Monesti olen huomannut, että eräät henkilöt valitsevat valheen ihan tietoisesti uskon asioissa, mutta muuten ovat päällisin puolin rehellisiä eli pyrkivät salaamaan valheensa taitavasti.
Miksi ihmiset antavat eksyttää itseään?
2
<50
Vastaukset
Nautintoja rakastetaan enemmän kuin Jumalaa.
Halveksutaan isien uskoa ja romutetaan vanhat moraalisäännöt. Muokataan Jumalan erehtymätöntä Sanaa nykyaikaan sopivaksi. Juuri tämänkaltaiset asiat erottavat meidät Jumalasta, ja peittävät Jeesuksen kasvot.No niin vigilance. Helpointa olisi siis palauttaa aluksi väärentämtön Jumalan sana siten, että esität pontevasti, ettei enää koskaan lasketa naisia eikä lapsia väkiulukuun missään vaiheessa. Vain miehet lasketaan.
Jumala määrää, ja paras on totella. Olemme muuttaneet tuonkin laskemisen nykyaikaan sopivaksi. Olemme pahoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?
Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi853913Iso poliisioperaatio Lapualla
Paikalla oli silminnäkijän mukaan myös kolme ambulanssia. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011924650.html Onko virpo693717Riikan antisakset leikkaavat bensan hintaa ylöspäin
Sannan aikoina bensaa sai 1,3 euron litrahinnalla ja Riikka leikkasi sen euron ylemmäksi reiluun 2 euroon. Joko on saks442215Sukupuolineutraalit liikennemerkit yksi persujen älynväläys
Samassa rytäkässä kaikki syrjäseutujen bussipysäkkien liikennemerkitkin vaihdettiin, vaikkei bussia ole liikennöinyt enä522179- 582074
- 511756
- 271429
Vuoksesi kaiken
Tekisin vuoksesi kaiken. Enemmänkin. Kunpa tietäisi ja hyväksyisit sen. Ymmärtäisit, en voi elää ilman sinua. En halua1151183Kehu kaivattuasi
Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.1061160- 601099