Kaikkea ei voida estää!

Aina jonkun traagisen rikoksen jälkeen lässytetään, että tämäkin olisi voitu estää. Kuten kouluampumiset, Eerikan surma ynnä muut. Rikokset kuuluvat elämään ja yhteiskuntaan eikä kaikkea voi estää. On turha kuvitella, että ei tapahtuisi yhtään henkirikosta vuodessa.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Se on kyllä todettava, että Eerikan tapauksessa viranomaisilla oli riittävästi tietoa, jotta tapausta olisi voinut edes yrittää estää. Kannattaa lukea kirjoituksia murha.info :sta. Tapaushan näyttää vahvasti siltä, että isän sukulaisten asema lastensuojeluun liittyvissä viroissa sokaisi auktoriteettiuskovaiset viranomaiset ja objektiivisuudesta hävisi loputkin. Ainakin ko palstan mukaan Eerikan mummo on sosiaalijohtaja Uudellamalla joten varmaan tunsi myös sopivia henkilöitä Helsingissä. Lisäksi lähisukulaiset pitävät joidenkin tietojen mukaan lastenkotia Uudellamaalla.

Äänestä

Tapetaan ihan kaikki, niin ei ole enää ketään tekemässä mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


retiisikallo kirjoitti:

Aina jonkun traagisen rikoksen jälkeen lässytetään, että tämäkin olisi voitu estää. Kuten kouluampumiset, Eerikan surma ynnä muut. Rikokset kuuluvat elämään ja yhteiskuntaan eikä kaikkea voi estää. On turha kuvitella, että ei tapahtuisi yhtään henkirikosta vuodessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu