Olen 18v tyttö, jolla ei oo nyt kaikki ihan hyvin. Kaikki on alkanut masentamaan ja pelottamaan jotenkin, mä oon niin alistuvainen luonteeltani ja mulla on järkyttävät ulkonäköpaineet. Halusin vaan purkaa nyt jotain anonyymisti.
Paljon olen kuullut että olen kaunis mutta mulla on atooppinen ekseema jonka kanssa taistelen joka päivä. Se on hyvin kivulias sairaus joka kuivattaa mun ihoa, mikä johtaa kutinaan ja ihon verille raapimiseen. Häpeän itseäni. En ole ylipainoinen mutta stressaan että tulen olemaan, en yle tyytyväinen itseeni. Ahdistaa.
Mulla on ns. kaukosuhde 19v. hollantilaisen pojan kanssa. Olen nyt kolmatta kertaa Hollannissa, vielä pari viikkoa ennenkuin pitää mennä takaisin Suomeen.. Mä en nää Suomessa enää mitään, kaikki on niin tylyä, ahdistavaa, kylmää.
Mä oon ihan vannoutunu tälle hollantilaiselle poikaystävälleni, en empisi hetkeäkään jos pyytäisi kihloihin joskus. Vaikka tiedän ettei sitä tapahdu vuosiin jos koskaan. Poika sanoo joka päivä miten rakastaa mua ja kertoo miten asiat on, kaikki on täydellistä, paitsi kun olen suomessa ilman sitä. Mua ahdistaa että koska oon sen eka pitkäkestoinen suhde sen kiinnostus lopahtaa kun ei nähdä hetkeen ja stressaan kauheesti sitä. Varsinkin kun poika kertoo että hetken aika erossa tekee hyvää.
Taistelen itseni kanssa joka päivä. En uskalla ilmaista itseäni, en ole tarpeeksi rohkea. En näytä hyvältä, en jaksa olla kiinnostunut kaikista asioista mistä pitäisi olla. Alkaa olla neuvoton olo.
Avauduin tämän vuoden puolella äidilleni ensimmäistä kertaa ikinä ja se varas mulle ajan psykiatrille, mutta peruin sen koska en nää pointtia kertoa kaikkea läpi mikä satuttaa tuntemattomalle ihmiselle. Täällä se on helppoa, en tule koskaan näkemään ketään ihmistä tällä palstalla. Mutta olen hyvin herkkä, ja neuvoton.
Terveisin tyttö kadoksissa 18v..
Paljon olen kuullut että olen kaunis mutta mulla on atooppinen ekseema jonka kanssa taistelen joka päivä. Se on hyvin kivulias sairaus joka kuivattaa mun ihoa, mikä johtaa kutinaan ja ihon verille raapimiseen. Häpeän itseäni. En ole ylipainoinen mutta stressaan että tulen olemaan, en yle tyytyväinen itseeni. Ahdistaa.
Mulla on ns. kaukosuhde 19v. hollantilaisen pojan kanssa. Olen nyt kolmatta kertaa Hollannissa, vielä pari viikkoa ennenkuin pitää mennä takaisin Suomeen.. Mä en nää Suomessa enää mitään, kaikki on niin tylyä, ahdistavaa, kylmää.
Mä oon ihan vannoutunu tälle hollantilaiselle poikaystävälleni, en empisi hetkeäkään jos pyytäisi kihloihin joskus. Vaikka tiedän ettei sitä tapahdu vuosiin jos koskaan. Poika sanoo joka päivä miten rakastaa mua ja kertoo miten asiat on, kaikki on täydellistä, paitsi kun olen suomessa ilman sitä. Mua ahdistaa että koska oon sen eka pitkäkestoinen suhde sen kiinnostus lopahtaa kun ei nähdä hetkeen ja stressaan kauheesti sitä. Varsinkin kun poika kertoo että hetken aika erossa tekee hyvää.
Taistelen itseni kanssa joka päivä. En uskalla ilmaista itseäni, en ole tarpeeksi rohkea. En näytä hyvältä, en jaksa olla kiinnostunut kaikista asioista mistä pitäisi olla. Alkaa olla neuvoton olo.
Avauduin tämän vuoden puolella äidilleni ensimmäistä kertaa ikinä ja se varas mulle ajan psykiatrille, mutta peruin sen koska en nää pointtia kertoa kaikkea läpi mikä satuttaa tuntemattomalle ihmiselle. Täällä se on helppoa, en tule koskaan näkemään ketään ihmistä tällä palstalla. Mutta olen hyvin herkkä, ja neuvoton.
Terveisin tyttö kadoksissa 18v..
Vastaukset 2
Vanhimmat
aattelet vaan että haters gonna hate! jos sulla on joku ihosairaus ni pfft, vitut siitä :D nauti elämästä, what makes you beautiful, is a smile (:
mun kaverilla on sama tauti, eikä se sitä mitenkään rumenna... tsemppiä!