Minusta tuli aisankannattaja

Uskomaton kultani

Vanhempieni entinen kotitila toimi meillä kesäasuntona. Ollessani siellä yksin paikkoja kunnostamassa vaimoni soitti ja kertoi saapumisaikansa. Korvaani jäi soimaan hänen viimeiset sanansa, joiden mukaan vaimoa panetti älyttömästi. No, minulla oli kaikki valmiina, kun hän saapui eikä mennyt kauan juoda paria paukkua. Kiireesti vuoteeseen, missä telmittiin kiihkeästi ja kun vauhti oli parhaimmillaan, hän teki yllättävän kysymyksen.
- Kulta, tahtoisitko katsoa, kun annan jollekin toiselle?
Asia toteutettiin jo seuraavana päivänä. Menimme paikalliseen kyläkapakkaan, mutta istuimme eri pöydissä. Kun vaimoni sai pokattua miekeisensä miehen ja he poistuivat paikalta, painelin puolijuoksua meidän kesähuvilalle ja pysyttelin piilossa nurkan takana.
He saapuivat pian eikä aikaakaan, kun se mies pääsi vaimoni jalkojen väliin. Kurkin itse verhojen välistä, kuinka omaa rakastani naitiin sellaisella innolla, että antiikkinen sänky ryskyi liitoksissaan. Uskomatonta mutta totta ja kun mainittu mies poistui huvilasta, minä tallustelin sisälle kalu kivikovana. Vaimo odotti valmiina vuoteessa ja sellainen ilme silmissään, että nyt vasta todella naidaan.
Tapahtuneesta keskustelttiin aamiaispöydässä ja sovittiin, ettei jää ainoaksi kerraksi. Eikä jäänytkään, mutta vaimolla oli joka kerta eri mies.

25

31937

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 21

      Tökeröä tarinaa !

      • Uskomaton kultani

        En ole syntynyt kirjailijaksi enkä siten tiedä, kuinka kertoa tuo asia mieleiselläsi tavalla.
        Laitoin vain tositapahtumat luettaviksi.

      • Anonyymi
        Uskomaton kultani kirjoitti:

        En ole syntynyt kirjailijaksi enkä siten tiedä, kuinka kertoa tuo asia mieleiselläsi tavalla.
        Laitoin vain tositapahtumat luettaviksi.

        Älä välitä noista nuivista kommenteista. En minäkään piittaisi, jos tänne jotain kirjoittaisin. Mutta mieli tekisi joskus kirjoittaa ja nähdä miltä se näyttäisi, täällä muidenkin luettavana. Kuinka oli se kaupungin ykköstanssiravintola, hotellin toisessa kerroksessa. Tanssimaan mentiin, varsinkin vaimo on näitä tanssi-ihmisiä, kun oli siihen aikaan vielä elävää musiikkia. Saimme pöytäseuraa hotellin asiakkaasta, kohteliaasta maailmanmiehestä, joka jossain vaiheessa iltaa kauniisti kysyi, saisiko naida vaimoani. Kun noista opiskelijatytöistä ei paljon ole iloa. Kypsää naista pitäisi saada. Ja olisi monen päivän paineet. Sitä siinä harkittiin, puolelta jos toiselta, ja vaimo lähti miehen matkaan. Kolme varttia he viipyivät ja palasivat, jatkettiin iltaa kuin ei mitään. Mutta kyllä sielua syyhytti päästä vaimolta kotona kysymään mitä tapahtui.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoita lisää!

      • Uskomaton kultani kirjoitti:

        En ole syntynyt kirjailijaksi enkä siten tiedä, kuinka kertoa tuo asia mieleiselläsi tavalla.
        Laitoin vain tositapahtumat luettaviksi.

        Nautinnollinen juttu. Toivottavasti jatkoitte harrastusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä välitä noista nuivista kommenteista. En minäkään piittaisi, jos tänne jotain kirjoittaisin. Mutta mieli tekisi joskus kirjoittaa ja nähdä miltä se näyttäisi, täällä muidenkin luettavana. Kuinka oli se kaupungin ykköstanssiravintola, hotellin toisessa kerroksessa. Tanssimaan mentiin, varsinkin vaimo on näitä tanssi-ihmisiä, kun oli siihen aikaan vielä elävää musiikkia. Saimme pöytäseuraa hotellin asiakkaasta, kohteliaasta maailmanmiehestä, joka jossain vaiheessa iltaa kauniisti kysyi, saisiko naida vaimoani. Kun noista opiskelijatytöistä ei paljon ole iloa. Kypsää naista pitäisi saada. Ja olisi monen päivän paineet. Sitä siinä harkittiin, puolelta jos toiselta, ja vaimo lähti miehen matkaan. Kolme varttia he viipyivät ja palasivat, jatkettiin iltaa kuin ei mitään. Mutta kyllä sielua syyhytti päästä vaimolta kotona kysymään mitä tapahtui.

        Olin nuorempana erään kansainvälisen yhtiön palveluksessa ja työtehtäviini kuului paljon matkustamista eri paikkakunnilla asiakastapaamisissa. Mukanan näillä matkoilla oli hyvin usein myös vaimoni. Aina kun se oli mahdollista, varasin hotellihuoneen sellaisesta hotellista missä oli tanssia. Olin jo pitemmän aikaa huomannut vaimoni flirttailevan hyvinkin avoimesti ja fantasioissani kuvittelin usein pääseväni seuraamaan kun hän rakastelisi vieraan kanssa. Kerran olimme sitten Turussa ja meillä oli huone siinä Hamburger Börssin sivukiinteistössä, kadun toidella puolen. Kun heillä oli joku konferenssi menossa, niin huoneita ei ollut siellä isolla puolen. Illalla menimme turun kuuluisaan tanssipaikkaan Elliin ja Gunnariin, missä vietimme iltaa. Siellä seuraamme tupsahti eräs entinen asiakkaani, joka antaumuksella tanssitteli vaimoani. Puoliyön paikkeilla ehdottelin, että mennään hotelliimme, sillä siinä oli oma sisäänkäynti, eikä näinollen kukaan reagoinut, kun veime vieraan huoneeseemme. Otimme juotavaa baarikaapsta ja vaimoni, joka jo oli hiukan iloisella tuulella alkoi liehittelemään vierastamme ja istahti yht' äkkiä tämän polvelle. Mies vilkaisi minua ja minä ainoastaan nyökkäsin hyväksymisen merkiksi. Välittömästi mihen kädet alkoivat vaellella vaimoni upealla keholla. Kun mies vati puseron vaoimoni yltä, vaimoni pyysi minua menemään kylppäriin odottamaan vuoroani. No, minä menin, mutta jätin opven hiukan raolleen ja sain seurata liverakastelua eteisen peilistä. Lopulta en enään voinut pidätellä itseäni, vaan astuin huoneeseen takaisin ja sanoin vain, että kun tämä on niin kiihottavaa, niin haluan nähdä kaikki lähempää... Istuin sohvalle, riisuin loputkin vaatteni pois ja nussimista seuratessani runkkailin heidän tahdissaan... Voi mikä tunne se oli. Kun sitten mies laski spermansa vaimoni sisuuksiin, vaimoni käski minua nuolemaan vieraan kalu puhtaaksi, samoin hänen pillunsa. Nuorena poikana olin joskus maistellut kaverini spermaa ja runkatessani myös omaani silloin tällöin, mutta tämä oli ihan eri maata!! Sen illan jälkeen olemme usein hakeutuneen toisen miehen seuraan ja tavanneet tämänkin iltaisen kaverin silloin tällöin. Mahtavaa kun kaikki nauttivat siitä ilman mustasukkaisuuskohtauksia...

      • Anonyymi

        Seksitreffit - https://hespac.com/victoriamilanfi.htm Liittyminen on ilmaista ja suurinta osaa sivuston ominaisuuksista pääsee käyttämään ilmaiseksi.Täysjäsenyys ei ole ehkä ihan markkinoiden edullisin, mutta seuranhaussa laadusta kannattaa maksaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä välitä noista nuivista kommenteista. En minäkään piittaisi, jos tänne jotain kirjoittaisin. Mutta mieli tekisi joskus kirjoittaa ja nähdä miltä se näyttäisi, täällä muidenkin luettavana. Kuinka oli se kaupungin ykköstanssiravintola, hotellin toisessa kerroksessa. Tanssimaan mentiin, varsinkin vaimo on näitä tanssi-ihmisiä, kun oli siihen aikaan vielä elävää musiikkia. Saimme pöytäseuraa hotellin asiakkaasta, kohteliaasta maailmanmiehestä, joka jossain vaiheessa iltaa kauniisti kysyi, saisiko naida vaimoani. Kun noista opiskelijatytöistä ei paljon ole iloa. Kypsää naista pitäisi saada. Ja olisi monen päivän paineet. Sitä siinä harkittiin, puolelta jos toiselta, ja vaimo lähti miehen matkaan. Kolme varttia he viipyivät ja palasivat, jatkettiin iltaa kuin ei mitään. Mutta kyllä sielua syyhytti päästä vaimolta kotona kysymään mitä tapahtui.

        Juu, täällä touhuaa silloin tällöin sellaisia jotka luulevat olevansa suomenkielen maistereita. Kuitenkin on niin, että moni näppäilee viestinsä kännykällä ja silloin voi tulla kasa virheitä. Ei niistä valituksista kannata todellakaan välittää. Minusta vaimo koulutti aisurin ihan tarkoituksella, kun kerran eräissä pikkujouluissa vaimo innostui tanssimaan kunnolla ja tanssiessa hieroi itseään aina tanssittajan etumusta vasten. Katosi välillä joidenkin kanssa ja kertoi myöhemmin yöllä, että oli käynyt autossa naimassa yhteensä neljän eri miehen kanssa. MInulla jysähti pystyyn ja vaadin heti päästä liukkaille. Siitä tuli elämämme kovin yö. Lopuksi jouduin vielä nuoemaan pillun puhtaaksi omista ja vieraista spermoista. Sitä olemme jatkaneet nyt usean vuoden ajan.

    • Usko Epä

      Tota vaan ei usko kukaan.

      • Uskomaton kultani

        Ihn sama, uskooko vai ei.

      • Luistelijana
        Uskomaton kultani kirjoitti:

        Ihn sama, uskooko vai ei.

        Minä uskon, sillä meillä kulkee vaimo yhtenään ravintolatansseissa, tai risteilyillä ja ainaa on saanut vierasta. Kiva päästä liukkaille sitten.

      • Anonyymi
        Luistelijana kirjoitti:

        Minä uskon, sillä meillä kulkee vaimo yhtenään ravintolatansseissa, tai risteilyillä ja ainaa on saanut vierasta. Kiva päästä liukkaille sitten.

        Olen ollut vaimon mukana risteilyllä. Meillä on kummallakin omat hytit. Kun hän löytää sopivaa seuraa esittelee minut siskonsa mieheksi. Lupaa miehille pillua mutta vaatii minut mukaan liukkaille. Niin en sitten lavertele siskolle kun olen itsekkin saanut.

      • Anonyymi
        Luistelijana kirjoitti:

        Minä uskon, sillä meillä kulkee vaimo yhtenään ravintolatansseissa, tai risteilyillä ja ainaa on saanut vierasta. Kiva päästä liukkaille sitten.

        Tietysti akkas onkin päästään vialla oleva jakorasia huora ja sinä tyhmempi kuin aasi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen ollut vaimon mukana risteilyllä. Meillä on kummallakin omat hytit. Kun hän löytää sopivaa seuraa esittelee minut siskonsa mieheksi. Lupaa miehille pillua mutta vaatii minut mukaan liukkaille. Niin en sitten lavertele siskolle kun olen itsekkin saanut.

        En ole enää käynyt vaimon kanssa risteilyillä, hän käy nykyään naimisissa olevan tyttöystävänsä kanssa, saavat kaikessa rauhassa iskeä miehiä. Vaimo iski tai hänet iskettiin aina kun olimme lähteneet risteilyille, vaimo meni iskemänsä miehen hyttiin naimaan. Joskus he naivat samassa hytissä missä minä olin, pääsin sitten myöhemmin liukkaiile.

        Nyt ei vaimo ja tyttöystävänsä ole päässeet risteilyille pitämään hauskaa miesten kanssa kun niitä ei järjestetä. Olimme muutama päivä sitten yhdessä tilaisuudessa missä oli pari mukavaa miestä, vaimon tyttöystävä oli myös siellä. Miehet juttelivat naisten kanssa, huomasin heidän olevan kiinnostuneita naisista. Vaimo sanoi kun lähdimme pois tilaisuudesta, he ovat sopineet miesten kanssa tapaamisen lauantaina toisen miehen asunnolla, he jäävät yöksi. Vaimo sanoi, älä ole huolissasi, heillä ei ole tauteja, ei myöskään kaluissaan. Vein äsken naiset toisen miehen asunnolle ja lupasin hakea heidät asunnolta seuraavana päivänä. Miehet tulivat hakemaan naiset autolta, kysyin heiltä, eihän teillä ole Koronaa eikä kaluissanne tauteja, jos olette epärvamoja, käyttäkää kortonkeja, vaimollani on erilaisia kortonkeja aina mukana laukussaan. Miehet sanoivat, ei ole tauteja, voin olla huoletta. He menivät sisälle, minä tulin kotiin

        Hain naiset seuraavana iltapäivällä miesten asunnolta. He neljä tulivat auton luokse, naiset suutelivat miehiä ja laittoivat kätensä miesten haarojen väliin, toisen miehen laittaessa kätensä vaimoni hameen alle. Vaimo sanoi miehelle, oli ihanaa olla kanssasi, kiitos hauskasta viikonlopusta. Mies sanoi, olit ihana ja kaunis, oli upeaa kun sain nussia sinua paljaalla ja otit suihin. Vaimon tyttöystävä kiitti myös miestä ja mies sanoi hänen olleen ihana. Naiset tulivat autoon, vaimoni sanoi autossa, tapaamme parrin viikon päästä uudelleen, vaihdamme silloin miehiä.

    • Anonyymi

      Miksi et hyödyntänyt tilannetta ja mennyt liukkaille? Tavara oli jo valmiiksi märkä ja olisit voinut takoa tavaraa turvoksiin ilman esileikkiä.

    • Anonyymi

      Lisää vaan. Aihe on hyvä!

      • Anonyymi

        Peräkamari nysvän löpinöitä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Peräkamari nysvän löpinöitä

        Itsellä (m45) salasuhde 25v. vapaan nartun kanssa. Pari viikkoa sitten tavattiin ja odotin innolla että pääsen taas naimaan tuota unelma vosua (tykkää käyttää kiihottavia minareita yms. nahkasaappaita ihan arkenakin). Tavattiin typyn luona ja yllätyksekseni oli hankkinut minulle siveysvyön ja sitomisvälineitä... käski minut sängylle ja kertoi että saan pian ihanan yllätyksen. Puettiin vyö ylle ja minut sidottiin tuoliin ja suuhun ballgagi sekä side silmille. Vitsi että olin kiimassa vaikka vyö estikin erektion. Kohta kun ajattelin, että alkaa tapahtumaan niin yllätykseni oli suuri - kuulin ovikellon soivan ja muijan korot kopisi hänen mennessä avaamaan ovea. Mitään en nähnyt mutta kuulin että ovella oli joku möreä ääninen enkkua puhuva jätkä, naiseni vaan kikatti ja kohta olivat jo edessäni sängyssä ja hirveä naimisen lätinä käynnissä. Olin suorastaan shokissa ja rimpuilin itseäni irti mutta en päässyt. Nämä vaan jatkoivat panemista edessäni, kunnes homma taukosi ja muija heitti spermatut pikkarinsa naamalleni :) Nyt minulle on tehty selväksi että nussimaan en enään pääse mutta aisurina voin olla, jos kestän. Oli kuulemma jo pitkään haaveilut bbc touhuista ja päätti minut näin yllättää ;-(

    • Meillä on kanssa perintönä tullut kesäasunto. Iso ja kiva mutta pientä remppaa tarvitseva.
      Oli itse paikalla jo laittelemassa ja vaimo oli tulossa loman alkaessa autolla perässä.
      Sen auto hyytyi ABC:lle ja sai tilattua sille hinauksen. Pummasi kyydin joltakin saksalaiselta mies porukalta. Lupasi saunomista ja yöpaikan. Ahtauen miesten syliin takapenkille matka alkoi. Hiukan viiniä ja leipää niin vaimokin innostui.
      Sain puhelun autosta, haluaisinki totettaa ne kaikki perverssit netistä löytämäni toiveeni. Tietämättä taustoja vastailin kyllä viinin ja miesten lämmittämälle vaimolleni. Siis naisen jonka luulin ajelevan raittiina ratissa luokseni.

    • Anonyymi

      Ravintolan tanssi lattialta minunkin vaimo on löytäny mies seuraa.
      Ja vaimo on vaatinut aina minut mukaan turvaamaan se ettei mene niminen liian rajuksi.

    • Anonyymi

      Mä olen päässyt oikeesti katsoo hierojalle kun vaimoni levitteli tavaraa sai kivoja orgguja.
      Omakotitalossa käänsi hieronta pöydän sovitusti.
      Vein vaimoni hierottavaksi olimme sopineet etukäteen että jättää oven auki
      Kun tuun myöhemmin
      Hierojan löysin sex treffien kautta.
      Vaimoni oli pöydällä selällään rako turpeessa näin hänen kovia orgguja An.
      Toinen hieroja myöhemmin hieroi kanssa silloinkin katsoin järjestettiin eräs tila sitä varten.. Mä olin antana luvan vaimolle hierottaahyvin.
      Kolmas kerta kun panon näin kun pomonsa pani kunnolla.. Tälläistä elämä on kaikki nää totta

    • Anonyymi

      Kandee polkee kaikkia jotka saa kiinni ja mielellään kookkaalla joukkueella.

    • Anonyymi

      Täält­­­ä löydä­­t nop­­­easti suku­pu­­olta, suh­­­tei­­­ta, treff­it 👉 http://3933444.com/H/u1GG 👈

    Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikamika missä mika

      Polliisi etsii https://poliisi.fi/-/epailty-henkirikos-torniossa?utm_source=dlvr.it&utm_medium=twitter
      Tornio ja Haaparanta
      17
      2148
    2. Sofia kertoo et halusi luvan kokeiluihin seksin suhteen Lontoossa asuessaan..

      Katos nainen alkaa kertoa et seksikokeilut alkoi maistua, kun muutti Lontooseen.Marokkolainen räppäri ja tietenkin sekin on varsttu mies ja itse sen k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      179
      2083
    3. Mahdoton ymmärtää suomalaisia, jotka kannattaa Putinin venäjää

      ja jopa hyökkäystä Ukrainaan. Minkälainen ihminen tuollainen voi olla, kysyn vaan? Mitä hienoa on diktatuurissa, ja vaikka siinä ettei ole edes sanan
      Maailman menoa
      179
      1440
    4. Miehelle muistutuksena

      Rakastan! Läpi tulen ja jään, minä tulen ja luoksesi jään (lainaus jostain). Odota minua! H
      Ikävä
      83
      872
    5. Arvomaailma

      Miten kukin elämää arvottaa. Tuli noista vaatteista mieleen tuossa yhdessä ketjussa, että miten te arvotatte ihmisiä, millä perusteella ja miten? Mä
      Sinkut
      262
      826
    6. Jos laittaisin viestin

      Laittaisn: vaan: Moi, mitäs kuuluu 😊 Se riittäisi kertomaan tarpeeksi kaiken jälkeen. Mitä itse laittaisit?
      Ikävä
      66
      809
    7. Mua kiinnostais

      Aika paljon vietellä sut vielä J... ❤️❤️
      Ikävä
      34
      711
    8. Voehan taivahan talikynttilät

      Kuumin misu ja haluttavin pipari olet kyllä...Nam nam totean vain 🥰 Oot 🔥♥️🔥
      Ikävä
      37
      683
    9. Toivottavasti ,nyt jo

      Ymmärrät ja jätät mut rauhaan! Öitä
      Ikävä
      55
      653
    Aihe