Meillekö Landseer?

Liuska

Etsiessäni meille sopivaa koirarotua, ihan sattumalta löysin landseerin rotuesittelyn ja kiinnostus heräsi. Eli tilanne on se, että meillä on maatila, jossa lampaita, hevosia ja nautoja. Tontti ympärillä kolmisen hehtaaria peltoa ja metsää.
Meillä on aiempaa kokemusta metsästyskoirista, ajokoirista sekä sekä gordoninsetteristä, josta kuitenkin aika jätti vajaa vuosi sitten eikä uutta koiraa ikävästä huolimatta ole vielä hankittu. Rotu ja käyttötarkoitus tulee muuttumaan, metsälle kun ei maatalouden viedessä paljon aikaa, enää ehditä.
Hakusessa on koira, joka pysyisi mieluiten irti omalla pihalla, ei koskisi eläimiin (koulutuskysymys) , olisi lapsirakas ja luotettava, eikä hötkyilisi turhia (setterin loputon tekemisenhalu ja pihasta karkaileminen olivat vähemmän toivottava piirre). Varsinaista työkoiraa emme nyt etsi, eli mitään erityistaitoja (kuten paimennusta tai vahtimista) koiralta ei sen kummemmin tarvita. Olen kaipaillut koiraa kulkemaan mukana laitumilla ja ratsastusreissuilla ja pitämään hiukan vahtia ulkona (ei kuitenkaan tarpeetonta räksytystä). Lisäksi koiraa olisi paikka siksikin, että koska kasvatamme lihakarjaa ja lampaita, koiralle sopivaa, ihmisravinnoksi sopimatonta lihaa (vanhat lampaat, sitkeä ja kiinnikkeinen liha) luita jää aina teuraista aina, joten ainakin osittainen barffaaja koirasta tulisi ihan oman talon puolesta. Hyöty olisi molemminpuolinen, koska tällä hetkellä hyvää tavaraa joudutaan hävittämään raatokeräilyyn, kun ihan lähipiiristäkään ei koiria löydy.
Koira saisi olla myös sisällä, mutta plussana säänkestävyys, koska itsekin vietämme paljon aikaa ulkona, pelloilla ja metsässä.
Näillä tiedoilla, sopiiko mielestänne landseer kategoriaan?

3

451

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minun puolestani..

      Sopii. Luonne on yksilökysymys. Ottakaa selvää koiran vanhempien terveydestä ennen kuin sen hankitte, sillä varsinkin lonkkaviat ovat yleisiä landseereilla. Turkkia täytyy harjata ahkerasti. Liikunnallinen rotu landseer on kumminkin vaikkapa bernhardilaiseen verrattuna. Onko varmaa, ettei gordoninsetterinne karkailu johtunut liikunnan puutteesta? Kasvattaja lopullisen päätöksen siitä tekee, sopiiko hänen mielestään landseer teille niin, että myisi teille landseerin pennun.

    • lansukka

      Landseer vaikuttaisi näin äkkiä arvioiden sopivalta teille.Saisi kuljeksia omistajan kanssa touhuissa mukana,juuri siitä kyseinen rotu pitää.Meillä pysyy hyvin irti pihalla ja vieraassa ympäristössäkin.Tykkää vieraista ja varsinkin lapsista.Ja varmasti tottuu ja hyväksyy muut eläimet.
      Tutustu rotuun kasvattajan luona vierailemalla,kyselemällä kasvattajalta koiran ominaisuuksista .Siten on päätös landseerin ottamisesta helpompi tehdä.

    • dsjh1

      Voisin sanoa että lansu sopisi teille todella hyvin! :) Meillä on melkein 2 vuotias poika täällä kotona, on yötäpäivää vapaana, tai siis yöksi tulee sisälle useimmiten ( mutta jos jää kesällä vaikka ulos, löytää sen herkästi aamulla oven takaa nukkumasta ) Oppiminen on meidän pojalla ainakin ollut helppoa, käytiin pieninä pentukoulussakin mutta silti osaa hyvin. osaa myös vetää "rekeä" ( ei pulkkaa mutta sellasta ree'n tapasta :) ) jossa esim. polttopuita :) pitää vaan muistaa ostaa kunnon valjaat! Sopisi teille tosi hyvin, suosittelen :) Minulla on aina ollut elämässäni mukana koirakaveri, ja lansu on varmaan paras! :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      147
      1033
    2. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      118
      1001
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      768
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      557
    5. 42
      529
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      501
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      473
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      427
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      421
    10. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      6
      378
    Aihe