Rahamarkkinavero luodaan – 11 maata tukee

shortig paradise

Varsinainen verotuksen viisauden kukkanen tuo 'rahamarkkinavero' jolla ei kajota ongelmien ytimeen lainkaan ja jolla koetetaan saada raahaa kassaan, joka kärsii ongelmista huonon / holtittiomasti ja raskaasti yli järkevyyden velkavivutetun taloudenhoidon vuoksi.

Toisekseen jo vero itsessään on epäjohdonmukainen, sillä veroa peritään 0,1 prosenttia osake- ja bondikaupoista ja 0,01 prosentin veroa johdannaiskaupoista, eli johdannaisilla spekuloijille ojennetaan lahja ja samalla itse osakkeella kaupaa käyvää rangaistaan kymmenkertaisesti edelliseen verrattuna.

Mikäli arvopaperimarkkinoita olisi todella haluttu saada terveemmiksi, niin olisi pitänyt tarttua robottikauppaan ( joka edustaa nykyisin noin 40% vaihdosta ), sekä kieltää lyhyeksimyynti kokonaan.

"Näin EU syöttää lisää lumelääkettä velkakriisiin"

"Komission rahoitusmarkkinavero on kuin velkakriisin oireiden peittelyyn tarkoitettua lumelääkettä, joka jättää itse taudin ja sen varsinaiset syyt kokonaan hoitamatta."

- http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2012/10/10/nain-eu-syottaa-lisaa-lumelaaketta-velkakriisiin/201239474/170

"Rahamarkkinavero luodaan – 11 maata tukee"

- http://www.taloussanomat.fi/porssi/2012/10/09/rahamarkkinavero-luodaan-11-maata-tukee/201239514/170?offset=0#commentsHere

6

200

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • shortig paradise

      Pieni lisäys. Varsin erikoinen ja epämääräinen väännös tuo suomenkielinen versio verosta jossa on kyse kaupankäyntiverosta ' transaction tax' arvopapriakupassa.

    • Kiinnostavaa seurata, miten Suomen hallitus suhtautuisi tilanteeseen, sikäli mikäli 11 eurorahamaata tai niistä edes 9 maata onnistuisi kyhäämään ehdotuksen "transaction tax"-verosta. Kykenisivätkö sosialidemokraatit, vasemmistoliitto ja vihreät enemmistöllään ajamaan veron läpi myös meillä Suomessa? Veisikö kaikkeen Brysselistä ja Frankfurt a/M:sta tulevaan myöntyväinen Kokoomus Suomen mukaan kyseiseen uuteen veroon, jonka tuotto hukkuisi EU-Moolokin pohjattomaan kitaan? Vai olisiko Kataisella kanttia hajottaa oma hallituksensa? Tähän saakkahan v:n 2011 Juhannuksen aluspäivistä lähtien nimen omaan Katainen on kynsin hampain ja kouristuksenomaisesti kaksin käsin pitänyt kiinni pääministerin tuolista ja asemastaan, minkä hän sai, kun Kokoomus niukin naukin jäi suurimmaksi puolueeksi vaalien kutistumiskilpailussa.

      • shortig paradise

        Kaikkein keskeisin ja oleellisin ongelma koko transactioverossa on se, ettei se lainkaan pure itse ongelman ytimeen, vaan joidenkin taloustieteilijöiden mielestä saattaa jopa olla seurauksiltaan jopa haitallisempi kuin hyödyllinen. Lisäksi sen kohteeksi joutuvat instituutionaaliset voivat siirtää ko. toimintansa maahan jossa veroa ei tarvitse maksaa.

        Asioita tulisi katsoa globaalisti, eikä vain jonkin maan tai jonkin suhteellisen suppean ajan vallassaolijoiden perspektiivistä ja tämä täysin riippumatta mistä puolueista on kyse, yli puoluerajojen ja pienen nurkkakuntapolitiikan. Ratkaisuja tulisi toteutaa globaalilla tasolla kansainvälisesti.

        Ensinnäkin pitäisi eriyttää kansantalouksien peruspankkitoiminta, yksityisen ja yrityssektorin rahoitus, sijotuspankkitoiminnasta, sekä tiukan paikan tullen jättää suurella riskillä spekuloivat "investointipankit" nuolemaan itse haavansa.

        Toiseksi tulin lyhyeksimyynti kokonaan kieltää jolla olisi markkinoita merkittävästi tervehdytävä vaikutus.

        Lisäksi algoritminen ohjelmoitu robottikauppa edustaa markkinoista riippuen noin 40% vaihdosta ja joidenkin lähteiden mukaan paikoin jopa 80% kaupoista. Siihenkin toimintaan tulisi saada jotkin yteiset perussäännöt. Sillä ei ole mitään tekemistä fundamentaalisen talouden ja sijoittamisen kanssa.

        Mr Euro: ”Hyvä idea, mutta toteutus ontui”

        "Jos asiat olisi toteutettu niin kuin minä ehdotin, eurosotkulta oltaisiin vältytty, sanoo ranskalainen europolitiikan veteraani ja yksi yhteisvaluutta euron isistä, Jacques Delors."

        - http://www.kauppalehti.fi/etusivu/mr euro hyva idea, mutta toteutus ontui/201112106639

        "Euroalue ei voi olla puoliksi orja ja puoliksi vapaa"

        - http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2012/06/06/euroalue-ei-voi-olla-puoliksi-orja-ja-puoliksi-vapaa/201230927/12

        -


    • shortig paradise

      EU:n ja kansainvälisten rahamarkkinoiden säännöstelijöiden tulisi puuttua lyhyeksimyyntin ja hedgefoudien toimintaan, jotka manipuloivat ja vääristävät markkinoita.

      Vaikkapa Nokian kaltaiset ja terveemmässäkin tilanteessa olevat yritykset ovat systemaattisesti massiivisen lyhyeksmyynnin hyökkäyksen kohteita jolla kurssia saadaan manipuloitua suurilla volyymeilla. Massiivisella lyhyeksi myynnillä voidaan horjuttaa itse asiassa minkä tahansa yrityksen pörssiarvoa, terveidenkin yrityksien.

      Yksi tärkeä säännöstelyn kohde tulisi olla perusraakaineet, ruokatrvikkeet, vilja jne. joilla keinottelu tulisi kokonaan estää globaalilla tasolla ja aivan erityisesti mailman ruoka-aitan raaka-aineilla, jotka tulisi saada kokonaan kaiken spekuloivan toiminnan ulottumatomiin.

      HFT-robottikaupan rajoittaminen ja säännöstely on vain osa kokonaisuutta.

      "Euroopan unioni suunnittelee huippunopean HFT-pörssikaupan rajoittamista. Suunnitelmat etenivät tänään perjantaina."

      - http://www.taloussanomat.fi/porssi/2012/10/26/superkello-saapuu-kurittamaan-porssirobotteja/201240784/170

      • Lukutaidoton proffa

        Valitettavasti nämä "sääntelijät" ovat juuri samoja poliittisia päättäjiä, jotka ovat ajaneet valtiontaloudet kauttaaltaan kuilun partaalle. Tällaisesta sääntelystä ei ole odotettavissa mitään hyvää.


      • shortig paradise
        Lukutaidoton proffa kirjoitti:

        Valitettavasti nämä "sääntelijät" ovat juuri samoja poliittisia päättäjiä, jotka ovat ajaneet valtiontaloudet kauttaaltaan kuilun partaalle. Tällaisesta sääntelystä ei ole odotettavissa mitään hyvää.

        >> Valitettavasti nämä "sääntelijät" ovat juuri samoja poliittisia päättäjiä, jotka ovat ajaneet valtiontaloudet kauttaaltaan kuilun partaalle.

        Millä logiikalla sidot yhteen 'sijoituspankkien' je hegefoundien suurella voilyymilla harrastama spekuloinnin, HFT-robottikaupan, lyhyeksi myynnin, sekä kansantaloudet kohtuuttoman velkatakkan alle saattaneet eri aikakausien hallitsijat?

        >> Tällaisesta sääntelystä ei ole odotettavissa mitään hyvää.

        Kuulisin mielelläni hieman seikkaperäisemmin argumetoitisi miksi edellä manittua pankki-talous-finassikeinottelijoiden villin lännen toimintaan ei tulisi globaalilla tasolla puuttua ja sallia se edelleen?

        Miksi korkealla riskillä spekuloiville "investointipankeille" tuli edelleen antaa vapaa pelikenttä ja sitten maksattaa kolossaaliset taloudelliset tuhot veronmaksajilla?

        Nämä samaiset ahot spekuloivat myös valtioden lainoilla, perusraaka-aineilla ja ihmiskunnan perustarpeilla, eli maailman "vilja-aitalla" saaden niiden hinnat keinotekoisesti vaihtelemaan radikalisti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      181
      1238
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      654
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      566
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      305
      566
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      539
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      520
    Aihe