Arka lapsi

Miehelläni on 3,5 vuotias lapsi ja meitä on alkanut askarruttamaan lapsen arkuus.
Lapsi on meillä joka toinen viikonloppu ja viihtyy kyllä hyvin, vaikka tietysti koti-ikävää esiintyy vähän, mikä on varmasti ymmärrettävää.

Lapsi on kaksivuotiaasta asti ollut ilman vaippaa. Kuitenkin hän on nyt muutamia kertoja pissannut sohvalle, sänkyyn ja matolle. Hän ei uskalla kertoa, jos hänellä on pissahätä ja nämä pissailutkin olemme huomanneet vasta jälkeenpäin. Niistä hän ei ole meille mitään kertonut. Olemme yrittäneet saada hänen olonsa täällä mahdollisimman mukavaksi ja tehneet kaikkea kivaa yhdessä. Hänellä on hyvä olla täällä! Silti hän on luonteeltaan todella arka.
Aamulla, kun lapsi herää ennen meitä, hän ei uskalla herättää vaan odottaa niin kauan, että nousemme ylös sängystä. Pissahädästä hän ei kerro, kakalla ei uskalla koskaan käydä. Ei sano jos on nälkä tai jano ja on niin hirveän varovainen. Jotenkin tulee sellainen olo, kun hän yrittäisi koko ajan olla meille mieliksi, ettemme vaan suuttuisi hänelle mistään. Yöllä hän ei nuku kunnolla ja vieraassa paikassa hän on todella arka. Vetäytyy kokonaan pois, ei uskalla mitään puhua. Ei edes leiki muiden lasten kanssa.Me emme koskaan ole hänelle huutaneet tai mitään sellaista, että se olisi vaikuttanut hänen käyttäytymiseensä.

Nämä asiat askarruttavat, koska olemme huolissamme hänen voinnistaan äitinsä luona. Äidillä on väkivaltainen tausta ja hän on ollut alkoholiongelmainen. Mieheni henkeä hän on uhannut ja ollut aikoinaan todella ilkeä ja harvinaisen lapsellinen, käytökseltään aivan kuin murrosikäinen lapsi. Hän on väkivaltainen luonne ja erittäin äkkipikainen. Lähes pelottava.
Jotenkin on alkanut tuntua siltä, että ehkä lapsella ei olisi kaikki kunnossa siellä kotona, koska hän on niin arka, pelokas ja varovainen. Kukaan toinen tuntemani lapsi ei ole mitään sinne päinkään. He ovat sosiaalisia ja rohkeita, terveitä lapsia. Tämä lapsi on jotenkin toisenlainen.Kuinka pieni lapsi osaa jo taidon yrittää olla aikuisille mieliksi, etteivät vaan suuttuisi? Yleensä lapset ovat sellaisia, jotka sanovat kaiken, mitä ajattelevat!

Jotkut saattavat nyt ajatella, etteihän sellainen pissailu yms.. mitään, ihan normaaliahan se. Varmaan monet lapset pissailevat, mutta silti tuntuu, ettei tämä ole sitä normaalia yökasteluakaan.

Onko kellään kokemuksia tällaisista aroista lapsista, onko tällainen normaalia? Entä sitten muut viikonloppuisät ja -äidit, ovatko teidän lapsenne yhtä arkoja?
3499
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tuo ei todellakaan ole normaalia.
ottaka miehenne kanssa asista kunnolla selkoa, ettei lapsi joudu enempää kärsimään.
normaali lapsi ei pelkää tuolla tavalla ja esim. jos lapsella on nälkä niin hänhän kiukuttelee. jos lapsi ei uskalla kiukutella on jotain todella pahasti vinossa.

Äänestä

Kertomuksesi perusteella tuntuu, että lapsen kotiasiat eivät ole kunnossa. Lapsen edun nimessä teidän kannaattaa alkaa ottaa selvää, mistä kiikastaa. Varovaisuuttakin siinä vaaditaan, jotta lapselle ei aiheudu kotona lisää kovisteluja siitä, että hänen käyttäymisensä kautta on jotain paljastunut.

Minua käy sääliksi tuo lapsi. Kertomuksen perusteella sain vaikutelman, että te onneksi välitätte lapsen tunnoista. Kunpa lapsikin alkaisi vähitellen luottamaan heihin ja avautuisi.

Äänestä

Onko lapsi päivähoidossa? Isä voisi kysellä miten lapsi pärjää siellä - ammatti-ihmiset osaa varmaan erottaa "normaalin" arkuuden ongelmatilanteista. Jos heillä on yhteishuolto niin isä voi jutella suoraan heidän kanssaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nana kirjoitti:

Miehelläni on 3,5 vuotias lapsi ja meitä on alkanut askarruttamaan lapsen arkuus.
Lapsi on meillä joka toinen viikonloppu ja viihtyy kyllä hyvin, vaikka tietysti koti-ikävää esiintyy vähän, mikä on varmasti ymmärrettävää.

Lapsi on kaksivuotiaasta asti ollut ilman vaippaa. Kuitenkin hän on nyt muutamia kertoja pissannut sohvalle, sänkyyn ja matolle. Hän ei uskalla kertoa, jos hänellä on pissahätä ja nämä pissailutkin olemme huomanneet vasta jälkeenpäin. Niistä hän ei ole meille mitään kertonut. Olemme yrittäneet saada hänen olonsa täällä mahdollisimman mukavaksi ja tehneet kaikkea kivaa yhdessä. Hänellä on hyvä olla täällä! Silti hän on luonteeltaan todella arka.
Aamulla, kun lapsi herää ennen meitä, hän ei uskalla herättää vaan odottaa niin kauan, että nousemme ylös sängystä. Pissahädästä hän ei kerro, kakalla ei uskalla koskaan käydä. Ei sano jos on nälkä tai jano ja on niin hirveän varovainen. Jotenkin tulee sellainen olo, kun hän yrittäisi koko ajan olla meille mieliksi, ettemme vaan suuttuisi hänelle mistään. Yöllä hän ei nuku kunnolla ja vieraassa paikassa hän on todella arka. Vetäytyy kokonaan pois, ei uskalla mitään puhua. Ei edes leiki muiden lasten kanssa.Me emme koskaan ole hänelle huutaneet tai mitään sellaista, että se olisi vaikuttanut hänen käyttäytymiseensä.

Nämä asiat askarruttavat, koska olemme huolissamme hänen voinnistaan äitinsä luona. Äidillä on väkivaltainen tausta ja hän on ollut alkoholiongelmainen. Mieheni henkeä hän on uhannut ja ollut aikoinaan todella ilkeä ja harvinaisen lapsellinen, käytökseltään aivan kuin murrosikäinen lapsi. Hän on väkivaltainen luonne ja erittäin äkkipikainen. Lähes pelottava.
Jotenkin on alkanut tuntua siltä, että ehkä lapsella ei olisi kaikki kunnossa siellä kotona, koska hän on niin arka, pelokas ja varovainen. Kukaan toinen tuntemani lapsi ei ole mitään sinne päinkään. He ovat sosiaalisia ja rohkeita, terveitä lapsia. Tämä lapsi on jotenkin toisenlainen.Kuinka pieni lapsi osaa jo taidon yrittää olla aikuisille mieliksi, etteivät vaan suuttuisi? Yleensä lapset ovat sellaisia, jotka sanovat kaiken, mitä ajattelevat!

Jotkut saattavat nyt ajatella, etteihän sellainen pissailu yms.. mitään, ihan normaaliahan se. Varmaan monet lapset pissailevat, mutta silti tuntuu, ettei tämä ole sitä normaalia yökasteluakaan.

Onko kellään kokemuksia tällaisista aroista lapsista, onko tällainen normaalia? Entä sitten muut viikonloppuisät ja -äidit, ovatko teidän lapsenne yhtä arkoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu