Tuki?

Emmerdal-sarjassa käsitellään tällä hetkellä tilannetta, jossa 18-vuotias poika kauhukseen havaitsee homoutensa. Hä ei pysty käsittelemään sitä, eikä hän ota ystäviltään apua. Lopulta päätyi eilisessä jaksossa itsemurhaan.

Haluaisin kysyä ihan vakavasti, miten nuori ihminen käsittelee tämän asian. Oletan, että sarjan kaltainen äärimmäinen järkytys osu kaikkiin. Mutta kuinka vaikeaa on hyväksyä itsensä?
Ihmettelen näin vanhempana ihmisenä, miten menettelisin itse, jos joutuisin kokemaan oman perheeni sisällä saman.
Onko Suomessa apua saatavilla? Ja mistä terapiaa tai keskusteluapua voi hakea, jos tilanne niin vaatii?

Ikäihmisenä on helpompi hyväksyä ihmisten erilaisuus, sillä kahta samanlaista ihmistä ei ole, vaikka syntyisivät identtisinä kaksosina. Jokainen meistä elää oman elämänsä, ja se vain on onnistuttava elämään hyvin.
17446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Tajusin asian paljon nuorempana ja epäkypsempänä kuin Emmerdalen poika. Ikää löytyi vain 14-vuotta. Silloin se vasta shokki oli, kun tajusi nimeämään itsensä homoksi. Siihen saakka omassa ymmärryksessä homot olivat jotain likaista ja halveksuttua, kuin pedofiilit konsanaan. Niille naurettiin, ja sillä nimellä haukuttiin toisia. Shokki se oli, ja aiheutti syvän masennuksen, joka lopulta melkein johti itsemurhaan. Ongelma oli, juuri tuo ettei 14-vuotias kykene käsittelemään tuollaista painolastia vielä ja näkemään asioita moneltakaan kantilta. Eikä myöskään ketään kelle puhua. Kuin ihmeenkaupalla selvisin, ja masennus hälveni asteittain noin 19-vuotiaaksi, jonka jälkeen tulin kaapista ja elänyt tasapainoista elämää.

Uskon tarinani olevan varsin tyypillinen keskiverto homon tarina. Itse olen maskuliininen homo, joten toveripiirini on ollut miehiä nuoruudessakin, ja siellähän sitä homottelua juuri kuuli.

Äänestä

Kysymys kuuluu, onko itsemurha aina niin huono asia? Onko se myös väistämätön? Tämän nuoren miehen itsemurha(luultavasti ihan samasta syystä)auttoi kansainvälistä eutanasiatyötä aika paljon;

http://www.thedailybeast.com/articles/2011/04/27/suicide-kits-the-91-year-old-woman-selling-instant-death-on-the-internet.html


Toisekseen...se homofobia on vaan asia jonka kanssa on kertakaikkiaan elettävä. Omasta kokemuksesta sanoisin tämän;


A:nykynuorilla on pirunmoinen tarve julistaa omaa homoseksuaalisuuttaan kaikille vastaantuleville. Osittain se on hedonismia. Ei haluata hyväksyä sitä, etteivät kaikki muut hyväksy minun valintojani. Tai että valintani saattaisivat olla vääriä.

http://www.bbc.co.uk/newsbeat/11808537

http://tv1.yle.fi/ohjelmat/kulttuuri/baletti-kivaa

Äänestä
  • Mikä v*tun VALINTA??? Ai että seksuaalinen suuntautuminen on muka valinta? Milloin ja miten päätit olevasi hetero, kertoisitko?

    Olen täysin homo (itse asiassa olen nainen eli lesbo siis), enkä missään vaiheessa elämääni ole julistanut olevani lesbo! En huutele kadulla sateenkaariliput kourassa "erilaisuuttani" tai vaadi mitään erityiskohtelua. Jos joku asiasta suoraan kysyy, saatan mainita pitäväni naisista, mutta sen kummemmin en asiasta rupea selittämään. Eihän heterotkaan julista heterouttaan. Joten mitä v*ttua sinä JonesHenry selität? Luin myös alemmat viestisi, (voi miksi tuhlasinkaan aikaa niihin), ja mikä ylläri, sieltähän sen jeesusjumalaraamattusatukirja-kortin repäisit esiin, mikä oli kyllä odotettavissta!

    Äänestä

Taustalla on osittain perspektiivin puute.


B:Valtamedian mukaan ihminen voi olla syntynyt VAIN joko homoksi tai heteroksi. Biseksuaalisuutta varsinkaan miesten keskuudessa ei yksinkertaisesti kertakaikkiaan tunnusteta.


Oma mielipiteeni asiasta on tämä;


Suomessa eräät asiat eivät käytännössä IKINÄ tule muuttumaan. Homofobia on yksi niistä. Asiassa on aivan turha pulikoida vastaan. Viisas oksa taipuu, typeä oksa taittuu.


Valkoiset homot kuvittelevat, että koko maailma pyörii heidän ympärillään. He eivät ikinä pysähty miettimään niitä jotka ovat joko fyysisesti vammaisia, tai joilla on neurologisia vammoja, ja jotka käytännössä kasvavat ilman seksiä kokonaan(lukuunottamatta siis mastubaatiota)


He eivät ollenkaan myöskään ajattele maahanmuuttajien, esim Somalien ja Romanien oloja Suomessa


On hyvin itsekeskeistä ajatella, että vain valkoisilla homoilla olisi Suomessa vaikeaa. Suomessa lapsi lähtee laitokseen vuosiksi vain siksi, etä vanhemmat ottivat avioeron eivätkä sinä aikana kyenneet käyttäytymään ihmismäisesti. Suomessa rotujen väliset avioliitot ovat aivan yhtä harvinaisia kuin homoseksuaaliset avioliitot. Sellaiset suhteet tapahtuvat käytännössä salassa.


Oikeassa elämässä "asenteet" miksi me niitä kutsumme ovat tässä maassa suoraan 1950-luvulta. Me vain elämme nyt vuotta 2012 Käytännössä Suomalaiset "arvot" ovat aivan samoja mitä ne olivat vuonna 1982

Äänestä

Suomessa homous nähdään perverssioksi ensisijaisesti siksi, että se ei johda uusien terveiden valkoisten veronmaksajien syntyyn. Jos viime kesänä(käytännössä vain pari kuukautta sitten)käyskentelit esim Helsingin kaduilla niin havaitsit, että mustavalkoisia pariskuntia oli hyvin vähän(siis sellaisia jotka SUUTELIVAT tai pitivät kädestä kiinni)Käytännössä laskettavissa jopa puolen miljoonan ihmisen asuinalueella yhden käden sormilla. Vaikka "erittäin suositut" Aasialais-valkoiset pariskunnat laskettaisiin mukaan, lopputulos olisi käytännössä sama.


On itsekäs nyyhkiä vain sitä, että homoilla on vaikeaa. Sinä siis oletat, että me eletään nyt jossain hiton sateenkaarimaassa, koska Suomesta on EU:hun liittymisen mukana tullut nyt virallisesti "monikulttuurinen"


Oikeassa elämässä se mitä me yhä käsitämme "Suomeksi" on rasismin ja muuttumattomuuden linnakke. Paikka, jossa mamut nähdään vain hyödykkeinä. Orjina ja palvelijoina tekemässä työtä valkoisille herroilleen. Osa näistä lapsista on peräti ostettu jostain hiton kehitysmaan halpahalleista!

http://yle.fi/uutiset/adoptiolapselle_oma_kulttuuri_on_tarkea/5395243

Äänestä

Oikeassa elämässä Suomi on kylmä ja julma maa, joka jo noin 20-vuotta on ollut kaatumassa omaan mahdottomuuteensa. Suomi on rasistinen itsekeskeinen ja tosiasiassa äärimmäisen hedonistinen yhteiskunta. Homofobia ei Suomessa lähde edes perhekeskeisyydestä vaan oikeammin siitä, etteivät homot tuota uusia VERONMAKSAJIA maksamaan kaikenlaisia veroja ja maksuja(25% ruuan arvonlisävero ja 50%bensiinin maksu ja valmisteluvero) Jos ihmettelet miksi Suomessa niin vihataan ja halveksutaan homoja niin TÄMÄ on se VARSINAINEN SYY! Suomalainen "perhe" hajosi avioeribuumeissa sun muissa joskus 1990-luvulla. Nyt erinäisistä syistä tämä maan on kaapannut hämärä Bilderberg kerho haltuunsa;

http://www.taloussanomat.fi/uutiset/2008/05/22/koivisto-painosti-oikeuslaitosta/200813935/12

http://www.hs.fi/talous/Viimeiset+drakmat+ja+markat+päätyvät+silppuriin/a1305556673755

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/51001-bilderberg-kohu-pimeytta

Äänestä

Suomi tosiasiassa tukehtuu omaan hedonismiinsa. Homofobia on osa sitä, mutta sen syyt ovat hieman erillaisempia kuin mitä sinä luulet. Ei ne kuule Briteissäkään inhoa homoja siksi, että ne harrastaa irtoseksia ja ei voi saada valkoisia vauvoja. Syyt homoinholle on ihan samoja kuin Suomessa. Britannia on yksi maailman monikulttuurismpia maita, mutta ei ne rodut sielläkään sekoitu. Ei tosiasiassa edes jenkeissä. Pohjois-Amerikan laillisista avioliitoista(siis laillisten kansalaisten solmimista)nykyään noin 10% on monikulttuurisia.

http://www.huffingtonpost.com/2012/02/16/interracial-marriage-in-us_n_1281229.html


Homofobia lähtee pääosin taloudellisista syistä. Homoille ei esim kannata tehdä omaa pornoa, koska se maksaisi paljon enemmän kuin heteroporno, joka on tarkoitettu mahdollisimman suurille kulutusmassoille. Mitä taas Raamattuun tulee, niin Jesus siellä sanoo selvästi, että jotkut on vaan kertakaikkiaan syntyneet avioliittoon kelpaamattomiksi, ja siellä käsketään kivittää sekä homot että avionrikkojat! Tämän takia Jeesus myös sanoo, että se joka on vailla syntiä heittäkööt ensimmäisen kiven.


Yleisesti ottaen te itkevät nyhveröt olette käsittäneet tämän ns "homoinhon" syyt ihan väärin. Myös heterot harrastaa anaaliseksiä. Kyse ei myöskään ole vauvojen saannista. Ei niitä kondomeilla ja e-pillereillä tuoteta. Ne syyt homofobialle ovat aivan toiset kuin mitä te luulette!

Äänestä
  • Kenen asia mielestäsi on tuottaa "homopornoa"? Olisikohan mitenkään ajateltavissa, että ko. suuntauksen edustajat itse sitä tekisivät? Miksi heteroiden sitä pitäisi järjestää?
    Kai homoillakin on rahaa? Ainahan sanotaan, että heitä on kaikissa kansankerroksissa. Markkinat tuskin ovat nin laveat, etteikö kannattaisi pienelle piirille luoda tarpeeseen omaa materiaalia. Kyllä siitä maksetaan, jos tarjonta on laadukasta.

    Myös heteroissa on henkilöitä, joiden on parempi olla perustamatta perhettä Avioliitto on monimutkainen instituutio. Avioerotilastot sen osoittavat.

    Homot ovat ihmisiä siinä kuin muutkin, joten on turhaa eristäytyä omaksi kärsimysryhmäksi.On myös väsyttävää, kun homot koko ajan pitävät esillä homouttaan ja katsovat asiat aina näiden silmälasien läpi. Kyllästyminen koetaan sitten rasismiksi, vaikka se johtuu juuri erilaisuuden korostamisesta ja sillä retostelusta.

    Kummallinen ajatuskuvio, että juuri homot ovat se sorsittu ryhmä.
    Jokainen pienryhmään kuuluva voi sanoa, että ei saa ymmärtämystä eikä hyväksyntää erilaisuutensa vuoksi. Erilaisuudestaan kärsivä ihminen etsii ja löytää väheksyntää kaikkialla. Moni tasapaksuun enemmistöön kuuluva ällistyisi, kun ymmärtäisi, että hänen katseensa, käytöksensä tai sanansa ovat aiheuttaneet pahaa mieltä tuntemattomalle vastaantulijalle.

    Kaikkihan me olemme "erilaisia" Jotkut erilaiset vain löytävät kanssakumppaninsa, jotkut eivät.

    Äänestä

  • Homopornoa on ollut kymmeniä vuosia ja nykyään varmaan suhteessa enemmän kuin heteropornoa. Niisä jopa usein esiintyy itseään heteroiksi väittäviä.

    Äänestä

Oon ite just 20 vuotta täyttänyt jätkä stadin alueelta. Oman homouteni oon tiedostanut aina lapsesta saakka eikä se koskaan ole ollut epäselvää mulle. Ainoa syy miksi olen edelleen kaapissa on se, koska muut ihmiset on vaan niin kus!päitä homoja kohtaa. Ei pidä stadista maalata mitään fantasia kuvia, sillä täällä on sitä homofobiaa ihan joka lähtöön...ehkä jopa näkyvämmin kuin pienemmillä paikkakunnilla.
En ole koskaan edes ajatellut tappavani itteäni, sillä olen homouteni kanssa ollut ihan sinut aina. Ainoa asia joka raastaa aivoja on muiden suhtautuminen siihen. Ei ole yhtään frendiä, joka olis edes osottanut myönteisyyttä vähemmistöjä kohtaan. Tuskaa tää on, mut en itteäni tapa. Ei oo sen arvosta.

