NÄKYMÄTTÖMÄT AUTOT
Kiikuin kannoillani jalkakäytävän reunalla, valmiina ottamaan varaslähdön samantien kun suuri
valkoinen pakettiauto ohittaisi minut. Minulla ei todellakaan ollut aikaa odotella valojen vaihtumista. Samantien kun pakun peräpää humahti vierestäni, olin aikeissa harppoa tien yli
ripeästi, liikennevalon vielä piipittävän raivostuttavan hitaalla temmolla ja loistaen punaisena kuin härkää ärsyttävä vaate. Ehdin astua puolikkaan askelen, oikean jalkani hapuillessa vielä ilmassa, kun huppuuni tarrattiin takaapäin ja minut vetäistiin rajusti taaksepäin takaisin jalkakäytävälle. Ehdin puuskahtaa puolet paljon käyttämästäni ja moneen tilanteeseen sopivasta lauseesta ”Mitä helvettiä?” kun huomasin takkini pahoinpitelijän olevan Metusalemin ikäluokkaa vastaava mummeli. Pienen hetken tuijotin muumioituneen näköistä vanhusta alahuuli typerästi roikkuen, mutta skarppasin äkkiä kun muistin kovan kiireeni.
”Anteeksi nyt rouva mutta mitä ihmettä te teette?” Yritin olla ystävällisen kuuloinen, mutta
myönnän kuulostaneeni varmasti lähinnä tylyltä. Nainen tuijotti minua jonkin aikaa tiukasti
silmiin, hänen vaaleanharmaat, vetisen lasimaiset silmänsä vaikuttivat sokeilta.
”Varo näkymättömiä autoja poika. Älä ikinä kävele punaisia valoja päin, sillä silloin ne
kaahaavat kuin mielipuolet”, mummo rahisi.
Nainen oli lopullisesti ja auttamattomasti vanhuudenhöperö. Älykäs, kaiken nähnyt katse silmissä johtui arvatenkin hulluuden antamasta varmuudesta ja uskosta oman pään sisällä pyöriviin
satuihin. Kiitin häntä pikaisesti ”henkeni pelastamisesta”, varmistin, että hän oli kunnossa ja kun hän vakuutti olevansa, tarttui käteeni ja kehotti kuluneella, narisevalla äänellään uskomaan
sanomaansa minä ravistelin nopeasti haurasta, melkein paperista kättä ja harpoin matkoihini.
Kaikkea sitä elämässä kuulee, mietin jo hymyillen juostessani ratikkaan.
Novellini alku
4
432
Vastaukset
- wendie
joitain kommentteja kenties?
- chapeau
Mielipidettä on pyydetty, ja sellainen annetaan.
Minusta on hiukan hankalaa arvioida novellia tai mitään muutakaan vain katkelman perusteella, se on sama kuin menisi vaikkapa jonnekin Georgeen ja arvostelisi kunnianarvoisat herrat keittiömestarit alkupalojen perusteella.
Suoraan sanoakseni minulla ei todella ole hajuakaan siitä, mihin suuntaan tämä novelli kehittyy, niin että jo sen puolesta lukisin kernaasti jatkoa.
Mutta varmastikaan tämä ei vielä tyydytä sinua, nälkäinen kirjoittaja. Mielipiteenhän sinä halusit. Oudon henkilön tapaaminen on sinänsä vallan sovelias alku novellille. Lukijalle punainen lanka tosin jää pimentoon, mutta itsepä tiedät mitä teet. Tjaah. Minä vähän karsastin tekstin kesyjä, yrittää-olla-nokkelia -sanavalintoja, mutta ehkä tämän voi panna jo naurettavan kuuluisat mittasuhteet saaneen ylikriittisyyteni piikkiin. Lähinnä minua häiritsi niissä se, että ne tuntuivat minusta jotenkin pakotetuilta.
Pöh. Minä löytäisin marisemista vaikka mistä, niin että älä suhtaudu tähän liian raskaasti.
"Nainen tuijotti minua jonkin aikaa tiukasti
silmiin, hänen vaaleanharmaat, vetisen lasimaiset silmänsä vaikuttivat sokeilta" -virkettä vaivaa käsittääkseni alkaville kirjoittajille hyvin tyypillinen adjektiiviähky. (Mainittakoon kuriositeettina, että omissa teksteissäni en kiinnittänyt siihen huomiota, ennen kuin tämän foorumin muut jäsenet sitä kritisoivat.) Ehkä se on jokin vesirokon tapainen lastentauti.
Jatkoa vain!
Ai niin. Yksi kielellinen herkku johon iskin silmäni. Tempo-sana. Kuinka sitä taivutetaan? Tietääkö joku? Vaihtoehdot ovat ilmeisestikin tempolla ja temmolla (kuten sinulla). Googlaus tuotti tuloksena runsaasti osumia molemmista. On toki mahdollista, että kielitoimisto hyväksyy molemmat. Itse olisin intuitiivisesti valmis käyttämään tempolla-muotoa.
Luulin jo löytäneeni uskottavan kyberauktoriteetin avaamaan tämän Gordionin solmun. Lingvisti ja filologi. Allaolevassa hän tekee selkoa kielitaidostaan, so. kehuu itseään:
http://cc.oulu.fi/~lkuure/pofo/kietai.htm
Leena Kuure toteaa:
"Koska en ole ruotsia käyttänyt aktiivisesti pitkään aikaan, käytännön kielenkäyttö sujuu tällä hetkellä hitaammalla _tempolla_ ja sanastollinen ja kieliopillinen oikeakielisyys kaipaisivat virkistystä."
Ilmeisesti L.K.:lla myös tämän ensimmäisen kotimaisemme sanastollinen oikeakielisyys kaipaisi pientä virkistystä, sillä sivun alalaidassa hän kirjoitta kollega-sanan kahdella e-kirjaimella. Siihen hupeni luottamukseni hänen kykyynsä antaa luotettavaa vastausta probleemaani.- Fucoo
Tempo tempoili temmosta tempoon tempomatta tempoa temmottomaksi.
- Luritus
Mielestäni tuossa tarinassa oli ihan kivasti potentiaalia. Ehkä pienoinen terävyys puuttuu, ts. asioita kuvaillaan liikaa, esim.: "liikennevalon vielä piipittävän raivostuttavan hitaalla temmolla ja loistaen punaisena kuin härkää ärsyttävä vaate" ei oikein kolahda minuun. Sitä voisi hieman tiivistää. Tämähän on vain oma mielipiteeni, mutta sitähän sinä taisit kysyäkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399216Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748034Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625813William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542397Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62114Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821759Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201705Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921470Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71418Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401389