Remmiräyhän aivoituksia

Tiiida

Lyhyesti mistä tämä mielestänne kertoo - kyseessä ns. hoitokoira, jota ulkoilutan vaihtelevalla aikavälillä:

- koira (pienikokoinen) alkaa rääkyä heti kun näkee toisen koiran ja veto kohti toista koiraa alkaa.
- rääkyminen on aggressiivista -ikään kuin karkottavaa- mutta veto toisen koiran luo kova. Haluaako se väenvängällä taistelemaan? Jos mennään eri suuntaan, kiskoo ja huutaa aikansa, mutta lopulta lähtee hippulat vinkuen (hihnassa siis kyllä) toiseen suuntaan, ikään kuin mielellään?
- Koira on aina alistunut muille koirille ylitsevuotavan paljon - pennusta lähtien.
- välimatkan pitää olla toooosi pitkä, ettei ala huutamaan vaan karvankin toisesta nähdessään.
- koira siis tempoo ja repii ja sen häntä on kohtisuoraan pystyssä, ei jalkojen välissä ym. Haukunta on toisen koirakon välimatkan kasvaessa kimeää ja käheitä kiljahduksia - sekä vielä yrityksiä syöksähtää toisen koiran perään.
- jos pääsisi haistelemaan, olisi hiljaa (ainakin oli aina) ja nuuskisi SEKÄ alistuisi vähän väliä. Jos ei pääse tsekkaamaan ja toinen koira lähellä, rähinä ja hyökkäys tulee kohdalla ja hampaat viuhuu ilmaa.

Haastaako koira riitaa? pelkääkö se? Epävarma, eikö ole pokkaa sitten käydäkkää kiinni, jos/kun on päässyt haistelemaan? Haastaako kauempaa kun kantti vielä kestää? Lähinnä pohdin, miten pelkoaggressio näyttäytyisi.. Olisiko sellaisen koiran käytösmallissa halu pyrkiä väkisin kohti toista koiraa, vaikka sinne päin emme olisi edes menossa?

Tuleeko kellekään mitään ex tempore ajatuksia mieleen?

10

188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Så här

      Kyllä tuo mun mielestä on pelkoaggrea selvästi. Pelottaa niin perkuleesti, mutta kantti ei kestä lähteä pakoonkaan, vaikka järki sanoisikin että lähde...

      Jos haluat siitä eroon, niin aloita se puhumalla koiralle rauhallisesti koko ohituksen ajan. Nimeä vastaantulija vaikka keksityllä nimellä ja kerro että se on kanssa lenkkelemässä ja ohitamme heidät ilman turhaa showta. Ota myös koira vierelle heti kun näet toisen ja pidä se vierelläsi äläkä päästä sitä vetämään minnekään päin. Nypytä hihnasta aina kun yrittää erkaantua. Älä hermoile, vaan ole itse tyyni kuin jäävuori. Näin se helpottaa, ajanoloon, ensin pienempien ja omankokoisten, kenties myöhemmin jopa isompienkin.

    • Ylläs-Äyräs

      Ajattelisin siltä kantilta, että koira käyttäytyy niin kuin sen annetaan käyttäytyä. Tietysti, jos taluttajaa ei häiritse koiran meuhkaaminen, vaan hän on puhtaasti kiinnostunut vaan koiran motiiveista. Itse vaan panisin koiran "ruotuun". Ihan sama, millä motiiveilla rähisee, kertoisin, että minun taluttamana et rähise. Mutta edellä ihan hyviä neuvoja. Selkeä ohjeistaminen ja rauhallinen varmuus vievät asioita oikeaan suuntaan.

    • Tiiida

      Kiitos molemmille! Pelkona itsekin tämän tulkitsen ja haluan asiaan puuttua (omistajia asia ei niinkään vaivaa-iäkkäämpi pariskunta). Lähinnä nuo motiivit kiinnostavat siis juuri siksi, että jos/kun pelko käytöksen takana, _miten_ koiraa lähdetään laittamaan "ruotuun". Jos näkisin sen vaan puhtaasti käyttäytyvän huonosti, rankaiseminen olisi mustavalkoisempaa. Nyt tuntuu, että saa olla enemmän kieli keskellä suuta, ettei rankomalla tee asiasta vielä vaikeampaa. Pyrin rauhallisuuteen ja pidempiin välimatkoihin/ns. kaartoihin ohituksissa enkä siis päästä koiria tutustumaan tähän yksilöön hihnassa. Summa summarum: rauhassa, mutta silti myös rajojen kera, oletan? Eli pelokastakin saa/pitää kieltää, jotta hokaa, että homma on narun toisessa päässä olevan hanskassa ja hän päättää? Kurin luulisi tuovan varmuutta epävarmalle, kunhan se tehdään oikein. Tämän kun saisi onnistumaan, koira on muuten niin mainio tapaus. Tällainen pelko & epävarmuus varmasti laskevat myös koiran itsensä elämäniloa jossakin määrin. Kaikki voittaisivat.

      • Så här

        Kyllä kieltääkin voi, mutta kiinnitä huomiota ennenkaikkea omaan äänensävyysi ja taiteile sillä. Kun otat koiran vierellesi ja pakotat pysymään siinä, voit ilmaista että "Pysy vierellä, se on hyvä paikka" pelkän "Sivu!"-komennon sijaan. Näin kerrot koiralle mitä tulee tehdä ja lisäksi miksi. Äänensävy paljastaa tarkoituksen, vaikka koira ei puhetta kielenä ymmärräkään(kokeilehan sanoa tuo lause vihaisesti käskynä videolle ja katso miten koomiselta näytät). Pidemmillä lauseilla siis pakotat itsesi kuulostamaan erilaiselta, rauhalliselta, koiran silmissä kuin lyhyillä käskytyksillä.

        Eli kieltää voi mutta tee se kierosti pidemmän kaavan kautta. Pelko on herkkyyttä ja siihen voi vaikuttaa. Samoin sen aiheuttamaan aggreen.


      • Tiiida
        Så här kirjoitti:

        Kyllä kieltääkin voi, mutta kiinnitä huomiota ennenkaikkea omaan äänensävyysi ja taiteile sillä. Kun otat koiran vierellesi ja pakotat pysymään siinä, voit ilmaista että "Pysy vierellä, se on hyvä paikka" pelkän "Sivu!"-komennon sijaan. Näin kerrot koiralle mitä tulee tehdä ja lisäksi miksi. Äänensävy paljastaa tarkoituksen, vaikka koira ei puhetta kielenä ymmärräkään(kokeilehan sanoa tuo lause vihaisesti käskynä videolle ja katso miten koomiselta näytät). Pidemmillä lauseilla siis pakotat itsesi kuulostamaan erilaiselta, rauhalliselta, koiran silmissä kuin lyhyillä käskytyksillä.

        Eli kieltää voi mutta tee se kierosti pidemmän kaavan kautta. Pelko on herkkyyttä ja siihen voi vaikuttaa. Samoin sen aiheuttamaan aggreen.

        Kyllä, samaa mieltä. En korota ääntäni/olen parhani mukaan hermostumatta koiran kanssa(kiljuminen sen kanssa kilpaa olisi totaalisen hyödytöntä), se vain lisää siinä kierroksia. Rauhallinen, mutta jämpti äänensävy toimii parhaiten - ja juttelu varmasti tehokkaampaa kuin kireä tiuskiminen. Koitan siis kieroilla parhaani mukaan.. ;)


    • fsdfsdf

      Meillä oli tollanen pelkoagressio tapaus kerran. No sitten tutun koiran kanssa, joka on kiltti jne, niin kokeiltiin tätä: Mentiin semmoselle suljetulle alueelleniin, että tuttuni meni edeltä joten mun koira ei nähnyt hänen koiraansa ennenkuin siellä. Kun alkoi räkyttämään kohti ja vetämään, nakkasin hihnan irti ja lähdin itse toiseen suuntaan. Ei yhtäkkiä kelvannutkaan vaan koira kääntyi perääni. :DD

      • kierokaarre

        no mutta miten siinnä jatkossa edettiin. loppuiko pelkorähinät siihen vaiko .... ts oliko lenkillä jatkossa hiljaista. tuota en ole kokeillut, kiinnostaisi kokeilla. mulla kokemusta myös pelkorähinästä ja nuo edellämainitut kyllä oikeesti toimivat, toistoja ja toistoja vain. eli siis ystävällinen käskyttäminen ja rauhallinen olemus. kierot kaarrot jne. mulla tuo pelko aikaansaatu naapurin toistuvasti päälle tulevan koiran toimesta. viranomaisten puuttuminen asiaan lopetti onneksi toistuvat hyökkäykset.


    • Minusta tuo kuulostaa enemmän siltä, että koira turhautuu, koska ei pääse kontaktiin toisen koiruuden kanssa.

      • Tiiida

        Tätäkin olen pohtinut - siis lähinnä siksi, että käytös ja eleet eivät vastaa pelkäävän koiran eleitä kuitenkaan. Toki aggressio voi olla tapa peittää/piilottaa pelkoa, mutta juuri nuo kimeät kiljahdukset sekä rähinä usein vasta tajuttuaan, että lähellekään ei olla menossa eli ei pääse katsomaan toista koiraa. Jos tilanne olisi tämä ehdottamasi, miten itse reagoisit tähän & lähtisit tilannetta korjaamaan?


    • Kimakka ääni on epävarmuuden ja/tai pelon merkki. Pelokas koira voi pyrkiä toisen koiran kimppuun, jos siitä tuntuu että sillä tavalla pääsisi nopeimmin eroon toisesta. "Hyökkäys on paras puolustus" pätee siinä tilanteessa melko täydellisesti. Kun koira pääsee toisen lähelle haistamaan, se huomaa ettei toinen olekaan vaarallinen, joten se vaikenee.

      Et kertonut, kaipasitko mielipiteitä siitä miksi koira niin tekee, vai myös neuvoja siihen, miten tilanteen saisi parantumaan, mutta kerronpa kuitenkin mitä itse tekisin tuossa tilanteessa.

      Pyytäisin jotakuta tuttua, rauhallista koirakkoa johonkin rauhalliseen, tilavaan paikaan, vaikka puistoon, ja pyytäisin toisen koiran omistajaa kävelyttämään koiraansa rauhallisesti eteenpäin. Ensin kulkisin omani kanssa sillä etäisyydellä jossa meteliä ei vielä synny, ja kokeilisin kuinka lähelle voin mennä ennen kuin koirani alkaa reagoida toiseen. Siinä vaiheessa vetäytyisin takaisin turvalliselle etäisyydelle, ja aloittaisin varsinaiset lähetymisharjoitukset.

      Yleensä en suosi makupaloja, mutta tällä kertaa ne voisivat toimia parhaiten. Lähestyisin toista koirakkoa hiljakseen, ei suoraan kohti, vaan kulkemalla yhdensuuntaisesti tai hieman taaempana ja siitä hivuttautuen lähemmäksi kunnes huomaisin ensimmäiset reagoinnin merkit koirassani (jännittyy, valpastuu, jähmettyy, niskakarvat pörhistyvät, mitä koira nyt ensimmäisenä tekeekin). Sillä hetkellä kiinnittäisin sen huomion itseeni ja antaisin namin (ja kehuisin kovasti), ja pysyttelisin sitten sillä etäisyydellä kiinnittäen koiran huomion itseeni heti sen alkaessa reagoida toiseen. Mikäli koiraa on koulutettu, voisin vaatia sitä seuraamaan, istumaan tms; kunhan se kiinnittäisi huomionsa minuun. Kun koira kulkee rauhallisesti sillä etäisyydellä, etsisin taas rajan missä koira reagoi, ja tekisin kaiken uudestaan. Makupalan tilalla voi yhtä hyvin käyttää leluakin, jos se on koiralle sellainen mikä saa sen unohtamaan kaiken muun.

      Näitä harjoituksia en jatkaisi puolta tuntia kauempaa kerrallaan ettei koira stressaantuisi liikaa, ja päättäisin harjoituksen aina siihen kun koira kulkee nätisti. Vähitellen koira tottuisi siihen, että toisen koiran läheisyydessä onkin mukava olla, ja meteli vähenee.

      Toinen tapa, mikä joillakin toimii paremmin, on kulkea toisen, rauhallisen koiran perässä, alkaen jälleen siltä etäisyydeltä missä oma koira ei vielä reagoi, ja siitä taas vähitellen lähemmäksi saman tapaan kuin edellisessäkin. Kun pelokas koira kulkee toisen takana, toinen koira ei tunnu niin pelottavalta ja melutaso pysyy alempana.

      Hyvä on, jos avustava koirakko on tuttu, mutta apua voi pyytää vieraaltakin koirakolta jos toinen koira on rauhallinen. Noin vain ei kannata lähteä ketään seuraamaan, toisen koiran omistaja ei siitä välttämättä pidä, joten kannattaa pyytää lupa kulkea perässä koulutustarkoituksessa. Useimmat koiran omistajat auttavat mielellään jos heillä on aikaa ja hyvin käyttäytyvä koira.

      Mikäli kumpikaan edellisistä ei toimisi, turvautuisin todennäköisesti siihen mitä nimim. Ylläs-Äyräs sanoi, eli koira kuriin ja sillä hyvä. Saattaisin jopa tehdä sen ensitöikseni, riippuisi koirasta - kirjoittamalla on vaikea antaa niin täsmällistä käsitystä tilanteesta- mutta edelliset ovat hellävaraisempia koiralle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      391
      41042
    2. Särkynyt sydän

      Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s
      Ikävä
      119
      9584
    3. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      31
      6240
    4. Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta

      Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös
      Ikävä
      22
      4998
    5. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      62
      3945
    6. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

      Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
      Suomalaiset julkkikset
      54
      3839
    7. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      78
      3478
    8. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      40
      3037
    9. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      19
      2488
    10. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      21
      2338
    Aihe