Fortumin arveluttava puhelinmyynti

höpöhöpöä

Olen ollut aivan tyytyväinen sähköyhtiöömme, kunnes Fortumin puhelinmyyjä soitti ja kertoi kuinka paljon edullisempaa sähkö heiltä ostettuna olisi. - Pyysin saada tuustua asiaan rauhassa netissä, mutta myyjä vakuutti että ei tässä mitään tutustumista ole ja luetteli uudestaan luvut...

Lupasin ottaa sopimuksen sillä ehdolla että saan kotiin asiakirjat joihin voin tutustua. - Kun papereita ei alkanut kuulua mutta "oma" sähköyhtiömme ilmoitti sopimuksen päättymisen lähestymisestä, tein huvikseni hintavertailun netissä.

Kävi ilmi, että oma sähköyhtiömme oli toiseksi edullisin ja Fortum kaukana jäljessä.

Soitin heti Fortumiin ja peruutin alkavan sopimuksen. Kerroin että puhelinmyyjä oli johtanut minua harhaan. - Siellä ei millään tavalla pahoiteltu vaan luvattiin vain perua sopimus. - Myöhemmin aloin miettiä että voiko heihin luottaa tässäkään asiassa.... Lähetin emailia perään ja pyysin varmistusta peruutuksesta ("oman" sähköyhtiömme kanssa olin tietysti jo sopinut jatkosopimuksesta).

3 päivää olen nyt odottanut vahvistusta ja täytynee soittaa perään kun ei mitään ala kuulua. Mutta kun puhelimitse ei saa todistettavaa varmistusta.

Täytyisi aika paljon tapahtua että tämän jälkeen enää missään tapauksessa asioisin Fortumin kanssa.

18

7089

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 54

      Valtion yritys on fortum. Kannattaa pysyä erossa superkommareista jos vain voi. Kunnaliset sähköyhtöt ovat vähemmän kommareita. Suomessa ei taida olla yhtään julkisen sektorin omistamatonta sähköyhtiötä kuin ehkä kraft & kultur:

      http://www.technorenergy.no/Pages/Investrors.aspx?cmd=0&pkLanguage=1

      Kraft & kultur oli aluksi halpa, mutta nyt kallis ja hylkäsimme vuosia sitten . Harmi, asiakaspalvelu oli hyvää ja kivaa oli lukea kulttuurilehteä. Nyt kokeilen oulun sähkönmyynnin kuukauden spot sopimusta, edellinen firma oli KSS joka nosti hintaa tappiokseen nyt syksyllä.

    • ei tarjouksia tullut

      Fortum ei ole koskaan antanut meille tarjousta kiintehintaisesta vuoden tai kahden sopimuksesta.
      Kun aloitimme muutama vuosi sitten sähkönkilpailutuksen, ei netissä ollut tuota laskuria.
      Fortum antoi tarjouksen, ei määräaikainen vain normaalihinnoilla ja tarjous oli vain 2-viikkoa aikaa hyväksyä tarjous. (ei mitään etuja listahintoihin)
      Silloin ainakin Fortum yrityksissä antoi henkilölle joka otti firmaan sähköt fortumilta, kotiin edullista sähköä. (lahjonta).
      Täytyy sanoa kyllä nyt kun olen vuoden aikana joutunut soittelemaan fortumiin, niin palvelu on ollut ystävällistä ja erinomaista. (Vuosia sitten ei voinut sanoa samaa) Ehkä tämä uusi nauhoitetaan puhelut on parantanut palvelua.

    • Tsekkaa sopparis

      www.energiamarkkinavirasto.fi voi tarkistaa millon vaan, mistä saat itsellesi sähkön edullisimpaan hintaan. Fortumin soppari oli tod näk joku tarjoushinta aikamääreelle X ja se sun nykyinen yhtiösi saattaa tarjota jollain sopparilla sitä toiseksi halvinta hintaa, MUTTA onko sulla itselläsi kyseinen soppari? Monet ei katso sen vertaa, millä sopparilla sähköään maksavat, katsovat vaan pelkän firman nimen... Fortumin hinta oli aikalailla varmasti halvempi, kuin mitä sun nykyisen firman "kallein tavallinen toistaiseksi voimassaoleva sopparihinta", jota suurin osa asiakkaista maksaa....

      • kannatta vertailla

        Joo, kannattaa katsoa onko oma hinta sama kuin mitä oman sähkön toimittajan hinta vertailussa, ei nimittäin todellakaan aina ole sama. Yhtiö voi kalastella halvalla määräaiakaisella tarjouksella uusia asiakkaita ja hinta on uusille jotain ihan muuta kuin mitä vanhat asiakkaat maksaa.


    • Olkaapa tarkempia

      Tulitkos muuten katsoneeksi tarkemmin sitä "oman yhtiön halvinta hintaa"? Kaikilla yhtiöillä on useita eri sopimusmuotoja, joissa on eri hinnat. Yleensä ihmiset maksaa mukisematta sitä kalleinta, käydään välillä tsekkaamassa jotain vertailua ja todetaan, ettei kannata vaihtaa... ei vaan tajuta sitä, että se oma sopimus on todella paljon kalliinpi, kuin mitä saman firman joku toinen sopimus... Tulee mieleen esim KSS-energian normaali toistaiseksi voimassaoleva soppari, hinta oli ainakin vielä keväällä lähes 8snt/kWh ja sitten KSS-prime oli jossain 5snt/kWh tuntumassa... todella moni KSS:n asiakas maksoi kiltisti tuota lähes 8snt/kWh-hintaa, kun kävi katsomassa vain "oman yhtiönsä nimen listan halvimmassa päässä", mutta ei sitten älynnyt kyseessä olevaa täysin erihintaista sopparia....

    • Hetuton

      Fortumin myyjä kyseli hetua, ja sopimus olisi pitänyt tehdä puhelimessa heti. Ei suostunut laittamaan sähköpostilla kysymyksiä. Sopimuskin jäi siten syntymättä, kun sanoin etten anna hetua puhelimessa.

    • Hetuton.

      Fortumin puhelinmyyjä kyseli hetua, ennenkuin voi tehdä sopimuksen. En antanut sitä, joten sopimus jäi tekemättä.

      • Normaali käytäntö

        Luultavasti sulta on kyselty hetut ja sotut myös sinne nykyiseen firmaan, vieläpä puhelimitse.... harva vaan enää muistaa sitä.


    • Kids turpaan juva

      kids on vitu arveluttavii. ootko arveluttavasti juvalta, vitu kid

    • jokke-pappa0

      Hyvä Hetuton,

      Sähkönmyynti on luottokauppaa; ensin kulutetaan, sitten maksetaan. Totta kai tuolloin vaaditaan henkilötunnus. Ei nykypäivänä varmasti mitään vastaavanlaisia sopimuksia voi tehdä ilman hetua (mm. puhelin, netti, osamaksut, yms).

      Puhelin on huomattavasti turvallisempi tapa luovuttaa henkilötunnus kuin sähköposti. Toki tuolloin kannattaa olla varma siitä kenen kanssa keskustelee.

      • 2 20 vai mikä se oli

        Kellä on kellä ei. Markkinoilla on sellainenkin koijari joka perii maksun etukäteen. Itse en siitä puljusta sähköä ostaisi.


    • Jaakko-setä

      Oliko puhelut Valkeakoski-Hämeenlinna seudulta numerosta 045 128 5492 ?
      On raivostuttavaa, että soitellaan lauantain parhaaseen shoppailuaikaan jonnii joutavia Hörttösoittoja kiireisille ihmisille. Nyt kansalaisaloite ja 50 000 nimeä alle niin eduskunnan on pakko ottaa asia lainsäätämisjärjestyksessä käsiteltäväksi Lain säätämiseksi, että tällainen puhelinhäiriköinti saadaan loppumaan.

    • et sillei joo

      " Tulee mieleen esim KSS-energian normaali toistaiseksi voimassaoleva soppari, hinta oli ainakin vielä keväällä lähes 8snt/kWh ja sitten KSS-prime oli jossain 5snt/kWh tuntumassa... todella moni KSS:n asiakas maksoi kiltisti tuota lähes 8snt/kWh-hintaa, kun kävi katsomassa vain "oman yhtiönsä nimen listan halvimmassa päässä", mutta ei sitten älynnyt kyseessä olevaa täysin erihintaista sopparia "

      Ainakin meillä nykyinen sähkön hinta katsotaan sähkölaskusta, ei internetistä.

    • Anonyymi

      Aloituspostaus liki identtinen perheemme kokemuksen kanssa. Meillä oli nimissäni ollut sopimus toiselta yhtiöltä, 36 kuukauden määräaikainen, edullinen ja kesällä 2021 solmittu. Hiljattain Fortumin puhelinmyyjä Noora oli ollut yhteydessä puolisooni ja kaupitellut pörssisähköä. Vaimo oli sanonut, ettei vastaa taloudessamme näistä asioista, ja että määräaikainen sopimuksemme toisen yhtiön kanssa on voimassa, eikä edes hänen nimissään.

