Tapasin viime keväänä naisen. Ihastuin kertaheitolla sydänjuuriani myöten. Kerroin tästä hänelle, sain kasan äärimmäisen epäselviä vastauksia. Olimme yksi päivä & ilta yhdessä, hän hakeutui lähelleni, loi satoja katseita, kosketti ja antoi hyvin vahvoja signaaleja. Tämän jälkeen kun näimme, katseiden vaihtaminen jatkui. Vuodatin hänelle sydämeni syvimmät tunnot, hän ei edes vastannut. Kaikki jatkui. Lopulta sain tylyn kommentin, että asia on hänen puoleltaan ollut selvä jo alusta asti. Ja edelleen sama jatkuu. En pysty unohtamaan, en päästämään irti. Pelästyikö hän? Jokainen 100% hetero ystäväni on sanonut, ettei olisi käyttäytynyt kuin hän. Olisi tehnyt heti alusta selväksi ettei kiinnosta eikä todellakaan tullut lähelle ja koskettanut. Joten olenko oikeasti tulkinnut salamoinnin ja kipinät välillämme väärin? Voiko näin vahvaa tulkita väärin? Varsinkin kun täysin selvää vastausta en koskaan ole saanut?
En ymmärrä
niin pihalla
37864
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Olen törmännyt vastaavaan tapaukseen. Voisin luetella kymmeniä tilanteita, joissa nainen on käyttäytynyt kaikkea muuta kuin ystävän tavoin. Mutta silti toinen vaan sitkeästi väittää, ettei ole kiinnostunut. Mitäpä siinä voi tehdä. :( Hämmentävää kun ei tiedä, pitäisikö luottaa toisen sanoihin vai kaikkeen siihen muuhun, mitä ei sanota ääneen...
Olen elämäni tähän asti luottanut siihen että tällaisen tunteen tuntevat molemmat puoliskot. Että omaan aistimukseen ja elkäpiin tuntoon on voitava luottaa. Ja nyt se on vedetty pois. Miten koskaan voin tietää kuka sitten on kiinnostunut ja tuntee tuollaisen, jos tämä tilanne on kerta ollut niin ettei toinen ole tuntenut mitään. En koskaan ole jaksanut uskoa että tällainen voisi olla yksipuolista...Varsinkin kun toisen eleet ja käytös on kaikkea muuta kuin ystävä-pohjalla.
Veitpä sanat suustani. Itselläni on juuri samanlainen olo. Luulin olevani hyvä ihmistuntija, mutta enpä sitten taidakaan olla... Toisaalta olen miettinyt, eikö kyseinen hlö vaan pysty myöntämään edes itselleen tätä puolta itsessään. Koska kun mietin että joku muu käyttäytyisi minua kohtaan samalla tavalla, pitäisin käytöstä vähintäänkin erikoisena.
Kuin myös...ihmistuntemus on olevinaan kehittynyt jo todella hyväksi. Miesten kohdalla se yleensä toimiikin, tiedä heti kuka on kiinnostunut ja kuka ei. Ja tässä hauskaa onkin se, että jos hän olisi ollut mies, en olisi epäillyt yhtään. En vain ymmärrä miksi hän ei voinut sanoa suoraan että "Ei kiinnosta, olen hetero". Onko kuitenkaan? Miksei voi tehdä asiaa niin selväksi ettei epäilyjä jää, varsinkin kun kolme kertaa häneen olin yhteydessä? En itse voisi koskaan toimia toista kohtaan näin ja se tuntuu niin pirun epäreilulta. Ainoa järkevä selitys jonka olen kehittänyt on, että hän pelästyi asiaa, huomasi että jollakin tavalla kuitenkin kiinnostaa muttei ole varma miten paljon tai että riittääkö se sen suurempaan. Ja kun minäkin vain halusin tutustua ja viettää aikaa yhdessä ja katsoa rauhassa....
Pahinta mitä voit tehdä itsellesi, on alkaa epäillä omaa vaistoasi. Todennäköisesti olet aistinut ihan oikeita asioita,mutta tällä ihmisellä on ollut syynsä pitäytyä kuoressaan eikä sille mahda mitään.
Pahinta mitä voit tehdä itsellesi, on alkaa epäillä omaa vaistoasi. Todennäköisesti olet aistinut ihan oikeita asioita,mutta tällä ihmisellä on ollut syynsä pitäytyä kuoressaan eikä sille mahda mitään.
Yritän kovasti etten alkaisi...mutta en vain ymmärrä. Tahtoisin niin kovasti vastauksia, tietää syyn. Tietää eteen ole sekopää joka kuvittelee kaikenlaista syyttä suotta. Oli hänen syynsä mikä tahansa, haluaisin VAIN tietää, että hän tunsi jotakin myös. Tästä hänelle kerroin, että tunsin jotakin selvästi meidän välillämme ja aistin myös hänen tuntevan sen... Koskaan en saanut vastausta...
vaihtoehtoa, etä hän on jollain tavalla narsistinen. haalii ihailua.
Niinpä niin. Pahimmassa tapauksessa olisi voinut vedättää kuukausia tai vuosia.
Hän rakastaan ihailua ja huomiota, sen olen jo huomannut. Mutta kuitenkin hyvä sydämeltään. Ja vedettänyt hän varmasti olisi jos en olisi laittanut hänelle viestejä ja kertonut omista fiiliksistäni, vain sen vuoksi että niihin jätti vastaamatta/vastasi ympäripyöreitä, sain itse itselleni kerrottua että häntä ei kiinnosta. Vaikka käytös olikin jotain täysin päinvastaista. Edelleen hän luo katseita ja väenvängällä haluaa tervehtiä. Antaisi minun jo olla....
Täällä kysellään mihin pitäisi luottaa.
Ihminen kommunikoi valtavalla määrällä tietoa, jota emme sanoiksi pystyisi edes kuvaamaan. Maneerimme ja viestimme riippuvat vahvasti olosuhteista ja tavoista. Esim vastaukset netissä voidaan ymmärtää monella tavalla mutta myöskään kysyjästä ei ole tietoa. Samat jutut kantabaarissa joko johtaa tappeluun tai uusiin ystävyyksiin.
Vaikka heti alusta alkaen joku henkilö olisi kovastikin sopiva käydään läpi rituaali jossa, henkilöstä riippuen, punnitaan miten pitkälle parisuhteeseen voidaan mennä. Tärkeintähän luulisi olevan sanat ja keskustelut mutta taustalla pyörii feromonit, deittikulttuuri, kokemukset, omat pelot ja luulot. Viestit värittyvät jo ennenkuin ne lausutaan ääneen.
Romanttisen deittailun loppuvaiheeseen kuuluu eräänlainen kiusoittelu. Nim rintaääni puhuu vedättämisestä. Missä menee raja hyväksikäytön ja suhteen testailun välillä? Sitten täytyy muistaa että jos ja kun tässä oli kyse samaa sukupuolta olevien kuhertelusta niin pelot voivat olla hyvinkin vahvat.
Tietenkin on olemassa patologisia ihmissuhteiden väärinkäyttäjia ja niitä on vaikea paljastaa. Jos lähtee alkuperäisen kyselijän tilanteesta niin suoruus ja ryhti puheissa johtanee tarkempaan tilannetietoon. Minkään ei luulisi estävän kysyttävän suoraan mieltä polttavia kysymyksiä? Ja kuten edellä kuvailin, on vastuu kommunikaation onnistumisesta molemmilla koska kummallakin on oma maailmansa.
Olen käynyt läpi väärinkäytöksen ja maksan siitä edelleen. Lukossa ollaan "tiks kiinni" ja avaimet siellä mihin ei päivä paista. Ei enää tiedä mihin luottaa.
Kyllä, periaatteessa olisi mahdollista laittaa tälle ihmiselle lista kysymyksistä, jotka mielessä pyörivät. Mutta a) kerroin hänelle jo aikaisemmin hänen käytöksen hämmentävän minua ja b) en saanut koskaan pitkään viestiin vastausta, joten tuskin saisin nytkään. Joten en halua tehdä itsestäni enää enempää naurunalaista ja vuodattaa hänelle tunteitani, koska ensimmäiselläkin kerrallakin jäin ilman mitään vastauksia. Kun avauduin hänelle ajatuksistani ja tunteistani, hänen käytöksensä kyllä muuttui, mutta vain vähän. Mielessä pyöri ajatuksia, pelästyikö hän omia vahvoja tunteitani, tuntuiko hänestä ahdistavalta kun avauduin vai eikö yksinkeratisesti vain kiinnosta. Jos saisin yhden kysymyksen kysyä, se olisi: Miksi et heti alussa voinut sanoa:"Kiitos mutta ei kiitos" ja niin selvästi että 4-vuotiaskin sen ymmärtäisi. Jos kerta ei kiinnosta niin miksei sitä voi tehdä kerralla selväksi? Näin KAIKKI heteroystäväni, joiden kanssa olen asiasta jutellut, sanovat että toimisivat. Kuten minäkin. Työntäisin ihmisen niin kauas itsestäni että MITÄÄn epäilyjä ei voisi olla, vaikka kuinka katsoisi vaaleanpunaisten lasien lävitse.
Voisitko ottaa vastuun omista tunteistasi ja käytöksestäsi? Hän on sellainen, tuneteille et voi mitään, mutta voit oppia elämään niiden kanssa.
Mä olen jo oppinut ja nyt mua ei ihmetytä enää mikään. Kaikki muu tämän jälkeen tuntuu normaalilta. Poissa on sairausajatukset, riippuvuudet ( muihin kuin palstoihin) epätoivo, väärin kohtelu ymym... :)
Taidan taas lähestyä häntä jollakin ja antaa hänen uskoa käänteisen verrattavaa. Tsiisus.
taidan olla kaiken päälle vielä tyhmäkin...Millä tavalla en ole ottanut vastuuta omista tunteistani ja käytöksestäni?
Että et voi muutakuin ajatella järjellä, että hän on sellainen ja sinä sellainen kuin olet. Tunteet eivät kohdanneet ja olit vain sopivassa määrin hänelle se *ihailija* jota hän kipeästi tarvitsi.
Mutta jos hän sellaista tarvitsee, niin etkö voisi olla sellainen, riittävän näkyvästi?
Mutta luuletko että hän sinusta olisi siihen? Tarkoitan että hän kestäisi riittävän julkisesti tyhjäpäisyytesi että olisit ns. tavis kun hän on matkalla tuonne tähtien paremmalle puolelle?
Mitä ajatuksia tämä herättää sinussa?
Mullekin tuttu tunne, Niin Pihalla! Tavallaan helpotti kuitenkin, kun ihastukseni sanoi ystävyytemme loppuvaiheessa että meillä on tällainen erityinen suhde. Sitten kun sanoin: joo niin onkin -mähän rakastan sua, kaikki meni päin mäntyä.
Olen puntaroinut asiaa jälkeenpäin ja uskon nyt siihen, että omat vaistoni toimivat kyllä. Meillä oli kemiaa ja sähköä ja whatever mutta toinen tulkitsi tilanteen omalla tavallaan ja tahtoi siitä eri asioita. Non niin tietty jos toinen on hetero niin ei kai sitä ole ihan tottunut tai suuntautunut ottamaan vastaan romanttisen&seksuaalisen rakkauden fiiliksiä toiselta naiselta :-) Kaipa siinä menee vähän solmuun niin. Tämä ihastukseni oli ja on edelleen aika jännä tapaus, uskon että muutenkin hänelle saattaa tuottaa vaikeuksia rakentaa pitkää rakkaussuhdetta kenenkä vaan kanssa.
Vaikka tiiviistä ystävyydestämme on aikaa ja uskon että se oli nyt siinä ja kaikki on todellakin ohi, niin silti kaipaan elämääni syvää ystävyyttä toisen naisen kanssa. Unelmoin siitä ihan koko ajan. Taidan oikeastaan tuntea itseni hiukan yksinäiseksi, vaikka elämäni on kaikilla mittareilla mitattuna rikasta ja täyttä. Uskon että osaan sut. hyvin elää tunteideni kanssa, mutta ei se silti aina niin helppoa ole. Tsiisus tosiaan :-)
Rakkautta, läheisyyttä ja ihania hetkiä teille kaikille samankaltaisen ongelmien kanssa kamppaileville -eikös oo kiva silti tietää että meitä on monia!
Kyllähän sitä itsekin olisi pelästynyt ja ihan hemmetisti vielä jokunen aika sitten, jos samaa sukupuolta oleva olisi tullut ja samalla tavalla tunnustanut ihastuksensa. Mutta siinä se ero onkin, että itse olisin tehnyt asian hyvin hyvin selväksi. Tietenkään kaikki eivät ole samanlaisia, eikä pidäkään olla, mutta tällaisten asioiden kanssa aina vähintään toivoisi, että toinen kertoo yhtä suoraan omat fiiliksensä, varsinkin jos mitään sen ihmeellisempää ei ole.
Tapahtuneita ei saa muutettua eikä aikaa käännettyä takaisin. Ehkä jonakin päivänä ymmärrän, ehkä en. Sen tiedän, että varmasti koskaan en samanlaista tunnetta tule enää tuntemaan. Ja tällaisella lopputuloksella en kyllä haluakaan. Liian monta unetonta yötä vietetty. :)
Eikö kiintymystä ja välittämistä voi olla monenlaista ?
Ehkä hän ei ole varma tunteistaan.. ehkä hän ei hyväksy omia tunteitaan.
Et voi tietää.
Hänellä voi hyvin olla tunteita sinua kohtaan, mutta jos hän päättää olla toimimatta niiden mukaan, et voi muuta kuin hyväksyä asian. Hänellä on varmaan siihen hyvä syy. Jollei ole , hän on idiootti joka kävelee onnensa ohitse.
Kyllä hän varmaan jotain tunsi sinua kohtaan.
Joka tapauksessa, et voi asiaa päättää hänen puolestaan.
Tieto vastavuoroisista tunteista helpottaa tai helpottaisi siinä mielessä, että tietäisi, ettei aisti harhoja eli ole tulossa hulluksi. Tulevia suhteita se ei helpota, sillä, kuten sanoitkin, ihmiset toimii miten toimivat ja kuka mistäkin syystä, vaikka välillä kipunoisi ja säkenöisi niin halvatusti. Joka tapaus on tutkittava omanaan ja aina on otettava riski...jos jotain haluaa.
Joo, hulluus on suhteellista, mutta ainakin tiedät, mitä sinä tunnet. Sen pitäisi olla aika varma merkki. Jos tarvitset jotakin suomi 24:n palstoja pätevämpää järkiselittäjää tunteille, mene juttelemaan jollekin. Toisen käytöksestä et voi ottaa vastuuta. Vain omistasi.
Mulle nämä kaikki jutut täällä vain vahvistavat sitä käsitystä, että hän on omalla tavallaan kaukana siitä, millaiseksi hänet kuvittelin. Eli kaikki, mitä muuta elämässä tästä lähtien tapahtuu, on normaalia. Mikä ei liity häneen. Tavallaan hän ohjasi minut oudolla tavallaan varmemmaksi ihmiseksi. Siitä olen hänelle kiitollinen.
Ihmisen tekemistä tai tekemättä jättämistä en voi muuttaa enkä kontrolloida. En voi saada häntä toimimaan tai sanomaan asioita vaikka kuinka haluaisin. Ja sellaista en koskaan ole odottanutkaan. Lähinnä mitä haluaisin nimenomaan tietää, on se, oliko hänen puoleltaan koskaan mitään vai olenko oikeasti niin sekaisin, että kuvittelin kaiken? SE minua syö, kun en saanut vastauksia, kun kaikki kysymykset jätettiin levälleen ja jäin sellaiseen epävarmuuteen ja hämmennykseen kaiken keskelle. Jos ajatuskin tällaisesta häntä olisi etonut tai ahdistanut, tuskin olisi niin liki hakeutunut kuin teki. Tai sitten on vain erittäin julma ihminen....Jota en pysty uskomaan...
Olen niiiin käynyt läpi tuon saman!!!!
Saitko koskaan lopulta selvyyttä? Vai tekikö aika tehtävänsä?
Olen kokenut tuon saman myös. Aika on osittain tehnyt tehtävänsä, mutta aika ajoin se kaikki vastausta vaille jäänyt, nousee vahvasti pintaan. Tällä hetkellä, juuri nyt, kaipaan häntä enemmän kuin koskaan.
Kohta kaksi vuotta on kulunut.
Kaikki on edelleen kysymysmerkkinä, mutta olen opetellut unohtamaan, sillä tilanne olisi muuten sietämätön (kuten sun tuskasi juuri nyt!). Aika on tehnyt tavallaan oman osuutensa: kyllästyin odottamaan selitystä ja samalla huomasin, että turvallisuudentunne ja luottamus tähän ihmiseen haihtui vähitellen. Ei ole tuskaa, mutta eipähän ole mitään muutakaan.
Musta on kamalaa, että ensimmäistä kertaa tunnen näin vahvasti ja se johtaa vain ja ainosastaan kamalaan tuskaan.... Tuntuu niin surulliselta, että tällaiset tunteet pitää vain haudata ja unohtaa...
Jotkut hetskunaiset yksinkertaisesti kokeilevat omaa viehätysvoimaansa, varsinkin naisiin jotka tietävä heidän tykkäävän naisista.
Monet heistä pitävät itseään täysin hetskuina ja ovat korkeintaan uteliaita ja kokeliaita. Joillekin voi silti tulla sellaisia tunteita etteivät itse tiedä mitä niiden sisällä oikein tapahtuu ja niin ollen ovat hämmentyneitä.
Eivät halua mennä sen pitemmälle noissa asioissa, vaan pitäytyvät mukavuusalueellaan.
Toki jos flirttailevat ja antavat ymmärtää edes vähän jotain, he joko "nauttivat" siitä pienestä huumailusta, salaperäisyydestä, "kielletystä" asiasta ja pistävät asian omalta osaltaan poikki kun eivät enää tunne mukavuutta.
Sitten on niitä jotka alkavatkin heräillä.......
En saanut minäkään mitään selkeätä vastausta. Olen pyöritellyt kaikki mahdolliset vaihtoehdot mielessäni, mutta lopulta sitä itsekin turtuu ajatuksiinsa. Aika tekee tehtävänsä, ja elämän on jatkuttava.
On pakko vaan jatkaa ja uskoa siihen että kaikki, mitä tapahtui, meni vain pieleen.
En tosin jatka katkerana, vaan suruisan haikeana. Välillä toivoen, että ei tarvitsisi puntaroida tulevia ratkaisuja miettien, mitä hän lopulta ajatteli.
Rakennamme uutta, sanan varsinaisessa merkityksessä ja toivon, että käsitykseni hänestä oli oikea. Sitä en joka tapauksessa saa tietää, joten näillä mennään.
telekootti kysyä, miten itse toimit silloin aikanaan?
Ei sovi. Samoilla linjoilla aloittajan kanssa. Ja tuon ässän. kun sopassa on liikaa hämmentäjiä.... Ei auta, totuudessa on pysyttävä.
Oli kerran ilta, kun olimme ulkona( selvinpäin huom!). Seisoin hänen vierellään, käsivartemme koskettivat toisiaan. En siirtänyt omaani, ei hänkään omaansa. Molemmat varmasti tiesivät tuon hetken merkityksen. Koskin häntä vyötärölle, odotin litsaria tai vähintään metrillä siirtymistä kauemmas. Pah. Mikään ei muuttunut, hän hakeutui vain lähemmäs. Ja nämäkö eivät ole viestejä/merkkejä kiinnostuksesta?
Pelinainen ihan selvästi. Pöllö!
Muistan vain kuinka mustat hameenhelmat ja kipakat korot ottivat tuohtuneena nopasti suunnanvaihdon....
se siitä,
olisko pitänyt jäädä antamaan vedonlyönnille täyspottia? Ei, kato mun vaistot sano että tässä on peluri ja tunteet seis. Olihan se ihan kiva ns. olla lähellä hetken, ja hänkin siinä odottaen että kilinä käy...
Tyhjätaskuna sai poistua ja maksoi vielä matkasta. Toivottavasti uni maistui siellä sateenkaaren päässä :)
Ettei vaan oltais törmätty samaan naiseen?
Tsemiä jatkoon, kyllä ne suurimmat sanat sanotaan ihan kasvokkain, ja jos ei sanota niin toivotaan parempaa lykkyä sille, joka uskalataa heittäytyä...Mutta voi ainakin muistaa mitä EI menettänyt.Ettät onna vaan ja antaa faseböökin puhua puolestaan.
Ei tarvita mitään myrtyneitä/tympääntyneitä ilmeitä, ei ns. ystävien johdattelua...Sitä joskus uskoo ihmisen käytöksen olevan aikuismaista ( muusta kuin siltä mitä ei sanota ääneen), mutta sitä se ei aina ole kuitenkaan...
Niinpä, mäkin sain kuulla ns ystävän vittuilua loppumatkan kotiin, kun meni suunnitelmat uusiksi:) VOI JUMALAUT A, että ei olla välimpitämättömyydellä rajaa, korkeintaan säälillä, että mitä jos se ressukka olikin tosissaan :D
Ei kun se olisi pitänt kirjoittaa O-LI-PA kerran, ni olis pysytty asiassa, koita nyt vaan pitäytyä valitsemallas tiellä, pööpääliö!