Tarinani on lyhykäisyydessään se, että olen kolmeakymmentä lähestyvä, kovasti lasta toivova nainen. Avomiehen kanssa yhteistä historiaa takana lähemmäs yhdeksän vuotta. Pari vuotta sitten mieheni heitti pommin: hän ei ehkä haluakaan lapsia. Kun olin vaipua täysin epätoivoon ja mietimme suhteemme suuntaa, mies sanoi, ettei varmasti voi vielä kantaansa tietää, että ehkä hänen mielensä muuttuu. Ei ole vielä ainakaan muuttunut.
Nyt siis reilun parin kuukauden ajan minulla on ollut kaikenlaisia erikoisia tuntemuksia mm. alavatsan tienoilla. Minulla on ollut klassisia raskausoireita, kuten pahoinvointia, pientä lämmönnousua, väsymystä jne. Olennaisin oire olierikoiset alavatsakivut ja kuukautisten poisjääminen. Tein useamman negatiivisen raskaustestin. Lopulta menin lääkäriin, sillä tahdoin selvittää oireitteni syyn, ettei vain olisi kyse mistään vakavammasta. Minusta otettiin lukuisia kokeita, verinäytteitä ja pissanäyte, ja minulle tehtiin gynegologinen tutkimus.
Minusta ei löytynyt "mitään vikaa".
Lääkäri ei keksinyt oireilleni selitystä. Fyysistä syytä noille ei näyttäisi olevan. Lääkärin kanssa keskusteltuani hän totesi, että todennäköinen syy oireilleni on suuri raskaustoive. Haluan siis niin paljon olla raskaana, että kehoni reagoi siihen. Tämä on minusta niin säälittävää ja noloa, että valehtelin lähipiirillekin kyseessä olleen pissatulehdus. Häpeän olotilaani, ja samaan aikaan olen aivan äärettömän surullinen siitä, että sain taas kerran kuulla, että EN ole raskaana. Lääkäriin mennessäni tietysti salaa toivoin olevani raskaana, vaikka lähes mahdottomaksi sen tiesinkin(syön pillereitä). Lähipiirissä naureskeltiin oireilleni, että "no niin, sä olet niin raskaana!" ja heitin aina jotain sarkastista näihin kommentteihin. Samaan aikaan aivan valtavasti toivoin, että se olisi totta.
Juuri nyt minulla ei ole puhtia mihinkään. Mieli on aivan maassa, ja häpeän sitä. Minusta tuntuu, ettei minulla ole oikeutta tuntemuksiini. Minua ei oletodettu hedelmättömäksi, eikä mieheni ole sanonut varmaa "eitä" lapsenteolle. On ihmisiä, joilla tilanne on minunkin tilannettani vaikeampi. En siis saisi olla näin lannistunut. Ja silti luen lapsettomuusblogeja ja koen samaistumista juuri niiden kirjoittajien kanssa. En voi lukea odotusblogeja tuntematta katkeruutta. Siksi en niitä enää luekaan.
Tunnen olevani jotenkin päästäni vialla, kun lääkäri antaa oireilleni diagnoosin "suuri raskaustoive". Nyt helpottaisi kuulla, jos jollekin muullekin olisi mieli yhteistyössä kehon kanssa tehnyt tällä tavoin kepposet. Olen niin häpeissäni.
Nyt siis reilun parin kuukauden ajan minulla on ollut kaikenlaisia erikoisia tuntemuksia mm. alavatsan tienoilla. Minulla on ollut klassisia raskausoireita, kuten pahoinvointia, pientä lämmönnousua, väsymystä jne. Olennaisin oire olierikoiset alavatsakivut ja kuukautisten poisjääminen. Tein useamman negatiivisen raskaustestin. Lopulta menin lääkäriin, sillä tahdoin selvittää oireitteni syyn, ettei vain olisi kyse mistään vakavammasta. Minusta otettiin lukuisia kokeita, verinäytteitä ja pissanäyte, ja minulle tehtiin gynegologinen tutkimus.
Minusta ei löytynyt "mitään vikaa".
Lääkäri ei keksinyt oireilleni selitystä. Fyysistä syytä noille ei näyttäisi olevan. Lääkärin kanssa keskusteltuani hän totesi, että todennäköinen syy oireilleni on suuri raskaustoive. Haluan siis niin paljon olla raskaana, että kehoni reagoi siihen. Tämä on minusta niin säälittävää ja noloa, että valehtelin lähipiirillekin kyseessä olleen pissatulehdus. Häpeän olotilaani, ja samaan aikaan olen aivan äärettömän surullinen siitä, että sain taas kerran kuulla, että EN ole raskaana. Lääkäriin mennessäni tietysti salaa toivoin olevani raskaana, vaikka lähes mahdottomaksi sen tiesinkin(syön pillereitä). Lähipiirissä naureskeltiin oireilleni, että "no niin, sä olet niin raskaana!" ja heitin aina jotain sarkastista näihin kommentteihin. Samaan aikaan aivan valtavasti toivoin, että se olisi totta.
Juuri nyt minulla ei ole puhtia mihinkään. Mieli on aivan maassa, ja häpeän sitä. Minusta tuntuu, ettei minulla ole oikeutta tuntemuksiini. Minua ei oletodettu hedelmättömäksi, eikä mieheni ole sanonut varmaa "eitä" lapsenteolle. On ihmisiä, joilla tilanne on minunkin tilannettani vaikeampi. En siis saisi olla näin lannistunut. Ja silti luen lapsettomuusblogeja ja koen samaistumista juuri niiden kirjoittajien kanssa. En voi lukea odotusblogeja tuntematta katkeruutta. Siksi en niitä enää luekaan.
Tunnen olevani jotenkin päästäni vialla, kun lääkäri antaa oireilleni diagnoosin "suuri raskaustoive". Nyt helpottaisi kuulla, jos jollekin muullekin olisi mieli yhteistyössä kehon kanssa tehnyt tällä tavoin kepposet. Olen niin häpeissäni.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ihmetyttää suuresti se että miten kuvittelitkaan olevasi raskaana jos kerta syöt pillereitä? Pillereiden syönti estää raskaaksi tulemisen. Oletan että olet käyttänyt niitä koko parisuhteenne ajan siis 9 vuotta etkä ole raskaaksi tullut niin miksi sitten nyt yllättäin olisitkin raskaana?
Keskustele miehesi kanssa asiasta ja kerro hänelle suoraan että tahdot lapsen. Ei miehet aina ole ajatustenlukijoita joten ehdottomasti ota asia puheeksi nyt ja kysy suoraan että joko hän voisi ajatella lapsen hankkimista. Saat varmasti vastauksen ja mikä se sitten onkaan niin sen mukaan toimitte.
Tsemppiä!
Ilmeisesti on tarpeellista avata tilannettani hieman enemmän. Eli mieheni kyllä tietää, kuinka kovasti lasta tahdon tälläkin hetkellä. Olemme keskustelleet toiveistamme ja ajtuksistamme kymmeniä, kymmeniä kertoja. Mies kokee tunteeni painostukseksi, ja siksi keskustelut päättyvät lähes poikkeuksetta riitaan. Kumpikin olemme tähän väsyneitä, ja nyt olemme vain asiasta puhumatta, tilannetta tahoillamme seuraten. Mies ei osaa täsmentää ajatuksiaan, ja siksi turhautuu, kun minä "taas" haluan keskustella; eihän hänellä ole toistaiseksi mitään uutta sanottavaa.
Ja tähän asiaan, että kuinka saatoin luulla olevani raskaana. Aivan, olen syönyt pillereitä koko suhteemme ajan, ja koskaan eivät ole pettäneet. Todellisuudessa siis tiesin, että raskaus on lähes mahdoton. Loppu onkin vaikea selittää ihmiselle, joka ei itse samaa ole kokenut. Rupeaa tulemaan erilaisia tuntemuksia, ja mieli alkaa toimia niin, että kaikki vaikuttaa raskauteen viittaavalta. Mutta suurin syy kuitenkin siihen, miksi nyt ajattelin raskauden voivan olla ehkä mahdollista pillereistä huolimatta, oli se että kuukautiset jäivät pois. Tätä minulle ei ennen ole tapahtunut. Tästä syystä siis menin lääkäriinkiin, kun ajattelin jonkin olevan vialla, vaikka en raskaana olisikaan.
Toivon, että tämä viestini vastasi ihmetykseesi, Hertta.
Mulla varmaan tulisi sama diagnoosi!
Olen 36- vuotias lapseton naimisissa yli kolme vuotta ollut ja ehkäisyä ei olla käytetty koko sinä aikana.
Lisäksi vielä on tullut maitoa rinnoista ja tietty erilaisia tuntemuksia vatsan seudulla päivittäin :P
Olen alkanut miettiä, että ehkä luonto ei ole tarkoittanut mua lisääntymään... ja tavallaan olen sen jo uskonutkin kun ei ole raskaus alkanut kovin hyvin, yksi alkuraskauden keskenmeno on 2010.
Todella paljon tsemppiä, minun miehenikin toivoo lasta, mutta vika taitaa olla minussa kun en tämän helpommin raskaudu. Eräs hoitajakin käski unohtaa koko vauva- asian, mutta aina niihin jokapaikassa törmää. Ja kun vanhat ystävät alkavat saamaan niitä..
Kyllä nyt selventyi paremmin minullekin tämä huolesi. Ymmärrän nyt paremmin tilanteesi.
Saatan kuvitella miltä tuntuu kun mies ei ole samaa mieltä. Itse kamppailin lähes 7 vuotta itseni kanssa siitä että haluanko enään lapsia. Minulla on kaksi joista toinen on jo aikuinen ja vuoden päästä nuorempi täyttää 18v. Miehelläni ei ole lapsia. Hän joskus suhteemme alussa mainitsi ohimennen että kyllä hänkin joskus omia lapsia haluaisi. Sen jälkeen asiasta ei koskaan puhuttu sen kummemmin mutta minä mielessäni kamppailin ajatuksen kanssa että haluanko minä enään... Se oli todella vaikeeta.
Mentiin naimisiin pari vuotta sitten ja sen jälkeen olenkin alkanut haaveilemaan yhteisestä pikku kääröstä. Ollaan kuitenkin saatu olla kahdestaan jo monta vuotta ja alkoi tuntumaan siltä että nyt puuttuu jotain meidän elämästä. Se yhteinen lapsi. Viimeisen pari vuotta olenkin aina kysellyt silloin tällöin että vieläkö ehkäisyä käytetään, etenkin silloin kun uusi pilleriliuska piti aloittaa. Aina oli vastaus että syö nyt vaan vielä. Siinä sitten alkoi jo itse miettimään että tokko se haluaakaan lapsia. Vastauksena oli aina että tulee kalliiks, onko meillä siihen varaa jne... Sellaiset vastaukset alkoi tympimään. Meillä kuitenkin talous on erittäin vakaalla pohjalla. No sitten viime keväänä juteltiin taas asiasta ja mieheni sitten suostuikin siihen että ehkäisy jätetään pois ja nyt tässä ollaankin 5kk yritetty ilman tulosta. Saas nähdä koska tärppää vai tärppääkö enään koskaan...
Toivottavasti saisit miehesi pään kääntymään puolellesi.
Lähes kolmekymppinen..Tuntuu kuin olisin lukenut omaa tekstiäni. Olen myös lähes kolmekymmentä, 10 vuotta yhdessä, joista viimeiset neljä naimisissa. En pysty paremmin kuvaamaan tunteitani kuin sinä teit. Minulla myös ollut valtavasti "oireita" (vaikka käytössä nuvaring) aamupahoinvoinnista vatsatuntemuksiin. Toive raskaudesta on jatkuva :( ja aina kun jokin uusi "oire" ilmenee, mietin innoissani, olisinko raskaana. Miehen kanssa asiasta puhuttu jo pitkään ja aina sama juttu, mulle jää paha mieli ja mieletön ahdistus. Hän ei halua asiasta siis enää edes puhua ja tylysti esim poistuu tilanteesta tai vaihtaa aihetta. Tuntuu että olen myrkyttänyt koko hiton aiheen. En siis tosiaan osaa auttaa asiassasi, mutta tunnen tuskasi. Osaltani tunnen pientä helpostusta siitä etten ole yksin, luin tekstiäsi todella sekavin tuntein, koska ajattelin että olen ainoa joka kamppailee vastaavan asian kanssa ja tekstisi tosiaan tuntui omalta "tarinaltani". Kaikki on vaan aina raskaana ja mä olen edelleen samassa tilanteessa. Heti kun saat miehesi mielen muuttumaan tai keksit jonkin sortin ratkaisun että muuttuisin taas omaksi itsekseni niin ilmoita :D
Olin valeraskaana minäkin. Kummallisten "menkkojen" jälkeen testasin. Sain plussan raskaustestissä, ja viikon päästä taas plussasin kahdella eri testillä. Silti TK:n pissatesti ja veritestit (pitkä/lyhyt) oli negaa. Kävin ultrassa kahdesti ( maksoi 170 / x), eikä mitään löytynyt. Vielä toisenkin ultran jälkeen olin järjellä vakuuttunut etten ole raskaana, vaan testit näyttivät virheellisesti plussaa, koska ovuloin hassusti viikon välein kahdesti saman kierron aikana ilman välivuotoa. Ovulaation siis voi testata raskaustestillä. Kehoni ei asiaa uskonut. Viimeisen ultran jälkeenkin kesti kolme-neljä päivää, ennen kuin oireet katosivat. Siis ihmiset: mulla tuli rinnoista maitoa, iltaisin maata pannessa supisteli (ihan oikeasti!), maha pompotti turvonneena niin että piti siirtyä verkkareihin ja rinnat oli niin arat että liivit piti vaihtaa pehmeämpiin. Olen töissä rankemman liikunnan parissa, ja "raskaus" aiheutti siis paljon muutoksia jo alkumetreillä.
Naisen hormonit, vauvakuume ja hedelmöityminen on ihan oikeasti paljosta tutkimuksesta huolimatta vielä meille salaisuus. Vauva, kokonaisen elämän synnyttämisen haave, on niin perustoive jokaisella naisella, että siinä turhautuminen voi oikeasti johtaa vaikeaan masennukseen. Älä halveksi tuntemuksiasi - ne kertovat että olet nainen mitä suurimmassa määrin ja valmis elämäsi arvokkaimpaan tehtävään.
Kerro miehellesi, mitä toivot. Kerro hänelle myös, että todellinen rakkaus kunnioittaa.