Olen harrastelijakirjoittaja joka toivoo joku päivä kirjoittavansa romaanin ja tietenkin julkaisukin kiinnostaa.
En ole koskaan opiskellut kirjoittamista kouluissa tai kursseilla, vaan lukenut siitä kirjoista ja netistä.
Suurin osa lukemastani materiaalista on englanninkielistä. Yleensä amerikkalaista, tosin englantilaisten kirjoittajien oppaita olen myös lukenut.
Lisäksi olen lukenut paljon englanninkielisiä kirjoitusfoorumeita ja kirjailijoiden blogeja.
Olen huomannut, miten monella tapaa sieltä saadut vinkit eroavat siitä, mitä Suomessa kuulee. Tarkoitan tällä kotimaisia kirjoitusoppaita mutta myös kirjailijoiden antamia ohjeita ja keskusteluja esim. tällä palstalla ja blogeissa.
Yksi ero on kaupallisuus. Suomessa tuntuu, että sitä pidetään Pahana Asiana. Kirjailija ei missään nimessä saa ajatella myymistä tai edes julkaistuksi saamista kirjoittaessaan, muuten ei ole Oikea Kirjailija.
Varsinkin Jenkkilässä meno on toinen. Osittain tässä on huonot puolet - agenttien etsiminen ja markkinointi ja saatekirjeiden hiominen vaikuttaa kaikki vievän siellä turhan paljon aikaa itse kirjoittamiselta.
Mutta osa on mielestäni hyviä vinkkejä. Miten koukutat lukijasi, alkaen ihan ekasta lauseesta. Kuinka pitkä romaanin kannattaa olla, että se on helpointa saada julkaistuksi. Kohdeyleisöä neuvotaan ajattelemaan jo kirjoitusvaiheessa. Jne.
Joskus tuntuu, että Suomessa ei edes saa vinkkejä kirjoittamiseen koska se nähdään niin abstraktina touhuna. Ajatellaan, että kyllä kirjailija itse hoksaa muusan avustuksella. Englanniksi taas löytyy valtavasti oppaita joissa käydään yksityiskohtaisesti läpi romaanin rakenne, kohtauksen rakenne, dialogin tehokas käyttö, hahmojen luominen.
Olenko ainut, jota tällainen yksityiskohtainen, "laskelmoitu" ja niin, KAUPALLINEN suhtautuminen kiinnostaa?
Haluan kirjoittaa koukuttavan tarinan joka ei toisaalta ole myöskään täysin yksiulotteinen.
Ja haluan julkaista sen. Ja haluan tehdä uraa kirjailijana. Tuntuu, että tämänkin sanominen on kuin rikkoisi jotain tabua. Ei saa ajatella julkaisua, ei uraa, ei rahaa, pitää vaan keskittyä taiteeseen ja mitä väliä jos kukaan ei ikinä miloinkaan lue tekstejäsi vaan ne homehtuvat pöytälaatikossa! Pitäisi olla realistinen/pessimistinen (mikä ero?) ja hyväksyä, että yksi miljoonasta julkaistaan ja vielä harvempi elättää itsensä kirjoittamalla.
Toki ulkomaisillakin foorumeilla tämä tiedostetaan, mutta asenne ei ole niin hiton luuserimainen kuin täällä. Ja kun sanon "täällä" en tarkoita vain tätä palstaa vaan yleistä asennetta.
Sanon sen suoraan: uskon, että kuka vain voi kirjoittaa julkaisukelpoisen kirjan. Kuka vain voi kirjoittaa niitä niin paljon, että siitä saa uran. Väittäisin jopa, että aihevalinnoilla, teoreettisella ymmärtämisellä ja tietenkin kovalla harjoittelulla jokainen voi kirjoittaa MENESTYSKIRJAN eikä se ole pelkkää tuuria tai suhteita. Ja aion itse pyrkiä, jos en menestykseen, niin ainakin tuohon uraan.
Näin minä uskon.
Mitä mieltä te olette?
En ole koskaan opiskellut kirjoittamista kouluissa tai kursseilla, vaan lukenut siitä kirjoista ja netistä.
Suurin osa lukemastani materiaalista on englanninkielistä. Yleensä amerikkalaista, tosin englantilaisten kirjoittajien oppaita olen myös lukenut.
Lisäksi olen lukenut paljon englanninkielisiä kirjoitusfoorumeita ja kirjailijoiden blogeja.
Olen huomannut, miten monella tapaa sieltä saadut vinkit eroavat siitä, mitä Suomessa kuulee. Tarkoitan tällä kotimaisia kirjoitusoppaita mutta myös kirjailijoiden antamia ohjeita ja keskusteluja esim. tällä palstalla ja blogeissa.
Yksi ero on kaupallisuus. Suomessa tuntuu, että sitä pidetään Pahana Asiana. Kirjailija ei missään nimessä saa ajatella myymistä tai edes julkaistuksi saamista kirjoittaessaan, muuten ei ole Oikea Kirjailija.
Varsinkin Jenkkilässä meno on toinen. Osittain tässä on huonot puolet - agenttien etsiminen ja markkinointi ja saatekirjeiden hiominen vaikuttaa kaikki vievän siellä turhan paljon aikaa itse kirjoittamiselta.
Mutta osa on mielestäni hyviä vinkkejä. Miten koukutat lukijasi, alkaen ihan ekasta lauseesta. Kuinka pitkä romaanin kannattaa olla, että se on helpointa saada julkaistuksi. Kohdeyleisöä neuvotaan ajattelemaan jo kirjoitusvaiheessa. Jne.
Joskus tuntuu, että Suomessa ei edes saa vinkkejä kirjoittamiseen koska se nähdään niin abstraktina touhuna. Ajatellaan, että kyllä kirjailija itse hoksaa muusan avustuksella. Englanniksi taas löytyy valtavasti oppaita joissa käydään yksityiskohtaisesti läpi romaanin rakenne, kohtauksen rakenne, dialogin tehokas käyttö, hahmojen luominen.
Olenko ainut, jota tällainen yksityiskohtainen, "laskelmoitu" ja niin, KAUPALLINEN suhtautuminen kiinnostaa?
Haluan kirjoittaa koukuttavan tarinan joka ei toisaalta ole myöskään täysin yksiulotteinen.
Ja haluan julkaista sen. Ja haluan tehdä uraa kirjailijana. Tuntuu, että tämänkin sanominen on kuin rikkoisi jotain tabua. Ei saa ajatella julkaisua, ei uraa, ei rahaa, pitää vaan keskittyä taiteeseen ja mitä väliä jos kukaan ei ikinä miloinkaan lue tekstejäsi vaan ne homehtuvat pöytälaatikossa! Pitäisi olla realistinen/pessimistinen (mikä ero?) ja hyväksyä, että yksi miljoonasta julkaistaan ja vielä harvempi elättää itsensä kirjoittamalla.
Toki ulkomaisillakin foorumeilla tämä tiedostetaan, mutta asenne ei ole niin hiton luuserimainen kuin täällä. Ja kun sanon "täällä" en tarkoita vain tätä palstaa vaan yleistä asennetta.
Sanon sen suoraan: uskon, että kuka vain voi kirjoittaa julkaisukelpoisen kirjan. Kuka vain voi kirjoittaa niitä niin paljon, että siitä saa uran. Väittäisin jopa, että aihevalinnoilla, teoreettisella ymmärtämisellä ja tietenkin kovalla harjoittelulla jokainen voi kirjoittaa MENESTYSKIRJAN eikä se ole pelkkää tuuria tai suhteita. Ja aion itse pyrkiä, jos en menestykseen, niin ainakin tuohon uraan.
Näin minä uskon.
Mitä mieltä te olette?
Vastaukset 21
Vanhimmat
Olen samaa mieltä kanssasi...
Paitsi en tosiaan usko, että kuka tahansa voi kirjoittaa julkaisukelpoisen kirjan, saati sitten vielä menestyskirjan. Omassa työssäni kohtaan paljon ihmisiä, jotka ovat älykkäitä, lukeneita ja kokeneita, mutta eivät yksinkertaisesti osaa kirjoittaa hyvää suomenkieltä. Se on sisäänrakennettu taito, jota kyllä pystyy harjoittelemaan. Kirjoittaminen vaatii lahjakkuutta ihan samoin kuin piirtäminen tai urheileminenkin. Kuka tahansa oppii kirjoittamaan ymmärrettävää tekstiä, piirtämään ihmiseltä näyttäviä hahmoja tai luistelemaan auttavasti. Mutta vaikka kuinka harjoittelisi, niin jos ei ole lahjakkuutta, ei koskaan tee uraa kirjailijana, taidemaalarina tai NHL -tähtenä. Hyviä harrastelijoita heistä kyllä voi tulla...
Mutta siitä olen samaa mieltä, että Suomessa asenne on luuserimainen. Jos puhuu ääneen haluavansa kustannussoipimuksen, sinulle nauretaan, pidetään haaveilijana, lyödään maanrakoon. Tai sitten et ole oikea taiteilija, joka kirjoittaa vain ja ainoastaan sydämensä halusta tehdä taidetta.
Ja olen samaa mieltä, että jos haluaa sopparin, on sen saaminen helpompaa, jos laskelmoi ja kirjoittaa sellaista tekstiä, jonka uskoo kiinnostavan lukijoita.
Jenkeissä asenne menestykseen voipi johtua osaltaan siitä, että siellä menestyskirjan kirjoittaja kierii rahoissa, ja myös maineessa. Suomi on pieni kilelialue, ja kirjailija pääsee usean vuoden julkaisujen jälkeen enintään tavallisen työläisen tuloihin. Ja niihinkin vain muutama.
Vaikka tuskin jenkkiläiset kirjoittajatkaan vain rahaa ajattelevat.
Ihmisiä on erilaisia, kirjoittajiakin. Näen, että on kaksi ryhmää kirjoittajia: niitä, jotka kirjoittavat koska eivät muuta osaa tai halua ja niitä, jotka kirjoittavat menestyäkseen, saadakseen rahaa ja mainetta ja nimensä ja naamansa lehtiin - näin karrikoiden. Teitä ne ovat kumpikin, minua henkilökohtaisesti ei jälkimmäinen kiinnosta.
Siinä olen samaa mieltä, että Suomessa kirjoittamiseen suhtaudutaan edelleen (ainakin ajoittain) jotenkin mystisenä alkemiana. Mutta kirjallisuus on myös enemmän kuin rakenne ja dialogi: kyllä, kaikki pystyvät kirjoittamaan kirjan (menesyskirjasta en olisi samaa mieltä, koska menestys riippuu yleisöstä eikä kirjailijasta ja yleisö tekee mitä haluaa: kirjat joiden pitäisi olla menestysteoksia, eivät sitä ole ja päinvastoin) mutta sitten vähemmän on niitä, jotka kykenevät sen sisällä sanomaan tai liikuttamaa jotain sellaista, mihin toiset eivät pysty.
Minä - ja tämä on ihan henkilökohtainen mielipiteeni, ei sen parempi taí huonompi kuin kenenkään muunkaan mielipide - olen sitä mieltä, että kaupallisuus (tai maine) kirjoittamisen perusteena ei ehkä ole paras lähtökohta kulttuurisesti ajatellen: maailma on niin täynnä melua jo muutenkin, ettei siinä yksi kaupallinen massateos enää tee mitään muuta kuin lisää sitä melua. Toki kustannusala on bisnestä, joten siinä mielessä sinulla on huomattavasti paremmat menestymisedellytykset kuin minulla, jota ei kiinnosta paskaakaan se, montako kappaletta mahdollisesti julkaisuun saattamani kirja myisi, vaan se että se voi koskettaa vaikka vain yhtä ainutta ihmistä.
Mariko Vaaralla ei ole tapana komppailla ketään, varsinkaan ansiotta kenenkään mieliksi.
Eikä Mariko Vaara tule niin ollen laskelmoineeksi, miten keräisi esim. eniten lukijoita tai kenenkään suomaa suosiota kirjoittamalla toisin kuin kirjoittaa saati että suostuisi kirjoittamaan, niin kuin Mariko Vaara yleensä kirjoittaa, ainakaan rahasta. Etenkään rahasta. Tai osoittaakseen että mennen tullen, niin halutessaan, voisi pestä kenet tahansa jo kirjan julkaisseen.
Mariko Vaara ei esitä näitäkään mielipiteitään tullakseen pidetytksi, vaikka sattuneesta syystä Suomi24:n joillekin palstoille on jäänytkin opettelemaan niiden antaman esimerkin mukaisesti Mariko Vaaran ja noin yleisesti ottaen Suomi24:n, kustantajansa vasten tahtoaan, imagoon sopivinta kirjoitustapaa.
"...että se voi koskettaa vaikka vain yhtä ainutta ihmistä."
Mariko Vaaralle sopiva motto. Vaikka sitten veitsi kääntyisi sen yhden ainoan ihmisen rinnassa, kuvaannollisesti tietenkin.
Sillä vaikka Mariko Vaarasta ei ikipäivänä ole kirjailijaksi eikä hän sellaista itsestään realistina juuri sen asian suhteen kuvittelisikaan, harrastelijanakin hän voi yrittää vaikuttaa asioihin sen yhden ainoan ihmisen kautta tavalla tai toisella.
Vaikka sitten yrittämällä nostaa kustantajansa vasten tahtoaan palstoilla ilmenevää ns. julkaisutoiminnan laatua. Ja käsittelemällä kullannuppuja. Ja varsinaisiin kullannuppuihin liittyviä aiheita.
"... että se voi koskettaa vaikka vain yhtä ainutta ihmistä"
Kuten huomannette, Mariko Vaara on nyt oman tekstinsä vuoksi suorastaan järkyttävällä tavalla liikuttunut. Ja Suomi24 taas yhtä viestiä rikkaampi.
Suomalaiset kuuluvat maailman kärkeen lukijoina ja kirjoittajina, Suomessa julkaistaan eniten kirjoja asukasta kohti koko Euroopassa. Ja aika moni lukija ajattelee kykenevänsä kirjoittamaan menestysromaanin, sehän vaikuttaa hyvinkin helpolta, kun suurin osa kirjoista on niin huonoja. Näin keskivertolukija ajattelee.
Jonakin päivänä keskivertolukija päättää kirjoittaa kirjan. Hän tapaa harrastajakirjoittajia, jotka ovat jo ylittäneet ensimmäisen kynnyksen eli yrittäneet kirjoittaa hyvän kirjan. Suurin osa kirjoista ei ole ylittänyt julkaisukynnystä. Kirjoittajat luonnollisesti koettavat keksiä mistä se johtuu. Samanaikaisesti kirjoittajat tapaavat muita kirjoittajia, jotka vasta suunnittelevat kirjan kirjoittamista. He jakavat käsityksiään kirjoittamisesta, kustannusmaailmasta ja menestysromaaneista. Optimistinen kirjan suunnittelija saattaa saada täystyrmäyksen.
Laskelmointi onnistuu vasta sitten, kun vähän tuntee alaa, jolla aikoo laskelmoida eli kirjoittaa kirjoja, jotka julkaistaan, seuraa menestyviä kirjailijoita ja menestyvien kustantajien toimintatapoja. Tuollaista tietämystä ei niin vain saavuteta. Suomi on pieni kielialue ja suomalaisten lukeminen on vahvassa murroksessa, lukijan kannalta tilanne on herkullinen. Menestykseen tarvitaan tärkeimpänä hyvä kirja, sopiva persoona ja osaava markkinointi. Tarvitaan myös tuuria, oikea ajoitus.
Mielestäni taiteen tekemisen asenne on tärkeässä roolissa. Halu uudistaa omaa taiteen lajiaan eli panottaa omaa kieltä, näkemystä ja makuaan. Spekulointi lienee turhauttavaa, taiteen teon mielenkiinto elää tekijänsä omassa kaunokirjallisessa tutkimusuteliaisuudessa, orginaalisuudessa.
Pidän itse kotimaisista Leena Krohnista, Tommi Melenderistä, Joel Haahtelasta ja Monika Fagerholmista, Eila Kostamosta.
Kiitos optimisti-ko. Aion palata kirjoitukseesi joka kerta kun törmään epätoivoon. Kiitos, kiitos, kiitos!
Zen ja kirjoittaminen
Jos haluat, että sinua lukevat kaikki, sinua ei lue kukaan. Jos haluat, että yksi ihminen lukee sinua, he kaikki lukevat.
Tai: Jos haluat kirjoittaa täydellisen romaanin, et saa kirjoitettua edes yhtä hyvää virkettä. Jos taas haluat k... No niin, te tiedätte loput.
Tärkeintä on istuminen. Kirjoituskoneen edessä istuminen.
Täällä Pohjois-Amerikassa asuvana ja ylipäätään kolmessa englanninkielisessä maassa asuneena ja työskennelleenä sanoisin, että nimenomaan USA:ssa moni asia kietoutuu bisneksen ympärille. Rahan tekemistä ajatellaan ensisijaisesti muun tekemisen motivaationa. Kaikessa on jollain tavalla mukana bisneksen ajatteleminen. Omasta mielestäni se johtaa toisaalta taiteellisessa mielessä latteuksiin, koska toimintaa ohjaa silloin kirjan nopea markkinoille saaminen ja volyymi seuraavien kirjojen tuottamisen muodossa. Kirjojen suoltamisessa on idea siinäkin, mutta ylipäätään mitä vähemmän aikaa käyttää ja mitä systemaattisemmin yrittää pohtia "hittituotteen" tekemistä, sitä epävarmemmaksi sellaisen synty käy.
Omasta mielestäni todella merkittävät teokset syntyvät puhtaan taiteellisista ja ideologisista lähtökohdista, ilman aika- ja rahapaineita, mikä USA:ssa ei yleensä toteudu kovin hyvin. Paras kirja syntyy siis kammiossa 20 vuoden aikana sellaisen ihmisen kädestä, joka haluaa muuttaa maailmaa. Toisaalta amerikkalaiseen tapaan bisnesohjautuneesti kirjoittaessakin voi olla jotain etuja; kirjasarjaa tai muutoin useita kirjoja tehtäessä oppii edellisen kirjan virheistä ja voi askeleittain parantaa juoksuaan joka osassa tai uudessa kirjassa. Englanninkielisen kirjallisuuden markkina on niin suuri, että huonostikin menestyvä kirja voi tuottaa suomalaisittain kohtuullisesti ja kun kirjoja suoltaa markkinoille vauhdilla perustuen tiettyyn jatkuvasti parantuvaan formaattiin, niin pienistä puroista syntyy merkittävä rahavirta.
Suomessa markkina on pieni, joten ongelmat ovat moninkertaiset. Myös katseen kääntäminen kohti englanninkielistä markkinaa on vaikeaa suomalaisen kielitaustan omaavalle. Englanninkieli eroaa loogisuudeltaan ja argumentaatioltaan suomalaisesta. Itse toimin tietokirjallisuuden parissa ja olen kirjoittanut hieman suomeksi ja valtaosan englanniksi. Tunnen myös USA:ssa henkilökohtaisesti ihmisiä, jotka ovat onnistuneet myymään suuria määriä tietokirjojaan (puhutaan useista kymmenistä tuhansista kappaleista minimissään). Lisäksi olen jutellut amerikkalaisten kirjoittamiskonsulttien kanssa ja käynyt kursseja, joissa käsitellään amerikkalaista ja eurooppalaista argumentaation eroavuutta.
Mitä, milloin ja miten jokin asia englanninkielisessä tekstissä sanotaan eroaa huimasti suomalaisesta. Varsinkin amerikkalaisessa kirjallisuudessa jos jotain ei sanota selkeästi ja yksiselitteisesti niin sitä ei ole olemassa. Monet eurooppalaiset ja aivan erityisesti aasialaiset kielet ja ajattelutapa ovat sellaisia, että lause ja ajatus voidaan tavallaan jättää kesken ja lukija täydentää sen. Englanninkielisissä maissa lukija ei halua tai osaa tehdä sitä vaan on täydellisesti kirjoittajan vastuulla ilmaista asian merkitys. Samoin englanninkielisessä tietokirjallisuudessa jokin asia sanotaan ensin ja sitten se puretaan osiin, mikä on päinvastoin kuin Suomessa jossa argumentaatio rakennetaan pala palalta ja sitten ilmaistaan kokonaisuus lopussa. Asia on vähän sama kuin juonen huipentuma kerrottaisiin ensin ja sitten vasta mitä tapahtui.
Kaunokirjallisuuden osalta voi olla helpompaa kuin tietokirjallisuudessa, mutta siltikin uskon osan lukemistasi ohjeista sopivan erityisen hyvin englanninkielisen yleisön makuun. Kannattaa siis pohtia tarkkaan miten ne sopivat sinulle ja millä tavoin niitä pitää soveltaa suomenkielisessä kontekstissa.
Bisneslähtöisessä kirjoitusstrategiassa ei ole ongelmaa; jos se sopii sinulle niin siitä vain. Siinä tapauksessa ottaisin kuitenkin toisenlaisen asenteen: en pyrkisi tekemään yhtä huippuhyvää menestysteosta (jonka epävarman menestyksen määrää yksinomaan lukijakunta oli se sinun mielestäsi hyvä tai huono ja käytit siihen kuinka paljon kikkailuja vain), vaan pyrkisin tekemään suuren määrän keskinkertaisia kirjoja.
Kasvattaisin volyymia keskittymällä kioskikirjallisuuteen, jossa jatkuvasti suolletaan markkinoille uutta ja tärkeintä on vakuuttaa kustantaja siitä, että sinulta tulee jatkuvalla, luotettavalla syötöllä tietyn minimilaatutason ja tyylin kirjallisuutta. Siis ns. takuuvarmaa tuotantoa sekä laatu-, tyyli- että toimitusaikamielessä. Lukijakunta harvoin jää miettimään kirjaa yhtä lukukertaa pidempään, vaan pohtivat jo seuraavan kuukauden kirjaa.
Juuri näin - keskinkertaisuus kunniaan!
Mariko Vaarakin näin:
Ja vielä noinkin ehdottomasti!
Kiittäkäämme tasapuolisesti kaikkia jumalia, jotka loivat keskinkertaisuuden ala-arvoisuuden tyydyttämään konkreettisesti ns. ihmislajin hyvinvoinnin tärkeimpiä perustarpeita kuten janon ja nälkän ja ylemmyydentarpeet.
Kiittäkäämme keskinkertaisuudesta, joka suostuu tuottamaan muutkin nykyihmisen, myös älymystönä itseään pitävän addiktoineet elinehdot kuten erilaiset naiivit pelit.
Sellaisia pelejä ovat kunkin kustantamon keskinkertaisille suuntaamat, trendikirjallisuudeksi määrittelemiensä tuotosten julkaisu – ja julkisuussodankäynnit sekä muut keskinkertaisuudelle moninaisten niin netti- kuin paperijulkaisujen tuputtamat muotimuotit, kuten mitä kohtaan kulloinkin tulisi keskinkertaisuuksien tulisi tuntea kiinnostusta ja ennenkaikkea, mille heidän tulisi ymmärtää olla kateellisia. Siitä pääsisikin iisisti jo mielikuvamainontaan ja markkinointiin, jos tällä rivillä on enää ketään, joka olisi tullut käsitellyksi niin, että hänen tekisi vastustamattomasti taas mieli jotakin. Vaihteeksi sitä. Vai, että sellaista eskapismia tällä kertaa!
Keskinkertaisuudet on yhä laajenevassa määrin saanut koukkuunsa myös rahan- ja vallanahneus.
Kiittäkäämme siis myös keskinkertaisiin uppoavista trendien luojista. Tarkoitan tässä kohtaa laadukkaita aikakausilehtiä, kuten Seiskaa. Kiittäkäämme siis tässä vaiheessa keskinkertaisia Johanna Tukiaiselle ja Pauli Aalto-Setälälle hankituista tuloista ja statuksesta, muiden muassa.
Erityisesti huomattava osoitus keskinkertaisuudesta on, että Johanna Tukiainen ja Pauli Aalto-Setälä on saatu mahtumaan tässäkin kirjoituksessa oikein hyvin jopa samaan lauseeseen. Mutta miksi Mariko Vaara on mennyt kirjoittamaan J. Tukiaisen eteen ja P. Aalto-Setälän hänen peräänsä?
Äh! Unohtui tuolla tekstin alussa jo mainita yksi myyvimmistä keskinkertaiseksikin määritellyn ihmisen perustarpeista eli seksi ja seksin varjolla julkituotu. Mitä kaikkea keskinkertaiseksi osoittautuvan seksin avulla voidaankaan saada keskinkertaisuuden nimissä ujutetuksi keskinkertaisten ihmisten tietoisuuteen kirjoittamalla kenties miten aktuellista aktistakin keskinkertaisesti tai senkin puutteesta, tai kun seisoo tai ei seiso. Se keskinkertaisen järki.
Miten herättää ulkomaisessakin lukijassa/julkaisijassa mielenkiinto, tehdä hänestä hötön maksaja?
Siirtyäksemme keltaisen lehdistön tavasta kirjoittaa Suomessa julkaistuun kirjallisuuteen, niin vaikuttaa siltä, että se on yhä hyvin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta kontekstissa maailmankirjallisuuteen luokkaa ikuinen wannabee: liian paljolti vain omasta Suomi-paljustaan pörisevää, ikiomaa napapiiriään laihanlaisesti kuvaavaa Suomi- mongerrusta, tarpeeksi mielenkiinnotonta, että siitä viitsisi pahemmin edes toista sivua kääntää, saati esim. englanniksi.
Eikös sillä seisokin jo muutama keskinkertaista lukijaa ärsyttävä määre? Kirjailijan, kirjan ja lokeron nimi. Missäs sitten? OK. Selitäpä nyt samalla Mariko Vaaralle sanan konteksti suomenkielinen merkityssisältö.
Mihin suomalaisesta kirjallisuudesta on kadonnut esim. Aleksis Kiven kaltaisen kirjailijan värikkyys?
Tyydytään kirjoittamaan tavalla, josta ainakin Mariko Vaara tekee johtopäätelmät, että koska suomalaiset nykykirjailijat näyttäisivät menettäneen niin näkö-, kuulo-, maku-, haju-, tunto-, tasapaino- ym. tässä mainitsemattomat aistinsa, eivätkö niin ollen osaa enää kuvitella niitä lukijoillaankaan olevan, he jättäytyvät laimeiksi, ihan vaan viisastelemaan suht pinnallisesti kulloisenkin trenditeemoista aiheekseen noukkimansa varjolla.
Ehkäpä nykykirjailijat ovat menettäneet kosketuksen omaan sisimpäänsäkin, josta olisi voinut vähintään maisterina tai filosofian kanditaattinakin ammentaa muutakin kuin kirjakielen oppien mukaiseen täydellisyyteen pyrkivien lauseiden laimeaa litkua. Puuttuuko menestykseen nousseilta Suomi-kirjailijoilta vielä tarvittava elämänkokemus ja pitkään elämänkaareen liittyviä eläviä esimerkkejä ihmisestä, ja eletyn elämän suoma näkemys suurteosten luomiseen? Pelkät historiankirjat eivät läheskään kaikkea kykene kertomaan.
Keskinkertaisuus ihmisessä ja maailmanmenossa, ketä se muka siis mahtaisi kiinnostaa? Tuhansia ja taas tuhansia.
Sillä ehdolla, että keskinkertaiset tulisivat kaivaneeksi tämän tästä omasta nenästään lisää verta kehiin, joihin astutaan hankkimaan vähintään aivovaurioita. Tai tapettaviksi.
Mariko Vaaralla ei ennen kirjoittamistaan ole tapana tarkistaa faktoja.
Niin ollen, tapojensa orja kun Mariko Vaarakin on, Mariko Vaara googlaamaan, mitä se keskinkertaisuus mahtaisi tarkoittaa.
Heti tärppäsi. Mariko Vaaralla on yksinkertaisena ihmisenä tapana tyytyä ensimmäiseen tarjottuun selitykseen, joten yksi sellainen esimerkiksi, kokonaisuudessaan, jos Kirjailijanalut -sivulle sattuisi sopivasti vanhoja juttuja yhä sopimaan. Kokeillaan mahtuisiko edes kahdessa osassa, jotta pirstalekulttuuriin totutetutkin jaksaisivat muutaman rivin kerrallaan lukeat:
OSA I
Pelin henki
Keskinkertaisuus on aina vieraanamme
Pekka Seppänen
14.5.2010 08:50 päivitetty 2.2.2012 10:29
5
Jaa:
Jaa
Keskinkertaisuus ei riitä. Keskinkertaisuutta ei tule hyväksyä.
Tuolla tavalla saa ihan vapaasti sanoa. Keskinkertaisuutta saa vihata ja halveksia. Keskinkertaisuuden vihaajaa pidetään huippuosaajana. Todellisuudessa hän on mielivaltainen fasisti.
Keskinkertaisuuden tuomitsija asettuu muiden yläpuolelle. Hän on valmis ottamaan diktaattorin valtuudet, kun keskinkertaisuutta aletaan tuhota juurineen.
Kun kirjaroviot sytytetään, keskinkertaisuuden vihaaja on valmis heittämään ensimmäisen Kiven.
Keskinkertaisuutta vastaan hyökätään erityisesti sellaisilla elämänalueilla, joilla on kilpailua. Keskinkertaisuuden äänekkäitä tuomitsijoita on tieteessä, taiteessa, urheilussa ja työelämässä.
Tämä on ristiriitaista. Luulisi, että kilpailluilla aloilla toisten keskinkertaisuus pikemminkin ilahduttaisi.
Voi siis päätellä, että hyökkäysten syy on muualla kuin keskinkertaisuudessa. Todennäköisimmin syy on omassa itsessä.
Keskinkertaisuus on aina läsnä
Keskinkertaisuus on leima, joka annetaan epämieluisalle kilpailijalle. Kaikkein varmimmin hyökkäävät keskinkertaisuutta vastaan ne, joilla on syytä pelätä olevansa itse keskinkertaisia. Oma peilikuvako se raivostuttaa?
Vai se, että joku jota pitää itseään huonompana, onkin suositumpi. Ehkä jopa parempi.
Keskinkertaisuutta vastaan hyökkäävä näyttää katkeralta, koska hän on katkera. Joku toinen on saanut enemmän.
Ne, jotka keskittyvät omaan tekemiseensä, eivät kiinnitä huomiota toisten keskinkertaisuuteen.
Huiput rakastavat keskinkertaisia.
Ne, jotka oikeasti ovat huippuja, rakastavat keskinkertaisuutta, sillä ilman keskinkertaisuutta ei olisi huippuja.
Valtaenemmistö kaikesta on keskinkertaista, ihan määritelmän mukaan.
Mitä on hyvä, mitä on huono ja mitä on keskinkertainen? Hyväksi voidaan kenties määritellä vaikkapa paras viidennes, jolloin huonoa olisi vastaavasti kehnoin viidennes. Loput 60 prosenttia olisi keskinkertaista.
Olivat prosentit mitkä hyvänsä, keskinkertaisuus on aina läsnä. Siitä ei pääse eroon, koska se on suhteellinen käsite. Kun joku nousee keskinkertaisuudesta erinomaisuuteen, joku toinen pitää määritellä keskinkertaiseksi hänen sijastaan.
Keskinkertaisuuden kanssa on parasta opetella tulemaan toimeen.
OSA II
Keskinkertaisuudessa ei ole mitään vähäteltävää, varsinkin kun keskinkertaiset muodostavat aina enemmistön. Tästä johtuu se, että demokratia ärsyttää niitä, jotka luulevat itsestään liikoja. He eivät kuitenkaan uskalla haukkua demokratiaa, joten he ristivät demokratian populismiksi ja haukkuvat sitten populismia.
Suomi on keskinkertaisuuden mestari
Keskinkertaisuuden kultamaa on Suomi. Tuo pieni syrjäinen maa menestyy kansainvälisissä vertailuissa aina silloin, kun mitataan keskimääriä.
Jos mitattaisiin huippuja, Suomella ei olisi asiaa kärkisijoille.
Suomen vahvuus on siinä, että hyvät, keskinkertaiset ja huonot eivät täällä eroa toisistaan. Se on tasa-arvoa. Tai pelkkää tasapäistämistä.
Suomen erinomainen menestys vaikkapa koululaisten Pisa-vertailuissa kertoo vain sen, että täällä huonot oppilaat eivät ole niin huonoja kuin muualla. Melkein kaikki oppivat lukemaan ja laskemaan kaksinumeroisia lukuja yhteen, mikä riittää mainiosti Pisa-tehtävien suorittamiseen.
Pisa-tehtävät ovat niin helppoja, että joka ikinen keskinkertainen oppilas selviytyy niistä vaivatta. Pisa vertaa toisin sanoen vain sitä, kuinka huonoja huonot ovat.
Jos verrattaisiin sitä, kuinka hyviä hyvät ovat, tehtävien pitäisi olla vaikeita.
Siinä vertailussa Suomi ei olisi voittaja.
Aina ei tarvitse olla paras
Keskinkertaisuus ei ole ongelma, paitsi silloin kun keskinkertaisuus ei ole matemaattinen välttämättömyys, vaan asenne ja ihanne. Ihan niin kuin Suomessa. Tässä maassa erilaisuus ei ole suosiossa.
Kaikkein epäsuosituinta erilaisuutta on paremmuus. Kun suomalaiseen joukkueeseen tulee taitava maalintekijä tai suomalaiselle työpaikalle alansa huippu, luulisi että koko porukka hihkuisi innosta. Joukkuehan saa mahdollisuuden menestyä paremmin, ja kaikki joukkueen jäsenet hyötyvät!
Ei se vain ole niin. Työpaikan uusi maalintekijä uhkaa entisten maalintekijöiden ja luottopelaajien asemaa. Nämä toivovat maalintekijän epäonnistuvan. Häntä aletaan kiusata, jotta hän ymmärtäisi ryhtyä sellaiseksi kuin muutkin, keskinkertaiseksi.
Johtamisgurujen kehnoimpia neuvoja on se, että pitää palkata parhaat osaajat. Yksi ehkä voi palkata heidät, mutta muille jäävät toiseksi parhaat. Valtaosa johtajista johtaa keskinkertaisuuksia, mikä ei siis ole loukkaus, vaan määritelmästä johtuva tosiasia.
Keskinkertaisuuksien johtamisessa punnitaankin johtamistaidot.
Jääkiekon Suomen mestaruuden voitti tänä keväänä TPS. Sen mestaruus on todistus siitä, että monesti keskinkertaisuus riittää hyvin.
TPS oli runkosarjan keskinkertaisin joukkue. Se voitti ja hävisi kauden aikana yhtä monta ottelua, ja teki tasan yhtä monta maalia kuin päästi.
Pudotuspeleissä TPS oli kuitenkin ylivoimainen.
Keskinkertaiset taidot ja yritteliäs asenne ovat parempi yhdistelmä kuin ylivertaiset taidot ja keskinkertainen asenne.
Aiheesta lisää
Leipätiskin takana Michael Schumacher päivitetty 2.2.2012
Uskalla unelmoida päivitetty 2.2.2012
Vain sisältö ratkaisee päivitetty 2.2.2012
Kysykää luonnosta, asiantuntijat vastaavat päivitetty 8.2.2012
Kärsimys kaunistaa, ilo rumentaa 1.4.2010
http://www.talouselama.fi/pelin_henki/keskinkertaisuus on aina vieraanamme/a2018472
Perskuta rallaa tuota Suomi24:ää.
Nyt sen joku Suomi24:n bugimörkö valvoo keskellä kirkasta pyhää ja on mennyt ties kuinka monennen kerran hävittämään Mariko Vaaran alkuperäisestä tekstistä rivinvälejä!
Mariko Vaara ei muuten kirjoittaisi tuolla tavalla ajoittaan yhteen putkeen!
Hae apua Mariko Vaara
g enesis
erittäin hyvä teksti.
Ja sitten kun otetaan vielä huomioon, että Suomi on kirjallisuudessa
40 vuotta amerikkalaisista ja 20 vuotta ruotsalaisista jäljessä ja tarkoitan kaunokirjoja, niin ymmärtää missä täällä mennään.
Eikö ?
"Sanon sen suoraan: uskon, että kuka vain voi kirjoittaa julkaisukelpoisen kirjan. Kuka vain voi kirjoittaa niitä niin paljon, että siitä saa uran. Väittäisin jopa, että aihevalinnoilla, teoreettisella ymmärtämisellä ja tietenkin kovalla harjoittelulla jokainen voi kirjoittaa MENESTYSKIRJAN eikä se ole pelkkää tuuria tai suhteita. Ja aion itse pyrkiä, jos en menestykseen, niin ainakin tuohon uraan."
Olen tästä lähtökohtaisesti samaa mieltä. Pienin varauksin, tosin. Aihevalinnat, teoreettinen ymmärtäminen ja kova harjoittelu, sekä ainakin jonkun täällä mainitsema hyvä kielenhallinta toki ovat edellytyksiä menestyskirjan kirjoittamiseen, mutta on vielä tärkeämpi seikka, sellainen jonka ihan oikeasti näkisin ihmisen sisäänrakennettuna ominaisuutena. Se on kyky luoda tarina. Tässä yhteydessä voidaan puhua myös mielikuvituksesta. Teksti voi olla teknisiltä ominaisuuksiltaan ja muulta osin virheetöntä, sujuvaakin, mutta mikäli tarinankerronta itsessään ei luonnistu, eli vetävää, toimivaa ja riittävän runsasta tarinaa ja juonta ei synny, niin kirjasta ei voi tulla laadultaan kovin kummaista, eikä näin ollen julkaisukelpoista. Tällä en toki tarkoita tietokirjallisuutta, joka on ihan asia erikseen.
On ihmisiä, jotka haluavat yli kaiken kirjoittajiksi, mutta joilta yksinkertaisesti puuttuu tuo yllä mainittu taito. Omassa tuttavapiirissäkin heitä löytyy.
Ko. taidon näkisin ennen kaikkea, kuten mainittua, sellaiseksi jota on vaikea tai mahdoton opettelemalla oppia. Mielikuvitusta on vaikea päntätä oppikirjoista!
Mutta sitten toisiin asioihin. Jos vähän lievennetään tuota ilmaisua "jokainen", niin ainakin suuri osa ihmisistä on kykeneväisiä kirjoittamaan mainituilla opeilla jopa sen peräänkuulutetun menestyskirjan. Tässä kohoaa ylitse muiden sellainen pikku jutska kuin työ. Hyvän ja julkaisukelpoisen kirjan täytyy olla laadultaan todella hyvä. Ei riitä, että pyritään esimerkiksi samaan tasoon kuin jo julkaisseet, ja itsensä läpi lyöneet kirjailijat. Ei riitä, että esikoiskäsikirjoitus pyritään raapustamaan laadultaan "ihan hyväksi", puhumattakaan keskinkertaisesta, vaikkapa nyt sellaisesta mitä R-Kioskin pehmytkantisten hyllyissä roikkuu, vaan pitää pyrkiä parempaan. Kirjan kirjoittamiseen pitää ihan oikeasti käyttää aikaa, ja sitä pitää hioa ja muokata niin pitkään, että voit itse todeta sen kilpailevan oman genrensä huippujen kanssa. Toki lukija on sitten loppupeleissä se, joka todellisen valinnan tekee (ja kustantaja). Mutta jos parhaansa yrittää, niin lopussa kiitos seisoo. Ainakin huomattavasti isommillä "tsäänsseillä".
Loppuvinkkinä vielä yksi asia: Kustantajaa ei kiinnosta määrä. Kustantajaa kiinnostaa laatu.
Hyvä aloitus ja monta hyvää kommenttia. Olen asunut Australiassa kauan ja lukenut sikäläisiä menestyskirjailijoita ja amerikkalaisia ja englantilaisia kirjoitusoppaita. Nyt luen suomalaisia. Jos pystyisin yhdistämään suomalaisuuttani maailman kirjallisuuden tyyliin, tulos voisi olla kiinnostava. Suomeen palattuani näen tämän maan eri tavalla. Näen itseni eri tavalla. Kyllä se matkailu jossain määrin avartaa.
Australialainen Bryce Courtenay on yksi suosikkikirjailijoitani. En kyllä ole paljon lukenut häntä, vaan kuunnellut äänikirjoina. Australialainen näyttelijä Humphrey Bower on aivan uskomaton lukija lukuisine aksentteineen. Aluksi kuuntelin Courtenayn kirjoja epäilevästi; juuri hänen bestseller-asemansa epäilytti - mitäpä keskivertoihminen tietää. Mutta ylimielisyyteni haihtui pian. Hän kirjoittaa hyvin. Mutta hän kirjoittaa myös suoraan ja selkeästi ja hänen tarinansa on mainio. Ilman jotain sanottavaa ja ilman kykyä luoda sanottavastaan juoni ja tarina, hyvää kirjaa ei synny.
Minun ongelmani on nyt se, etten kirjoita, vaikka haluan. Kun saan riuhtaistua itseni tästä masokistisesta kirjoittamattomuudesta ja alan suoltaa tekstiä, loppu on muokkaamista. Ei kannata pohtia, millaisen kirjan kirjoittaa, kaupallisen vai akateemisen, ennen kuin on luonut itselleen kirjoittamisen rutiinin. Pystyä kirjoittamaan itsekurilla silloin kun päättää, se lienee se taito numero yksi. Sujuva kirjoitustaito on itsestäänselvyys, mutta se ei auta, jos ei käytä sitä.
Kukaan ei tiedä niin paljon kirjoittamisesta ja kustantamisesta kuin se, joka ei ole kirjoittanut yhtään kirjaa, eikä tiedä kustantamisesta mitään, Suomessa saati Ameriiikassa asti.
Olisin kyllä eri mieltä siitt että kuka tahansa voi kirjoittaa menestyskirjan. Kirjan menestys kun ei kuitenkaan ole kiinni pelkästään sen sisällöstä, vaan paljolti myös kustantajan panoksesta, siitä mitä muuta sillä hetkellä julkaistaan, mikä on ajan silloinen henki ja niin edelleen... Tuohon kaikkeen kun kirjailija ei voi itse vaikuttaa.
Muuten olen kyllä samaa mieltä tuossa ylläolevan kanssa että kirjan menestykseen ja edes siihen ylittääkö se julkaisukynnystä vaikuttaa tarina ja ihan rehellinen työ.
Jos ihan rehellistä bisnestä haluaa kirjallaan tehdä, niin se tuskin on Suomen kokoisella kielialueella kovinkaan mahdollsita. Ainakin mitä noita julkaisseiden kirjailijoiden juttuja lukee/kuuntelee.