Hengen yöllinen vierailu?

Marilyn

Kerronpa mitä tapahtui viime yönä, kertokaa te mitä olette mieltä.

Näin unta ystävästäni, joka unessa oli kirjoittamassa kirjaa enkeleistä. Jotenkin uni muuttui hereillä ja valveilla olemisen rajapintaan, ja muistan ajatelleeni että täällä meillä kotonakin voi juuri parhaillaan olla henkiä. Avasin silmäni, ja näin mustan hahmon vilahtavan olohuoneen poikki. Suljin silmäni ja ajattelin, että untahan tuo varmasti vain on, mutta avasin silmäni kuitenkin uudestaan, ollen nyt jo paremmin hereillä. Tällä kertaa näin n. 10-vuotiaan lapsen kokoisen mustan hahmon kävelevän sänkyni jalkopään kautta sängyn viereen. Säikähdin niin kovasti että huudahdin ääneen, jolloin hahmo juoksi samaa reittiä takaisin. En siis enää missään nimessä ollut unessa, vaan täysin hereillä. Nousin jopa ylös tarkistamaan että lapsemme oli sängyssään, hän kun joskus saattaa yöllä viereen hiippailla, mutta siellä lapsi nukkui sikeästi. Tapahtuman jälkeen pelotti, kesti pitkään ennen kuin nukahdin uudestaan.

Mitä tämä siis voisi olla? Olen kyllä aiemminkin nähnyt sivusilmällä ikään kuin "pilkahduksia" hahmoista, viime aikoina ehkä enemmän kuin yleensä. En kuitenkaan oikein tiedä uskonko henkiin tai enkeleihin, joten olen yrittänyt selittää välähdykset "roska silmässä"-tyyppisillä selityksillä. Mutta tuota viime öistä näkyä ei mikään roska tai näköhäiriö selitä, niin selvästi näin mitä näin.

Tiedän että äitini ja hänen isänsä ovat olleet herkkiä, isoisä (jota en koskaan ehtinyt tavata) ennusti korteista (kuulemma hyvin usein oikein) ja äitini näkee enkeleitä. Äidin kanssa meillä tuntuu olevan telepaattinen yhteys monissa asioissa, esim. soitamme toisillemme usean päivän tauon jälkeen täsmälleen samaa aikaan (ja ihmettelemme kun puhelin tuuttaa varattua), esimerkkejä on muitakin. Vaistoni "sanoo" usein juttuja etukäteen muutenkin, mutta näin selkeä hahmokokemus on ensimmäinen. Mielipiteitä, kokemuksia, mitä tämä on? Hieman tämä asia huolestuttaakin, sillä päällimäinen tunne vierailusta oli kyllä pelottava.

18

3163

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hepulis

      Henkien näkeminen tai aistiminen on yleensä "sukuvika" ja henkien näkeminen tapahtuu useimmiten "sivusilmällä". (Itse olen todennäköisesti nähnyt vain yhden kummituksen, joten en osaa varmuudella sanoa.) Jotkut ihmiset näkevät enkeleitäkin, mutta yleensä sama ihminen ei näe sekä enkeleitä että kummituksia. Kuulemani mukaan enkelien satunnainen näkeminen on hyvinkin yleistä, mutta tiedän tosielämässä vain yhden ihmisen, joka näkee enkeleitä toistuvasti. Kyllä sinun kokemuksesi ihan aidolta henkimaailman jutulta kuulostaa, mutta sinä tiedät itse parhaiten, oliko kyse aaveesta vaiko enkelistä. Kertomuksessasi on piirteitä, jotka voivat viitata kumpaankin vaihtoehtoon. Erikoisinta tapauksessa oli mielestäni ystävästäsi näkemäsi uni. Oletko ottanut yhteyttä häneen?

      • Siva

        Mä aistin, jos jokin olento on läsnä, ja sen, että onko se hyvä vai paha, mutta en ( luojan kiitos! ) henkiä näe/ole nähnyt


    • Marilyn

      Näin tätä (miespuoleista) ystävääni viimeksi perjantaina, eikä hän siis oikeasti kyllä mitään enkelikirjaa ole kirjoittamassa. Veikkaisin ettei hän usko tällaisiin juttuihin ollenkaan, joten en nyt ihan ensimmäisenä ole hänelle tätä kokemusta jakamassa. Meinaako Hepulis että häneen pitäisi ottaa yhteyttä siltä varalta, että jotain on sattunut? Sellainen "olo" minulla ei kyllä asian suhteen tullut, koko uni oli jotenkin kuitenkin irrallinen tästä vierailusta. Mutta alkoihan tuo nyt väkisinkin mietityttämään...

      • Hepulis

        "Meinaako Hepulis että häneen pitäisi ottaa yhteyttä siltä varalta, että jotain on sattunut?"

        Kyllä, mutta en halunnut pelästyttää sinua sanomalla, että ystävällesi on saattanut tapautua jotain. Tuollaiset asiat (oudot unet, äkillinen henkiolennon kohtaaminen) liittyvät aika usein siihen, että joku läheinen on joutunut onnettomuuteen tai kuollut. Jos otat ystävääsi yhteyttä, sinun ei tarvitse kertoa mitään kokemuksestasi. Kunhan vaan tarkistat, että hän on kunnossa.


    • Palava Pensas

      Nyt kiiruusti Raamattu esille ja sieltä totuutta etsimään.
      Jeesus kutsuu teitä.

      • Hepulis

        Yllätys, yllätys - tämän palstan kävijöistä moni on uskossa!


      • Hepulis
        Hepulis kirjoitti:

        Yllätys, yllätys - tämän palstan kävijöistä moni on uskossa!

        Hepulisheikki oon no unihalva
        us se vaan oli


      • unihalvauksen kokenu
        Hepulis kirjoitti:

        Hepulisheikki oon no unihalva
        us se vaan oli

        Unihalvauksessa ihminen ei voi liikkua ollenkaan. Saattaa kokea halluja / sen tyylistä, olentoja, haamuja tms...mutta ei pysty liikkumaan, vain silmät liikkuu. Siitä nimi unihalvaus. sitä ei tämän kirjoittajan kokemus siis ollut. Itse olen unihalvauksen kokenut ja se voi tuntua ensin siltä, että näkee henkiolentoja, mutta tajuat kyllä sen unihalvaukseksi itse, koska et voi liikuttaa kun silmiäsi.Jotain muuta ko.kirjoittaja on kokenut.


    • Nimimerkitönkö

      Näihän se on. Henkimaailman demonit herättävät ihmisissä mielenkiintoa monin eri keinoin. Ikävä totuus on ettei esim kuolleet omaiset tai muut vastaavat ota meihin yhteyttä vaan kyseessä on AINA riivaaja henget. Aikaisemmin itse uskoin myös noihin henkiin ym vainajahenkiin ja kyllähän ne ottavat meihin yhteyttä jos tahdomme. Muistakaa että paholainen on todellakin tuhansien juonien mestari ja eksymme koska emme tunne kirjoituksia( raamattua) emmekä jumalan voimaa. Tiedän että monista tämä kuulostaa uskovaisen jorinoilta mutta asia nyt on vain näin. Myöskään pahoja henkiä ei tunnisteta sydämmellä (kun musta tuntuu siltä) vaan aina on tunnettava raamatun opetukset ja arvioitava sitä kautta. Ja hyvät henget kirkastavat aina Jeesuksta sekä tunnustavat hänet Kristukseksi.
      Tiedän että monista on ikävää kun sanon näin, mutta maailmassa ei ole muita kuin Jumalan ja saatanan henget, jotka taistelevat meidän ihmisten sieluista.

      • Antonina_VonSahlberg

        Kerro ne Raamatun opetukset, joihin viittaat. Itselläni ei ole mitään mielikuvaa, että Raamattu ottaisi kantaa unihalvauksiin, tai erilaisiin nk. kummitusilmiöihin.

        Koska kuitenkin esiinnyt noin tietävänä ole hyvä ja todista meille ne "Raamatun opetukset" joihin viittaat nyt tämän ketjun aiheiseen ja keskusteluun liittyen.

        Koska tiedän, ettet voi Raamatusta löytää vastauksia joihin viittaat, tiedän jo valmiiksi sinut valehtelijaksi.

        Kummitusilmiöiden kohtaaminen ei edellytä "kiinnostusta kummituksiin". Syytät kokijoita sellaisesta johon kokija ei voi mitenkään itse vaikuttaa.

        Tiedän erään vanhan talon, joka on museokäytössä. Siellä vieraillessani aloin yhtäkkiä tuntea, että siellä oli jotain näkymätöntä lähettyvillä. Tiesin, että tässä talossa "asutaan". Siellä pakolliset historialliset huoneet kurkisteltuani aika nopsasti poistuin ulos ovesta. En halunnut tavata Valkoista Rouvaa tai muuta 1800-luvun vainajaa.

        Myöhemmin tulin kerran isuneeksi tuon talon pihamaalla, sillä se sijaitsee nk. ulkoilualueella. Yhtäkkiä alkoi talossa valonvälke, kuin satoja salamavaloja olisi räpsytelty. Oli keskipäivä, ei yö. Tätä kesti varmastikin 15 minuuttia. Tuumailin rauhassa mahdollisuuksia. Jos siellä ei ollut jokin valokuvaajien konferenssi meneillään, oli pääteltävissä että nyt vanhat haamut pistivät ranttaliksi. Siinä istuskellessani museon vaksi tuli ulos tupakalle. Laittaiduin hissukseen lähelle ja tiedustelin kauttarantain oliko talossa mahd. jokin sähköongelma, kun... tota... Vaksi katseli pitkin taivaita ja totesi että yöllä se näyttää hurjammalta. Sanaa kummitus ei ääneen lausuttu, mutta se ikäänkuin leijui ilmassa...


      • KukaTiestäjäisi

        Mutta mikä on tämä suojakenttä, ikänkuin enemmistön kiinnostus - mikä ei suvaitse kummituksia olevaksi, estäisi sen, että kaikki menisivät katsomaa tuota ilmiötä? Eräs kaverini kuoli taannoin, ja kun jonkin aikaa sen jälkeen kerran katsoin pihalle niin autoni vilkut välkkyivät välkkymästä päästyään, kuin ovia etälukittaessa. Välkkymistä kesti ainakin 10-20 sekuntia. Avain oli vain minulla ja siitäkin oli patterit loppu. En ole 9 vuoden aikana nähnyt sen tekevän siten koskaan itsestään, vaikka lukot ovatkin välillä sekoilleet. Outoa oli myöskin miksi satuin katsomaan juuri silloin ikkunasta pihalle.

        Kerran myös ajoin valottomalla syrjätiellä talvella kaverini kanssa ja puhuin hänelle edesmenneestä isoisästäni. Tunsin vasemmassa puoliskossani päätä terävän vihlaisun, kuin sähköisen ja ajovalojen merkkivalo syttyi samassa palamaan. Autossani ei ollut koskaan toiminut ajovalojen merkkivalo kojetaulussa ja olin omistanut sen noin 3 vuotta silloin. Pian tien yli meni porolauma. Toki tätä voi tulkita miten haluaa.


      • HämmästyttääKummastuttaa
        KukaTiestäjäisi kirjoitti:

        Mutta mikä on tämä suojakenttä, ikänkuin enemmistön kiinnostus - mikä ei suvaitse kummituksia olevaksi, estäisi sen, että kaikki menisivät katsomaa tuota ilmiötä? Eräs kaverini kuoli taannoin, ja kun jonkin aikaa sen jälkeen kerran katsoin pihalle niin autoni vilkut välkkyivät välkkymästä päästyään, kuin ovia etälukittaessa. Välkkymistä kesti ainakin 10-20 sekuntia. Avain oli vain minulla ja siitäkin oli patterit loppu. En ole 9 vuoden aikana nähnyt sen tekevän siten koskaan itsestään, vaikka lukot ovatkin välillä sekoilleet. Outoa oli myöskin miksi satuin katsomaan juuri silloin ikkunasta pihalle.

        Kerran myös ajoin valottomalla syrjätiellä talvella kaverini kanssa ja puhuin hänelle edesmenneestä isoisästäni. Tunsin vasemmassa puoliskossani päätä terävän vihlaisun, kuin sähköisen ja ajovalojen merkkivalo syttyi samassa palamaan. Autossani ei ollut koskaan toiminut ajovalojen merkkivalo kojetaulussa ja olin omistanut sen noin 3 vuotta silloin. Pian tien yli meni porolauma. Toki tätä voi tulkita miten haluaa.

        Monet ihmiset pelkäävät kohdata sellaista tuntematonta, jota he eivät voi itselleen helposti selittää. Esim. ateistin on vaikea kohdata tällainen ilmiö, sillä asian omin silmin tai korvin todistaminen kaataisi välittömästi hänen pienen, suppean maailmankuvansa johon kuuluu vain sellainen maailma jota hän vosi käsin koskettaa.

        Olen kerran nähnyt nk. ufoilmiön bussin ikkunasta. Sen näki monet muutkin. Tulimme tiettyyn risteykseen jossa pysähdyimme. Meillä oli suora näkymä kauas, sillä korkeita kerrostaloja ei ollut edessä. Näimme taivaalla ilmiön jonka vähemmälläkin päättelyllä saattoi tulkita nk. ufoksi. Aloimme kiljua: "Katsokaa! Katsokaa! Onko tuo ufo? Mikä tuo on! Katsokaa!" Monet hämmästelivät. Bussissa oli myös ihmisiä jotka kieltäytyivät katsomasta. He sanoivat: "Ei siellä mitään ole." Kiljuimme, että onhan siellä! Nämä eivät suostuneet kääntämään päätään. Heidän oli siis täytynyt ensin katsoa ulos ja todeta selittämätön ilmiö, mutta sen sijaan että heillä olisi ollut rohkeutta astua ulos pienestä maailmankuvastaan, he kielsivät asian, kieltäytyivät katsomasta sitä uudelleen.

        Seuraavan päivän Hesarissa oli tämän tapainen uutinen asiasta: "Eilen iltapäivällä nähtiin Ilmalan säähavaintoasemalta läntisellä taivaalla ilmiö, jota ei ole voitu selittää säätieteellisesti." Pahus kun se lehtileike on hukassa. Edes tarkkaa vuotta en muista, mutta se oli joko 1970-luvun puolen paikkeilla, ehkä 1980-luvun alulla.
        .


    • tuiskutonttu5

      Unessa ne käy, näin on käynyt.Joskus seurannutkin.

      Ihmeellistä.

    • wilmu2017

      Nuita tummia hahmoja olen jokaisessa edellisessä asunnossani tavannut. Koirakaan ei joka huonerseen ole mennyt vaan jäänyt ovelle murisemaan, vaikkei huoneessa ole ketään ollut.
      Koskaan aiemmin ei kosketusta ole ollut, tässä nykyisessä asunnossani olen saanut tuntea kosketuksen. Nukuin ja minua tartuttiin nilkasta kiinni ja ikään kuin vedettiin pois pedistä. Ensin säpsähdin ja kysyin tyttäreltäni joka nukkui vieressäni että mitä oikeen teet. Huomasin että nukkui sikeästi ja selkä minuun päin eli hän se ei voinut olla. Nukahdin uudestaa ja sama toistui. Avasin silmä ja näin tumman hahmon sänkyni jalkopäässä. Säikähdin aika paljon ja aamulla nilkassa tuntui kipua juuri siitä kohdasta josta oli tartuttu kiinni. Sen jälkeen en ole kyseisessä huoneessa unta saanut. Olen kyllä yrittänyt mutta uni ei tule. Tästä on nyt vuosi aikaa.
      Viimeyönä keittiöstä eteiseen meni hahmo ja tyttäreni oli sen nähnyt yöllä peilin kautta omassa huoneessaan.

    • oipoii

      Unessa ihmisen alitajunta työstää tunteita ja tapahtumia sekä yhdistelee asioita joskus aika absurdeillakin tavoilla. Ei sen kummmenpaa. Siinnä yhteydessä saattaa tulla henkikokemuksia tai uskonnollisiakin ilmiöitä mutta oikeasti kaikki "yliluonnollinen" tapahtuu vain omien korvien välissä.

    • Anonyymi

      Oletteko koskaan miettinyt että tämmöiset kummitukset ja muut oudot tapahtumat.. äänet ja asiat jota ei muut näe tai kuule ...voivat olla oire henkistä sairaudesta altzhaimer skitsofrenia ym...

    • Anonyymi

      Oliko se sininen? Kuullostiko se Vesku Loirilta? Kai esitit kolme toivomusta?

    • Anonyymi

      Sain kuvattua ton hengen kännykkäkameralla purkkiin ja analogisoin VHS:ksi:

      https://www.youtube.com/watch?v=TjhCZHxsSlo

      Aika hyvä kuvaus sulla! Sininen ja kuulostaa Vesku Loirilta! Suosittelen lämpimästi VHS-analogisointia henkiolentojen kuvaamisessa! Niistä paljastuu paljon uusia piirteitä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe