Olen siis itse rapunainen ja täysin kyllästynyt ajatusmaailmaani, jota tuntuu olevan mahdoton muuttaa edes omasta toimestani, ikää löytyy 28 vuotta.
Olen muutaman kerran saanut pahasti siipeeni tunnepuolen asioissa ja tiedostaen sekä tiedostamattani luonut ilmeisesti itselleni muuria.
Käytökseltäni ja luonteeltani olen niin perinteinen rapu kun ikinä vaan olla ja voi, ystäväni, perhe ja koti ovat kaikki kaikessa mutta rakkauselämä on nyt se mikä tuottaa tuskaa oikein olan takaa.
Tapasin muutama kuukausi sitten miehen johon tunsin heti syvää yhteyttä, tulimme täydellisesti toimeen alusta alkaen eikä ollut pienintäkään epäilystä siitä voisinko luottaa häneen vai en, hän myös näytti ja näyttää edelleen tunteensa minua kohtaan hyvin voimakkaasti ja kaiken pitäisikin luullakseni olla täysin loistavasti... mutta...
Huomaan sortuvani taas tähän ylianalysointiin.. tähän asti on kaikki mennyt aivan ihanasti, luotan häneen, rakastan häntä, tahdon ehdottomasti olla hänen kanssaan. Ongelma vain on että havahduin eilen miettimään "mitä jos" meiningillä, eli aloin kuitenkin ajattelemaan onko hän tosissaan ja tahtooko varmasti tätä yhtä kovin kuin minä, olen alkanut kuuntelemaan hänen sanojaan eri tavalla, välillä tulee ihan toivoton olo ja tekisi mieli käpertyä jonnekin nurkkaan suremaan kuin 13-vuotias hokien ettei se kuitenkaan tykkää musta.
Siis jonkin luokan pelkotiloja iskee koko ajan jostain nurkan takaa, ja nimenomaan se toivoton olotila on nyt kaikkein pahin.
Olen täysin varma tunteistani mutta pelkään nyt eniten sitä että onnistun mokaamaan koko tämän suhteen siihen että ajan itseni ajatusteni kanssa nurkkaan ja sulkeudun, vaikka todellisuudessa olenkin tosi positiivinen ja iloinen luonne, ollut aina kaiken suhteen.
Mietin että onko muilla ollut samanlaisia fiiliksiä ja pitäisikö näiden käytännössä vain antaa tulla ja "koittaa ottaa ne vastaan"?
Harmittaa niin tajuttomasti tämä oma pää.. tiedän tasan tarkkaan että olen ihan liian vaikea ihminen, jopa itselleni mutta kun ei saa millään ajatuksia rauhottumaan ja oikeasti vaan iloitsemaan siitä onnesta mitä nyt on saanut.
Olen muutaman kerran saanut pahasti siipeeni tunnepuolen asioissa ja tiedostaen sekä tiedostamattani luonut ilmeisesti itselleni muuria.
Käytökseltäni ja luonteeltani olen niin perinteinen rapu kun ikinä vaan olla ja voi, ystäväni, perhe ja koti ovat kaikki kaikessa mutta rakkauselämä on nyt se mikä tuottaa tuskaa oikein olan takaa.
Tapasin muutama kuukausi sitten miehen johon tunsin heti syvää yhteyttä, tulimme täydellisesti toimeen alusta alkaen eikä ollut pienintäkään epäilystä siitä voisinko luottaa häneen vai en, hän myös näytti ja näyttää edelleen tunteensa minua kohtaan hyvin voimakkaasti ja kaiken pitäisikin luullakseni olla täysin loistavasti... mutta...
Huomaan sortuvani taas tähän ylianalysointiin.. tähän asti on kaikki mennyt aivan ihanasti, luotan häneen, rakastan häntä, tahdon ehdottomasti olla hänen kanssaan. Ongelma vain on että havahduin eilen miettimään "mitä jos" meiningillä, eli aloin kuitenkin ajattelemaan onko hän tosissaan ja tahtooko varmasti tätä yhtä kovin kuin minä, olen alkanut kuuntelemaan hänen sanojaan eri tavalla, välillä tulee ihan toivoton olo ja tekisi mieli käpertyä jonnekin nurkkaan suremaan kuin 13-vuotias hokien ettei se kuitenkaan tykkää musta.
Siis jonkin luokan pelkotiloja iskee koko ajan jostain nurkan takaa, ja nimenomaan se toivoton olotila on nyt kaikkein pahin.
Olen täysin varma tunteistani mutta pelkään nyt eniten sitä että onnistun mokaamaan koko tämän suhteen siihen että ajan itseni ajatusteni kanssa nurkkaan ja sulkeudun, vaikka todellisuudessa olenkin tosi positiivinen ja iloinen luonne, ollut aina kaiken suhteen.
Mietin että onko muilla ollut samanlaisia fiiliksiä ja pitäisikö näiden käytännössä vain antaa tulla ja "koittaa ottaa ne vastaan"?
Harmittaa niin tajuttomasti tämä oma pää.. tiedän tasan tarkkaan että olen ihan liian vaikea ihminen, jopa itselleni mutta kun ei saa millään ajatuksia rauhottumaan ja oikeasti vaan iloitsemaan siitä onnesta mitä nyt on saanut.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei! Täällä on toinen samanlainen rapu, jolla kaikki menee aina yli-analysoinniksi...
Olen käynyt nyt pariviikkoa akupunktiossa, ja tämä nainen joka tekee tätä akupunktiota on myös jonkin sortin henkiparantaja: on tekemisissä ihmisten energiakenttien kanssa.
Viimeisen kahden viikon aikana minun analysointini on pysynyt aisoissa. Ensimmöinen asia, jonka akupunkteerajani sanoi oli: "Sinä yli ajattelet. Kaiken. Siitä on päästävä eroon." En edes ehtinyt kertomaan paria sanaa enempää itsestäni kun hän jo tiesi minut erittäin hyvin. Joten suosittelen todella tällaista vaihtoehtoa. Minulla auttaa. Mutta, tietenkään en voi mennä takuuseen ovatko kaikki alan ammattilaiset yhtä ammatimaisia kuin tämä tapaus.
Ja lisäksi, minulta: NAUTI. Elämä on liian lyhyt murehdittavaksi. Tiedän, että se on sinulle hirveän vaikeaa, ajattelun lopettaminen mutta jos vaan ikinä löydät keinon, elämäsi tulee olemaan monin kerroin parempaa,:)