Sousse

Tunisian Soussesta kotiutunut pari viikkoa sitten. Kohde oli ihan hyvä ja hotelli ihan siisti.
Olin sielä kaksi viikkoa ja kun kotiin piti lähteä olisin voinut itkeä.
Ranta oli aivan ihana,vaikka siel välillä oli meduusoja joka polttivat. Lämpöä riitti,jopa 37 astetta.
Matka oli Deturin järjestämä. Kävin yhdellä niiden järjestämällä retkellä,eläintarassa. Muuten liikuin omatoimisesti yksi tai seurassa.
Paikalliset olivat kovin ystävällisiä ja auttavaisia.
Paljon kahviloita ja ruokaravintoloita joka paikassa. Itse söin lähinnä hotellissa,ja siel ruoka ihan hyvä. Varsinkin liha oli erinomainen.
Tunisialainen olut oli myös hyvänmakuinen ja edullinen niin kuin kaikki muukin.
Litran cola kaupassa maksoi noin 45 centtiä.
Taksi hotellilta keskustaan tai el kantaouiin noin 2-3 euroa.
Kovin paljon roskia pitkin poikin oli joka paikassa,mutta siltikään ei tullut kertaakaan sellanen olo että siel olisi liian likaista.
Medinassakin tuli käytyä,sinne on päästävä uudestaan. Mielenkiintoinen paikka :)
Olen jo tilannut uuden matkan ja loppukuusta lähden kerämään lisää kokemuksia.
Olisi tarkoitus tällä kertaa lähteä monastiriin ja hammametiin ja jos oppaan mukaan saan ja jos aika riittää niin tahoisin myös käydä tunisissa.
1409
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Samoja tuntemuksia on minullakin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä kirjoitti:

Tunisian Soussesta kotiutunut pari viikkoa sitten. Kohde oli ihan hyvä ja hotelli ihan siisti.
Olin sielä kaksi viikkoa ja kun kotiin piti lähteä olisin voinut itkeä.
Ranta oli aivan ihana,vaikka siel välillä oli meduusoja joka polttivat. Lämpöä riitti,jopa 37 astetta.
Matka oli Deturin järjestämä. Kävin yhdellä niiden järjestämällä retkellä,eläintarassa. Muuten liikuin omatoimisesti yksi tai seurassa.
Paikalliset olivat kovin ystävällisiä ja auttavaisia.
Paljon kahviloita ja ruokaravintoloita joka paikassa. Itse söin lähinnä hotellissa,ja siel ruoka ihan hyvä. Varsinkin liha oli erinomainen.
Tunisialainen olut oli myös hyvänmakuinen ja edullinen niin kuin kaikki muukin.
Litran cola kaupassa maksoi noin 45 centtiä.
Taksi hotellilta keskustaan tai el kantaouiin noin 2-3 euroa.
Kovin paljon roskia pitkin poikin oli joka paikassa,mutta siltikään ei tullut kertaakaan sellanen olo että siel olisi liian likaista.
Medinassakin tuli käytyä,sinne on päästävä uudestaan. Mielenkiintoinen paikka :)
Olen jo tilannut uuden matkan ja loppukuusta lähden kerämään lisää kokemuksia.
Olisi tarkoitus tällä kertaa lähteä monastiriin ja hammametiin ja jos oppaan mukaan saan ja jos aika riittää niin tahoisin myös käydä tunisissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu