
Miten te näette avioehdon ??? … ehkä vakuutuksena mahdollisen avioeron varalta (ei tarvitse vaikuttaa kuoleman aiheuttamaan eroon) … kuin palovakuutuksen jonka jokainen ottaa muttei silti toivo tahi usko talonsa palavan.
Kommentteja ja ajatuksia kaipaan, miksi ehto tai ei teidän tilanteessanne? Loukkaannutko jos tuleva puolisosi sitä ehdottaa, ja jos kyllä … niin miksi? Tiesitkö myös toisen vanhojen velkojen (tai uusien mistä et välttämättä tiedä) vaikuttavan erossa omaisuuden jakoon?
Vastaukset 20
Vanhimmat
sillä nyt joudun maksamaan ex-mihieheni firman velatkin kun ollaan just erottu.. !!
joten kannatan kaikille avioehtoa.. ettei tarvitse katua jälkeenpäin..
Rakkaus on ihanaa ja kun nuorena aloittaa suhteen ei edes ajattele että ois omaisuutta.. kunhan vaan tuelee toimeen.. mutta sittenkun on 20-30v. takana ja talot.. mökit..firmat .. tuloineen ja MENOIINEEEN..
NYT MAKSAN KOVAN HINNAN..LOPPUELÄMÄNI.. mutta siltikin ero kannatti..
henkiselläpuolella
Jokikisen avioliittoon aikovan pitäisi tehdä avioehto ennen vihkimistä vaikka vaan avioeron varalta. Avioehto on kummallekin osapuolelle vain hyvä asia ja ellei toinen osapuoli suostu avioehtoa allekirjoittamaan, niin sellaisen kanssa ei pidä avioliittoa solmiakkaan.
Esimerkkinä on viimepäivien tapahtumia ja esim. lapsettoman puolison kuoltua äkilliseti, voi jäädä velkoja ja silloin vastuussa olet juuri sinä yksin jäänyt ja menetät omankin hankkimasi omaisuuden.
Tai olet omaisuutta vaikkapa perintönä saanut, niin se perintö menee toiseen sukuun ja se on ollut tarkoitettu sinulle ja lapsillesi, joita ei vielä ollut. Ei koskaan tiedä, koska päiväsi on viimeienen. Ed. olevista syistä avioehtoa voi ajatella kuolemankin varalta.
Itse olen joutunut tekemään avioehtosopimuksen pitkän liiton ollessa meneilään, sillä ylättäen puolisoni joutui vaikeuksiin sukunsa perinnönjaon kanssa ja hänen velvoitteensa oli suojattava itseni osalta kuolemaani ajatellen. En halua antaa velkojalle sellaista mitä en ole koskaan saanutkaan. Lapsilleni jää se mitä jälkeeni jää.
Avioehdon voi myös myöhemmässä vaiheessa tarvittaessa purkaa ja testamentilla voi turvata lesken osaa jos sattuisi kuolemantapaus.
Henkilön jolla on omaisuutta taikka vain rahaa ja osaa aavistaa ettei sillä aviokumppaniksi vihittävällä olekaan mitään, niin on oma etu hoidettava kaiken varalta.
tuota noin .... kirjoitit:
"Tai olet omaisuutta vaikkapa perintönä saanut, niin se perintö menee toiseen sukuun ja se on ollut tarkoitettu sinulle ja lapsillesi, joita ei vielä ollut."
Siis näinhän EI käy avioehdottomassa avioliitossa jos puoliso kuolee! Mutta avioehdollisella kyllä, ellei avioehtoa ole laadittu vain ja ainoastaan avioeron varalta.
Vai tarkoititko jotain muuta?
Näppituntuma on, että yleensä miehet joutuvat maksamaan avioerossa ex-vaimolle. Naisille avioehto on yleensä siis epäedullinen ja miehille se kannattaa. On muuten aika jännä ilme näillä ukoilla, kun näkevät laskun. Sellainen hölmistynyt katse. Siinä kun saattaa mennä asunnot ja firmat. Voi melkein nähdä, miten mies katselee pikakelauksella elämäänsä alkaen vihkimisestä..
... jottei mene yksipuoliseksi keskustelu, niin heitetään hieman toisenlaista näkemystä...
Aviopuolisot menneet nuorina ja varattomina naimisiin, ehto kuitenkin laadittiin. Mies perusti firman, ja rouva jäi kotia hoitamaan ja lapsia kasvattamaan jotta mies voi tehdä pitkää päivää. Ero tulee ... eikö olisi oikeudenmukaista että nainen saisi osuutensa firmasta, jolla ei olisi ollut niitä kasvuedellytyksiä ilman hänen näkymätöntä panosta. Toisaalta, tässä tapauksessa jos firma pääosin velkoja ja konkan partaalla, exä tuskin haluaisi niitä osituksessa tasinkoa keikauttamaan hänen maksettavakseen.
Ja hieman yleisempi näkemys asiaan ... hassua että suurin osa naisista näkee avioehdon ehdottajan ihmiseksi joka ei usko liiton jatkuvuuteen. En ymmärrä logiikkaa, jos avioliitto päätty toisen kuolemaan kuten tavoite on, niin avioehto on ollut turha "vakuutus" (josta ei sentään tarvitse maksaa vuosimaksuja). a jos se äärettömän epätodennäköinen tapahtuu, ehto suojaa molempia.
Niin ... ja mikäänhän ei estä avioehdosta huolimatta tekemään yhteisiä hankintoja ja ottamasta vaikka yhteistä asuntovelkaa (eli, elämään "ehdottomasti" asioissa missä yhdessä sen katsotaan olevan oikein ja reilua).
Niinhän se yleensä on, että sitä ns. miehen omaisuutta on enemmän. Mie mietin että miksi? Kun kuitenkin kulut yleensä avioliitossa menee aika tasan. Ja jos kysymys on palkkapolitiikasta, niin siihen olisi aihetta puuttua. Kylmä faktahan on se, että joillain aloilla samaa työtä samalla koulutuksella ja työteholla tekevä mies voi saada huomattavasti parempaa kuukausipalkkaa kuin nainen. Hullua.
että kun liitto on kestänyt sen 10 vuotta niin voi olla, että avioehtosopimuksella ei ole enää mitään virkaa.... Kokemusta liitosta, joka kesti 16 vuotta ja avioehto olemassa. Kohtuullistamispykälän ansiosta vähemmän omistava sai kuitenkin melkein puolet omaisuudesta, joten paperilla ei saanutkaan juuri mitään turvaa!!
... vahvistaa säännön.
Kohtuullistaminen toimii molempiin suuntiin, esim. avioehdottomassa mutta lyhyessä avioliitossa ei ositus välttämättä menekään 50/50.
Vastaavasti, jos "ehdollisessa erossa" voidaan osoittaa että esim. aikanaan miehen nimissä ja omistuksessa olleen talon (mutta n. 100% velkarahoitetun) ylläpitoon, laajennukseen ja lainojen maksuun on osallistunut yhtälailla myös puoliso... voidaan kohtuullistaa ... ja syystäkin.
Pääsääntöisesti ja normaaleissa eroissa avioehto antaa oikein hyvän turvan. Ja aina paremman kuin ettei sitä ole....
Me ollaan tehty avioehto. Se oli itsestään selvyys, sillä minä omistan asunnon, mieheni ei. Muutoinkin nykypäivänä kun ei persaukisena äidin helmoista muuteta yhteen, minusta jokaisen kannattaisi tehdä. Miksipäs ei, jos kerran rakkaudesta, eikä rahasta, ole kysymys.
...avioehdolle.
Kohtuullistamisesta; eikö kuitenkin koske nimenomaan esim. yhdessä asuttua asuntoa? Vaikka olisikin vain toisen nimissä.
Joku aikaisempi vastaaja puhui ko. asiasta omaisuuden 50 prosentista, mutta ei kuitenkaan kertonut, mitä omaisuutta ja kuinka paljon. Eli prosentti ei vielä mitään sano.
Kohtuullistamispykälän tarkoitus on ehkäistä tai suojata, ettei avioerossa (ehdollinen, tai ehdoton) tapahdu kohtuuttomuutta ... eli ansaitsematonta taloudellista "hyötyä" toiselle osapuolelle. Toteutuuko oikeus ... riippuuvarmasti keneltä kysyy.
Asunto on hyvä esimerkki, tai vaikka auto jota varten otetaan pankista lainaa molempien nimiin, mutta rekisteröidään miehen nimiin. Jos erotessa avioehto, ja auto maksettu (yhteisesti), se kuitenkin osituksessa miehen 100%:sti ... ei oikein. Totta, normaalisti ihmiset tässä tapauksessa pistävät molemmat henkilöt omistajiksi.
Eikä osituksen kohtuullistamiseen ole mitään kaavaa, summia tai tarkkoja prosentteja. Ymmärtääkseni se on aina toisen vaatiman oikeudenkäynnin tulos (SIIS, elleivät eronneet yhdessä kykene sopimaan kohtuuullisesta osituukksesta keskenään ... on ehto tai ei) ... ja tuomarin päätös kuultuaan kunkin näkemyksen ja "todisteet" (juristia siis tarvitaan isosti).
Joten, vaikka avioehto onkin (tai etenkin silloin) ... on syytä isommissa hankinnoissa varmistaa omistussuhteet, jos sen kustannuksiin osallistuu (omistussuhde ei tietenkään tarvitse olla 50/50). Jälleen, asunto yleisin sellainen.
Ehdottomasti avioehto. Se on nykypäivää. Perustelut ovat ilmeiset eli M36 linjoilla.
Se ken ei ymmärrä, ei tule koskaan ymmärtämäänkään. Vanhan kansan viisaus sanoo; älä sotke rahaa ja rakkautta. Minä näen tämän niin, että pidän ne erillään.
Olen aina ollut sitä mieltä, että jos joskus naimisiin menen, niin haluan ehdottomasti avioehdon, molemmin päin. En koe avioehdon ottamista minkäänlaisena epäluottamuslauseena tulevan liiton kestävyyttä kohtaan, vaan ihan pelkästään juridisena toimeenpiteenä, jolla taataan mahdollisen eron hetkellä molempien osapuolten tasaveroinen kohtelu. Omaisuuden jakaminen on helpompaa kun on selvät sävelet siitä kumpi on kumman omaisuutta, eikä tarvitse pelätä sitä, että toinen "ryövää" toisen osapuolen mummon perintökalut ja -hopeat... ;) Kun keski-ikäiset ihmiset menevät keskenään naimisiin, on yleensä molemmilla jo aikas paljon omaisuutta ja irtaimistoa, joten jos ero sitten joskus tulee, on helpompaa jakaa omaisuus kun on selvät luettelot siitä, mikä on kenenkin ollut jo alunperinkin. Haluan sitten aikanaan sellaisen avioehdon, että kun liitto päättyy toisen osapuolen kuolemaan, silloin avioehto ei enää ole voimassa. Perintö jakautuu normaalisti perintökaaren mukaisesti lesken ja mahdollisten lasten kesken.
Meillä tilanne on sellainen, että olemme molemmat toista kertaa naimisissa, kummallakin on kaksi lasta edellisestä liitosta. Yhteisiä ei ole, eikä tule.
Sanomattakin on selvää, että laadimme avioehdon, sekä testamentit.
Tällä hetkellä avioehtoa ei ole, ja nimenomaan ehdottomuus turvaa miestäni.
Ostin ennen liiton solmimista asunnon isäni kuolinpesältä, asunto on siis vain ja ainoastaan minun nimissäni.
Suoralla ehdolla sulkisin mieheltäni kaikki "oikeudet" tähän asuntoon, mikä taas ajan saatossa ei olisi oikeudenmukaista miestä kohtaan, eikä hänen lapsiaan kohtaan kuoleman sattuessa.
Aikanaan osa asunnon omistussuhteista on avio-oikeudellista omaisuutta, poissuljettuna oma velkaosuuteni kuolinpesästä, jonka otin kaupan yhteydessä kanettavakseni.
Tarkkenetaan hieman omaakin näkemystäni ... kannatan avioehtoa avioeron varalta, en jos "kuolema eroittaa". Avioehdon voi laatia kummala tavalla tahansa, miten sitten puolisot parhaaksi katsovat.
Me ollaan menossa naimisiin puolen vuoden päästä ja avioehdosta on keskusteltu. Ollaan tosi nuoria, mutta miehellä on silti paljon rahaa. Meillä avioehtoa ehdotin itse asiassa minä, koska haluan todistaa miehelleni kaikin tavoin, etten ole hänen kanssaan rahan takia. Kyllä hän sen tietääkin, enkä tiedä miksi haluan todistella.. Kateellisten ihmisten takia kai.. Mutta onpahan sitten mieheni tulevaisuus turvattu:)
- ei siinä ehtoja tarvita! Kaikkea jotkut täällä höpsöttävätkin. Ei tulisi mieleenkään puhua oman kultani kanssa mistään avioehdoista. Me olemme yhdessä tunteen vuoksi, emme materian. Ehkä vieras ajatus nykyajan itsekkäille, tyhjäsydämisille ihmisille?
Kiitos kommentistasi, oikeastaan odotin niitä enemmän.
Tässä asiassa ei oikeaa tai väärää vastausta, kunhan ihmiset tekevät päätöksensä avioehdottomasta tai avioehdollisesta tiedon eivätkä luulojen perusteella. Kun pariskunta tietää kuinka vahvaan taloudelliseen sopimukseen juridisesti avioliitolla sitoutuvat, ja sen tahtovat tehdä ... niin ei siihen kellään pitäisi olla nenän nyrpistämistä.
Logiikkaasi vain hieman peräänkuulutan ... jos kerran ollaan yhdessä tunteen eikä materian vuoksi, niin silloinhan avioehto olisi looginen, koska ehdottomassa liitossa materia käytännössä tulee yhteiseksi... eikö silloin juuri voisi väittää että materian vuoksi ei avioehtoa tahdota. Tuossa yllä ollut vastaaja argumentoi jokseenkin noin miksi hän avioehtoa nimenomaan toivoo...
Olen samaa mieltä Ainon kanssa! Miten jotkut voivat edes puhua ennen kun on edes naimisissa että "jos meille tulee avioero"!!! Jos ei ole varma niin miksi mennä edes naimisiin. Oikea rakkaus ei epäile ja silloin ei voi tulla eteen niin isoa asiaa josta ei selviäisi! RAKKAUS VOITTAA KAIKEN!!!! Menen naimisiin tässä kuussa ja en ole edes sanallakaan puhunut kultanikanssa mistään avioehdoista! Avoiliitto on toiselle elämistä ja avioliiton kautta muuttuu kaksi ihmistä yhdeksi eikä niitä tule ihmisen erottaman. Rakkaus- Kaiken se kestää, kaiken se kärsii..!!
Ei minusta avioehto ole kummemmin avioeron "manaamista" ... vaan keino sille, ettei rakkautta ja taloutta sekoiteta toisiinsa. Eikähän avioehto mitenkään rajoita hankkimasta yhteistä omaisuutta.
Kun aviopari ei eroa, vaan kuolema eroittaa ... niin avioehtohan on ollut turha paperi, kuin myös palovakutuus jos talo ei palakaan (kukaan sitä ei toivo, muta monella sellainen silti on).
Mutta sitä en ymmärrä, millä perusteilla minä saisin oikeuden puolisoni omaisuuteen ... koska rakkaudestahan naimisiin mennään.