Tajunnanvirta-avautumista.
Kolmastoista kerta toiveikkuutta päättyy näköjään sitten jälleen pettymykseen. Tällä kertaa isompaan kuin moneen kuukauteen tätä ennen. Enteet oli muka niin selvät, että nyt on tärpännyt. Mutta ei. Sieltä se vuoto taas tuli. Epäusko - "ei, ei taas, kun menkatkin oli myöhässä ja sitäsuntätä oiretta tuntui, eieieieie...". Sitten suru - sille en osaa laittaa sanoja suuhun. Sen jälkeen voipunut kiukku - mutta keneen senkään kohdistaa? Masennus; ei jaksaisi nähdä ketään, ei jaksaisi olla töissä. Mitä pointtia siinä töissä olossa on, kun ajatukset kiertää takaisin siihen epäonnistumiseen koko ajan. Tehokas pitäisi koittaa kuitenkin olla, ja iloinen toisten edessä. Mutta ei enää mitenkään jaksaisi.
Kun vuoto loppuu, alkaa taas toivo orastaa; ehkä tässä kierrossa? Varmasti, tällä kertaa on jo pakko onnistua. Mistä sen toiveikkuden jaksaakin kerta toisensa jälkeen ammentaa... Kolmisen viikkoa on helppoa, sitten alkaa taas jännittäminen. Tuleeko PMS-oireet kuten yleensä, ja jos ei tule, voisiko se johtua... jännitystä ja spekulointia. Joka päättyy tämän tilaston valossa taas pettymykseen. Ja taas. Ja taas. Ja...
Kun sama sykli toistuu ja toistuu, niin hittoako tässä jatkan pääni hakkaamista seinään? Kun ei tule, niin ei tule. Päästäis nyt niihin tutkimuksiin edes, että ois joku nimi sille syylle miksi ei onnistu.
Tällaista tajunnanvirtaa, kun taas kerran sai pettyä.
Ja ei, etukäteen ei käynyt KOSKAAN mielessä, että diagnosointikriteerit täyttävä lapsettomuus voisi osua omalle kohdalle. Irvokasta sinänsä, kun muuten olen oikea kauhuskenaarioiden kehittelyn mestari.
Kolmastoista kerta toiveikkuutta päättyy näköjään sitten jälleen pettymykseen. Tällä kertaa isompaan kuin moneen kuukauteen tätä ennen. Enteet oli muka niin selvät, että nyt on tärpännyt. Mutta ei. Sieltä se vuoto taas tuli. Epäusko - "ei, ei taas, kun menkatkin oli myöhässä ja sitäsuntätä oiretta tuntui, eieieieie...". Sitten suru - sille en osaa laittaa sanoja suuhun. Sen jälkeen voipunut kiukku - mutta keneen senkään kohdistaa? Masennus; ei jaksaisi nähdä ketään, ei jaksaisi olla töissä. Mitä pointtia siinä töissä olossa on, kun ajatukset kiertää takaisin siihen epäonnistumiseen koko ajan. Tehokas pitäisi koittaa kuitenkin olla, ja iloinen toisten edessä. Mutta ei enää mitenkään jaksaisi.
Kun vuoto loppuu, alkaa taas toivo orastaa; ehkä tässä kierrossa? Varmasti, tällä kertaa on jo pakko onnistua. Mistä sen toiveikkuden jaksaakin kerta toisensa jälkeen ammentaa... Kolmisen viikkoa on helppoa, sitten alkaa taas jännittäminen. Tuleeko PMS-oireet kuten yleensä, ja jos ei tule, voisiko se johtua... jännitystä ja spekulointia. Joka päättyy tämän tilaston valossa taas pettymykseen. Ja taas. Ja taas. Ja...
Kun sama sykli toistuu ja toistuu, niin hittoako tässä jatkan pääni hakkaamista seinään? Kun ei tule, niin ei tule. Päästäis nyt niihin tutkimuksiin edes, että ois joku nimi sille syylle miksi ei onnistu.
Tällaista tajunnanvirtaa, kun taas kerran sai pettyä.
Ja ei, etukäteen ei käynyt KOSKAAN mielessä, että diagnosointikriteerit täyttävä lapsettomuus voisi osua omalle kohdalle. Irvokasta sinänsä, kun muuten olen oikea kauhuskenaarioiden kehittelyn mestari.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei kun tutkimuksiin vaan. Kannattaa otta yhteyttä vaikka Väestöliittoon, jos vielä nopeampi haluaa olla niin jollekin lapsettomuuteen erikoistuneelle yksityiselle lekurille. Verikokeilla ja siemennesteen analyysillä selviää usein jo paljon. Voi olla ihan hormonijuttu, mikä korjautuu lääkkeillä... Tsemppiä!
t. yritystä 1v, 6 Clomifen kuuria, tässä kierrossa eka inssi..