pesänjakaja?

lyhyesti kerrottuna. ostimme ex. mieheni kanssa talon,jonka lainat ovat sattuneestasyystä minun nimissäni. meillä ei ollut avioehtoa,koska ajattelin,että jos yhdessä maksamme taloa,niin tottakai hänelle kuuluu puolet. avioliitto päättyi kuitenkin miehen väkivaltaisuuden takia eroon. osituspaperit on tehty kahdella asian-ajajalla ja niistä selviää,ettei kummankaan tarvitse maksaa toiselle osinkoa. ex. mies on kuitenkin ilmoittanut,että hän ei 0 paperiin kirjoita nimeä.
nyt 4v myöhemmin haluaisin laittaa talon myyntiin,mutta siihen ei saa lainhuudatusta,koska ositusta ei ole. lainaa on edelleen enemmän,kuin asunnon arvo. pitääkö siihen lisätä vielä pesänjakajankulut,että saan osituksen päätökseen?
maksaisin siis kiusanteosta n. 6000e ja vieläkin jäisi asuntovelkaa.
4127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ositus pitää ennemmin tai myöhemmin tehdä. Suosittelen, että ongelmista huolimatta yrität hoitaa sen itse. Muuten perillisesi joutuvat selvittelemään sitä kuolemasi jälkeen ja silloin se on huomattavasti vaikeampaa.

Sen sijaan talon voit myydä ilman ositustakin, mutta jos se on ollut sinun ja ex-puolisosi yhteinen koti, tarvitset hänen suostumuksensa. Jollet ex-puolison suostumusta saa, voit hakea luvan myyntiin käräjäoikeudelta.

Äänestä

niin luvan käräjäoikeudelta? tarkoittaako se pesänjakoa? ja kustantaa e?
asianajani sanoi,että "vastapuoli ei isuostu 0 paperiin kirjoittamaan nimeään"
velkaa on edelleen minun nimissäni enemmän,kuin talonarvo ostettaessa ja ositushetkellä.
itse olen miettinyt,jotta hoitakoonsa perilliset tulevan osituksen,koska miehellä on velkaa enemmän,kuin osuus talosta. siis jos he ottavat perinnön vastaan,niin eikös velat siirry myös heille?
toinen vaihtoehto olisi kuulemma tarjota summaa x ex.miehelle,mutta periaatteessa en maksa hänelle euroakaan, jos tarjoan tuhat,niin hän vaatii kaksituhatta. ihan kiusantekoa kokojuttu.
jos tiedät lakipykälistä,niin olisiko mahdollista vaatia ex. mieheltä korvauksia talon ylläpidosta tai onko hänellä oikeus vaatia osuutta vuokratuloista?

Äänestä

Oletin vastatessani, että jos lainat ovat sinun nimissäsi, myös lainalla hankittu omaisuus on sinun nimissäsi. Tällöin olet yksin myyjänä, mutta yhteisen kodin myymiseen tarvitaan joko puolison tai käräjäoikeuden lupa. Ositus on asia erikseen ja se pitää toimittaa ennemmin tai myöhemmin. Jos ositus on toimittamatta kuollessasi, ex-puolisosi on kuolinpesäsi osakas ja osallistuu sen hallintoon.

Jos siis talo on yksin sinun nimissäsi, yritä saada puolison suostumus. Jollei hän sitä anna, voit saada myyntiluvan käräjäoikeudelta. Hinnoista en valitettavasti tiedä, selvinnee soittamalla käräjäoikeuteen.

Jos taas lainhuuto on teidän molempien nimissä, olette molemmat omistajia ja molemmat tietysti myös myyjiä. Kauppahintakin kuuluu tietysti molemmille, mutta velkoja ottaa toki omansa ensin, jos kiinteistö on lainan vakuutena.

Äänestä

juu,niinpä onkin :) sitten,kun pankki ottaa omansa jaan mielelläni loput,eli 0e ex.än kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sinisilmäinen ex kirjoitti:

lyhyesti kerrottuna. ostimme ex. mieheni kanssa talon,jonka lainat ovat sattuneestasyystä minun nimissäni. meillä ei ollut avioehtoa,koska ajattelin,että jos yhdessä maksamme taloa,niin tottakai hänelle kuuluu puolet. avioliitto päättyi kuitenkin miehen väkivaltaisuuden takia eroon. osituspaperit on tehty kahdella asian-ajajalla ja niistä selviää,ettei kummankaan tarvitse maksaa toiselle osinkoa. ex. mies on kuitenkin ilmoittanut,että hän ei 0 paperiin kirjoita nimeä.
nyt 4v myöhemmin haluaisin laittaa talon myyntiin,mutta siihen ei saa lainhuudatusta,koska ositusta ei ole. lainaa on edelleen enemmän,kuin asunnon arvo. pitääkö siihen lisätä vielä pesänjakajankulut,että saan osituksen päätökseen?
maksaisin siis kiusanteosta n. 6000e ja vieläkin jäisi asuntovelkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu