Kaikkihan tiedämme, että ihmisen chakrat muodostavat keskenään herkän energiajärjestelmän. Tuo energia liikkuu ja reagoi ajatuksiimme ja tunteisiimme, mielikuviimme ja elämämme tilanteisiin. Kun chakramme toimivat hyvin ja ovat tasapainossa, me itsekin olemme tasapainossa ja voimme hyvin. Kun taas joudumme pois tasapainosta, tuo häiriö vaikuttaa chakroihimme. Tämä yhteys kulkee molempiin suuntiin.
Sain tänään Galaktisen Liiton Plejadien terveysasemalta kanavoidun
viestin, jonka mukaan Helsingin Esplanaadikadun katuvalaisimiin
liiton alienien asentamat mielenhallintalamput, jotka palstalla aikoinaan olivat suuren huomion kohteena, eivät suinkaan ole mitään ihmismielien henkiseen puoskarointiin tarkoitettuja laitteita, kuten aiemmin on arveltu.
Niiden säteilemä suurtaajuuksinen galaktinen energia on tarkoitettu
chakrojemme tasapainoista toimintaa edistämään.
Muistakaamme siis Helsingissä vieraillessamme nauttia tästä ilmaisesta terveyspalvelusta . Esplaanaadilla patikoidessamme
saamme samalla terveellistä liikuntaa ja voimme tutustua laadukkaiden kauppojen näyteikkunoihin.
Esplanadilla tavataan !
(chakroista tarkemmin: http://en.wikipedia.org/wiki/Chakra )
Sain tänään Galaktisen Liiton Plejadien terveysasemalta kanavoidun
viestin, jonka mukaan Helsingin Esplanaadikadun katuvalaisimiin
liiton alienien asentamat mielenhallintalamput, jotka palstalla aikoinaan olivat suuren huomion kohteena, eivät suinkaan ole mitään ihmismielien henkiseen puoskarointiin tarkoitettuja laitteita, kuten aiemmin on arveltu.
Niiden säteilemä suurtaajuuksinen galaktinen energia on tarkoitettu
chakrojemme tasapainoista toimintaa edistämään.
Muistakaamme siis Helsingissä vieraillessamme nauttia tästä ilmaisesta terveyspalvelusta . Esplaanaadilla patikoidessamme
saamme samalla terveellistä liikuntaa ja voimme tutustua laadukkaiden kauppojen näyteikkunoihin.
Esplanadilla tavataan !
(chakroista tarkemmin: http://en.wikipedia.org/wiki/Chakra )
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tämähän on pitkästä aikaa erittäin positiivinen kanavointi Plejadilaisilta.
Eli nyt voi siis täysin huoletta tallustella Helsingin Espalla ja miksei myös muidenkin kaupunkien kaduilla,kuten vaikka Lahden kaduilla.
Toisaalta olen saanut kuulla erään henkilön saaneen eräältä tähtien lähettiläältä tiedon siitä,että ne illut ovatkin asentaneet mielenhallintasensoreita jousipatjojen jousiin!!
Ja näin ne illut pystyvät vaikuttamaan meidän mieliimme aina silloin,kun nukumme tai muuten lötköttelemme jousipatjoilla!!!!!
Pitääkö tässä nyt sitten siirtyä niihin vanhoihin kunnon olkipatjoihin???
Saamassani kanavoidussa viestissä ei tosiaankaan viitattu mainitsemaasi jousipatjoihin liittyvään vaaraan.
Mutta summa summarum : jousipatjojen vaihto olkitäytteisiin on todellakin taloudellisessa mielessä hyvin vähäkustannuksinen vaihtoehto !
Siis, siirrytään olkipatjoihin ja ulkoillaan Helsingin Esplanaadilla.
Kaikki mukaan sinne ulkoilemaan !
Liitteenä informaatiota kys. seudulta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pohjoisesplanadi
Ähh..,unohtakaa nuo jousipatjat sekä myös olkipatjat ja siirtykää käyttämään galaktisia Vesica Piscis-vesipatjoja!
