Olen 13-vuotias tyttö. Minulla on melko suuri ongelma. Epäilen, että minulla on aistiyliherkkyys. Aina, kun joudun yleisessä tilassa syömään, korvissani tuntuu ahdistavalta ja tekis mieli huutaa. Myös ns. 'pakkoliikkeitä' tulee. Minulla on ollut oireita jo todella monta vuotta. Minulle tulee myös kylmiä väreitä, jos esim. kosken tietynlaista kangasta tai kynteni raapaisee autoa. Vanhempani eivät ymmärrä minua ja pitävät sitä huonona käytöksenä, minä häpeän sitä, samoi vanhempani. HALUAN TÄSTÄ EROON! Pitäisikö minun kertoa epäilyksistäni vanhemmilleni? Voisiko tämä olla aistiyliherkkyyttä? Vastatkaa pian. Olen epätoivoinen.
Vastaukset 4
- ghyt
Hei,
Ota rauhallisesti. Mistä tahansa onkin kyse, ylipääsemättömistä vaikeuksista ei ole kyse. Tiedän tällaisista asioista aika paljon, mutta kuvauksesi oli niin suppea, että en halua sano muuta kuin, että nyt kannattaa ottaa asiat hyvin rauhallisesti, mutta samalla hakeutua saamaan apua ongelmiisi.
Ehdottaisin, että keskustelisit esim. kouluterveydenhoitajan kanssa asiasta ihan suoraan ja rehellisesti. Voisiko kouluterveydenhoitaja sitten keskustella vanhempiesi kanssa?
Vanhempiesi kanssa sinun tulee keskustella ja saada heidät ymmärtämään, että kyse ei ole ilkeydestäsi tai huonosta käyttäytymisestä, vaan jostakin, jolle sinä et voi mitään. Ongelmasi ovat EHKÄ neurologisia ja voi olla, että lastenneurologi voisi olla oikea henkilö tutkimaan sinua ja kenties auttamaan sinua. Ongelma on, että lastenneurologia on aika harvinainen lääketieteen ala, eikä tällaisia lääkäreitä ole ihan kaikkialla.
Kuten sanoin, mistään ylipääsemättömästä ei ole kyse, mutta voi olla, että ihan pikaisesti et myöskään pääse ongelmistasi eroon. Sitkeyttä vaaditaan, mutta ihan ensimmäiseksi sinun tulee puhua jonkun aikuisen kanssa, joka osaa auttaa sinua eteenpäin.
Jaksamista! - jotain tuttua
Voi liittyä murkkuikään.
- älä hätäänny
Pystytkö estämään pakkoliikkeiden tuloa, ainakin jonkin aikaa?
Pystytkö kokonaan estämään ääntelyn? - 2 + 8 =
älä hätäänny kirjoitti:
Pystytkö estämään pakkoliikkeiden tuloa, ainakin jonkin aikaa?
Pystytkö kokonaan estämään ääntelyn?Koska ilmeisesti jonkin sortin herkkyyttä on niin ainakin on eduksi, että pysyttelet erossa kaikenlaisista päihteistä ja huumeista. Jos lääkkeistä tulee ongelmia niin kannattaa kertoa niistä heti lääkärille.
Liiallinen tietokoneen ääressä istuminen ei sekään ole hyväksi.
Kaikkien tulee suojata kuuloaan meluvaurioilta, olipa herkkyyttä taikka ei.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va641750Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661189- 138963
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu15841Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63632- 41628
- 81626
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa92585- 45518
- 47505