Omatoimimatka Shanghaihin.

SL

Olemme lukeneet mitä täällä on kirjoitettu - kiitos, mutta ei liene kukaan kysynyt, pääseekö Shanghain kentältä (Pudong?) esim. junalla lähemmäksi keskustaa?
Näin, että busseja oli, mutta on tietenkin osattava valita oikea bussi, sekä osattava jäädä oikealla kohtaa pois.
Ehkä loppumatkan hotelliin uskaltaa turvautua taksiin.
Olin myös katsovinani, että metroasemien nimet ovat länsimaisin kirjaimin.
Onko mitään 24h-lippua julkisiin liikennenvälineisiin, vai onko niin edullista, ettei maksa vaivaa.

11

584

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SL

      Kiitos hienosta vinkistä happy_buddha, mahdammeko uskaltaa edes kokeilla, voi vauhdissa lähteä kirjoittajan viimeisetkin hiukset päästä.
      Ei ole meikäläisittäin edes kallis tuo m/p lippu, n. € 6,- laskeskelin, mutta kallis
      paikallisille.
      Longyang Road lienee pääteasema keskustan päässä, josta voinee
      vaihtaa muuhun kulkuvälineeseen.
      Vähän vielä arvelluttaa hotelliin löytäminen ensimmäisellä kerralla ellei sitten jostain saa kiinankielistä vastinetta nimelle ja osoitteelle.
      Tokiossa löysimme pielellä pähkäilyllä Naritasta junalla ja metrolla hotellin eteen!

      • pööööö

        Kannattaa olla varovainen Maglev aseman taksien kanssa, 3 kerralla 5:stä mittarin kilometrit juoksi miten kuski halusi. Taksi keskustaan lentokentältä maksaa n. 150rmb ja lentokentältä lähteneistä takseista ei yksikään ole minua ainakaan yrittänyt huijata. Metro kentältä tulee suoraan keskustaan, joten sitäkin kannattaa harkita. Istumaan pääsee helposti kun lentokenttä on päätepysäkki, mutta metron vaihtoja ei keskustassa kannata alkaa yrittämään.

    • SL

      Kiitos nimim. pööööö, mutta tarkoittanet vaihtoja matkalaukkujen kanssa.
      Liput ostettaneen jostain automaatista, mutta onko ohjeita englanniksi?
      Vähän vielä huolestuttaa, matka on tosin jo tilattu ja maksettu. Majoituksen otimme erikseen.
      Kuvittelimme, että länsimainen ketjuhotelli vastaa toivomuksiamme paremmin.

      • SHL3

        Jatkan, (SL) koska on nyt tuoretta tietoa viisumin hankinnasta Helsingissä.
        Sain viisumimme tänään. Turistiviisumi maksaa € 60,- /henkilö, joka liimataan passiin jos 4-5 pvn toimitusaika riittää.
        Lisämaksusta voi saada ns. "rush"-viisumin joka on kalliimpi.
        Tein yhden turhan matkan Kulosaareen, koska majoitustiedot sekä lentotiedot ja vakuutustodistus on oltava liitteenä, eivät ota puutteellisia hakemuksia vastaan.
        Maksuna debit/kredit-kortti noudettaessa, ei käteistä.
        Lähetystössä on kaksi jonoa, 1) viisumihakemukset, joihin otetaan jonotusnumero ja
        2) valmiit viisumit jotka noudetaan kassalta.
        Matkustamisen on tapahduttava 3 kk:n sisällä myöntämisestä ja perilläoloaikaa on 30 pv.
        Aukioloaika: 09:00 - 11:30h arkisin.

    • Lovechinaa

      Minne jumalan selän taakse luulet olevasi matkalla? Kiinan länsimaisin kaupunki! Lähes kaikki julkisen liikenteen hommat hoituu englanniksi. Metrossa kuulutukset englanniksi ym.

      Ikinä en lähtisi sen tuskaisen lennon jälkeen seikkailemaan metroon. Katso hotellisi nettisivuilta kiinaksi osoite tai pyydä se hotellistasi spostilla - ja hyppää taksiin. 3 vuoden aikana mua on kerran koitettu huijata taksissa.

      Meitä länkkäreitä on täällä 200 000 ellei enemmän, hyvin selviää enkulla. Kiinalaiset on avuliaita hippiäisiä.

      Täällä kannattaa liikkua taksilla, ei hullukaan tuhlaa lomastaan aikaa metroseikkailuihin ellei tee hiluista tiukkaa.

      • SHL1

        Jatkan tästä, koska matka on Shanghaihin nyt tehty, palattu eilen, 09.12.12.

        - Liikenne käsittämätöntä, suorastaan hengenvaarallista.
        - Skoottereita voi tulla mistä päin vain, myös oikealta.
        - Jalkakäytävillä ajaa skoottereita, polkupyöriä, vieläpä akulla toimivia, joten
        ei kuulu edes ääntä. TÖÖTTÄÄVÄT VIELÄ JALANKULKIJALLE JALKAKÄYTÄVÄLLÄ!
        - Kukaan, hotellin respaa lukuunottamatta EI PUHU ENGLANTIA, jokaiseen kysymykseen vastataan tosin kyllä yes, mutta se ei tarkoita mitään, ei osata edes sanoja yksi, kaksi, vähän, paljon, tms.
        - Ruokatilaus keskitason kuppilassa hoidetaan käsin, tosin aterioista voi olla kuvat ja nimetkin englanniksi, mutta aina ei tule sellaista annosta jota kuvan perusteella odottaa!
        - Sanaa beer ei ymmäretä, tarjotaan juotavaksi Colaa.
        - Huonojalkaisella tai muuten hitaalla on liikenteessä kohtalon hetket, sillä autojen lähtökohta on se, että jalankulkija väistää, ajavat kyllä tarpeen tullen pannukakuksi!
        - Vilkkaissa valo-ohjatuissa risteyksissä on poliisit lisätukena lähinnä jalankulkijoiden suojana.
        - Metro on positiivinen kokemus, vaikka ovatkin ruuhka-aikoina täysiä. Asemat englanniksi, lippuautomaatin käytön oppii helposti, samoin reittiverkon.
        - Kaikki tuontitavara on samoissa hinnoissa kuin länsimaissa.
        - Ei hullumpi matka-ajankohta, päivällä 10-12 C, ei ruuhkia ns. nähtävyyksillä.
        - Meillä oli länsimaisen ACCOR-ketjun Mercure-hotelli päärautatieaseman kupeessa, yöpymishinta etukäteen varaten ja maksaen runsainen laadukkaine aamiaisineen alle € 50,- yö.
        - Kentältä keskustaan erikoistaksilla, palauumatka Maglev-luotijunalla.

      • Zhing zhong
        SHL1 kirjoitti:

        Shanghailainen vastaa

        Liikenne on vaarallista turisteille
        Tööttäävät jalkakäytävälle, ettet jää alle
        Punaisista valoista saa silti kääntyä oikealle
        Länsimaalaisten päälle ei ajeta vaikka siltä voi tuntua, tulee heille liian kalliiksi
        Iso osa shanghailaisista puhuu englantia
        Kun selvittää etukäteen hyviä ravintoloita, on kivempaa
        Opettele Kiinaan lähtiessäsi sanomaan kiinaksi kylmä olut tai jää Suomeen
        Vilkkaissa valo-ohjatuissa risteyksissä on liikenteen ohjaajat, koska kävelijät eivät aina välitä valoista
        Kiinassa on luksusvero (jopa h&m kalliimpaa täällä), älä tule tänne ostamaan Adidasta tai muita brändejä, jos et ole valmiiksi selvittänyt missä niitä myydään tiskin alta
        Paras ajankohta matkalle on syyskuusta toukokuuhun, vältä matkustamista kiinalaisena uutena vuotena ja lokakuun alun lomalla
        Hyvä hotelli on Equatorial, upea sijainti
        Kentältä kannattaa ottaa ihan tavallinen taksi, hinta keskustaan n. 20 e (tulosta mukaan hotellin osoite kiinaksi)
        Vältä Yun puutarhaa, mene Taikang roadille

      • Zhing zhong
        SHL1 kirjoitti:

        Jatkan tästä, koska matka on Shanghaihin nyt tehty, palattu eilen, 09.12.12.

        - Liikenne käsittämätöntä, suorastaan hengenvaarallista.
        - Skoottereita voi tulla mistä päin vain, myös oikealta.
        - Jalkakäytävillä ajaa skoottereita, polkupyöriä, vieläpä akulla toimivia, joten
        ei kuulu edes ääntä. TÖÖTTÄÄVÄT VIELÄ JALANKULKIJALLE JALKAKÄYTÄVÄLLÄ!
        - Kukaan, hotellin respaa lukuunottamatta EI PUHU ENGLANTIA, jokaiseen kysymykseen vastataan tosin kyllä yes, mutta se ei tarkoita mitään, ei osata edes sanoja yksi, kaksi, vähän, paljon, tms.
        - Ruokatilaus keskitason kuppilassa hoidetaan käsin, tosin aterioista voi olla kuvat ja nimetkin englanniksi, mutta aina ei tule sellaista annosta jota kuvan perusteella odottaa!
        - Sanaa beer ei ymmäretä, tarjotaan juotavaksi Colaa.
        - Huonojalkaisella tai muuten hitaalla on liikenteessä kohtalon hetket, sillä autojen lähtökohta on se, että jalankulkija väistää, ajavat kyllä tarpeen tullen pannukakuksi!
        - Vilkkaissa valo-ohjatuissa risteyksissä on poliisit lisätukena lähinnä jalankulkijoiden suojana.
        - Metro on positiivinen kokemus, vaikka ovatkin ruuhka-aikoina täysiä. Asemat englanniksi, lippuautomaatin käytön oppii helposti, samoin reittiverkon.
        - Kaikki tuontitavara on samoissa hinnoissa kuin länsimaissa.
        - Ei hullumpi matka-ajankohta, päivällä 10-12 C, ei ruuhkia ns. nähtävyyksillä.
        - Meillä oli länsimaisen ACCOR-ketjun Mercure-hotelli päärautatieaseman kupeessa, yöpymishinta etukäteen varaten ja maksaen runsainen laadukkaine aamiaisineen alle € 50,- yö.
        - Kentältä keskustaan erikoistaksilla, palauumatka Maglev-luotijunalla.

        Kerrotko mitä maksoit tavarasta jota ostit, kerron sulle oikeat hinnat mitä olisi kuulunut maksaa. Tulevien turistien iloksi :)

        Uskomatonta, että joku voi väittää ettei kukaan muu kuin hotellin respa puhunut englantia. Meinasin kuolla nauruun :) mun kiinalaiset naapuritkin puhuu englantia! Tarjoilijat, ravintoloiden omistajat, kauppojen henkilökunta, kaikki. Missä päin oot oikeen pyörinyt?

      • Erikoissuomalainen
        SHL1 kirjoitti:

        Jatkan tästä, koska matka on Shanghaihin nyt tehty, palattu eilen, 09.12.12.

        - Liikenne käsittämätöntä, suorastaan hengenvaarallista.
        - Skoottereita voi tulla mistä päin vain, myös oikealta.
        - Jalkakäytävillä ajaa skoottereita, polkupyöriä, vieläpä akulla toimivia, joten
        ei kuulu edes ääntä. TÖÖTTÄÄVÄT VIELÄ JALANKULKIJALLE JALKAKÄYTÄVÄLLÄ!
        - Kukaan, hotellin respaa lukuunottamatta EI PUHU ENGLANTIA, jokaiseen kysymykseen vastataan tosin kyllä yes, mutta se ei tarkoita mitään, ei osata edes sanoja yksi, kaksi, vähän, paljon, tms.
        - Ruokatilaus keskitason kuppilassa hoidetaan käsin, tosin aterioista voi olla kuvat ja nimetkin englanniksi, mutta aina ei tule sellaista annosta jota kuvan perusteella odottaa!
        - Sanaa beer ei ymmäretä, tarjotaan juotavaksi Colaa.
        - Huonojalkaisella tai muuten hitaalla on liikenteessä kohtalon hetket, sillä autojen lähtökohta on se, että jalankulkija väistää, ajavat kyllä tarpeen tullen pannukakuksi!
        - Vilkkaissa valo-ohjatuissa risteyksissä on poliisit lisätukena lähinnä jalankulkijoiden suojana.
        - Metro on positiivinen kokemus, vaikka ovatkin ruuhka-aikoina täysiä. Asemat englanniksi, lippuautomaatin käytön oppii helposti, samoin reittiverkon.
        - Kaikki tuontitavara on samoissa hinnoissa kuin länsimaissa.
        - Ei hullumpi matka-ajankohta, päivällä 10-12 C, ei ruuhkia ns. nähtävyyksillä.
        - Meillä oli länsimaisen ACCOR-ketjun Mercure-hotelli päärautatieaseman kupeessa, yöpymishinta etukäteen varaten ja maksaen runsainen laadukkaine aamiaisineen alle € 50,- yö.
        - Kentältä keskustaan erikoistaksilla, palauumatka Maglev-luotijunalla.

        Mika on erikoistaksi? En ole koskaan kuullut moisesta.

    • Jin Mao Tower

      Shanghaissa kannattaa ilman muuta kulkea taksilla, se on helppoa ja mukavaa. Pyydät vain hotellin respasta lapun, jossa kohde johon olet menossa on kirjoitettu Kiinaksi.
      En ole missään liikkunut niin paljon taksilla kuin Shanghaissa ja kertaakaan kuskit eivät yrittäneet huijata. Tosin kyyti oli aina aika ajoin aikas pelottavaa, mutta kun menee istumaan kuljettajan taakse ei näe kaikkea :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      14
      2794
    2. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      276
      1226
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1148
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      84
      980
    5. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      87
      863
    6. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      828
    7. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      72
      775
    8. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      24
      765
    9. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      142
      733
    10. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      731
    11. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      142
      701
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      47
      680
    13. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      57
      656
    14. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      644
    15. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      643
    16. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      37
      637
    17. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      624
    18. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      618
    19. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      40
      574
    20. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      558
    Aihe