LESKI HALUU KAIKEN ????

esposa

Isäni kuoli 15.4.2012.

Kuolinpesän osakkaana Leski, tytär, poika ja pojan poika.

Vainajalta ei jäänyt testamenttia.

Vainajan ja lesken välillä v. 1988 rekisteröity avioehtosopimus, jonka mukaan vainajalla ei ole avio-oikeutta Lesken omistamaan omaisuuteen, sen sijaan tulevaan omaisuuteen tai omaisuuden tuottoon.

Vainajan rahavarat n. 10000 euroa ja velat n. 4500 euroa.

Lesken mukaan koti-irtaimiston ja henkilökohtaisen omaisuuden arvo ei ylitä perintö- ja lahjaverolaissa manittua 4000 euroa.
Kiistimme tämän perunkirjoituksessa, koska mielstämme koti-irtaimisto on huomattavasti arvokkaampi.

Lesken omaisuus yli 200000 euroa ( asunto-osake, auto ym.) ja leski ilmoittikin, että hän käyttää oikeutta olla luovuttamatta omaisuuttaan tasinkona vainajan perillisille.
Vainaja ei ollut antanut sellaista ennakkoperintöä, lahjaa tai muuta etuutta, joka perintöverotusta toimittaessa olisi otettava huomioon.

Perinnönjaossa leski olisi antanut meille ( tytär, poika, pojan poika) vainajan rahavaroista ( miinus velat) puolet ja lisäksi itse valitsimiaan isämme henkilökohtaisia esineitä muutaman kappaleen.


Emme tyytyneet lesken valintaan, vaan yritimme neuvotella asiasta.
Ilmoitimme, että mielestämme meille kuuluu lakiosa, puolet eli 25% ,isämme omaisuudesta, kaikesta irtaimistosta.
Tarkensimme, että sellaisesta irtaimistosta, mistä ei löydy kuittia tai lahjakirjaa lesken hyväksi.

Leski ilmoitti, että jos emme tyydy hänen esitykseensä, niin pesä jää jakamatta.

Koska halusimme jakaa perinnön ilman riitaa ja ilman pesäjakajaa ilmoitimme, että haluamme rahavarojen lisäksi irtaimistosta vain 4 taulua, yhden pöydän ja 10 kpl pieniä posliiniesineitä. Lisäksi mainitismme, että leskellä on oikeus joko antaa kyseiset tavarat meille heti tai ne jäävät korvamerkittynä lesken irtaimistoon. Saisimme ne sitten, kun leskestä aika jättää.

Leski ei suostunut, vaan ilmoitti, että hänen asianajajansa ottaa myöhemmin meihin yhteyttä.


Kysymys kuuluu:
Onko meillä perintölain mukaan oikeus saada pesästä koti-irataimistoa ja missä määrin?
Rahavarat käsittääksemme jaetaan velkojen jälkeen 50% leskelle ja 50% meille kolmelle?

3

518

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kumpi

      Onko tää leski teidän äiti tai äitipuoli, veikkaan jälkinmäistä.

    • 11+11

      Kysymys on näemmä jäänyt tänne vähäiselle huomiolle ja näytätte olevan hyvin perillä oikeuksistanne. Jos avioehto on noin yksipuolinen, että lesken omaisuus on suojassa, mutta leskellä on avio-oikeus vainajan omaisuuteen, niin hän saa tasinkona puolet jäämistön netosta ja te perilliset jaatte toisen puolen.
      Leskellä on laissa määrätty elinikäinen hallintaoikeus koti-irtaimistoon, eli se jää jakamatta lesken niin tahtoessa.
      Käsittääkseni te tasinkoa maksavina saatte päättää millä sen maksatte, joten rahojen jakamisen sijaan voitte tunkea isänne omistamaa irtaimistoa leskelle, koska se jäisi kuitenkin lesken hallintaan. Velat ja hautaus pois lukien rahaa jäänee melko vähän ja jos leski on kovin hankala, niin em. voi olla vaikeaa sopia irtaimen arvoja. Verottajan hyväksymää verotonta (4000€??) könttiä ei tarvitse osituksessa hyväksyä. .
      Lesken palkkaama lakimies ajaa lesken etua, mutta ottakaa asia esille älkääkä hätiköiden allekirjoittako ositussopimusta, jossa rahatkin tasataan.

    • mek

      Selvittäkää onko avioehdossa mainittu sitä että onko se myös kuolemantapuksessa voimassa vai ei. Jos ei ole niin niin se omaisuus kuuluu perintösuuteen. Isänne omalla tilillä olevaan rahaan ei ole leskellä mitään perintöoikeutta vaan sen perii kokonaan rintaperilliset. Kun leskellä on asunto-osake jo olemassa niin voitte vaatia yhteisen asunnon jakamista kun elskellä on omakin asunto olemasssa niin ei välttämättä tarvitse sitä yhteistä asuntoa tai maksaa teidät ulos niin hyvä tulee. Rahavaroista vähennetään velat ja niistä leski ei peri mitään koska se ei ole yhteistä omaisuutta vaan vainajan ja sen perii rintaperilliset.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      62
      6745
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      66
      6538
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      143
      5380
    4. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      50
      4373
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      20
      4049
    6. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3590
    7. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      37
      3048
    8. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      25
      2859
    9. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      62
      2701
    10. Köysi alkaa kiristyä putinin kaulalla....

      Putin pelkää eniten juuri omaa porukkaansa, ja siihen on varmasti syytä kun sota ei ole mennyt hyvin, tappiot ovat valta
      Maailman menoa
      35
      2213
    Aihe