Minulla on vuonna 2006 ostettu Medion MDT 4040PVR diginoksi. Eli kyseessä on kahden viritinpaikan tallentava ulkoinen digiboksi antenniverkkoon. Maksoin tuosta laitteesta 403€. Television katsominen onnistuu edelleen, mutta ohjelmien tallentaminen ja kovalevyllä olevien ohjelmien katsominen ei. Kun yritän tallennusta tai halusin katsoa kovalevyllä olevia ohjelmia, niin laite ilmoitti: "Varoitus Kiintolevy ei kytkettynä tai muu ongelma.." Eräässä toisessa viestiketjussa suositeltiin kiintolevyn alustusta mahdollisena ratkaisuna ongelmaan. En ole vielä halunnut sitä kokeilla, koska haittapuolena on että kiintolevyllä on minulle varsin tärkaitä ohjelmia tallessa -joskin kaikkein tärkeimmästä ohjelmasta minulla on onneksi sentään parille dvd:lle otettu kopio.
En tiedä onko olennaista ongelman kannalta, mutta vajaa viikko sitten ongelmat alkoivat ilmetä sitä kautta, että katsellessa tallennettua ohjelmaa kuva alkoi jumittaa, mitä ongelmaa en muista olleen ko. kiintolevyllä kuin lähinnä vuosina 2006-2008. Sittemmin katsellessani normaalisti tv:tä laite piti äänekästä ronksutusta koko illan. Seuraavana päivänä sitten tallennus toiminto ei enää pelannut.
Eli olisin kiinnostunut kuulemaan sellaisilta henkilöiltä näkemyksiä, jotka mielestään aihepiiriä jollain tapaa tuntee, että olisiko jotain realistista mahdollisuutta saada maks. 50 euron hintaan kyseinen digiboksi pelaamaan vielä kunnolla, ilman että tarvitsee kovalevyä tallennuksista tyhjentää. 50 eurolla ei laitetta kyllä ihmeemmin huollossa korjailla.
Mikäli päädyn uuden digoboksi hankintaan, niin olen kiinnostunut Finnsat, Fsh05pvr tallentava hybridi -digiboksista. Netanttila myy sitä tällä hetkellä 249 euron hintaan. Hybridi kiinnostaa minua sen takia, että on mahdollista että tuon laitteen käyttöiän aikana muutan anttennitaloudesta kaapelitalouteen ja tällä tietoa ainakaan muutaman vuoden kuluessa minulla ei ole ajankohtaista uuden televisiovastaanottimen hankinta, varsinkaan kun integroiduissa digibokseissa ei ole tallennusominaisuutta? Onko kenelläkään kokemuksia . em. Finnsat digiboksista? Millainen se on vs. (pelaava) Medion MDT 4040PVR diginoksi?
Vanha Medion digiboksi reistailee
5
847
Vastaukset
Noissa on yleisenä kondensaattorivikoja eli se siinä voi olla Tosin voi kovalevykin olla mennyt joko tuon lisäksi tai sijaan. Jos kyse on pelkistä kondensaattoreista korjaaminen maksa n. satasen ellei itse osaa. Kovalevyn vaihto toki maksaa lisää ja silloin menettää toki ohjelmat.
Voit kokeilla kytkeä kovalevyn PC:hen ja katsoa näkyykö se siellä levynhallinnassa. Itse sisältöön ei suoraan pääse käsiksi.- kovo ja konkat
Vaihda kondensaattorit ja kovalevy kloonaamalla. Tuossa on varmaankin 160GB kovalevy. Voit laittaa tilalle vaikka 320GB tai 500GB. Jos haluat hiljaisen laita 2,5" kehikon avulla.
- Suomeksi, kiitos!
Jos te mankelihuorat joskus oppisitte esittämään tuota hienoa teknistä osaamistanne suomeksi, niin olisipa hieno juttu.
- Onko tästä apua?
Suomeksi, kiitos! kirjoitti:
Jos te mankelihuorat joskus oppisitte esittämään tuota hienoa teknistä osaamistanne suomeksi, niin olisipa hieno juttu.
Vaikka aloituksesta on melekin vuosi, niin monelle tämä on ajankohtaista.
Kyseessä on laitteen suunnitellun teknisen iän väärä (?) mitoitus. Nykypäivänä ei kannata laitteen kokoonpanossa käyttää huippuluokan komponentteja, vaan takuuajasta selviäminen riittää ja kustannukset siirtyvät käyttäjän vastuulle. Laitteen valmistaja säästi muutaman euron, ja käyttäjä maksaa sitten satasen sen "säästön" takia.
Olen omassa taloudessa korjauttanut kaksi tallentavaa boksia takuuseen, yhden huollossa ja pari boksia olen jo korjannut toistamiseen. Syy: Virtalähteen alkuperäisten kondensaattorien lämpötila-alue on liian alhainen (85 C) ja digiboksin virtalähde antaa 2-3 vuoden käytön jälkeen väärät käyttöjännitteet kiintolevylle ja virittimelle.
Ongelmat alkavat yleensä sillä, ettei tallennus onnistu eikä vanhoja tallenteita enää voi katsoa (=kiintolevy ei saa toimintajännitteitään) ja jos jatkaa pelkän virittimen käytöllä, niin kiintolevykin vioittuu suhteellisen nopeasti. Tallentava digiboksi kannattaa korjauttaa heti, kun oireet alkavat tai siitä tulee korjauskelvoton hetkessä. => Jos et korjaa digiboksiasi itse, niin vie se huoltoon pikaisesti. Yleensä alle satasella sen saa kuntoon tai ainakin sen ikää saa jatkettua pari vuotta, kun käytetään laajemman lämpötila-alueen (105 C) kondensaattoreita.
Itse hoidan vähäiset tallennukset tv:n USB-tallennuksella, sillä siinä on nyt ulkoinen kiintolevy ja levytilaa riittää myös HD-tallennukseen. SD-digiboksi on käytössä vain lomien aikana, kun jotain sarjoja tulee siihen tallennettua. Nyt voi tallenteita katsoa esim. Ylen Areenan, Katsomo.fi ja Ruutu.fi:n kautta, joten vähäiseksi nuo perinteiset tallennustarpeet ovat menneet.
- Kyllä toimii
Moro
Tuossa apua
http://www.huuto.net/fi/showlist.php3?tits=4040 4400 medion
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k512274Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖251098Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut82992Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11914Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt54893- 68883
Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me126863Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu10783vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22773Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49759