Miten toimin

Vanhemmat on jo iäkkäitä, ja heiltä jäämässä irtainta omaisuutta, joka sijaitsee tilalla ja tiloissa, jotka omistaa yksi tulevien perikuntien osakkaista (100% omistus tilaan ja rakennuksiin). Miten voimme me loput toimia, jotta tämä yksi osakas ei voi vain sulkea ovia nenän edestä ja väittää kaikkea niissä tiloissa olevaa tavaraa omakseen kun perinnönjako tulee? Tai pahempaa, kun vain hänellä avaimet näihin, yksinkertaisesti kuskaa tavaraa pois talosta jonnekin varastoon ennenkuin ulkopuolinen ja puolueeton pesänjakaja pääsee paikalle toteamaan asian?

Samoissa tiloissa kun on myös tämän yhden perillisen omaakin omaisuutta, ja välit kaikkien kesken on huonot ja tiedossa on, että perinnönjaosta tulee riitaisa, kuten myös se että tämä yksi ainoa voi hyvinkin tehdä niin että väittää kaikkea omakseen. Suurimmasta osastahan näitä ei löydy mitään virallisia papereita tai kuitteja joilla todistaa omistusoikeutensa joten hänenkin tavaransa voitaisiin hyvin vaatia jakoon (vaikka sitä arvoltaan onkin paljon vähemmän). Varsinaisissa kuolinpesissä on myös siis arvokastakin omaisuutta eikä vain vanhoja rättejä.

Tämä ei ole trollauspostaus, ja jos joku haluaa olla moraaliltaan yläpuolellani ja tuhahtaa kuinka annamme arvoa vain maalliselle perinnölle, siitä vain. Kysyn asiaa ihan tosissani, koska kyseessä on muutakin kuin viiden euron rihkamat.
7187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Käykää vanhempien kanssa tavarat läpi ja videoikaa koko tapahtuma, ei kai ne ala estelemään kun vanhemmat ovat vielä hengissä.

Muuta ette voi oikeastaan tehdä.

Tietenkin paperille tehty lista tavaroista käy mutta videolla jossa vanhus itse kertoo ehkä tarinan tavaran alkuperästä on paljon painavampi tosite, varsinkin kun hän tai he kertovat tavaroiden kuuluvan heille.

Äänestä

Vanhemmat eivät halua alkaa listaamaan omaisuuttaan. On kuulemma pystyttävä sovussa perintö jakamaan eikä tilan omistaja varmasti tekisi kuvailtua temppua jne. Eivät siis halua puhua perinnöstä, hautajaisjärjestelyistä, ei edes hautapaikoista. Kuulemma kuolemasta puhuminen on väärin vaikka minun mielestäni nämä olisi hyvä selvittää niin tiedetään että miten itse haluavat.

Äänestä

Ennakoit varmaan oikein, osakkaan tuntien. Meillä oli myös riitainen pesä, eli siis yksi riitainen ja ahne ja vei kaiken irtaimen. Aikoo kuulemma levitellä kaikki yksityiset paperimmekin kaikille luettavaksi, paitsi tietysti meille, joille ne kuuluvat ja joita ne koskevat. Osti kiinteistön, ylihintaan, höhlä, kun piti varmistaa, ettei muut sitä saisi. Ensin oli ostavinaan sen irtaimistoineen ("eikös se aina mene niin, että irtaimisto kuuluu kauppaan?") ja sitten muka antamassa kaiken irtaimiston sille osakkaalle, joka asui toisella mantereella, jottei ollut vaaraa, että hän ottaisi sen vastaan. Käytännössä laittoi sitten lukot oviin eikä sinne ollut menemistä. Arvokkaimmat kamat hän kuskasi pois jo ennen ensimmäisen vanhemman kuolemaa.

Näytä vaikka tämä keskustelu vanhuksille. Ei oman kuoleman ajatteleminen ole kivaa, mutta riitely on niin valitettavan yleistä perikunnissa. Se on ihme, miksi se niin on, mutta niin se vain on. Ihailen ihmisiä, jotka eivät tappele vanhempiensa kuoltua. Sellaiset ihmiset ovat hyvin kasvatettuja. Sinun vanhuksesi ovat varmaan ihmisiä, jotka arvostavat hillityyä käytöstä ja hyviä tapoja. He voivat auttaa perillisiään tekemään jaon sovinnossa, jos he jaksavat paneutua asiaan jo nyt. Toivon, että he näkevät, miten järkevää se on.

Tai voithan kuvata salaa. Siinä ei näy tavaroiden omistussuhteet, mutta ehkä voit myöhemmin suostutella vanhempia katsomaan filmin kanssasi ja kertomaan siinä näkyvistä esineistä. Sen tilaisuuden videoit sitten myös.

Äänestä

Voi voi! Eipä hyvää ennusta sinun asenteesi. Ja irtaimesta vanhasta tavarasta kuitenkin vain on kysymys! Kuinkahan arvokasta se todellisuudessa lieneekään? Vaikuttaa tyypilliseltä suomalaiselta perintöriidalta - jo perittävien eläessä.

Äänestä
  • Klikkasin vahingossa plussaa, vaikka piti tietysti antaa miinusta. Sinä olet tyyppiesimerkki ahneesta rohmusta, joka haukkuu ahneiksi niitä kanssaperillisiään, jotka eivät haluaisi auliisti luovuttaa sinulle kaikkea. Valitettavan yleistä.

    Äänestä

  • dfdsf df kirjoitti:

    Klikkasin vahingossa plussaa, vaikka piti tietysti antaa miinusta. Sinä olet tyyppiesimerkki ahneesta rohmusta, joka haukkuu ahneiksi niitä kanssaperillisiään, jotka eivät haluaisi auliisti luovuttaa sinulle kaikkea. Valitettavan yleistä.

    Höpsis!

    Äänestä

Vastauksissa tulee ilmi useimpien vastaajien moraalittomuus, kaikki vastaajat tahtoisivat ajan tullen omia oikeudettomasti perittävän koko omaisuus itselleen.!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aliisaliisa kirjoitti:

Vanhemmat on jo iäkkäitä, ja heiltä jäämässä irtainta omaisuutta, joka sijaitsee tilalla ja tiloissa, jotka omistaa yksi tulevien perikuntien osakkaista (100% omistus tilaan ja rakennuksiin). Miten voimme me loput toimia, jotta tämä yksi osakas ei voi vain sulkea ovia nenän edestä ja väittää kaikkea niissä tiloissa olevaa tavaraa omakseen kun perinnönjako tulee? Tai pahempaa, kun vain hänellä avaimet näihin, yksinkertaisesti kuskaa tavaraa pois talosta jonnekin varastoon ennenkuin ulkopuolinen ja puolueeton pesänjakaja pääsee paikalle toteamaan asian?

Samoissa tiloissa kun on myös tämän yhden perillisen omaakin omaisuutta, ja välit kaikkien kesken on huonot ja tiedossa on, että perinnönjaosta tulee riitaisa, kuten myös se että tämä yksi ainoa voi hyvinkin tehdä niin että väittää kaikkea omakseen. Suurimmasta osastahan näitä ei löydy mitään virallisia papereita tai kuitteja joilla todistaa omistusoikeutensa joten hänenkin tavaransa voitaisiin hyvin vaatia jakoon (vaikka sitä arvoltaan onkin paljon vähemmän). Varsinaisissa kuolinpesissä on myös siis arvokastakin omaisuutta eikä vain vanhoja rättejä.

Tämä ei ole trollauspostaus, ja jos joku haluaa olla moraaliltaan yläpuolellani ja tuhahtaa kuinka annamme arvoa vain maalliselle perinnölle, siitä vain. Kysyn asiaa ihan tosissani, koska kyseessä on muutakin kuin viiden euron rihkamat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu