syksy
värien kuningas,
sade hänen
kuuliainen alamaisensa
se piiskaa ja
valittaa,
sanaton kuollut
ääni
halliten salaisuuksien
valtakuntaa
mutta rakastettu
ja lempeä
puutarhan kivi
ei kuunnellut,
ei hievahtanut
katsoi vain
vanhuksen vierain
kasvoin
askelten virratessa
kutsuvana jokena,
tuulessa lepattavina
vuodenaikoina
vain äänet syleilivät
kasvot surmasivat
aikakautensa lapsen
maailman valaistessa
katkeruuden yötä ja
taivaanrannan lähestyessä
ystävää
kaikki odottavat
kohtaamista,
paikkaa missä
aurinko sammuu
mutta pelkäävät
haavoja, joista
vanhojen kohtaamisten
muodot muistuttavat
eroamisen tuska
ja haaksirikko
kysyvät toisiltaan
kumartaen paluusta
huomisesta
rakastajan tulesta,
joka kaipasi kasvoja
paikkaa, jossa
matkustaa
harhailujen välillä
odottaa naista,
jossa kohtaa
rungon ja valituksen
jossa kieli leimahtaa
murheiden muistikirjasta
syvälle autioon
maahan
kuulematta kysymystä,
jota sade
säestää
mikä on
hänen nimensä,
päivänsä,
surunsa
piirtäen kasvot
kiveen
yön musteella,
hiljaisuudella,
jolla ei ole
nimeä
jolla ei ole
tietä,
sukupuolella
perhosen muotoa
hulluudella kasvoja
on vain meidän
rakkautemme
syksy
kaunis kuningas,
joilla on
sinun kasvosi ja
minun sanaton
kaipaukseni
värien kuningas,
sade hänen
kuuliainen alamaisensa
se piiskaa ja
valittaa,
sanaton kuollut
ääni
halliten salaisuuksien
valtakuntaa
mutta rakastettu
ja lempeä
puutarhan kivi
ei kuunnellut,
ei hievahtanut
katsoi vain
vanhuksen vierain
kasvoin
askelten virratessa
kutsuvana jokena,
tuulessa lepattavina
vuodenaikoina
vain äänet syleilivät
kasvot surmasivat
aikakautensa lapsen
maailman valaistessa
katkeruuden yötä ja
taivaanrannan lähestyessä
ystävää
kaikki odottavat
kohtaamista,
paikkaa missä
aurinko sammuu
mutta pelkäävät
haavoja, joista
vanhojen kohtaamisten
muodot muistuttavat
eroamisen tuska
ja haaksirikko
kysyvät toisiltaan
kumartaen paluusta
huomisesta
rakastajan tulesta,
joka kaipasi kasvoja
paikkaa, jossa
matkustaa
harhailujen välillä
odottaa naista,
jossa kohtaa
rungon ja valituksen
jossa kieli leimahtaa
murheiden muistikirjasta
syvälle autioon
maahan
kuulematta kysymystä,
jota sade
säestää
mikä on
hänen nimensä,
päivänsä,
surunsa
piirtäen kasvot
kiveen
yön musteella,
hiljaisuudella,
jolla ei ole
nimeä
jolla ei ole
tietä,
sukupuolella
perhosen muotoa
hulluudella kasvoja
on vain meidän
rakkautemme
syksy
kaunis kuningas,
joilla on
sinun kasvosi ja
minun sanaton
kaipaukseni
Vastaukset 3
Vanhimmat
Loistava.... ihana runo.
En ole vieläkään löytänyt troppia ikävään. Ei siihen auta mikään, ei edes aika kun tarpeeksi kaipaa, se ei kulje silloin yhtään eteenpäin.
On vaan niin helkkarin sateista. Kastuu. Sielu ja ruumis. Vaimikälie keho. Koho meinasin typottaa. Oho.
Syksyn sävyillä maalattu rakkausruno. Pidin paljon. Kiitos.
Aivan ihana, kiitos..