Soitto Espanjan numeroon 012?

Hei! Miten voi Suomesta soittaa puhelimella Teneriffalle numeroon 012?
Kiitos tiedosta etukäteen!
9965
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tässä tietoa, miten toimia hätätilanteessa ulkomailla:

Hätätilanne ulkomailla

Lähtökohtaisesti kohdemaan omat viranomaiset ovat kansainvälisen oikeuden mukaisesti vastuussa paitsi omien kansalaistensa myös alueellaan oleskelevien ulkomaalaisten turvallisuudesta. Hätäkeskuslaitoksen vastuu ja toimivalta ottaa vastaan hätäilmoituksia tai muita viranomaisten kiireellisiä ilmoituksia on määritelty hätäkeskuslaissa koskemaan vain Suomen rajojen sisäpuolta.
Ulkoasiainministeriön rooli ulkomailla hädänalaiseen asemaan joutuneen Suomen kansalaisen avustamisessa on määritelty konsulipalvelulaissa. Suomen edustusto ulkomailla on velvoitettu avustamaan suomalaisia ulkomailla ilmenevissä kriisitilanteissa, kuten konsulipalvelulain 4 luvussa on säädetty. Edustusto neuvoo ja avustaa hädänalaisessa asemassa olevaa tarpeen mukaan yhteyden saamiseksi hänen lähiomaiseensa tai muuhun henkilöön, sairaanhoidon saamiseksi, Suomeen kotiuttamisen järjestämiseksi, oikeusavun saamiseksi, rikosilmoituksen tekemiseksi sekä välttämättömän, tilanteen vaatiman muun avun saamiseksi.

Ulkoministeriön puhelinpalvelun kautta voi ilmoittaa Suomeen ulkomailla kohdanneesta hädästä, mutta ensin on otettava yhteys kyseisen maan hätänumeroon välittömän avun turvaamiseksi.

Ulkoasiainministeriön päivystys (24 tuntia) puh: 358 9 1605 5555

Tutustu muiden maiden hätänumeroihin osoitteissa: ec.europa.eu/112 ja www.sos112.info.

Lisätietoa kriisitilanteista ja niihin varautumisesta ulkomailla ulkoasiainministeriön www-sivuilta.

Tässä linkki, jossa tietoa:

http://www.112.fi/index.php?pageName=ulkomaillayleiseur

Äänestä

Mikä numero toi on?

Äänestä
  • Tuo numero 112 on yleinen hätänumero, johon voi soittaa, kun tarvitsee ambulanssia, poliisia tai palokuntaa.

    Ulkomailta Espanjaan on suuntanumero 00 34- ja sitten numero.

    Äänestä

  • kanarian asukki kirjoitti:

    Tuo numero 112 on yleinen hätänumero, johon voi soittaa, kun tarvitsee ambulanssia, poliisia tai palokuntaa.

    Ulkomailta Espanjaan on suuntanumero 00 34- ja sitten numero.

    Tiedetään toki. Mutta mikä on tuo numero 012?
    Tässähän ei kysyjä puhu 112 hätänumerosta!

    Äänestä

  • 012?? kirjoitti:

    Tiedetään toki. Mutta mikä on tuo numero 012?
    Tässähän ei kysyjä puhu 112 hätänumerosta!

    ehkäpä kanarian asukki asuu kanarialla vain unissaan, koska ei tuota tiedä

    Äänestä

  • Numerosta 012 täytyy tilata lääkäri ns. ampulatoriosta eli Teneriffan terveyskeskuksesta. Suomesta soitettuna numeroon 34012 se ilmoittaa että numerovalinta on väärä. Myöskään 3412 ei toimi. Toki soittaminen Espanjassa toimii hyvin, mutta pitäisi varata lääkäriaika ja netin kautta "Cita Previaa" käyttäen se ei onnistu, koska omalääkäri ilmoitetaan vaihtuneeksi.

    Äänestä

  • Telefono kirjoitti:

    Numerosta 012 täytyy tilata lääkäri ns. ampulatoriosta eli Teneriffan terveyskeskuksesta. Suomesta soitettuna numeroon 34012 se ilmoittaa että numerovalinta on väärä. Myöskään 3412 ei toimi. Toki soittaminen Espanjassa toimii hyvin, mutta pitäisi varata lääkäriaika ja netin kautta "Cita Previaa" käyttäen se ei onnistu, koska omalääkäri ilmoitetaan vaihtuneeksi.

    Totta, totta noinhan se on tuo 012 on yleistä informaatiota ja mm. lääkäri/terkkari citan varausta varten.
    Käsittääkseni nuo 0-aluiset numerot eivät toimi ukomailta käsin. Ja miksi toimisivatkaan, nehän on tarkoitettu Kanarialaisille.

    Kysy jos joku täkäläinen tuttusi voisi soittaa puolestasi ja järjestää sinulle ajan. Onnea yritykseen.

    Äänestä

  • 012+ kirjoitti:

    Totta, totta noinhan se on tuo 012 on yleistä informaatiota ja mm. lääkäri/terkkari citan varausta varten.
    Käsittääkseni nuo 0-aluiset numerot eivät toimi ukomailta käsin. Ja miksi toimisivatkaan, nehän on tarkoitettu Kanarialaisille.

    Kysy jos joku täkäläinen tuttusi voisi soittaa puolestasi ja järjestää sinulle ajan. Onnea yritykseen.

    Kiitos, tätä halusin tietää vastaisuuden varalle. Homma on nyt jo hoidossa, että kyllä se siitä.

    Äänestä

012: Mikset selitä, mikä se numero on. En ole tarvinnut sitä, sen paremmin kuin varsinaisia hätänumeroita. Jossain luki, että siitä saa yleistä informaatiota, vaan eipäs saa. No niin, 012: selitys tänne
(Joskus voisi antaa tietoakin, eikä vain turhaa räkytystä)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Telefono kirjoitti:

Hei! Miten voi Suomesta soittaa puhelimella Teneriffalle numeroon 012?
Kiitos tiedosta etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu