Ryanairin pomo lyttää oman yhtiönsä

Maikkel OuLeeri

Erikoisia kommentteja Ryanairin pomolta

Lyttää omankin lentoyhtiönsä

Keskiviikko 3.10.2012 klo 10.22

Ryanairin toimitusjohtaja Michael O'Leary on tunnettu möläytyksistään.

O'Learyn tulilinjalle on joutunut myös oma lentoyhtiö, jonka matkatavaroiden ylipainon maksuun kuluu toimitusjohtajalta omaisuus. Lomamatkat ovat muutoinkin O'Learyn mielestä turhia.

- Lomamatkat ovat silkkaa ajanhukkaa. Minä lomailen, koska vaimoni ja lapseni vaativat sitä. Muutoin he traumatisoituisivat. Yritän selittää heille, että he traumatisoituvat enemmän minun mukanaolostani. Tottakai lennän Ryanairille, mutta matkatavaroiden ylipaino maksaa minulle kokonaisen omaisuuden, O'Leary manaa Management Todayn haastattelussa.

"Olen alipalkattu ja aliarvostettu"

Hän ei myöskään ole täysin tyytyväinen 1,2 miljoonan euron vuosittaiseen palkkaansa.

- Minulle maksetaan 20 kertaa enemmän kuin keskivertotyöntekijälle. Mielestäni eron pitäisi olla suurempi, sillä todennäköisesti työskentelen 50 kertaa ankarammin. Viime vuonna sain 80 miljoonan matkustajan lennättämisestä palkkaa 1,2 miljoonaa euroa. Aer Lingusin pomo sai 9 miljoonasta matkustajasta 1,3 miljoonaa. Olen Euroopan lentoyhtiöiden pomoista kaikkein alipalkatuin ja aliarvostetuin.

Kaiken kaikkiaan lentobisnekseen lähtö oli O'Learyn mielestä moka.

- Teen virheitä päivittäin. Työ lentoteollisuuden parissa on yksi niistä, valmistuminen tilintarkastajaksi toinen. Se, etten ollut tarpeeksi hyvä pelatakseni Manchester Cityssä, taitaa olla virheistä suurin.

- Olen vaikeasti työllistettävä. Siksi menestyn lentoteollisuuden kaltaisen p**kan liiketoiminnan parissa. Vaimoni olisi hyvillään, jos jättäytyisin eläkkeelle, mutta hänen kannattaisi varoa, mitä toivoo.

"Hyvä matkustaja, sinä munasit"

Aiemmin tänä vuonna otsikoihin nousi Suzy McLeodin tapaus. McLeod sai yli puoli miljoonaa Facebook-käyttäjää puolelleen, kun Ryanair laskutti häneltä 300 euroa viiden maihinnousukortin tulostamisesta. O'Learylta ei sympatiaa heru.

- Hyvä rouva McLeod, se oli sinun munauksesi. Me emme muuta käytäntöämme.

Toimitusjohtaja on kunnostautunut aiemminkin sanan säilää sivaltamalla. Hän on muun muassa todennut, että ympäristöaktivistit pitäisi ampua ja sanonut British Airwaysin ja Iberian fuusiosta, että se on kuin kaksi kännikalaa nojaisi toisiinsa.

Kerran O'Leary herätteli Ryanairin vuosittaiseen lehdistötilaisuuteen saapuneita seuraavalla tavalla.

- Olen täällä kahden varatoimitusjohtajamme Howard Millerin ja talousjohtajamme Michael Cawleyn kanssa, mutta he ovat parhaillaan rakastelemassa miestenhuoneessa. Niin suuri oli heidän innostuksensa tänään ilmoitettavista tuloksista.

Lähteet: Management Today ja Telegraph

IL

http://www.iltalehti.fi/matkajutut/2012100316153710_ma.shtml

4

248

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Raicku

      O'Leary sanoo ihan mitä tahansa saadakseen Ryanairin nimen medioihin. Ilmaista mainosta nääs ja "any publicity is good publicity"

    • Kuinka se nyt

      olikaan? Keskustele lentämisestä Ryanairilla.

    • a___p

      heh, kohtuurankka kuitti lehdistötilaisuudesta myöhästymisestä :D

      • low-cost

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      67
      2007
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      850
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      52
      756
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      43
      682
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      43
      651
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      614
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      606
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      564
    9. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      546
    10. 48
      531
    Aihe