      Tämän jälkeen Fortum kuitenkin lähetti tilausvahvistuksen vaimoni sähköpostiin. Vailla ohjeita peruutuksesta, vailla myyntiedustaja yhteystietoja tai nimeä. Samalla Fortum oli ilmoittanut sopimussiirrosta verkkoyhtiölle. Tämän myötä alkuperäisen minun nimissäni olleen sopimuksen määräaikaisuus oli lyhennetty päättymään jo joulukuuhun 2022 ja uutena Fortum-sopimuksen astuvan silloin voimaan.

      Koen ettei tässä ole ihan kuluttajalain ja pykälien mukaan toimitti ja ihmettelen syvästi, miten toisen henkilön ja yhtiön välisellä puhelulla pystyy tekemään muutoksia asiaan osattoman (eli allekirjoittaneen) henkilön sopimuksiin. Googlailun perusteella vastaava käytäntö on kuitenkin aika normitoimintaa valtionyhtiöltä.

      Kuluttajasuojalain epäkohta tulee esiin siitä, että viranomaistaho antaa vain suosituksia, joita yhtiö ei ole velvollinen noudattamaan. Oikeusprosessi valtionyhtiötä vastaan taas voi päättyä vain yhteen lopputulokseen.

      Telemarkkinoinnin röyhkeys ja moraaliittomuus pistää usein miettimään millaisia ihmisiä alalle hakeutuu. Itse en olisi niillä palkoilla valmis myymään ns.sieluani ja luopumaan kaikesta moraalista ja hyvistä kauppatavoista. Joillekin ihmisille tämä ei tietenkään ole ongelma. Pääasia että saa hyötyä itselleen ja aiheutettua vahinkoa muille. Valitettavasti näitä nooria näyttää mahtuvan neljätoista tusinaan.

      • Anonyymi

        Kuluttajana sulla on 14 vuorokauden perumisoikeus. Ja tee ihmeessä myös reklamaatio Fortumille ja jo et saa vanhaa sopimusta takaisin, niin vaadit että Fortum myy sulle sähköä samoilla hinnoilla ja ehdoilla kuin vanha yhtiö teki.


    • Anonyymi

      Näin oli tarkoitus toimia. Luultavasti vanha yhtiö ei suostu sopimuksen palautukseen eikä Fortum korvaamaan vahinkoa mutta onhan aina oikeusturvavakuutus. Vieköön sitten käräjillä tuhkatkin pesästä, alkaa olla ihan sama oikeastaan. Laissa on kyllä se mielenkiintoinen piirre, että jos vaikka firma jää kiinni selkeästä kusetusyrityksestä on oikeusteitsekin pahin mahdollinen skenaario yrityksen kannalta joutua korvaamaan aiheutunut rahallinen vahinko kun taas kuluttajan hävitessä firma voi vaatia korvauksina vaikka miljoonan ilman sen suurempia perusteita. TS. Rikastumiskielto pätee vain kuluttajaan.

    • Anonyymi

      Puhelinmyynti ainakin yrittää olla aktiivista. Itselläni on puhelinmyyntikielto voimassa valtakunnallisessa palvelussa, mitä järjestäytyneet puhelinmyyntiä tekevien odottaisi noudattavan.
      Näköjään sitä kierretään soittamalla sitten työnantajani puhelinliittymään.
      Ja edelleen kaupitellaan sähkösopimusta siis kotiin. Ei ennestään asiakkuutta.

      Mielestäni tuossa ei toimittu oikein kahdelta kantilta:
      a) Puhelinmyyntikieltoa ei noudateta.
      b) Soitetaan työnantajan puhelinnumeroon.

    • Anonyymi

      Fortumin kaikki toiminta on arveluttavaa. Ranskalainen ydinvoimalaitos ei kestä kylmää. Se on rikki heti, kun on kylmä ilma. Rauramon johtamassa kuukauden sisällä kaksi kertaa hupsahtanut halpaa sähköä Ruotsiin?? Onko Rauramo tehtäviensä tasolla. Eritt
      Äin kallis ukko Suomen valtiolle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2520
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1940
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1469
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1018
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      66
      883
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      871
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      850
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      51
      826
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      755
    Aihe