paluumuuttajille

ent. paluumuuttaja

Itsekin paluumuuttaja, Italiasta, aikaa on jo paluusta, yli kymmenisen vuotta.
Aika erikoista kun kukan ei mainiste mistä maasta palaa, voisi sitten kirjoitella ja vastailla (jos osaamme) minkälaisia kulttuurieroja on kun ollut vuosia poissa ja muutenkin mielenkiintoista tietää eri maista joista palataan.
Uteliaisuuteni ei johdu siitä että haluaisin jotenkin morkata maita joista muutetaan vaan kohdata erilaisia kulttuurien välisiä eroja.

Tervetuoloa kaikki suomeen.

Itselläni kesti n. 3 sisäänajo suomeen, mutta nykyään olen hyvintyytyväinen .

23

774

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fgdfgdfgdsfg

      Australiasta tulen minä. Nyt puoli vuotta koto-Suomessa. Kävin juuri äsken kylässä ja juttelin kumppanini sukulaisten kanssa. Ei heitä kiinnostanut Australia ollenkaan, eikä minulla ollut mitään taretta puhua Australiasta. Jos joskus tulee joku asia, jonka he haluavat tietää, he varmaan kysyvät minulta. Koko maa vaan on niin kovin kaukainen. Minullekin. Olen kotona. Suomi on SUomi. Australian aika on jäänyt taakse.

      Kysy vaan, jos haluat tietää jotain erityistä ja vastaan, jos osaan. Siellä on nyt kevät kauneimmillaan. Jakarandat kukkivat, kesä lähestyy.

      • koala blues

        Missä päin Aussilandiaa asuit? Kaukanko asuit siellä?


      • fgdfgdfgdsfg
        koala blues kirjoitti:

        Missä päin Aussilandiaa asuit? Kaukanko asuit siellä?

        Brisbanessa. Kolmattakymmentä vuotta.


      • koala blues
        fgdfgdfgdsfg kirjoitti:

        Brisbanessa. Kolmattakymmentä vuotta.

        Missä päin Brisbanea asuit? Asuin 70'luvulla Annerleyssä jonkin aikaa ym QLD, ACT, NSW jne.
        Suomeen on aluksi vaikea sopeutua koska täällä koko ikänsä asuneista monet ovat itsekeskeisiä ja sulkeutuneita alemmuuskomplekseineen ym. ongelmineen. Kaikkeen tottuu aikanaan.


      • dfgfdgdsgdg
        koala blues kirjoitti:

        Missä päin Brisbanea asuit? Asuin 70'luvulla Annerleyssä jonkin aikaa ym QLD, ACT, NSW jne.
        Suomeen on aluksi vaikea sopeutua koska täällä koko ikänsä asuneista monet ovat itsekeskeisiä ja sulkeutuneita alemmuuskomplekseineen ym. ongelmineen. Kaikkeen tottuu aikanaan.

        Minä en ole ollut paljon tekemisissä kompelksisten ihmisten kanssa. Eniten kauhistuttaa maan byrokraattisuuden lisääntyminen ja tämä virkamiesdiktatuuri. Täällä on kauheaa olla köyhä. Ja en nyt sitten vertaa Afganistaniin enkä Zimbabween, vaan siihen, mikä Suomi voisi olla, ja vaikka AUstraliaan. Kyllähän sielläkin oikeisto myi yhteistä omaisuutta ja poisti tai supisti julkisia palveluja, kuten täälläkin äärioikeisto on tehnyt. Australiassakin myös vasemmisto on melkein samasta muotista tehty, ja heillä on nyt se selkäänpuukottajapäämies, suurella äänimäärällä pääministeriksi valitun Ruddin kumottuaan, tuosta noin vain, puolueen päätöksellä. Sielläkään ei ole noussut kansan johtajaa, joka ajattelisi kansan parasta, eikä puoluetta, jolla olisi sellaiset tavoitteet. Poliitikoille kansa on vain keino saada itsensä manipuloitua valtaan ja sitten he pitävät huolta omasta urastaan ja lypsävät itselleen ja kavereilleen, minkä voivat.

        Nyt on hyvää siellä köyhän kannalta ainakin se, että tulot ovat verottomia 14000 dollatiin asti ja julkinen sairaanhoito on kokonaan verovaroin maksettua.


    • ffsg fgfdsgdfgs

      Millaisia kulttuurieroja sinä olet havainnut Italian ja Suomen välillä? Onko sosiaalisuus se silmiinpistävin? Minusta suomalaiset puhuvat nyt vapaammin kuin vielä joku aika sitten. Oletko sinä huomannut sellaista?

      Millaista on vuokrata asunto Italiassa? Entä terveydenhoito - hyvää, kallista, pitkät jonot? Koulut? Byrokratia yhtä pahaa kuin meillä vai vielä kauheampaa?

      • 10 v it

        Italian byrokatia on kamalampaa kuin suomessa. Italiassa perhe on kaikki kaikessa, sukulaiset auttavat toinen toistaan. (poikkeuksiakin on , ). itse asuin toscanassa joten itselläni kokemuksia vain sieltä. nykyään suomalaiset ovat vapaamia, vai johtuneeko siitä että olen itse vapaampi.
        vuokrat on vähän halvempia kuin suomessa. itse koin terveydenhoi
        don hyväksi. jo silloin siihen aikaan jouduin sairaalaan vatsakipujen ja toisen kerran ihottuman vuoksi. paikallissairaala oli kamala fyysisesti mutta hoito hyvää. kaikki tutkittiin pikavauhtia ja yliopistosairaala firenzessä mahtava. lääkkeet halvempia kuin suomessa. ns. terveyskeskuslääkäille sai kyllä jonottaa monta tuntia. kaikin puolin mukava maa, tietty kieli täytyy osata jotta pääsee yhteiskuntaan mukaan. kannattaa käydä tutustumassa lomilla , niin saa jonkinlaisen käsityksen, ei tosin aurinkopaikoissa ts. turistirysissä.101


    • travelbag

      Muuttanut pois Kreikasta noin 30 vuoden asumisen jalkeen, nyt Suomessa 3 vuotta ja tervalta maistuu, en pysty sopeutumaan tahan karuun maahan, jossa ihmiset ovat sulkeutuneita ja tylyja.
      Ehka juuri tama sosiaalinen kanssakayminen on vaikeinta, joskus en ymmarra edes mita he sanovat, kun puhuvat niin kierrellen kaarrellen, mihinkaan ei tunnut saavan yksinkertaista suoraa vastausta. Ihmiset on tosi kateellisia, jos joku voi matkustaa tai asua ulkomailla, sen olen huomannut. Ystavat tai perhe ei ole kiinnostuneita sinun elamastasi, eika valmiita auttamaan jos apua tarvitset, taman olen karvaasti kokenut jo monta kertaa, vaikka he VOISIVAT auttaa jostain syysta keksivat tekosyita.

      Vain sellainen joka on kokenut muun maan kulttuuria voi ymmartaa paluumuuttajaa. Nyt olen yrittanyt pysya positiivisena, eli sulkea silmani ja hautautua Metro lehden taakse junassa ettei tarvitse katsella happamia naamoja ja humalaisia sylkemassa.

      • hrtrthrhrt

        Kylläpäs olet negatiivinen. Varmasti osittain myös se estää sinua olemasta onnellinen Suomessa. Niin kauan kuin ajattelet ihmisistä noin kielteisesti, heille tulee myös sinusta kielteisiä viboja. Jos taas aidosti nautit ihmisten seurasta, todennäköisesti hekin nauttivat sinun seurastasi. :)


    • Spitting Image

      Sylkeminen... järkyttävä tapa. Vieläkin kuvottaa muistot räkää täynnä olevista kauppojen edustoista. Miksi tuota tapaa ei ole saatu kitkettyä pois?

      • fgdfgdgsdgf

        Ilmaston takia nenät vuotavat koko ajan. Sitä edesauttaa myös huono ruokavalio (minulta ainakin limaneritys lakkasi, kun söin vain luomuvihanneksia). Jos ei ole muistanut ottaa tarpeeksi nästyykkejä taskuun, jonnekin se räkäklöntti on pistettävä - mieluummin kadulle kuin nielaista.

        Iljettäväähän se kyllä on. Teen sen yleensä vain silloin, kun kukaan ei näe.


    • ex-ateenalainen

      Kaikki on kiinni kotikasvatuksesta, nain on.
      Ero esim Kreikan kulttuurissa ja Suomen on etta siella perhe aina vetaa yhta, on auttamassa aina, taalla tuijotetaan omaan napaan. Tama on muidenkin suomalaisten jotka ulkomailla asuvat, havainto, ei yksistaan minun.
      Etela Euroopassa ihmiset on jotenkin "hiottu" enemman kuin Suomessa, supermarketeissa saa tosi tylya kohtelua muilta asiakkailta,
      Tietysti maassa maan tavalla, nyt olen etsimalla etsinyt kaikkia hyvia puolia joita suomessa saan nauttia ja loytyyhan niita jos hakee, esim saan hienoa terveyshoitoa joka tosikallista Helsingissa.
      Ehka tama tekninen puoli on mennyt liiallisuuten, kaikki muka toimii sekunnin mukaan, vaan todellisuudessa on kadotettu inhimillisyys.

    • dsfsdfsdafas

      ä = alt132
      ö = alt148

      Paitsi, jos kotikasvatus ei ole sallinut huomaavaisuutta.

    • ex-ateenalainen

      No olikos se nyt teille ongelma lukea tekstiani, kun nain kirjoittaa nopeammin lapparille, ei muuta kommentia ole vain ?

      • vmmhgjmjhkm

        Siitä vaan katoaa se inhimillisyys; lieneekö sitä suomalaisuuttasi? ;)


      • piikittelyä
        vmmhgjmjhkm kirjoitti:

        Siitä vaan katoaa se inhimillisyys; lieneekö sitä suomalaisuuttasi? ;)

        hohoijaa


    • totuus esiin

      Mika teita kaikkia vaivaa, todella ?
      Siis maailma on kiinni siita onko jollain nappaimistossa suomen kielen aakkoset vai yleiset latinalaiset aakkoset !!!

      Kylla meita valittajia on monenlaisia.
      Ja jos totuuden kertoo talla palstalla, heti leimataan negatiiviseksi.

      • Eri maiden kirjoitusjärjestelmät ovat jokaisen helposti saatavilla. Ne löytyvät Control Panelista osastosta Time, language and Region. Kun asennus on tehty, vaihto eri kieleen tapahtuu painamalla yhtä aikaa altia ja shiftiä. Eri kielisiä näppäimistöjä voi netistä vaikka tulostaa muistin tueksi, esim. sivustolta http://www.branah.com/finnish.


      • onnellinen palaaja
        masseur kirjoitti:

        Eri maiden kirjoitusjärjestelmät ovat jokaisen helposti saatavilla. Ne löytyvät Control Panelista osastosta Time, language and Region. Kun asennus on tehty, vaihto eri kieleen tapahtuu painamalla yhtä aikaa altia ja shiftiä. Eri kielisiä näppäimistöjä voi netistä vaikka tulostaa muistin tueksi, esim. sivustolta http://www.branah.com/finnish.

        Se on vissiin niin hienoa, kun kirjoittaa ilman suomelle tyypillisiä vokaaleja. Näin joka kerta ku n kirjoittaa jotakin, tulee sekin ilmi, että "ollaan sitä oltu ulkomailla, oikein asumassa".

        Olen itsekin asunut ulkomailla pitkään, vaan näppäimistö toimii ihan miten sen itse asentaa.

        Ja tarkennus : Puhun täällä Suomessa mielelläni ulkomaankokemuksistani toisten suomalaisten ja miksei ulkomaalaistenkin kanssa. Kukaan ei ole ole osoittanut ärtymystä tai vihamielisyyttä sen takia.


    • jammu61

      uusimpia paluumuuttajia lienee tämä punasaarela vai miten se olikaan=D

    • Sisiliansuomalalinen

      Olen harkitsemassa paluuta Suomeen 12 Sisiliassa vietetyn vuoden jälkeen. Sinä aikana en ole käynyt Suomessa kertakaan.
      Olen toki seurannut tarkoin Suomen tapahtumia päivittäin ja tapaa suomalaisia lomalaisia useinkin. Silti vähän mietityttää....

      • Kelläonni

        Suomen pimeä, sateinen ja kylmä talvikausi on kaikkein pahin vihollinen ikäihmiselle! Kesä taas parasta itikoineen :) Kansa omituinen - aina kyselemässä mitä muut meistä ajattelevat! Ei ole omaa mielipidettä - eikä varsinkaan perusteltuja mielipiteitä. Ennenvanhaan oli juurevia persoonia, joita ei toisten mielipiteet heilutelleet. Kari Suomalainen taisi olla niitä viimeisiä "mohikaaneja"?


      • Roomatar

        Hei vaan, sinä joka olet Sisiliansuomalainen, itse noin saman ajan Roomassa asuneena, ja mahdollista paluumuuttoa miettivänä, olisinkin utelias kuulemaan onko mietintä tuonut vielä tuloksia. Itse lähtisin perheen kera, mutta mies ei puhu suomea, se mietityttää kyllä, ja myös muuton kustannukset, byrokratiat Suomessa (Suomessa kun tunnutaan noudattavan kaikkia lakeja ja säännöksiä niin pilkulleen. esim auton mukana tuominen tuskin onnistuisi kuten Italiassa että kaikki ajavat alkuperäisellä ostomaan rekisterikilvellä eikä kukaan kysy tai puutu miksei niitä ole vaihdettu italialaisiin), verotukset, palkan riittäminen elämiseen yms. Toistaiseksi olen Suomessa käydessä tavannut vain mukavia ihmisiä, kaupoissa kaduilla jne, mutta kyllä se humalaisten määrä hieman arveluttaa. Oli aikoinaan yksi syy miksi halusin pois, kaikki tuntuivat aina vaan juovan. Ehkä vapaa-aikaa jäisi helpommin kuin Roomassa jossa se menee liikenneruuhkassa ja töissä. Lapsilla ehkä olisi helpompaa, suomalainen koulujärjestelmä tuntuu antavan vapaa-aikaa enemmän kuin Italialainen. Varmaan paljon tietenkin arjessa, kun sen on saanut rullaamaan, riippuisi omasta asenteesta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      60
      2047
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      166
      1698
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1408
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      243
      1379
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      233
      1321
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1185
    7. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      81
      1156
    8. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    9. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      348
      1097
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      318
      1086
    Aihe