OK-seudun pikkuasunnot melkoisessa rommauskierteessä

Tilastokeskus muuten osoittaa nämä luvut täysin paikkansapitäviksi.

Asuntojen hintaromahdus alkoi Helsingistä
Stadissa haihtui keväällä hurjia määriä ihmisten rahaa taivaantuuliin, eikä pelkästään eurokuppauksen ansiosta. Ilmiön odotetaan leviävän nopeasti koko maahan.

Helsingin keskusta-alueen keskinmääräinen hintakehitys huhti-kesäkuun aikana kaikissa asuntojen kokoluokissa oli vauhdikkaat -6%. Eniten halpenivat kolmiot, joiden dramaattisin pudotus koettiin Eiran ja Kaivopuiston alueella, joissa hinnat tulivat alas historialliset 25%, vain kolmessa kuukaudessa. Koko Helsingin alueella kolmiot halpenivat yhteensä 8,6%.
Yksiöiden ja kaksioiden hinnat nousivat hieman vielä muutamalla alueella.

Moni tuore ostaja on tämän myötä jo enemmän velkaa pankille, kuin mitä asunnosta voisi myytäessä saada.

Lukemat -6%, -8,6% ja -25% keskellä asuntokaupan kuuminta sesonkia, hintavaihteluille immuuniksi väitetyllä keskusta-alueella, ovat vahva merkki asuntomarkkinoiden suunnasta ja velkajuhlien äkillisestä lopusta vihdoin jopa täällä Suomessa.

Nykytilanteessa ostajan kannattaa enää tarjota korkeintaan puolet asunnon pyydetystä hinnasta välttääkseen katastrofin, jossa asunnon arvo ei mahdollisesti enää parin kuukauden kuluttua kata asuntoa varten otetun velan määrää, ja säästää näin kymmeniä, tai satoja tuhansia euroja.

http://asuntokuplassa.blogspot.fi/2012/07/asuntojen-hintaromahdus-alkoi.html
9310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Oikein hyvä avaus. Tällaistapa ei olekaan nähty vähään aikaan tällä palstalla. Lukaiseppas seuraavaksi nämä kommentit, mitä tähän ketjuun on kirjoitettu:

http://keskustelu.suomi24.fi/node/10939287

Tuliko muuten vuokravakuutesi maksettua pikavipiellä, vai miksi linkität yhä uudestaan tuota samaa rommariblogia?

Äänestä
  • lukea tuollaista superkatkeraa superväärässä olleiden muulien denial-sontaa:)

    Äänestä

  • Öööh en jaksa kirjoitti:

    lukea tuollaista superkatkeraa superväärässä olleiden muulien denial-sontaa:)

    Ei kannatakaan. Kukaan ei ole enää aikoihin päivittänyt tuota blogia. Blogista löytyy wanhoja tilastokäyriä, uusia ei kannata sinne linkittää koska ne kertoisivat asuntojen hintojen nousseen. Joku on tuolla jo aikoja sitten kysellyt lähdeviitteitä noihin romahduslukuihin, mutta eipä niitä lähteitä ole löytynyt. Denial-denial, kielletään viimeiseen asti että on typerämpää asua vuokralla...

    Äänestä

Mitä palstalla riehuva OK-mies täällä tekee ja mikä häntä kauhistuttaa niin, että on pitänyt ruveta tehtailemaan typeriä fantasiaviestejä ihan solkenaan.

Äänestä

Eikä suuren irtisanomisen olleet edes alkaneet tuolloin. Seuraava vuosi ja parikin mennään lujaa alamäkeen.

Äänestä

Asunto on pohjolassa hyvä olla. Varsinkin talvella.
Mitä jos vaikka 2000 vuotta sitten olisi ollut tuhnuja?
Olisivat ressukat jäätyneet vuokrajonoon..

Koska asunto on käytännössä pakko olla, lienee sama mikä sen arvo on, eihän se vuokralaistakaan mikään muu kiinnosta kuin se, että viimeinen päivä on taas 1 kuitti lisää.

Äänestä

tuleville asunnonostajille.

Äänestä

""Tilastokeskus muuten osoittaa nämä luvut täysin paikkansapitäviksi""

Uskon, uskon mutta näytä minulle ne asunnot joiden hinnat tippuneet tai romahtaneet. Kun pitäisi jo ostaa....

Äänestä

Minua mietityttää nyt se, että kun 5 vuotta sitten Helsingin Kalliosta sai kivan yksiön noin 90 000 eurolla, niin nyt halvin asiallinen boksi on siinä 140 000 euroa.

Harmittaa kun en ostanut ajoissa, nyt minulla ei ole enää varaa tuohon.

Pitäisikö huomenna mennä välittäjän luo ja sanoa, että tällä tuhnusivulla väitetään ihan muuta. Asuntojen hinnat kun ovat romahtamassa.

Vai myöntäisinkö tilanteen: Kallion kämppä jäi saamatta, Vuosaaresta kyllä saisi mutta en osta, taidanpa lähteä rahoineni johonkin muuhun kuin asuntokaupoille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lama tulee kirjoitti:

Tilastokeskus muuten osoittaa nämä luvut täysin paikkansapitäviksi.

Asuntojen hintaromahdus alkoi Helsingistä
Stadissa haihtui keväällä hurjia määriä ihmisten rahaa taivaantuuliin, eikä pelkästään eurokuppauksen ansiosta. Ilmiön odotetaan leviävän nopeasti koko maahan.

Helsingin keskusta-alueen keskinmääräinen hintakehitys huhti-kesäkuun aikana kaikissa asuntojen kokoluokissa oli vauhdikkaat -6%. Eniten halpenivat kolmiot, joiden dramaattisin pudotus koettiin Eiran ja Kaivopuiston alueella, joissa hinnat tulivat alas historialliset 25%, vain kolmessa kuukaudessa. Koko Helsingin alueella kolmiot halpenivat yhteensä 8,6%.
Yksiöiden ja kaksioiden hinnat nousivat hieman vielä muutamalla alueella.

Moni tuore ostaja on tämän myötä jo enemmän velkaa pankille, kuin mitä asunnosta voisi myytäessä saada.

Lukemat -6%, -8,6% ja -25% keskellä asuntokaupan kuuminta sesonkia, hintavaihteluille immuuniksi väitetyllä keskusta-alueella, ovat vahva merkki asuntomarkkinoiden suunnasta ja velkajuhlien äkillisestä lopusta vihdoin jopa täällä Suomessa.

Nykytilanteessa ostajan kannattaa enää tarjota korkeintaan puolet asunnon pyydetystä hinnasta välttääkseen katastrofin, jossa asunnon arvo ei mahdollisesti enää parin kuukauden kuluttua kata asuntoa varten otetun velan määrää, ja säästää näin kymmeniä, tai satoja tuhansia euroja.

http://asuntokuplassa.blogspot.fi/2012/07/asuntojen-hintaromahdus-alkoi.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu