teetupa

Kävin kurkkaamassa kahvipirtiin, mutta siellä oli jo niin paljon väkeä että lalasin ovelta takasin. Tuolla taitaa olla teetupa tyhjillään. Valo ainakin pilkistää
Joko olette laittanut kynttilöitä ulos
Nyt on satanut 50mm miten paljon se olisi lumena, tuo märkyys tekee viluseksi, siksi laitoin keittimeen vihreää teetä valumaan saa sitä lämmikkeeksi
.
32308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat
  • Aivan uusi ja tuntematon oli musiikki minulle.

    kiitos capt. yllätyksestä

    Äänestä

Onko tässä sävelessä ehkä eri sanoitus vai onko tämän levyttänyt joku muu,? jotenkin tuntui tutulta. Oliko siinä katolla muovia, siinä tapauksessa kuva ei sopinut aikaan -57

Äänestä

  • Katolla on peltiä pelti ruostuu.

    Äänestä

tänne vaan teen juontiin, capt cöpt emännöi.

Äänestä

Hur, hur kävin hämärän aikaan hakemassa porkkanoita, ne muuten pitää tänän ottaa pois, ne on siellä savivellissä. Koko yö on taas satanut, Eilen oli satanut kuukauden sateet ja taas on satanut samoin, "mistä piisaa kuukaudet".
Aamu askareita tehdessä kuuntelin Puhelinlangat laulaa siellä arvuuteltiin ketkä kaikki ovat laulaneet sen nimikko kappaleen, eipä tullut mieleen.
Kuuntelen niin vähän muuta kuin puheradiota.

Itä-suomesta soittaja kertoi että siellä paistaa aurinko.

Mitä sinun teepöydässä on teen lisäksi, minulla on korppuja

Äänestä

Ilmoista puheen ollen, Turussakin paistaa aurinko aivan siniseltä taivaalta. Pysyisivätkä raskaat vetiset sadepilvet nyt jossain piilossa edes jonkin aikaa.

Niin, pitäähän omistakin tekemisistä kirjoittaa. Tulin täältä netistä hakemaan ideoita voileipäkakun tekoon. Kakun lupasin tehdä pojanpojan 25 v kahveille. Ja kyllä ohjeita löytyy pilvin pimein.
Nyt vaan pitää ratkaista kala- vai lihakakku. Taidan kallistua kalakakun puolelle.

Äänestä

Metsässä on tullut oltua ja nyt sietä jo tultua, aamulla anivarhain naapurit hakivat mukaan ja minähän läksin tietysti.
Onneksi on kuivuri jolla nuo suppilo- ja kosteikkovahverot saa pieneen tillan.
Omenoitakin vielä aion kuivattaa, kunhan puhtia jostain löydän.

Kaunista on täälläkin ei pilven häivää näköpiirissä, tuuli irrottaa ja lennättää lähtiä.

Kaunis ja lämmin lokakuun lauantai.

Äänestä

Niin hyvää lauantaita!
Täällä sitä on pakko olla katon alla. Eilen tai tänään oli tarkoitus mennä käymään metsässä puolukoita poimimassa, Mutta hyvä kun katto pitää tuollaiset sateet.

Vai on siellä sellaiset synttärit, minulla on vuoden kuluttua pojantyttär 25v niin sitä on nuoret parhaassa iässä. Kerro sitten millaisen kakun sait. Leivotko itse leivänkin.

Kyllä ne porkkanat jää maahan jos vaikka vähän valahtaisi maanantaihin.
Hyvää pyhää kaikille

Äänestä

Kirjoitan tähän teetupaan kun tämä on jätetty pois käytöstä. Hyvältähän tämä näyttää, ainakin runko on paikallaan.
Juotko teesi teekupista vai mukista, minulla on oma muki teelle se on sellainen isosuinen ja siihen on hyvä kastaa korppua.
Kissa tuossa naukuu, en tiedä onko sillä rapsutuksen puute, kun ainakin ruokaa on, mutta ruoka ei tahdo kelvata,

Äänestä

Tulin just 'sisälle' ja tämä olipäällimmäisenä, tähän voin kertoilla ja koota ajatuksiani huomisesta paastopäivästä.
On saatava kokoon kirkkaita liemiä, hiukan suolaista hiukan makeaa, mutta suurimmaksi osaksi vain vettä.... nyt jo yököttää:-((.
Onnekseni tämä toimen pide on vain kerran vuodessa, Phosphoral ei ole lempi juomaani.....:-(((yököttää.
Tiistaina iltapäivällä tiedän paljon enemmän, aina on jännitystä ollut mutta puhtain paperein selvitty, toivon niin hartaasti että niin nytkin.
Niin teetä voin juoda ja kahviakin, jotain helpotusta sentään.

Äänestä

kun ensin luulin sinun seonneen johonkin hurahtaneisuuteen.

Jäkevät tutkimukset osoittavat järkesi olevan tallella ja käyttökunnossa.

Äänestä
  • Luulen että tuon kertominen täällä helpotti.
    Kiitos ettet aivan hurahtaneeksi minua uskonut, helppoahan se olisi tuosta paastosanasta päätellä, vaan aivan pakollinen toimenpide, kun se voidaan uusia jos kaikki ei mene niin kuin odotetaan.
    Nyt vain sitten pää pielukselle ja iltarukous, silmät ummistuu, uni tulee odottelematta, jos vielä saisi katseltavaksi kauniin unen sitä voisi hyvinkin katsella aamuun asti.

    Äänestä

siitä miten itselle vastataan DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

Äänestä
  • Niin...monen on vaikea uskoa, että muutkin ajattelevat ja näkevät-

    Äänestä

On niin lepposan tuntuinen maanantai aamu, aurinko kirkastaa keltaista väriä vaahteran lehdissä.
Oravilla tuntuu nuo havupuut olevan kaikkein mieluisampia, siellä käu vallaton vilske kaiken aamua jompi kumpi ajaa takaa ja pientä ääntelyä samalla.
Itselläni on 'sisäpäivä', mutta mielenkiintoa on ruutujen takan, kyllä se tästä.
Edelleenkin yli 10 ulkolämpö eikä tuulta juuri nimeksikään.
Nyt on vaan kudottava sukkaa ja nautittava lankojen väreistä luonnon värityksen lisäksi.
Sainkin aika kauniit iiiisot sukat, kai tämä kutominen olisi jo lopetettava, alkaa olla jo melkoiset varastot, on lyhyilla ja pitkillä varsilla, suurta ja pientä, onpa pari isoa villapaitaakin vai sanotaanko tikkuria tullut valmiiksi.
Kangaspuihin kävin jo tilaamassa ajan, jouluksi jotain yllätyksellistä lähipiirille.

Äänestä

Olet onnekas "Kukkahame"kun pystyt tekemään käsitöitä.Minulle kävi hassusti ja käsi on niin kipeä että joutuu nyt elämään sen ehdoilla.
Muistan ajan kun akat meni johonkin naapuriin käsityösä kanssa, siellä puikot helisi ja sanat lenteli ja sumpit keitettiin ja juotiin"porstuvan" kautta, se oli sitä terapiaa. Enkä minä ainakaan tiennyt että olisi rumia puhuttu. Nykyää nuoret tytötkin huutavat "äitiään" Hävettää, hävettää.

Täällä ei sada, mutta ei paistakkaan, muuten on lämmin vuodenaikaan nähden eikä tuule, pitää taas mennä ulos, jos noita lehtiä saisi pois tulla kipeällä kädellä

Äänestä

Nikitön 5.
Hätäinen oli kehuessa säätä, eipä tainnut mennä kauan kun tuli vettä kaatamalla muutaman tunnin verran, no nyt taaaas paistaa.
Nämä syksysäät on kuin blondin tarkastamat vilkkuvalot, toimii..ei toimi..toimii..ei toimi.
Käsitöitä teen onneksi saan tehdä, aamusta nuo nivelkulumat tekee nivelet hiukan jäyksi mutta päivän mittaan vertyy.
Lankojakin on tullut hamstrattua riittää varmaan moneksi vuodeksi.
Pojan tytär hiljattai sanoi haluavansa sellaisen putkikudoksen, jota voi pitää kaulaliinana ja myös päähineenä, itua siinä on kunhan haetaan siihen sopivaa lankaa sitten vain hommiin, sukat jätetään lepäämään.

Äänestä

Olavi Virta oli yllätys.
Olen kuullut tämän sanoilla "La casetta in Canada".

Äänestä

Heippa kirjoitin pitkän rimpsun jonnekin katosi , näihän meille aina käy,käy

Äänestä

Joko teidän vessassa on tekstillä varustettua 'pyyhypaperia', minullapa on ollut jo jonkin aikaa.
Kaikkia ne keksiivät ja hyvä että keksiivät kaiken aikaa lisää.
On se niin mukavaa lukea vessapaperista ..

Koskaan hellyyttä
ei voi olla liikaa
vain sen puutteesta
ihminen vaurioituu....
tai...Elämä heittelee välillä kaiken kokoisilla kivillä,
joskus ei ehdi väistellä.

Mukavia mietteitä joita joku on joutessaan raapustellut, pääsivät sitten koko kansan luettavaksi, siellä on aina aikaa istuessa!
Voittavat monet täällä olevat ketjut ;-DD

Äänestä
  • Ei kai mikään uusi keksintö tekstikäs pyyhypaperi. Joskus kauan sitten
    sai kauhutarinoihin ja poliittisiin päätöksiin pyyhkäistä pyllynsä.
    Se oli tekstinkäsittelyä 🙄

    Äänestä

tuon khameen moittia muita ketjuja, kyllä sinä voitat ilkeydessä aina, se pitää tunnustaa.

Äänestä

En minä pahasti lempeydellä vaan, ja sinäkin tuntuisit enemmän mieheltä jos jättäisit isomman osan kirjoittamatta ja ruksailematta.
Sua voi harmittaa kun kehun vessapaperia, mutta moitin sinua, mutta tottahan se on jokainen palstalla käyvä on varmasti sen todennut, ja moni sanonutkin sinulle.

1Äänestä

Öhöm Kukkahame, miten sinun oli käydä. Minä nauran vääränä, pienestä se on kiinni. Älä pahastu, minulla nimittäin kävi tänään, kun mies kysy vanhaltapojalta onko hänellä vaimo, mies vastas juu, sitten toinen kysyi elääkö sinun vaimo, siihen vahapoika, mietti kauan ja sanoi mitenhän se nyt on. Tämä sattui paikassa jossa istui ihmisiä ,jotka olivat puolituttuja sekä vieraita toisilleen.

Pitää nyt kysyä kukkahameelta, mistä langasta aiot kutoa sen huivikaulurin, se pitäisi olla pehmeää lankaa ettei sitten kutita.

Äänestä

Ohut pitkäkarvainen Novitan Rose mohairlanka, pikku neiti hurautti tuossa äskettäin pihaan lankapussin kanssa, pistettiin lettukeksit pystyyn ja hoidettiin suunnitelu ;-D.
Nyt se on aloitettava jos vain löytyy no5 pyöröpuikko, innostusta on joten tänään se sitten alkaa.

Tintit on tänään koputelleet kovasti ruutuun, onkohan luontokappaleilla aavistus sään viilenemisestä, yleensä on.
Minulla on pari kukkapurkkia vielä ulkona ja yhtä ruukkua perkaavat vuoroin, mitähän ovat sinne piilottaneet?

Äänestä

Tupia on perustettu ennenkin, ihan omia.

Äänestä

Näyttää olevan sen kukkahameen ikioma tupa.

Äänestä

Nostelija on palannut

Äänestä

Nytkö vasta haju on tän löytänyt, ei eläis kullan kaivannalla?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nikitön 5 kirjoitti:

Kävin kurkkaamassa kahvipirtiin, mutta siellä oli jo niin paljon väkeä että lalasin ovelta takasin. Tuolla taitaa olla teetupa tyhjillään. Valo ainakin pilkistää
Joko olette laittanut kynttilöitä ulos
Nyt on satanut 50mm miten paljon se olisi lumena, tuo märkyys tekee viluseksi, siksi laitoin keittimeen vihreää teetä valumaan saa sitä lämmikkeeksi
.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu