muistin lisääminen uuteen kannettavaan

ELi koneessa nyt 4g ddr3 ja nyt olisi saatavilla 8g ddr3 tuohon lisäksi.

Tiedoiltaan ja merkiltään nuo muistit ovat täysin identtisiä, paitsi tietty koko on eri.
Toimivatko nuo yhteen keskenään vai pitäisikö tuohon heittää samankokoinen palikka 4g?

Niin ja älkää kysykö mihin tarvitsen noin paljoa muistia, sitä nyt vaan tarvitsen..


kiitos.
6106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kertoisitko koneesi tarkan mallin?

Äänestä

Muisti on DDR3 1600MHz (1 DIMM) tyyppiä eli tuollaiset muistit käy.

Äänestä

Mitenkäs tuo dual channel, olen kuullu että siihen piti joskus olla keskenään samankokoisia palikoita.

Äänestä

Muistien ei välttämättä tarvitse olla täysin samanlaiset. Toki se on suositeltavaa, koska silloin ne toimivat taatusti, mutta 99% tapauksista, joissa kyseessä on suhteellisen uusi emolevy, myös erilaiset kahden muistikamman yhdistelmät käyvät. Nykyaikaisissa emolevyissä voit esimerkiksi käyttää kahta 1gigan kamman settiä ja vaikka yhtä 2gigan settiä yhtäaikaa. Eli kaksi kampaa muodostaa parin joiden kammat pitää olla samanlaisia, mutta nämä parit voivat erota toisistaan. Neljä (jos koneessa neljä kampaa) tai kaksi (jos koneessa kaksi kampaa) täysin erilaista kampaa sen sijaan ei toimi keskenään. Myöskään yksi tai kolme kampaa ei toimi, koska ne eivät muodosta paria tai useampaa paria. Parillisuus siis on kaiken aa ja oo.

Esimerkki: Minulla on 2 kappaletta samanlaisia 2 gigan kampoja emolevyssäni eli yhteensä 4 gigaa ja haluan lisätä muistia. Emolevyssäni on yhteensä 4 värikoodattua muistipaikkaa, kaksi mustaa ja kaksi punaista. 2 gigan kammat ovat mustissa muistipaikoissa, jolloin ne toimivat keskenään. Kaupasta haen toisen 2 kappaleen paketin muisteja, mutta tällä kertaa 4 gigan kampoja. Asennan ostamani uudet muistit tyhjiin, punaisiin muistipaikkoihin.

Lopputulos= Toimiva kone, jossa 12gigaa muistia

Pirun hankalasti selitetty, mutta en osaa paremmin. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pende54 kirjoitti:

ELi koneessa nyt 4g ddr3 ja nyt olisi saatavilla 8g ddr3 tuohon lisäksi.

Tiedoiltaan ja merkiltään nuo muistit ovat täysin identtisiä, paitsi tietty koko on eri.
Toimivatko nuo yhteen keskenään vai pitäisikö tuohon heittää samankokoinen palikka 4g?

Niin ja älkää kysykö mihin tarvitsen noin paljoa muistia, sitä nyt vaan tarvitsen..


kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu