Seppo Jokinen. Hervantalainen

Tampereen jännityskirjallisuustaivaan melko yksinäisenä tähtenä hohtava Jokinen on vetänyt komisaio Koskisen muodossa pitkän vaon realistisen poliisiromaanin laajaan ja mäkiseen peltoon. Jos niskavuorelainen vertaus sallitaan.

Edellinen lukemani, Räätälöity ratkaisu, pyöri muun ohessa paljolti kuntapolitiikan ja korruption ympärillä. Nyt Jokinen on palannut yksilötason rikollisuuteen. Kohdeyksilöitä tupsahtelee tutkintaan kiihtyvällä vauhdilla eikä uhreja yhdistävää tekijää meinaa löytyä. Ruumiita ei synny kovin montaa, mutta raa'asti pahoinpideltyjä sitäkin enemmän. Jonkinlaista kostonhimoa löytyy lopulta taustalta, kun ilmenee kaikkien uhrien jotenkin kaltoin kohdelleen vanhoja vanhempiaan. Mistä tee-se-itse-kostaja on saanut kaikki tapaukset tietoonsa ja miten hän on pitkään askelen edellä poliisia. Siinäpä Koskiselle ja tiimille pohtimista. Eihän suomalainen poliisilaitos vuoda, edes iltapäivälehdille, eihän?

Koskis-kirjat on pitkälti ryhmätyön kuvausta, osuvaa. Vaikkakin Koskinen välillä sooloilee ja poikkeaa iltaisilla pyörälenkeillään setvimään työasioita ihan yksikseen. Kuin kollega Wallander ikään, etujoukoissa. Äkkipikainen ja harkitsematon töksäyttelijä Koskinen toki on, ja ryhmätyön vetämiseen syntyy jännitteitä. Ihan kuin oikeassa työelämässäkin. Sorin poliisitalon työryhmä saa mietittävää siitäkin, kun pitkäaikainen pomo sairastuu vakavasti ja rikosjaoston päällikköä sijaistaa kolmikymppinen, kenttäkokematon tohtorisnainen. Tämä pomokuvio tarjoaa jatkojalostuksen mahdollisuuksia.

Jokisen henkilökuvaus on aina ollut nautittavaa. Sivuhahmotkin elävät ja ovat uskottavia. Koskisen työkaverien kuvaus on jotenkin kaksitasoista. Muutama päätyyppi, Pekki, Ulla, Hukkapee ja stadilaistaustainen Simo kyllä tulevat hyvinkin tutuiksi pikku omituisuuksineen, mutta suuri joukko muita virkaveljiä jää pelkiksi nimiksi. No, jostain on raja vedettävä jotta sivumäärä pysyy kohtuudessa eikä lukijaparan muistia rasiteta liikaa.

Koskisen yksityiselämä on edelleen sekaisin. Naisystävä kuollut ja haudattu, ex-vaimo hivuttautuu yhä aktiivimmin lähituntumaan ja entuudestaan tuttu kotisairaanhoitaja Mirkku pyörii myös kuvioissa antaen samalla apua rikosjutun selvitykseen. Jonniinmoista kolmiodraamaa tästäkin voi rakentua.

Jos nopea yleisleima halutaan lyödä, niin Koskinen on eräänlainen Hervannan Harjunpää. Vaikka kämppä onkin vaihtunut Hervannasta Ryssänkirkon rinteeseen.

Rohkenen suositella realistisen poliisiromaanin ystäville.