Nämä vesipatjat eivät ole mitään tavanomaisia vesipatjoja,vaan ne on täytetty galaktisella vesiseoksella johon on lisätty ilomolekyylejä,kundaliinia,valoenergiaa,
akashaenergiaa,broksimyyttiä ja mielenhallinnan estoaineita ja lisäksi tällä seoksella on muisti!
Tällaisella Vesica Piscis-vesipatjalla kun köllöttelee,niin silloin näkee ihania unia galaktisesta vapaudesta,veljeydestä ja tasa-arvosta.
Ja koska Vesica Piscis-vesipatjan vesiseoksella on myös muisti,niin vesipatja tallentaa muistiinsa sillä nukkuvan ihanat unet ja seuraavilla kerroilla se syötää ne ihanat unet takaisin nukkujan alitajuntaan!
Kun tällaiselta Vesica Piscis-vesipatjalta aamulla nousee ylös,niin sitä on heti valmis reippaasti taas ryhtymään valotyöntekijän hommiin ja myös kanavoimaan!
Tällaisten Vesica Piscis-vesipatjojen myyntiin maan immeisille vain minulla on galaktisena tukkukauppiaana yksinoikeus.
Tilaukset voi tehdä minulta telepaattisesti,ja Vesica Piscis-vesipatjan hinta on vain 499 astrodollaria Alv.
Olen Ad'Amus,Vesica Piscis-vesipatjojen myyntioikeuksien galaktinen edustaja maapallon asiakkaille.
Korjauspalvelu on viimein korjannut erheen. Olemme ylpeitä mainiosta tuloksesta. Solaarinen rele vapautti tiedon, jota olimme odottaneet jo tovin. Releisiin varastoituu Galaktista tietoa, joka vapautuu vasta, kun sopiva liipaiseva jännitepiikki laukeaa planeetarisessa kentässä.
Paikan valinta ei ole vahinko. Esplanadiin on kätketty nimittäin salaista mystiikkaa. Esplanadi on planetaarinen polarisaatiopiste positiivisille energioille, jotka luovat harmonisen ja tunnelmallisen city-ilmapiirin sivistyneille kaupunkilaisille.
Kun avaamme sanan merkityksiä, saamme ESP-PLA-NAD.
- ESP = esp-kyky , vrt. http://en.wikipedia.org/wiki/Extrasensory_perception
- PLA = epävir. lyhenne sanalle planetaarinen
- NAD = nadi, vrt. http://en.wikipedia.org/wiki/Nadi_(yoga)
Tulokseksi saamme siis planetaarisen polarisaatiopisteen, missä espiä syntyy, koska nadit puhdistuvat. Nadien puhtaus korreloi suoraan ESP-kykyihin.
Nadeja puhdistamalla saamme terveytemme kuntoon kauniiden esteettisten lamppujen alla. Lamput suorastaan täräyttävät hermojärjestelmämme puhtaaksi nauttimaan kulturelleista kaupunkilaisista filosofisista nautinnoista.
Pieter Pauwel Rubens (28. kesäkuuta 1577 Siegen Westfalen Saksa – 30. toukokuuta 1640 Antwerpen) oli flaamilainen taiteilija, jota pidetään yhtenä Euroopan suurimmista taidemaalareista. Hän oli barokin pääedustajia. Rubens oli elinaikanaan hyvin menestyksekäs taiteilija. Muotokuvamaalarina hän oli niin suosittu, että hän joutui palkkaamaan joukon apulaisia ateljeehensa. Hänen pääavustajansa, Antoon van Dyck, kehittyi itsekin merkittäväksi taiteilijaksi.
Rubens tunnetaan erityisesti alastomista, nykykäsityksen mukaan ylipainoisista naisistaan, joiden iho on kuvattu erittäin elävästi
Yhtä tarkasti, kuin Pieter Pauwel Rubens aikoinaan kuvali ylipainoisten naisten ihoa, nimimerkki Leo A. Rubens on viestissään
onnistunut avaamaan Helsingin Esplanaadikadun salatut kosmiset yhteydet.
Leo A. Rubens, onnittelen sinua tästä merkittävästä tieteellisestä
saavutuksesta.
Kunnioittavasti:
Lars L. Levitadius
"Tuo energia liikkuu ja reagoi ajatuksiimme ja tunteisiimme, mielikuviimme ja elämämme tilanteisiin. Kun chakramme toimivat hyvin ja ovat tasapainossa, me itsekin olemme tasapainossa ja voimme hyvin. Kun taas joudumme pois tasapainosta, tuo häiriö vaikuttaa chakroihimme."
Tämän tasapainottamiseen ei tarvita minkäänlaisia ulkoisia vaikuttimia, saati mielenhallintalamppuja. Ulkoa tuotu voi hetkellisesti auttaa, kun siihen vahvasti uskoo, mutta ei poista itse ongelmaa ja syytä. Kirjoituksesta saa sellaisen käsityksen, kuin uhka ja tasapainottomuus olisi ulkoisen syytä. Kyllä se tasapainottomuus lähtee sieltä omasta ajatuksesta ja mielestä, joka on samaistunut tunteisiin ja aistihavantoihin.
Aloitusviestistä saa sellaisen kuvan että obvious troll is obvious.
Chakrat tosin ovat oikeasti olemassa, ja tunnen syvää myötätuntoa sellaisia ihmisiä kohtaan jotka eivät vielä kykene oivaltamaan tätä.
Älä suotta tunne myötätuntoa, koska olen vapaa new age uskomuksista. Uskoin joskus ennen itsekin, mutta en ole uskonut niihin enää vuosiin. Sallin niiden, jotka vielä pitävät niitä totena, uskoa, koska tiedän, että jonain päivänä hekin löytävät totuuteen johtavan tien ja unohtavat kaiken muun.
Chakrat ovat vertauskuvia ja sellaisina ne tulisi ymmärtää. Niin kauan kuin pidät niitä itsestäsi erillään ja koet niiden olevan joko tasapainossa tai epätasapainossa ja uskottelet itsellesi, ettet voi tehdä mitään, kerrot itsellesi olevasi heikko ja olevasi olosuhteiden vanki. Vahvuutesi on omassa mielessä, koska sieltä käsin luot itsellesi sellaisen elämän kuin uskot ansainneesi. Joko rauhan ja tasapainon tai levottomuuden ja epätasapainon.
Chakrat ovat osa minua ja kaikkia muita ihmisiä. Chakrat ovat niin fyysisellä kuin psyykkisellä tasolla koettava asia, joten en puhuisi vertauskuvista tässä yhteydessä. Toki ne peilaavat tiettyjä ominaisuuksia mutta niinkuin itsekin sanoit, sitä ei kannata miettiä miten saa balansoitua nämä kaikki. Yleensä siinä vaiheessa ihminen yrittää muuttaa omaa persoonallisuuttaan ja toimintatapojaan siten että hän tavoittelee mahdotonta.
Kyse on enemmänkin sen oivaltamisesta, että ei tarvitse yrittää, liika yrittäminen on se mikä aiheuttaa ongelmia, ja täten kokemuksetkin jäävät tapahtumatta.
Kun aloitin meditaation niin yritin aivan liikaa kokea kaikkea mistä olin kuullut hienoja juttuja. Turhauduin kun jatkuvasti huomasin, että en pääse mihinkään päämäärään.
Vasta sitten kun en enää välittänyt, niin aloinkin yllättäen saavuttamaan jotain.
"Vahvuutesi on omassa mielessä, koska sieltä käsin luot itsellesi sellaisen elämän kuin uskot ansainneesi. Joko rauhan ja tasapainon tai levottomuuden ja epätasapainon. "
Tuohan on käsittääkseni myös New Agen perussanoma?
Näin ainakin olen asian ymmärtänyt, ja allekirjoitan sen, vaikka en laske itseäni siihen New Age-porukkaan.
Se, miten katsot niitä chakroja....pidätkö niitä fyysisinä, samaistut pienuuteesi. Aivan samoin, kuin näkee enkeleitä tms., ne nähdään itsestä erillisinä, itseä parempina, henkisinä tai korkeampina. Se ei ole niiden tarkoitus - erotella. Tarkoitus on muistuttaa kokijaa siitä, kuka hän todellisuudessa on.
Omassa kokemuksessa ei ole kyse persoonallisuuden muuttamisesta, vaan sen toteamisesta kokemuksen kautta, että se on itse luotu valheellinen persoonallisuus. Sellainen, joksi minut ja sinut luotiin, on sanojen ulottumattomissa, eikä sisällä vertailua. Niin kauan kun kertoo itselleen sanoin, kuka minä olen, samaistuu virheelliseen tulkintaan. Minä...fyysisenä olentona, en ole mitään, enkä kukaan.
Vahvuudella tarkoitan sitä, kun sinunkin mielessäsi on kaksi eri totuutta. Kumpaa kuuntelet, sitä kehon antamaa kuvaa itsestäsi, vai sitä, joka on sanojen ulottumattomissa.
Olen koko elämän ajan kokenut sellaisia, mitä pidät hienoina juttuina. Niin kauan, kuin pidin ne erillisinä itsestäni, ne olivat vain erityisiä kokemuksia. Kun luovuin muotoon samaistumisesta, aloin nähdä niissä totuuden kuvan tai heijastuksen itsestäni. Sellaisesta itsestäni, jota minun pikku mieleni ei ollut luonut. Sen myötä ne ”hienot jututkin” ovat vähentyneet.
Oletko lukenut Nisargadatta Maharajin: Valvetilasi on unta? Kirja kertoo ei-dualismista. Lukeminen tai tieto ei riitä, vaan ne on elettävä todeksi arjessa, jotta saa sen toisenlaisenkin kokemuksen.
Onko sakroissani jotain vikaa, kun mielestäni normaalia enemmän itseni kohdalla tapahtuu katulamppujen syttymisiä ja sammumisia? Tässä eräskin ilta (3vk sitten) olin tavoilleni poiketen hämärässä liikkeellä polkupyörällä. Itselläni oli kiire, niin poljin melkoisella voimalla. Sitten yhtäkkiä juuri kohdallani katulamppu sammui ja jäi sammuksiin, kun tarkastin vielä kurkaten taaksepäin. Sitten myöhemmin samana iltana, kun tulin takaisin samaa reittiä, valo oli sammuksissa, mutta kun saavuin sen kohtaan, se syttyi nyt palamaan!
Juuri tälläistä on tapahtunut usein itselleni, ottaen huomioon, että en kovin usein liiku ulkona, kun on hämärää ja katuvalot päällä! Todella outoa, kun valo on joko päällä tai sammuksissa pitkän aikaa, mutta kun saavun kohdalle se menee vastakohtaiseen tilaan.
Arvoisa kirjoittaja. Kyseeseen ilmiöön käy ainakin kaksi vaihtoehtoista selitysmallia. Joko kyseessä on todellinen synkronisiteetti-ilmiö tai vaihtoehtoisesti kuviteltu synkronisiteetti. Synkronisiteetti-ilmiö on keksitty selittämään mystisiä mahdollisesti sattumanvaraisia ilmiöitä, jotka näyttävät ilmestyvän samaan aikaa. Sanahan ei selitä mitään, mutta on niin mukava sana.
Yhtä mukava kuin Esplanadi. Sanottaessa Esplanadi suussa hypähtelee kieli mukavasti kitalakea vasten, jolloin kitalaki puhdistuu tuolla värähtelevällä kulturellilla liikkeellä.
Kitalaen puhdistaminen Esplanadia sanomalla on siten myönteinen teko.
Kokeilkaapa vaikka.