Hyvä päätös illalle...

Saunassa on ihanaa

Olin juhlinut poikaystäväni ja muiden ystävieni kanssa iltaa kotona. Ilta venyi venymistään aamu kolmeen asti. Muiden väsyttyä ja lähdettyä kotiin, jäin kahden poikaystäväni Noelin kanssa. Molemmat olimme ottaneet sinä iltana muutaman, oikeastaan vähän enemmänkin. Musiikki jatkaa soittoaan spotify:n kautta. Noel istuu tuolilla ja nautiskelee kaljastaan. Kävelen viettelevästi häntä kohti, ja istun hänen syliinsä. Suutelimme pitkään ja useasti. Jossain vaiheessa Noel pysäyttää suutelun ja käskee minua vaihtamaan johonkin pieneen mekkoon päälleni.

Tein työtä käskettynä ja vaihdoin vihreän, vartaloa myötäilevän, lyhyen kesämekkoni päälle. Kävelen olohuoneeseen hiukset auki ja suuri hymy huulillani. Noel söi minua silm,illään kuin kermakakkua. Silmät kävivät kasvoissa, kaulallani, terhakkailla rinnoillani, venusmaisessa vyötärön- ja lantionkaaressa että pitkissä säärissäni. Hän rakasti näkemäänsä ja sen huomasin pullottavista housuista. /*Pidän siitä itse henkilökohtaisesti kun minua katsotaan sillä mielellä, koska tiedän olevani kiihottava. Tosin haluan kiihottaa vielä lisää, kiusoittelemalla asusteilla ja hyvin huomaavilla eleillä*/

Siinä minut tarkastettuaan ja hyväksyttyään minun pienoisen mekkoni hän veti minut takaisin syliinsä ja katsoi silmiin. Palava halu kaikui Noelin silmissä. Se hehkui kasvoillenikin niin, että poskeni alkoivat helottamaan. Sitten painoimme huulemme yhteen ja tunsin kuinka oma vereni alkoi ryöppyö mirrini huuliin. Noelin kädet vaeltivat vartalollani musiikin tahdissa. Sitten minä pysäytin hetkeksi ja ehdotin saunan päälle laittamista. Sehän sopi mainosti. Laitoin saunan päälle ja jäimme pukutilaan odottaman sen lämpeämistä. Noel tuli lähelleni ja avas niskassa olevan rusettini ja hivutti toisella kädellä selässäni olevaa vetoketjua. Hän laskeutui polvilleen eteeni ja veti mekkoni pois päältä, hellästi ja hyvin varovasti.. Siinä samalla hän hiveli sileitä sääriäni... Aloin mumista jotain pientä, että tuntuupa hyvältä...

"Teeppä pieni kävely näyttö mulle..." Olin tässä vaiheessa alusvaatteillani. Kävelin käytävää pitkin, keikuttaen lantiotani, jotta peppuni näyttäisi oikein herkulliselta ja hyvältä. . "Oih...." Taitaa tykkää näkemästään, mietin. Palasin takaisin hänen luokseen ja seuraava siirto olikin ihana! Noel nostaa minut pukuhuoneen pöydälle ja nojautuu minua päin niin että hänen vatsansa koskee minun mirriäni. "Sä oot niin kaunis...." Kiedon käteni hänen ympärilleen ja vedän lähelleni. Pitkään ja hartaasti hapuilen hänen paitaansa pois, jotta pääsisin hivelemään Noelin ihania selkälihaksia. Hän avaa liivini ja ottaa ne päältäni. Kovettuneet nännini nöpöttävät hänen silmien korkeudella ja ahnaasti niitä katselee. Ei kauaankaan kun hän painaa huulensa rintoihini ja nuolee nännejäni.. "Tuntuu hyvältä, älä lopeta..." Siinä hetken hän minua hyväilee pehmeillä huulillaan, kielellään ja nostaa minut takaisin pois pöydältä. Sauna oli valmis.

Suihkussa peseydyimme puhtaiksi, päästä varpaisiin. Saunassa istuimme vierekkäin, käteni Noelin haarjoen välissä, kovettunut varsi kädessäni. "Jos tehtaisiin nyt niin että asetut lauteille niin, että saan maistaa sua..." /*En tietenkään tuollaisessa tilaanteessa väitä vastaan, vaikka haluaisin itsekki tehdä jotain..*/ Asetuin lauteiden reunalle ja hän levitti jalkani eteensä ja painautu kiinni... Oli niin lämmin ilma että suu melkeinpä tuntu kylmältä... Huolellisesti Noel nuoli minua huulilta ja työnsi kielensä minun sisälleni.. "Mmmmhh aah..."

Ei mennyt kauaan niin minä tulin ja tukistin Noelia hiuksista. Hän piti siitä, koska tunsin kovan puristuksen lantiossani.

Nousin ylös lauteelta ja otin Noelia kädestä kiinni. Menimme suihkun puolelle ja polvistuin hänen eteensä. Otin koko mitaltani varren suuhuni, oikein kiima nesteet valuivat leukaani pitkin.. "Sä oot niin hyvä tässä.. mmmhhh oih..." Edestakas liikkeellä kasvatin varren mittaa siinä touhussa ainakin 3cm!!


Noel otti minua leuasta kiinni, nosti ylös, lantiosta käänsi minut toisin päin. Hän painoi selkääni alemmas ja kumarruin.. Tunsin kuinka sykkivän tulikuuma varsi työntyi sisälleni.. ei siinä voinut olla huokailematta. Niin suureksi kuin olikin paisunut, sitä paremmalta se vain tuntui.

Saunan ovi oli lasia joten menimme sen eteen ja katselimme kuinka Noel otti minua takaan päin. Ei voi muuta sanoa, etää, JUMAKAUTA! Näyttää Niin seksikkäältä että oksat pois! Tahti vain kiihtyi ja niin minukin ähkimiseni.. "Kovempaa...kovempaa..." Vaihtu kiihtyi niin ettei Noel voinut enään pidätellä.. "Mä tulen...NYT..." Kova purkaus sisällä pisti vartaloni ihan sekaisin.. tärisin ja hengitin raskaasti..

Homman jälkeen menimme suihkuun ja siistimme toisemme..
Seuraavana aamuna heräsinkin siihen että joku on peittoni alla maistelemassa minua.... mmm

3

9397

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aika hätäisesti kirjoitettu ja juuri ne tapahtumakohdat kuin zipattuina! :/

    • biggy232

      mitä jos tyttö haluaa ratsastaa mukava iso muna, asun yksin ja täällä on kosketuksissa [email protected]
      what if any girl want to ride a nice cock , i live alone and here is the contact [email protected]

      • 15v haluaa naista

        Missäs päin asustelet? Biggy232?

        Where do you live biggy232?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1632
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      842
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      618
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      131
      594
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      68
      536
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    Aihe