Naapurin väärä vuoro vai ei?

Naapurittain mukavaa

Muutin ensimmäistä kertaa omaan asuntoon. Olin juuri täyttänyt 17, asunto oli kerrostalossa ja toisessa kerroksessa. Kämppä oli pieni, mutta viihdyin siinä, sillä olihan se mun oma koti.
Taloyhtiön kautta varasin itelle saunavuoron ja se tuli Perjantai-illalle klo 21 ja tunnin saisin löylytellä rauhassa.

Eräänä perjantaina rankan koulupäivän jälkeen ajattelin purkaa paineita saunassa ja vedin kylpytakkini päälle ja otin pyyhkeen, pefletin ja pesuaineet pieneen boksiin ja lähdin kellarikerrokseen saunaan.
Kuljin tyhjää rappukäytävää ja avasin varastotilaan menevän oven. Kuljin varastokäytävän päähän ja avasin sieltä pukuhuoneen oven, johon menin ja riisuuduin.

Siirryin suihkunpuolelle ja saunaan, jossa heitin pari kauhallista löylyjä. Venyttelin itseäni, otin rennon asennon ja nautin pehmeistä löylyistä.
Ajatukseni alkoivat pyöriä fantasioissa, ajattelin olevani hiekkarannalla komean rantaleijonan kanssa ja käteni alkoi pikkuhiljaa siirtyä kohti pillua.
Aloin varovasti sormillani hieromaan sitä ja työnsin ensin yhden sormen sisääni, sitten toisen. Tunsin mielihyvää ja jatkoin hengityksen tihetessä.

Yhtäkkiä kuulin kysymyksen: "Kelpaako tytölle seura?" Säikähdin ja katsoin ovelle, jossa seisoi kolmikymppinen naapurini. Katsoin miestä naama punaisena ja pyysin anteeksi, nostin polveni lauteille ja kumarruin niiden taakse, peittäen rintojani, jotka olivat kovettuneet.
Mies ei pyytänyt anteeksi vaan tuli varmana, viereeni istumaan. Lauteilla olisi ollut tilaa paljonkin, mutta hän tuli ihan viereeni. Painauduin nurkkaa vasten. Yritin olla huomaamaton, enkä ujouttani kehdannut lähteä pois.

Mies heitti löylyä pari kertaa. Hän tuijotti minua ja näin kuinka hänen kalunsa alkoi seistä isona, eikä hän tehnyt mitään estelläkseen minua. Olin kietonut käteni polvieni ympärille ja hän silitti käsivarttani hellästi. Tunsin kuinka kiihotuin jälleen, yritin pitää ajatukset kurissa, mutta en voinut naapurin komistuksen istuessa vieressäni kalu pystyssä. Hän tarttui käteeni ja vei sen rauhallisesti kalulleen, aloin kosketella häntä kokemattomana.

Naapurini taisi arvata kokemattomuuteni, hän vetäytyi kauemmas minusta ja kädellään ohjasi jalkani alas. Hän hieroi reittäni kädellään ja vei kättään lähemmäs pilluani. Vatsanpohjassani muljahti kivasti, hänen hieroessaan pilluani hellästi. Hän työnsi sormiaan sisään.
Levitin jalkojani, tahdoin lisää. Hän suuteli minua ja vastasin kiihkeästi hänen suudelmaan, joka oli yhtä kuuma kuin mieskin. Hän veti minut syliinsä ja levitin jalkani hänen kummallekin puolelleen. Hän työnsi kalunsa hitaasti sisääni ja istuin sen päällä. Voihkaisin hiljaa, tuntiessani viillon sisälläni, mutta kipu oli hetkessä kadonnut.

Naapuri aloitti nousi ja asetti minut lauteille, pitäen kalunsa vielä sisälläni ja hän aloitti rytmikkäät työnnöt. Voihkin mielihyvästä ja pyysin häntä koventamaan tahtiaan. Hän naurahti ja kovensi tahtia. Painauduin häntä vasten ja työnsin itseäni häntä kohden. Tunsin kuinka kehoni alkoi kihelmöidä ja väristä. Aloin voihkia kovemmin, kunnes sain niin kovan orgasmin, että huudahdin. Eikä mennyt kauaankaa kun hätti otti kalunsa sisältäni ja päästi lastin päälleni.

"Tulen taas viikon päästä", hän sanoi ja paineli suihkuun. Jäin itse vielä toviksi lauteille, enkä poistunut, ennen kuin kuulin oven loksahtavan. Pesin itseni hitaasti ja kun palasin asuntooni, olin ikionnellinen.

Sama on toistunut siitä lähtien joka viikko ja joskus viikollakin toisen asunnossa.

13

19592

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ah

      kostuin

    • ja ikää on nyt ??

    • twenty-three

      23

    • henriksoni727

      nussivat kokokoajan yläkerrassa

      • henrik ijäs

        runkkujen tgaivas lasten aha


      • henrik ijäs
        henrik ijäs kirjoitti:

        runkkujen tgaivas lasten aha

        pikku lapsi anto pusun mun poskelle aika harvinaista,
        mielikuvitus pusu


    • novel11

      kiva stoori..

    • want it again?

      itellä on jotenkin sama fiilis kun sulla! käyn kans joka perjantai kello 21 naimassa nuorehkoa naapurin tyttöä;)

    • kuviavähän
      • trojan,,

        avast valitti heti viruksesta, älkää ladatko


    • ei yleisessä saunass

      ei tollaista tapahdu.

      Ei kukaa anna vieraan mennä saunaan omalla vuorollaan.

      En ole koskaa asunut talosa jossa olis yleinen sauna, mutta kuvittelen ihmisten olevan sen verran tarkkoja.

      Kerran on kyllä ollut lähellä saada naapurillta, mut se on oma asiansa ja se miks ei mitää tapahtunu, vaikka se oli aivan peukalon mitan päässä.

      • mla021

        On monia taloja, joissa on yksi sauna mutta kaksi pukuhuonetta. Ovet saa lukkoon sisäpuolelta, jos haluaa ne lukita.


    • kurapaska1

      täyttä kurapaskaa koko juttu

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      445
      1941
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      150
      1247
    3. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      70
      1144
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      90
      1141
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      114
      1137
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      176
      1004
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      100
      783
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      711
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      709
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      664
    Aihe