Tampereen jännityskirjallisuustaivaan melko yksinäisenä tähtenä hohtava Jokinen on vetänyt komisaio Koskisen muodossa pitkän vaon realistisen poliisiromaanin laajaan ja mäkiseen peltoon. Jos niskavuorelainen vertaus sallitaan.
Edellinen lukemani, Räätälöity ratkaisu, pyöri muun ohessa paljolti kuntapolitiikan ja korruption ympärillä. Nyt Jokinen on palannut yksilötason rikollisuuteen. Kohdeyksilöitä tupsahtelee tutkintaan kiihtyvällä vauhdilla eikä uhreja yhdistävää tekijää meinaa löytyä. Ruumiita ei synny kovin montaa, mutta raa'asti pahoinpideltyjä sitäkin enemmän. Jonkinlaista kostonhimoa löytyy lopulta taustalta, kun ilmenee kaikkien uhrien jotenkin kaltoin kohdelleen vanhoja vanhempiaan. Mistä tee-se-itse-kostaja on saanut kaikki tapaukset tietoonsa ja miten hän on pitkään askelen edellä poliisia. Siinäpä Koskiselle ja tiimille pohtimista. Eihän suomalainen poliisilaitos vuoda, edes iltapäivälehdille, eihän?
Koskis-kirjat on pitkälti ryhmätyön kuvausta, osuvaa. Vaikkakin Koskinen välillä sooloilee ja poikkeaa iltaisilla pyörälenkeillään setvimään työasioita ihan yksikseen. Kuin kollega Wallander ikään, etujoukoissa. Äkkipikainen ja harkitsematon töksäyttelijä Koskinen toki on, ja ryhmätyön vetämiseen syntyy jännitteitä. Ihan kuin oikeassa työelämässäkin. Sorin poliisitalon työryhmä saa mietittävää siitäkin, kun pitkäaikainen pomo sairastuu vakavasti ja rikosjaoston päällikköä sijaistaa kolmikymppinen, kenttäkokematon tohtorisnainen. Tämä pomokuvio tarjoaa jatkojalostuksen mahdollisuuksia.
Jokisen henkilökuvaus on aina ollut nautittavaa. Sivuhahmotkin elävät ja ovat uskottavia. Koskisen työkaverien kuvaus on jotenkin kaksitasoista. Muutama päätyyppi, Pekki, Ulla, Hukkapee ja stadilaistaustainen Simo kyllä tulevat hyvinkin tutuiksi pikku omituisuuksineen, mutta suuri joukko muita virkaveljiä jää pelkiksi nimiksi. No, jostain on raja vedettävä jotta sivumäärä pysyy kohtuudessa eikä lukijaparan muistia rasiteta liikaa.
Koskisen yksityiselämä on edelleen sekaisin. Naisystävä kuollut ja haudattu, ex-vaimo hivuttautuu yhä aktiivimmin lähituntumaan ja entuudestaan tuttu kotisairaanhoitaja Mirkku pyörii myös kuvioissa antaen samalla apua rikosjutun selvitykseen. Jonniinmoista kolmiodraamaa tästäkin voi rakentua.
Jos nopea yleisleima halutaan lyödä, niin Koskinen on eräänlainen Hervannan Harjunpää. Vaikka kämppä onkin vaihtunut Hervannasta Ryssänkirkon rinteeseen.
Rohkenen suositella realistisen poliisiromaanin ystäville.
Seppo Jokinen. Hervantalainen
3
949
Vastaukset
- Sujuvaa tekstiä
Olen lukenut kaikki Seppo Jokisen Koskis-dekkarit ja ilman muuta tuohon uusimpaankin tartun. Jokisen työyhteisö- ja henkilökuvaus on tosiaan erinomaista, mutta lisäksi hän kirjoittaa kiitettävän sujuvasti.
- c2h6012
luin viimeisen rahtari. hidasta koneellista nollaproosaa. joku oli keksiny salaisen kaavan ja lääkkeen ja rekan. piti päästää päiviltä. krpsta ei tietoakaan ku tampere rules the world.
- Koskismies
Luin pari, Mustat sydämet oli mielestäni erinomainen dekkari, jossa selkeitä Sariola-viboja. Sensijaan seuraava, Kuolevaksi julistettu, oli lievä pettymys. Ajattelin lukea vielä yhden ennenkuin teen päätöksen onko Jokinen mielestäni hyvä vai ei. Onko suosituksia?
Koskinen on hyvä päähenkilö, sivuhenkilöistä varsinkin Ulla on niin ärsyttävä, että toivon saavan äkkiä siirron jonnekin kauas.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2954804Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353085Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k532995Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281551Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271252- 471209
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.111036Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu781011Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52989Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981