Korvat ongelmana, apua.

NuoriNainen.

Tarvitsen kipeästi neuvoa ja apua, koska korvani pilaavat tällä hetkellä elämäni laatua todella paljon.

Viime kesänä matkustin ulkomaille, ja koneessa korvani menivät lukkoon. Loppujen lopuksi jouduin päättämään matkani ennen aikaisesti, koska korvani alkoivat soida ja niihin tuli tukkoisuutta.

Suomessa päivystyslääkäri määräsi jotain lääkettä, joka avasi limakalvoja. Auttoi tilapäisesti. Koko kesän välttelin kovia äänia, koska koin ne jotenkin inhottavaksi.

Nyt tilanne syksyllä on se, että olen lopettanut erään kurssin (laboratoriossa), koska en siedä meteliä. Korvani alkavat soida ja menevät lukkoon laboratoriossa. Kävin aiheesta keskustelun korvalääkärin kanssa, joka epäili, että kyseessä on jotain psyykkistä. Minulla on silti selkeät oireet: korvat menevät jatkuvasti lukkoon (avautuvat myös säännöllisin väliajoin), niissä on tinnitystä, joka pahenee, jos joudun olemaan pitkään metelissä. Metelillä tarkoitan esimerkiksi sellaista ääntä, joka syntyy kouluruokailun yhteydessä. Lapsuudessa minulla on ollut paljon korvatulehduksia, minkä takia tärykalvoni ovat arpiset.

Minulla on parin viikon päästä aika kuulotestiin en ole ihan varma mistä syistä, mutta lääkäri määräsi.

Jos jollain kokemusta tai neuvoa, miten tästä eteenpäin. Lääkärit tuntuvat aina kauhean kiireisiltä ja pitää osata aina ilmaista itseään aivan oikein, ettei tule väärinymmärretyksi. Jotenkin helpottaisi, jos edes jotenkin tietäisi, mitä pitää tehdä seuraavaksi (kuulotestiin menemisen lisäksi). En voi kuitenkaan koko ajan kykkiä neljän seinän sisällä.

0

156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        41
        1967
      2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        710
        1355
      3. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        105
        1108
      4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

        Tässä hetkessä tai menneestä?
        Ikävä
        103
        930
      5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        88
        914
      6. Mikä hänessä

        Saa sut kuumaksi?
        Ikävä
        66
        781
      7. Taidan olla pelkuri

        Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
        Ikävä
        33
        672
      8. Kuka om uusi kylän mies?

        Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
        Suomussalmi
        14
        568
      9. Olinko yhden viestin arvoinen?

        Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
        Ikävä
        76
        544
      10. oot mun silmissä

        Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
        Ikävä
        78
        511
      Aihe