Äänestä
  • Pahoittelen kohtaloasi. Haluan huomauttaa, että tarkoitukseni ei IKINÄ ollut kannustaa ketään itsemurhaan!


    Mutta näin yleisesti ottaen huomasit varmaan, etteivät Suomessa viime kesänä monirotuiset pariskunnat suutelullaan koristaneet stadin katuja, vai kuinka?


    Eikö olisi kohtuullista sanoa, että asenteiden suhteen olemme yhä vuodessa 1982, ehkä lukuunottamatta internettiä? En halua puolustella mamujen väkivaltaa Suomalaisia kohtaan mitenkään, mutta sanotaanko asia näin...meille selitettiin ja kerrottiin, että asiat olivat muuttumassa ja Suomesta oli tulossa monikulttuurin mekka. Sen takiahan tänne kaikki nämä mamut ja adoptiolapset raahattiin. Todistamaan Suomen monikulttuurista muodonmuutosta. Mutta UPS! Sitä ei tapahtunutkaan!


    Sanon suoraan, etten tykkää homoparaateista. Suomessa taisi olla yksi mamu paraati joka järjestettiin protestoimaan perusuomalaisten jytky vaalivoittoa. Vain YKSI! Homot järjestävät Hesassa vastaavanlaisen paraatin joka ikinen kesä VAIN siksi että ovat olemassa.


    Ehkä olisi kohtuullista sanoa, ettei Suomi tunnu muuttuvan meidän erillaisten kannalta ollenkaan. On ikävää että koet homofobiaa. Sinulla on itseisarvo VAIN jos olet valkoinen veroja maksava heteroseksuaali. Minulla on itseisarvo VAIN jos minusta tulee Suomessa boomereiden takapuolta pyyhkivä hoitsu. Näemmä yhteiskunta on aseuttanut meille kummallekin itseisarvon, mikä toteutuu VAIN jos toteutamme meille ennalta määrätyn tehtävän. Ehkä loppujenlopuksi emme ole niin kaukana toisistaan. Kai se ero on, että varsinkin meidät adolapset kasvatetaan siihen palvelijan roolin ihan lapsesta asti. Te valkoiset homopojat saatte leikkiä "vapaata" jonkin aikaa mutta vapauden rajat tulevat vastaan kun ette tee tai toimi halutulla tavalla. Loppupeleissä kumpikin olemme siis "harmaan vankilan" vankeja. Kuinka somaa :)

    Äänestä

  • JonesHenry kirjoitti:

    Pahoittelen kohtaloasi. Haluan huomauttaa, että tarkoitukseni ei IKINÄ ollut kannustaa ketään itsemurhaan!


    Mutta näin yleisesti ottaen huomasit varmaan, etteivät Suomessa viime kesänä monirotuiset pariskunnat suutelullaan koristaneet stadin katuja, vai kuinka?


    Eikö olisi kohtuullista sanoa, että asenteiden suhteen olemme yhä vuodessa 1982, ehkä lukuunottamatta internettiä? En halua puolustella mamujen väkivaltaa Suomalaisia kohtaan mitenkään, mutta sanotaanko asia näin...meille selitettiin ja kerrottiin, että asiat olivat muuttumassa ja Suomesta oli tulossa monikulttuurin mekka. Sen takiahan tänne kaikki nämä mamut ja adoptiolapset raahattiin. Todistamaan Suomen monikulttuurista muodonmuutosta. Mutta UPS! Sitä ei tapahtunutkaan!


    Sanon suoraan, etten tykkää homoparaateista. Suomessa taisi olla yksi mamu paraati joka järjestettiin protestoimaan perusuomalaisten jytky vaalivoittoa. Vain YKSI! Homot järjestävät Hesassa vastaavanlaisen paraatin joka ikinen kesä VAIN siksi että ovat olemassa.


    Ehkä olisi kohtuullista sanoa, ettei Suomi tunnu muuttuvan meidän erillaisten kannalta ollenkaan. On ikävää että koet homofobiaa. Sinulla on itseisarvo VAIN jos olet valkoinen veroja maksava heteroseksuaali. Minulla on itseisarvo VAIN jos minusta tulee Suomessa boomereiden takapuolta pyyhkivä hoitsu. Näemmä yhteiskunta on aseuttanut meille kummallekin itseisarvon, mikä toteutuu VAIN jos toteutamme meille ennalta määrätyn tehtävän. Ehkä loppujenlopuksi emme ole niin kaukana toisistaan. Kai se ero on, että varsinkin meidät adolapset kasvatetaan siihen palvelijan roolin ihan lapsesta asti. Te valkoiset homopojat saatte leikkiä "vapaata" jonkin aikaa mutta vapauden rajat tulevat vastaan kun ette tee tai toimi halutulla tavalla. Loppupeleissä kumpikin olemme siis "harmaan vankilan" vankeja. Kuinka somaa :)

    Kun pitää noin paljon toitottaa sitä mustavalkoisia pareja nii mene ite sitten mustan kanssa naimisiin vaikka väkisin kun niin pakko on!! Ei ole rasismia olla rakastumatta tummaihoiseen tai Kehen tahansa siihen tarvitaan se mihin ihastuu. Ei rakkaus katso ihon väriä idiootti!

    Äänestä

  • Suosittelen yliopistoja. Olen tavannut useita upeita heteroita, jotka hyväksyvät homot täysin luonnollisesti.

    Homovitsejä kuulee joskus, mutta monet ovat aika lämminhenkisiä. Jos esimerkiksi puhutaan jätkistä, jotka istuvat mielellään tapin päällä tai kiusoitellaan heterojätkää "maalasitko varpaan kyntesi?"-vitsillä, näissä kummassakaan ei ole mitään homovastaista. Huomaa, kummassakaan tapauksessa ei sanottu, että hyi, niin ei saa tehdä.

    Olen Helsingissä ollut satoja kertoja ruokaostoksilla yhdessä poikakaverini kanssa ja pakostakin moni on tajunnut yhteyden. Kertaakaan en ole saanut poikkipuolista kommenttia. Usein saan jopa harvinaisen ystävällisiä katseita naismyyjiltä.

    Äänestä

Vanhempien asenne on kaiken a ja o. Olen jutellut monien homonuorien kanssa, jotka eivät ikinä aio tulla kaapista, koska ovat kuulleet vanhempien sanovan homovastaisia vitsejä/kommentteja.
Ja kun ei uskalla tulla kaapista vaan joutuu pitämään koko asian itsellään, ahdistuu vielä enemmän...

Äänestä
  • Minun tilanteeni oli tuollainen. Väärin ajoitettu homokommentti sai minut hiljaiseksi lopun ikää. Vanhempani ovat pehmentäneet kantaansa vuosien varrella ja, vaikka en ole tullut kaapista, minulla on nut vakaa tunne siitä, että olen rakastettu lapsi. Murrosikän ahdistus on kääntynyt hyvään keskinäiseen kunnnioitukseen minun ja vanhempieni välillä.

    Minun todellinen elämäni alkoi opislelun alkaessa, kun löysin homokavereita. He ovat olleet iso henkireikä minulle ja loppuhuipennus oli, kun aloin seurustelemaan ja poikakaverin heterotutut hyväksyivät suhteemme mitä luonnollisimpana.

    Äänestä

hahhaa saatanan hintit tappakaa ittenne vitun pellet ängen kierukan teijän perseeseen ja heitän kissan sun kiveksien läpi

Äänestä
  • HAHAHAHA SAATANAN HETEROT MÄ TUUN JA RAISKAAN TEIÄT. TUNGEN VITTU NYRKIN NIIN SYVÄLLE SUN PERSEESEEN KUKA VITTU ON HOMO HÄ
    SAATANAN PELLE

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Selviytymistarina? kirjoitti:

Emmerdal-sarjassa käsitellään tällä hetkellä tilannetta, jossa 18-vuotias poika kauhukseen havaitsee homoutensa. Hä ei pysty käsittelemään sitä, eikä hän ota ystäviltään apua. Lopulta päätyi eilisessä jaksossa itsemurhaan.

Haluaisin kysyä ihan vakavasti, miten nuori ihminen käsittelee tämän asian. Oletan, että sarjan kaltainen äärimmäinen järkytys osu kaikkiin. Mutta kuinka vaikeaa on hyväksyä itsensä?
Ihmettelen näin vanhempana ihmisenä, miten menettelisin itse, jos joutuisin kokemaan oman perheeni sisällä saman.
Onko Suomessa apua saatavilla? Ja mistä terapiaa tai keskusteluapua voi hakea, jos tilanne niin vaatii?

Ikäihmisenä on helpompi hyväksyä ihmisten erilaisuus, sillä kahta samanlaista ihmistä ei ole, vaikka syntyisivät identtisinä kaksosina. Jokainen meistä elää oman elämänsä, ja se vain on onnistuttava elämään hyvin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu