vain kerran/pvä?

usein koirille annetaan ruokaa vain kerran päivässä. meillä se on jaettu kolmeen osaan (aamu,päivä,ilta). mutta olenkin miettinyt, mihin se perustuu, tämä kerran/pvä ruokkiminen? söisikö koira luonnossa vain kerran päivässä? uskoisin, että kaikki ravinteet imeytyvät paremmin, kun ei tarvitse sulattaa niin suusta määrää kerrallaan... no, en tiedä. tietääkö joku?
5820
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Luonnossa villikoirat joutuvat ahmimaan ruokansa silloin kun saavat eli noin kerran päivässä.

Itse annan myös koiralleni kolmasti päivässä ruuan. Se haluaa syödä kuivamuonansa todellakin kuivana, joten en halua antaa liian isoa annosta kerralla, koska papanat kuitenkin turpoavat mahassa. Yksi ateria on kuitenkin aina jotain muuta eli jauhelihaa/kanaa/sydäntä/kalaa sekoitettuna raejuustoon, kaurapastaan yms. Tämä systeemi on toiminut ainakin meillä hyvin!

Äänestä
  • Minäkään en kuivia papanoita antaisi päivän annosta kerralla ainakaan isolle mahalaukunkiertymään riskialttiille koiralle. Joitakin ruokia joutuu antamaan niin paljon, että koiran mahalaukku venyisi liikaa. Mahalaukun venyminen saattaa johtaa myös sitä paikallaan pitävien siteiden venymiseen, jolloin mahalaukku kiertyy helpommin. Turvallisinta olisikin syöttää korkeaenergistä ruokaa, jotta sitä ei tarvitsisi antaa niin paljon. Tälläisessä täytyy tietenkin olla silti kaikki tarvittavat muutkin aineet vaikka määrä olisi pienempi. Oma koirani syö kahdesti päivässä, jotta ruokahalu olisi parempi (kuin kolmesti päivässä) ja jotta saamme helpommin sijoitettua liikunnan niin, ettei se ole heti ruoan jälkeen tai sitä ennen.

    Syövätköhän villikoirat tai sudet kuitenkaan joka päivä? Luulisi, että niille tulisi tavallisesti pitempiäkin paastoja ruuan saatavuuden ollessa huono.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Minäkään en kuivia papanoita antaisi päivän annosta kerralla ainakaan isolle mahalaukunkiertymään riskialttiille koiralle. Joitakin ruokia joutuu antamaan niin paljon, että koiran mahalaukku venyisi liikaa. Mahalaukun venyminen saattaa johtaa myös sitä paikallaan pitävien siteiden venymiseen, jolloin mahalaukku kiertyy helpommin. Turvallisinta olisikin syöttää korkeaenergistä ruokaa, jotta sitä ei tarvitsisi antaa niin paljon. Tälläisessä täytyy tietenkin olla silti kaikki tarvittavat muutkin aineet vaikka määrä olisi pienempi. Oma koirani syö kahdesti päivässä, jotta ruokahalu olisi parempi (kuin kolmesti päivässä) ja jotta saamme helpommin sijoitettua liikunnan niin, ettei se ole heti ruoan jälkeen tai sitä ennen.

    Syövätköhän villikoirat tai sudet kuitenkaan joka päivä? Luulisi, että niille tulisi tavallisesti pitempiäkin paastoja ruuan saatavuuden ollessa huono.

    eivät välttämättä saa saalista läheskään joka päivä, joten syövät varmasti kerralla niin paljon kuin vatsaan mahtuu..mutta liha ei turpoa vatsassa, niin kuin papanat, joten koirien ruokinnan jaottelu perustuu siihen....

    Äänestä

  • santtu kirjoitti:

    nuorempi saa aamulla pari desiä kuivamuonaa, jos syö niin syö. Iltaisin saa raakaa jauhelihaa, naudanmahaa, kasvissosetta jne. vaihdellen ja riippuen päivästä. Vanhempi koirani (12 v) syö vain iltaisin.

    Äänestä

  • santtu kirjoitti:

    eivät välttämättä saa saalista läheskään joka päivä, joten syövät varmasti kerralla niin paljon kuin vatsaan mahtuu..mutta liha ei turpoa vatsassa, niin kuin papanat, joten koirien ruokinnan jaottelu perustuu siihen....

    Nythän me kaikki sitten voimme päätellä että koira ja susi ovat aivan rinnastettavissa toisiinsa varsinkin ruokailutottumusten kanssa.
    Meiän ötökkä, 20kg uros, syö ruokansa aina lenkkien jälkeen eli klo.7:00 ja 22:00.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

zeh kirjoitti:

usein koirille annetaan ruokaa vain kerran päivässä. meillä se on jaettu kolmeen osaan (aamu,päivä,ilta). mutta olenkin miettinyt, mihin se perustuu, tämä kerran/pvä ruokkiminen? söisikö koira luonnossa vain kerran päivässä? uskoisin, että kaikki ravinteet imeytyvät paremmin, kun ei tarvitse sulattaa niin suusta määrää kerrallaan... no, en tiedä. tietääkö joku?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu