EKKS

Kävin perjantaina 5.10.2012 iltapäivällä n. klo 15 mielenterveyspäivystyksessä EKKS:ssa (jonne minut on neuvottu nykyään menemään, jos asiani koskee sairauttani/ lääkitystäni). Vähävaraisena henkilönä (tällä hetkellä kuntoutustuella) en ole saanut sosiaalitoimistosta pyytämääni maksusitoumusta lääkkeisiin (cipralex, ketipinor, seroquel prolong, lamictal, oxamin ja tenox). Päivittäin, n. 2,5 vuotta mennyt cipralex oli ollut jo viikonpäivät loppunut, koska minulla ei ole ollut mahdollisuutta hakea niitä apteekista. Vieroitusoireet olivat jo melko kovat (nykimistä kasvojen ja yläkropan seudulla sekä huimausta)ja ajoin autollani työharjoittelupäiväni päätteeksi keskussairaalan mielenterveyspäivystykseen. Palvelu oli mielestäni erittäin huonoa. Akuutin tilanteeni takia ajattelin, että olisin saanut jo edes yhden lääkkeen oireisiini/ ammattiapua, mutta vastaukseksi sain, että em. lääkkeitä ei siitä talosta löydy (uskokoon ken tahtoo..). Keskusteltiin myöskin sosiaalitoimiston käyttäytymisestä asiassani ja neuvottiin soittamaan sinne uudestaan. Lääkäriä ei missään vaiheessa pyydetty paikalle ja tyhjin käsin poistuin päivystyksestä entistäkin ahdistuneempana ja pettyneenä kotiini viettämään viikonloppuani...
462164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

öööö,miksi sinulla on sekä ketipinor että seroquel prolong,molemmat sama lääke,eri nimi vaan.älytöntä jos syöt molempia yhtäaikaa?

Äänestä
  • Lääkkeitä voi olla määrättynä monenlaisia, mutta ei niitä kaikkia suinkaan syödä samanaikaisesti/jatkuvasti. Lääkärit ja farmaseutit yleensä opastavat annostuksissa.

    Äänestä

eiks ne laittant siuta suljettuun huoneeseen,se ensiapua!

Äänestä

Ehkä se tekee siulle vaa hyvää, pääsetpä irti riippuvuudestasi.

Äänestä

itellä kävi kerran ihan samalla tavalla kun oli citalopram loppu ja sanoivat että täällä ei uusita reseptejä vaan pitää mennä mtk:lle (mikä oli silloin kiinni ja uusiminen ois kestäny päiviä),mutta siinä ku jaksoin tarpeeks kauan inttää niin johan hoitaja saattoi minut ps1:lle jossa minut otettiin tosi asiallisesti vastaan ja lääkäri kirjoitti respan eikä menny ku 10min siellä oottaessa,että tällästä ensiapua ekks tarjoaa,eli jos apua haluaa niin sitä pitää melkein kovin ottein pyytää,ja tästä on ainakin vuosi aikaa ni ilmeisesti mikään ei ole muuttunut tässä ajassa

Äänestä

Jos tuohon taloon menee asioimaan,kannattaa otta asianaja,bodygardi ja ruokaa mukaan ja omat rauhoittavat!

Äänestä

Lääkäri on määrännyt lääkkeet ja sanonut, että NE ON SYÖTÄVÄ. Tapauksessani suljettu huone pahentaisi tilannetta.

Äänestä

No suljettu huone ainut mitä Ekks tarjoaa jos siellä käy ; )

Äänestä

Jos ei olis laitonta, niin antaisin omistani sinulle. Tiedän miltä tuntuu olla ilman lääkkeen tukea silloin kun sitä tukea tarvitsisi.

Äänestä
  • Potku perseelle tollasille housuunpjaskojille on sopiva lääke, menkää töihin niin saatte päänne kuntoon!
    Sekakäyttäjät pysykää kinnarilassa.

    Äänestä

  • veronmaksaja. kirjoitti:

    Potku perseelle tollasille housuunpjaskojille on sopiva lääke, menkää töihin niin saatte päänne kuntoon!
    Sekakäyttäjät pysykää kinnarilassa.

    On se vaan kumma että jos joku erehtyy kirjoittamaan asiallisesti ja vakavissaan tälle palstalle niin heti ollaan herjaamassa. Potkut perseelle itsellesi, tämä aloittaja kertoo olevansa työharjoittelussa, etkö pahvi osaa lukea!
    Ja sit täältä löytyy aika monta lekuria kun tiedätte mitä saa käyttää ja mitä ei. Kas kummaa, vai onko kokemuksen tulosta?
    Aloittajalle tsemppiä!

    Äänestä

  • veronmaksaja. kirjoitti:

    Potku perseelle tollasille housuunpjaskojille on sopiva lääke, menkää töihin niin saatte päänne kuntoon!
    Sekakäyttäjät pysykää kinnarilassa.

    Naulan kantaan. Terveisin kokoomuslainen.

    Äänestä

Lääkärit tehneet kunnon cocktailin,tenox ja oxamin,ja 2 x ketipinoria ja ajat vielä autoa,herrajumala!Varmaan joku valelekurin sekoitus,pois likenteestä tommoset sekakäyttäjät!!

Äänestä
  • tuskinpa vaan pätevät lääkärit määrää ketipinoria ja seroquel prolongia yhtä aikaa... jotenki kuulostaa todella oudolle että laitetaan depotti (prolong) ja nopea/lyhyt vaikutteinen neurolepti samaan aikaan lääkitykseen... ei ihan menny toi selitys läpi ;)


    p.s. täytyy olla erittäin spesiaali mielenhäiriö että tollasen yhdistelmän saa!!!!!

    Äänestä

Samaa mieltä,ja ei spesiaali mielenhäiriön omaava saa tommosis mömmöis ajaa autoa!

Äänestä
  • Joo, missää työharjottelussa ole kyseinen sekopää, autokin varmaan pöllitty.
    Nyt varmaan jo sammunut johonkin pusikkoon.

    Äänestä

  • 6+2 kirjoitti:

    Joo, missää työharjottelussa ole kyseinen sekopää, autokin varmaan pöllitty.
    Nyt varmaan jo sammunut johonkin pusikkoon.

    Täältähän näitä sekopäitä ja kotitohtoreita tuntuu löytyvän enemmänkin... Ei ihme, että mt-palveluille riittää käyttäjiä nyt ja jatkossa.

    Ketjun aloittajalle jaksamista.

    Äänestä

Anteeks vaan, mutta olen sitten kuiteskin aika onnellisessa asemassa oleva ihminen, kun ei tartte noilla mömmöillä tuhota aivosoluja. Asiassa on toinen puoli se, että aika helposti noita koukuttavia lääkkeitä määrätään jo pikku masennukseen. Nykyään, kun ihmisillä on tuo ns. maalaisjärki hakusessa turvaudutaan aika helposti pilleriin. Eli lyhyesti sanoen on monella oman elämän hallinta hukassa.

En tahdo ketään edellä mainittuja lääkkeitä käyttäjiä loukata sillä en oikeasti tiedä taustoja miksi tohon lääkitykseen on menty. Varmasti monelle näistä on apua, mutta itselläni on kuitenkin sellainen kutina asiasta, että lääkärit provikka palkalla aika helposti näitä sipralexejä myöntävät.

Jos oikein olen ymmärtänyt niin nämä lääkkeet ovat vain väliaikaiseen käyttöön tarkoitettu, mutta nykyisen sotepiirin resurssien takia tämä on jatkuva käytäntö. Pikkasen olisi tulevien kellokkaiden otettava tähänkin asiaan kantaa, kun ovat niin hanakasti tyrkyllä meidän asioiden päättämiseen.

Voisko esim. naapurimaan tyhjäpäiden shoppailumahdollisuuksien sijaan miettiä vaikka tätä asiaa, kuinka oman maan kansalaisten hyvinvointiin voisi panostaa?

Äänestä
  • Ai mihinhän perustuu luulosi että masennuslääkkeillä tuhotaan aivosoluja? Jos yhtään olisit selventänyt väittämääsi ennen kuin tulet höpisemään moista, olisit saanut selville että nimenomaan hoitamaton masennus ym. sairaudet just niitä aivosoluja tuhoavat.

    Äänestä

Viikko ilman lääkkeitä ja sitten päivystysyksiköstä pitäisi heti saada nappi huuleen? Hienoa. Eihän se ole apteekki, vaan avohoidon yksikkö, jossa ei tavallisesti tuollaisia lääkkeitä ole.

Toisekseen, on aika vastuutonta ajella autolla, jos on vaikeat vieroitusoireet.

Näinköhän reseptien uusiminen on päivystysasia, erityisesti jos asia on jo viikon myöhässä? Eiköhän tuollaisia asioita varten kuitenkin pitäisi varata aika lääkäriltä?

Äänestä

Söikö koira reseptin vai katosiko muutossa. Eikä hoitaja uskonut, ihme juttu. Mene keräämään sieniä niin saat pään sekaisin eikä maksa mitään.

Äänestä

Ajatelkaa vähän : lääkärin kirjottamat lääkkeet todettuun sairauteen loppu ja ei varaa uusiin,aika vaarallista olla ilman! Jos sairaus esim sydänperäinen ,tuskin kukaan täällä ilkeäis em. kommentteja jaella....mutta kun kyseessä vaikeammin käsitettävä mutta yhtä hoidettava sairaus,niin jopa täytyy heti ruveta herjaamaan ja kyseenalaistamaan....todella sairasta kommentointia!
Ap:lle voimia ja pikaista asiallista apua !

Äänestä
  • Mielialasairautta sairastava ei aina muista ajoissa uusia reseptejä yms. ei ilkeät kommentit paranna kenenkään kuin ehkä niiden kirjoittajan oloa jolloin tämä itse on aika sairas kun viitsii niitä kirjoittaa. Koskaan ei tiedä mitä kellekin elämä tuo eteen joten kuka voi olla 100% varma ettei itse joskus herkisty niin että joutuisi pois raiteiltaan.

    Äänestä

Hei.
haukutaan Eksotea silloin, kun siihen on aihetta. Ei haukuta silloin, kun syy ei ole sen. Mielestäni tässä tapauksessa tarinan konna on Lappeenrannan sosiaalitoimi. Halutessaan se olisi voinut käyttää harkintavaltaansa, kun pyysit lääkkeisiin maksusitoumusta.

Äänestä

Arvaas mitä on Lpr:n ja muiden Etelä-Karjalan sosiaalitoimi kuten terveyspuolikin. Eksote = Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri.

Äänestä

Eksoten haukkumiseen on aina aika monta aihetta, paitsi eksote tutkimusten, niiden mukaan kaikki toimii ja kaikki ovat tyytyväisiä.

Äänestä

Masennusta ei valitettavasti voi hoitaa "pitämällä pään kunnossa". Kyse on kropan toiminnasta samalla tavalla kuin diabeteksessa, keliakiassa tai vaikka murtuneessa jalassa. Vaatii ihan oikeaa hoitoa eikä ole estettävissä terveellisillä elämäntavoilla.

Sitä paitsi masennus on tappava sairaus. Onko parempi ajella autolla sopivassa lääkityksessä kuin ilman lääkitystä etsien sopivaa rekan keulaa?

Lääkityksen arviointi kuuluu aina hoitavalle lääkärille. En menisi ketään epäilemään nistiksi sillä perusteella, että haluaa cipralexia. Sivarit aloittaessa on sen verran messevät, ettei niistä kukaan nauti. Lääkkeellä ei ole mitään viihdearvoa.

Miksi lääkkeet oli päässeet loppumaan? Kun ei ollut rahaa ostaa, eikös se tuolla alussa tullut selväksi. Ma-lääkkeet on kalliita ja niitä on syötävä kauan. Pienillä tuloilla satanen lääkkeisiin kuussa on paljon. Taustalla voi olla muutakin probleemaa rahan kanssa, mutta masennus tekee helposti kierteen itsestään. Syitä asioiden "oikein" hoitamiseen on vain vaikeaa tai mahdotonta löytää.

Äänestä

cipralex,ketipinor ja oxamin ei ole mitään kalliita lääkkeitä,edes kuukaudessa

Äänestä
  • Mutta Seroquel prolong on. Hyvähän se on sanoa etteivät nuo muutkaan lääkkeet kalliita ole, kun ei tiedä mitään ketjun aloittajalle määrätystä annostuksesta. Siihen ja etenkin huonoon rahatilanteeseen nähden nuo lääkkeet saattavat olla - ja ovatkin - liian kalliita.

    Ei tunnu kovin hyvältä joutua tilanteeseen, jossa ei ole varaa sairauden hoitoon määrättyihin lääkkeisiin...

    Äänestä

O tempora ,o mores!Hassua mie saan taistella vastaan,ettei ihan zombieks lääkitä mun ukkoa heti.No ei siihen purekaan enää mikään,Korkeasaarelta sais varmaan sopivat annokset!Onkohan jossain vika jos ihmisen pitää ajella ympäri karjalaa etsimässä lääkkeitä itselleen ?Onkohan nämä sairaat vähän tuuliajolla Eksotessa!?
Nopeasti kyllä tartutaan aina pilleripurkkiin,mutta kuunetleeko kukaan, oikeesti?

Äänestä
  • Onhan se varmasti halvempaa määrätä lääkkeitä kuin tarjota terapiaa ;) Olen samaa mieltä, oi aikoja ja tapoja todellakin... Surullista, mutta nykypäivää. Olisikin toivottavaa, että ihmisillä olisi sitten varaa edes niihin lääkkeisiin.

    Äänestä

Cipralex 20mg 28 kpl 55 euroa. 10mg 28kpk 28 euroa.
Ketipinor 200mg 30kpl 28 euroa. 25mg 10 kpl 6 euroa.
Oxamin 15mg 30 kpl 4 euroa. 50mg 100kpl 22 euroa.
Lamictal 5mg 96 kpl 10 euroa. 200mg 56kpl 83 euroa.
Tenox 10mg 30kpl 7 euroa. 20mg 30 kpl 10 euroa.
Seroquel prolong 50mg 10 kpl 12 euroa. 400mg 60 kpl 200 euroa.

Paljon sanotaan, että lyödään lääkepurkki kouraan ja terapiat jää unholaan. Koittakaapas päästä Mielenterveyskeskuksen asiakkaaksi. Jono on pitkä ja ensimmäistä aikaa voi joutua odottamaan kuukausia. Silloin on parasta lyödä se lääkepurkki kouraan tk:ssa, että saadaan lääkitys alulle heti. Ne lääkkeet kun ei tehoa heti vaan tehoa saa odotella kuukaudenkin. Lähete on samaan aikaan vetämässä mtk:ssa. Pelkkä terapiakaan ei riitä, jos kroppa on sekaisin. Samalla tavalla kuin pelkkä lääkekään ei auta, kun nuppikin on sekaisin.

Masennus on jotain järjettömän maata mullistavaa. Se kääntää elämän ympäri tavalla, jota harva osaa edes kuvitella. Eläminen voi olla kiinni muutamasta sanasta - kauniista tai rumasta. Masennus ei aina edes näy ulospäin ja moni kuvittelee masentuneen tai masennuksesta toipuvan voivan hyvin. Sitä paitsi masennus on pelottava sairaus. Sitä pelkää silloin kun elämä rullaa hyvin eteenpäin, mutta kun masennus iskee uudelleen niin siihen on helppo tuudittautua kyytiin.

On järjetöntä sanoa masentuneelle, että pitäisi ottaa itseään niskasta kinni. Samalla tavalla voisi sanoa 200kg:n painonnostotangon kohdalla, että otat vain kiinni ja nostat.

Äänestä
  • Loppuu valitus.

    Äänestä

  • hieno kirjoitus o/

    Äänestä

No onkos se mielenterveyspäivystyksen vika, jos sosiaalitoimi ei myönnä lääkkeisiin rahaa?

Äänestä
  • Oishan se hienoo aamusta rouskia tollanen läjä ryynejä ja sit autolla töihin..huh,huh... ihmetellä kun naama nykii ja hikoiluttaa ja soossu maksaa,onko pakko ottaa jos annetaan.

    Äänestä

Miten tollanen on työharjoittelussa ? tietääkö työnantaja tilanteen !?

Äänestä
  • Kaikille työnantajille annetaan kuntoutujasta potilastiedot.

    Äänestä

  • ak. kirjoitti:

    Kaikille työnantajille annetaan kuntoutujasta potilastiedot.

    k.8.10.2012 16:080
    """"Kaikille työnantajille annetaan kuntoutujasta potilastiedot.""""



    ja tuohan on taatusti paskapuhetta
    meillä on sentään jonkinlainen tietosuoja olemassa

    Äänestä

EKSOTE:n sivuilta:
"Suosittelemme, että otat ensisijaisesti yhteyttä mielenterveys-ongelmissa avoterveydenhuoltoon terveysasemisen mielenterveystyön neuvontapuhelimeen ma - pe klo 12 - 13 puhelin 040 127 4276. Hoidon tarpeen arvion jälkeen teidät ohjataan tarvittaessa sopivaan hoitovaihtoehtoon.

Mikäli tilanne on kovin kiireellinen tai edellä kuvattu avun hakeminen ei jostain syystä onnistu, niin on mahdollista myös hakeutua suoraan mielenterveyspäivystys- ja arviointipoliklinikalle (Mtpa), joka sijaisee keskussairaalan ensiavun vieressä ”psykiatrian siivessä”.

Eli, mitäs sitten, jos ei Mtpa:ltakaan saa apua?

Äänestä

^ tuossahan puhutaan mielenterveysongelmista. Ei talousvaikeuksista tai apteekkipalveluista.

Äänestä

Ketipinor/seroquel ei ole sama kuin seroquel prolong...

Äänestä
  • Ja minusta sairaampia ovat ne jotka täällä haukkuvat vakavasti sairaana olevia!

    Äänestä

Valitettavan usein tuollaínen lääkearsenaali vain pahentaa ongelmia. Tervehtyminen alkaa siitä kun lopettaa ainakin koukuttavat bentsot.

Äänestä

sama aine,ketiapiini ,prolong ja ketipinor

Äänestä

prolong on pitkävaikutteinen,mutta samaa myrkkyä kun Ketipinor ja Seroquel.Nykyään muotia syöttää ne muistisairaille !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suicide* kirjoitti:

Kävin perjantaina 5.10.2012 iltapäivällä n. klo 15 mielenterveyspäivystyksessä EKKS:ssa (jonne minut on neuvottu nykyään menemään, jos asiani koskee sairauttani/ lääkitystäni). Vähävaraisena henkilönä (tällä hetkellä kuntoutustuella) en ole saanut sosiaalitoimistosta pyytämääni maksusitoumusta lääkkeisiin (cipralex, ketipinor, seroquel prolong, lamictal, oxamin ja tenox). Päivittäin, n. 2,5 vuotta mennyt cipralex oli ollut jo viikonpäivät loppunut, koska minulla ei ole ollut mahdollisuutta hakea niitä apteekista. Vieroitusoireet olivat jo melko kovat (nykimistä kasvojen ja yläkropan seudulla sekä huimausta)ja ajoin autollani työharjoittelupäiväni päätteeksi keskussairaalan mielenterveyspäivystykseen. Palvelu oli mielestäni erittäin huonoa. Akuutin tilanteeni takia ajattelin, että olisin saanut jo edes yhden lääkkeen oireisiini/ ammattiapua, mutta vastaukseksi sain, että em. lääkkeitä ei siitä talosta löydy (uskokoon ken tahtoo..). Keskusteltiin myöskin sosiaalitoimiston käyttäytymisestä asiassani ja neuvottiin soittamaan sinne uudestaan. Lääkäriä ei missään vaiheessa pyydetty paikalle ja tyhjin käsin poistuin päivystyksestä entistäkin ahdistuneempana ja pettyneenä kotiini viettämään viikonloppuani...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu