Olen nyt lukenut paljon näitä palstoja viime aikoina kuinka vaikeaa on yhteensovittaa uusi suhde ja lapsi...
Tilanteemme: 2,5 vuotias poikamme kaipaa kovasti isäänsä ja välimatka 300 km isän ja äidin välillä. Olen kaikin tavoin yrittänyt tukea lapsen ja isän tapaamisia ja ehdottanut sopimusta joka toinen to-su. Näin lapsi saisi muodostettua hyvän suhteen isäänsä jo pienenä ja myös minä saisin käydä töissä (koska työni on hyvin vkl painotteista). Lapsi käy nyt joka kolmas vkl isällään joka isän mielestä on maksimi tällä etäisyydellä. Mainittakoon, että tämänkin sopimuksen eteen piti taistella pitkään.. Ei mahdu maailmaani se, kuinka joku voi hylätä lapsensa.
Yritin useaan otteeseen soittaa, laittaa viestiä ja sähköpostia, kaikki tuloksetta. 3kk ajan olin ottamatta mitään yhteyttä ja koko tänä aikana lapsen isä ei edes soittanut kertaakaan.
Vanhempien välimatka on pitkä, mutta olenkin tarjoutunut ajamaan puoleksi tämän matkan ja lapsi ei ole kärsinyt automatkoista, vaan näyttää tykkäävän ja ilahtuu kovin aina kun tapaa isäänsä.
Mielestäni vastuu ja siten myös oikeudet lapsesta puolittuu kun molemmat vanhemmat rakastaa lastaan yli kaiken ja asettaa tämän ykkösprioriteetikseen myös käytännössä. Olen myös ottanut puheeksi muuton lähemmäksi, jotta hoitojärjestelyt sujuisi ongelmitta, tähän reagoi myös hyvin kylmästi. Kuulemma terrorisoin ja häiriköin heidän elämäänsä kun haluaisivat vaan elää rauhassa ilman yhteydenottoani. Tähän olen vastannut, ettei aikeeni tietenkään ole terrorisoida vaan aloittaa keskustelu siitä, miten saamme järjestettyä työn ja lapsemme hoidon ratkaisulla joka tukisi molempia vanhempia. Minua on uhkailtu jopa lähestymiskiellolla kun otan asian puheeksi.
Lapsen isän työ on myös vkl painotteista ja hänellä on uusi suhde joka ei ilmeisesti suhtaudu pikkusen säännölliseen näkemiseen kovin positiivisesti.
Olen puhunut myös tämän uuden naisystävän kanssa lapsen oikeudesta tavata isäänsä ja vastaukseksi olen saanut: "Minulla ei ole velvollisuutta hoitaa kenenkään pieniä lapsia". Tämän kuultuani vasta ymmärsin mistä oikeasti kiikastaa: Hän ei ilmeisesti halua sitoutua uusperhe-kuvioon eikä hyväksyä sitä, että hänen miehellään on jo lapsi ennestään. Heillä ei ole yhteisiä lapsia ja mielestäni hyvä ratkaisu olisi asettaa lapsen etu kaiken edelle, niin me aikuiset jotka hänen elämäänsä kuuluu voisimme tehdä kaikkemme toimivien hoitojärjestelyiden edistämiseksi. Tämä uusi nainen vetoaa harrastuksiin ja siihen, etteivät voi sitoutua niin usein. Olen usein ollut puulla päähän lyötynä kun vastuuun voi tosiaan vierittää vain yhden vanhemman niskoille noin vaan, ja lakia tähän ei edes ole. Uskomatonta!
Olen perustellut tapaamisten tärkeyttä erittäin laajasti ja korostanut lapsemme tarvitsevan myös isäänsä tasapainoiseen kasvuun oman identiteetin tukemiseksi ja myös sillä, että minun on käytävä töissä jotta saan lapselleni elannon ja taloudellisesti vakaan tulevaisuuden. Vuoropäiväkotiin en voi laittaa kun työ joskus toisella paikkakunnalla enkä voi hakea vuorojen välissä.
Kaikki lapsen elämässä olevat aikuiset jotka rakastavat lasta ehdoitta on lapsen elämässä aina rikkaus. Kunnioitan suuresti niitä uusia kumppaneita jotka tekevät myös kaikkensa lapsen ja vanhemman suhteen tukemiseksi ja osallistuvat tähän uusperhe-kuvioon sillä asenteella, että lapsi tulee uudessa suhteessa " kaupan päälle" ja kulkee kaiken edelle aina. Parisuhteen on oltava alusta asti niin vahva ettei lasta koskaan pidetä suhteen uhkana. Niitä vanhempia en taas ymmärrä jotka unohtavat lapsensa ja uudet kumppanit eivät halua lasta sinne, koska "tarvitsevat aikaa suhteelle".
Tämä kirjoitus on aika traaginen ja helposti saa sen kuvan, ettei lasta haluta minnekään. Lapsi on kuitenkin erittäin rakastettu ja toivottu, mutta usein ihmettelen, miten uuden suhteen, työn ja lapsen tapaamisen yhteensovittaminen voi olla niin vaikeaa.
Rakkaus on sanoja ja tekoja mutta ylivoimaisesti suurin merkitys on teoilla. Minä kannan koko vetovastuun arjesta ja vkl. Mitä olette mieltä? Olen jo luopunut toivosta yrittää saada häntä kiinnostumaan lapsesta, mutta vuosien päästä on turha tulla sanomaan kuinka paljon olisi halunnut kuulua lapsensa elämään. Myös isäksi tuleminen uudessa suhteessa voi olla vaikeaa, kun ei pitänyt ensimmäisestäkään lapsestaan huolta. Itse en voisi katsoa itseäni edes peilistä siinä tilanteessa.
Tilanteemme: 2,5 vuotias poikamme kaipaa kovasti isäänsä ja välimatka 300 km isän ja äidin välillä. Olen kaikin tavoin yrittänyt tukea lapsen ja isän tapaamisia ja ehdottanut sopimusta joka toinen to-su. Näin lapsi saisi muodostettua hyvän suhteen isäänsä jo pienenä ja myös minä saisin käydä töissä (koska työni on hyvin vkl painotteista). Lapsi käy nyt joka kolmas vkl isällään joka isän mielestä on maksimi tällä etäisyydellä. Mainittakoon, että tämänkin sopimuksen eteen piti taistella pitkään.. Ei mahdu maailmaani se, kuinka joku voi hylätä lapsensa.
Yritin useaan otteeseen soittaa, laittaa viestiä ja sähköpostia, kaikki tuloksetta. 3kk ajan olin ottamatta mitään yhteyttä ja koko tänä aikana lapsen isä ei edes soittanut kertaakaan.
Vanhempien välimatka on pitkä, mutta olenkin tarjoutunut ajamaan puoleksi tämän matkan ja lapsi ei ole kärsinyt automatkoista, vaan näyttää tykkäävän ja ilahtuu kovin aina kun tapaa isäänsä.
Mielestäni vastuu ja siten myös oikeudet lapsesta puolittuu kun molemmat vanhemmat rakastaa lastaan yli kaiken ja asettaa tämän ykkösprioriteetikseen myös käytännössä. Olen myös ottanut puheeksi muuton lähemmäksi, jotta hoitojärjestelyt sujuisi ongelmitta, tähän reagoi myös hyvin kylmästi. Kuulemma terrorisoin ja häiriköin heidän elämäänsä kun haluaisivat vaan elää rauhassa ilman yhteydenottoani. Tähän olen vastannut, ettei aikeeni tietenkään ole terrorisoida vaan aloittaa keskustelu siitä, miten saamme järjestettyä työn ja lapsemme hoidon ratkaisulla joka tukisi molempia vanhempia. Minua on uhkailtu jopa lähestymiskiellolla kun otan asian puheeksi.
Lapsen isän työ on myös vkl painotteista ja hänellä on uusi suhde joka ei ilmeisesti suhtaudu pikkusen säännölliseen näkemiseen kovin positiivisesti.
Olen puhunut myös tämän uuden naisystävän kanssa lapsen oikeudesta tavata isäänsä ja vastaukseksi olen saanut: "Minulla ei ole velvollisuutta hoitaa kenenkään pieniä lapsia". Tämän kuultuani vasta ymmärsin mistä oikeasti kiikastaa: Hän ei ilmeisesti halua sitoutua uusperhe-kuvioon eikä hyväksyä sitä, että hänen miehellään on jo lapsi ennestään. Heillä ei ole yhteisiä lapsia ja mielestäni hyvä ratkaisu olisi asettaa lapsen etu kaiken edelle, niin me aikuiset jotka hänen elämäänsä kuuluu voisimme tehdä kaikkemme toimivien hoitojärjestelyiden edistämiseksi. Tämä uusi nainen vetoaa harrastuksiin ja siihen, etteivät voi sitoutua niin usein. Olen usein ollut puulla päähän lyötynä kun vastuuun voi tosiaan vierittää vain yhden vanhemman niskoille noin vaan, ja lakia tähän ei edes ole. Uskomatonta!
Olen perustellut tapaamisten tärkeyttä erittäin laajasti ja korostanut lapsemme tarvitsevan myös isäänsä tasapainoiseen kasvuun oman identiteetin tukemiseksi ja myös sillä, että minun on käytävä töissä jotta saan lapselleni elannon ja taloudellisesti vakaan tulevaisuuden. Vuoropäiväkotiin en voi laittaa kun työ joskus toisella paikkakunnalla enkä voi hakea vuorojen välissä.
Kaikki lapsen elämässä olevat aikuiset jotka rakastavat lasta ehdoitta on lapsen elämässä aina rikkaus. Kunnioitan suuresti niitä uusia kumppaneita jotka tekevät myös kaikkensa lapsen ja vanhemman suhteen tukemiseksi ja osallistuvat tähän uusperhe-kuvioon sillä asenteella, että lapsi tulee uudessa suhteessa " kaupan päälle" ja kulkee kaiken edelle aina. Parisuhteen on oltava alusta asti niin vahva ettei lasta koskaan pidetä suhteen uhkana. Niitä vanhempia en taas ymmärrä jotka unohtavat lapsensa ja uudet kumppanit eivät halua lasta sinne, koska "tarvitsevat aikaa suhteelle".
Tämä kirjoitus on aika traaginen ja helposti saa sen kuvan, ettei lasta haluta minnekään. Lapsi on kuitenkin erittäin rakastettu ja toivottu, mutta usein ihmettelen, miten uuden suhteen, työn ja lapsen tapaamisen yhteensovittaminen voi olla niin vaikeaa.
Rakkaus on sanoja ja tekoja mutta ylivoimaisesti suurin merkitys on teoilla. Minä kannan koko vetovastuun arjesta ja vkl. Mitä olette mieltä? Olen jo luopunut toivosta yrittää saada häntä kiinnostumaan lapsesta, mutta vuosien päästä on turha tulla sanomaan kuinka paljon olisi halunnut kuulua lapsensa elämään. Myös isäksi tuleminen uudessa suhteessa voi olla vaikeaa, kun ei pitänyt ensimmäisestäkään lapsestaan huolta. Itse en voisi katsoa itseäni edes peilistä siinä tilanteessa.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ole rauhassa, kyllä veri on aina vettä sakeampaa. Ei heidän suhde tule kestämään jos lapsen tulo sinne tuottaa ongelmia. Valitettavasti on olemassa niitä vanhempia jotka hylkäävät lapsensa uuden kumppanin löydyttyä ja joskus nämä uudet puolisot vielä tukevat tätä kuviota.. Onneksi kuitenkin suurin osa vanhemmista ja uusista kumppaneista on fiksuja aikuisia jotka aidoisti välittävät lapsesta ja tekee tämän hyvinvoinnin eteen kaikkensa. Jaksamisia. Kyllä se mies vielä katuu tekoaan joku päivä. Se päivä kun koittaa, saatta olla jo liian myöhäistä eikä lapsi enää halua tavata isäänsä...
Tietenkään vastuu lapsesta ei ole isän uudella kumppanilla, vaan lapsen vanhemmilla.
Lapsen vanhempien on järjestettävä työnsä niin, että aikaa omalle lapselle riittää.
Uudella puolisolla on oikeus vedota omiin harrastuksiinsa niin paljoin kuin haluaa, hän ei ole lapsesi vanhempi. Tietenkään ei saa kieltää lasta tulemasta isänsä luokse, mutta lapsesta on vastuu ja lapsen hoitaa... yllätys yllätys, lapsen isä.
Kun on lapsi hankittu on se hoidettavava, eikä sysättävä "vieraalle kerrallaan" kun omalla vanhemmalla on muita menoja...
No ehkä ap tarkoitti sitä, että oikeassa uusperheessä myös lastenhoito jaetaan samalla tavalla kuin pyykkivuorot, siivoaminen, kotityöt ym menot.. Pitää olla aika teini jos osoittaa sormella " sun lapsi hoida itse" Ensisijaisesti isä ja jos isä ei ehdi niin uusi kumppani auttaa isän vuoroilla tietenkin. Vaikeaa? 1 2= 3
Komppaan edellistä! Tismalleen näin! Ei se tee miehestä vähemmän isää vaik olis uus naikkonen kuvioissa mukana.
Minä olen se uusi nainen, mutta mieheni lapset täällä paljon lomilla ja joka toinen vkl. Olen lasten kans vaan kotona jos miehellä töitä tai menoja.. Lapset tosin 7v ja 9 v ja ovat jo sen verran isoja ettei tarvi ku olla läsnä ja puuhailla jotain kivaa. On niitäkin kertoja kun en ole kotona ollenkaan koko aikana ja tuolloin lapsia hoitaa luonnollisesti mieheni jolle vastuu kuuluu. En ole koskaan kokenut lapsia rasitteena kun käyvät meille tai eritellyt etten hoida kun eivät ole omia. Saadaan nauttia tarpeeksi toisistamme kun lapset on äidillään. Lapset ne siinä kärsii kun jää ilman toista vanhempaa! Toista voi auttaa ken tahtoo ja kotityöt jaetaan yleensä tasan, tai se hoitaa jolla on enempi aikaa! Näin ainakin meillä
No mutta jos isä on töissä viikonloput, niin silloinhan lapsi ei voi olla isän kanssa koko viikonloppuja, vaan on jossain hoidossa isän ollessa töissä. Jos isä ei saa lasta viikonlopuiksi esim. päiväkotiin ja jos isän uusikko on vapaana viikonloppuisin, niin ilmeisesti uusikosta ollaan tekemässä ilmainen lapsenhoitaja omina vapaapäivinään ja omien harrastustensa kustannuksella.
Ei tässä nyt yleensäkään tunnu olevan niin huolena isän ja lapsen suhde kuin se, että kumpikin vanhemmista olisi töissä viikonloput ja haluaisi lykätä lapsen silloin toiselle, koska viikonloppuhoitopaikkaa ei löydy. Minun tietääkseni yleensä etävanhempi tapaa lasta vapaapäivinään esim. joka toinen viikko ja lapsen hoitopaikka on lähivanhemman luona.
Jos viikonloppuhoito ei järjesty, niin sitten olisi melkein pakko vaihtaa alaa.
Jokainen on vastuussa omista lapsistaan. Varsinkin silloin, kun lapsi on noin pieni ja käy isällään noin harvoin, ei voida edellyttää, että uusi lapseton tyttöystävä rupeaisi hänen kakkosäidikseen yht'äkkiä.
Ihmeellinen kyllä tuollainen isä, joka ei tahdo nähdä lastaan. :( Sitä ei voi puolustella millään.
Kiitos kaikille vastanneille!
Olen varmasti käyttänyt kaikki keinot ja voimavarani tämän asian puolesta puhumiseen. Lapsella on vanhemmat ja vanhempien on käytävä töissä, molempien. Minä hoidan vetovastuun arjesta täysin ja myös viikonlopuista. Joskus kun olen töissä ja päiväkodit on suljettu joudun turvautumaan ulkopuoliseen hoitoapuun. Kysymyksessä nyt olisi paitsi lapsen oikeus isäänsä myös vastuun jakaminen yhteisestä lapsesta, edes viikonlopuista. Sillä periaatteella ajattelen, että kun kyseessä olisi isän vkl, voi hän turvautua omaan tukiverkostoonsa eikä vastuu olisi aina minulla hoidon järjestämisestä. Mikäli isä on töissä ja hänen avopuolisoaan ei kiinnosta toimia lastenhoitajana, voisi lapsen isä pyytää esim. mummia avukseen. Onhan se lapsen etu tutustua myös isän puolen sukuun ja minun luona ollessaan on hänellä aina vain ihania lähisukulaisia hoitamassa. Itse en ainakaan voisi edes rakastua mieheen joka suhtautuisi lapseeni väliinpitämättömästi ja sanoisi, ettei hänelle kuulu vastuuta lapsesta. Mikäli uus kumppani olisi mukana kuvioissa, olisi hänen hyväksyttävä "koko paketti" johon kuuluu tietenkin lapseni. Jotkut kirjoittajista oivalsi aika hyvin mitä tarkoitin vastuun jakamisesta, myös uudessa parisuhteessa. Ihmettelen myös ajatusta jonka mukaan jomman kumman vanhemman työt priorisoidaan tärkeämmäksi kuin toisen. Ei sen niin pitäisi mennä, että lähivanhempi on aina se joka kantaa koko vastuun tai vaihtaa jopa työtä jotta saisi arjen rullaamaan. Vastuu lapsesta pitäisi jakaantua vanhempien kesken tasaisemmin, kyseessä on puoleksi molempien vanhempien lapsi. Mikäli isä ei saa järjestettyä työtään joka toinen vkl, turvautuu hän myös hoitoapuun aivan niinkuin minäkin. Se olisi jo lähempänä tasa-arvoa josta aina jauhetaan. Rakkauttahan lasta kohtaan on turvata hänen arkensa myös taloudellisesti mahdollisimman hyvin.
Vaihtaa alaa hä? ei sitä näinä aikoina niin vain alaa vaihdeta, hyvä kun on edes työtä.
Minä hoidan mielelläni mieheni lapsia, teinejä jo, ja tulen hyvin toimeen tyttöjen kanssa, omat pojat jo aikuisia ja aviossa.
Mieheni vuorotyössä ja ollut jo 30v työssä ja hyvät edut.Teinit käy välillä viikollakin kun myös heidän äiti tekee ajoittain vuorotyötä. Minulla taas viikonloput vapaat, ja säännöllinen päivätyö.
Tulen niin iloiseksi kun on olemassa ihmisiä jotka todella todella todella ymmärtävät asian ytimen. Kaikki ystäväni ja jopa ammatti-ihmiset ymmärtävät mitä tarkoitan, mutta vastuuseen kun ei voi ketään pakottaa. Ei ole kyse kenenkään häiriköinnistä, terrorisoinnista tai siitä, etten ex-naisena hyväksyisi miehen uutta kumppania. Lapsen isä puolisoineen ei vain halua lasta sinne kuin max. joka kolmas vkl ja käsittää yhteydenottoni terrorisointina. Joudun vain usein miettimään pääni puhki mistä saisin hyvän ja turvallisen hoitajan lapselleni jotta voin käydä töissä ja olisi samat perusoikeudet työntekoon kuin lapsen isällä. Tässä täytyy hoitojärjestelyissä usein miettiä ja ennakoida pitkälle tulevaisuuteen, jotta ei olisi epävarmuustekijöitä ja pahimmassa tapauksessa joutuisin perumaan työt. Yritän tosissani pinnistellä pois tilanteesta, jossa lähivanhemmalla on paljon heikommat työllistymismahdollisuudet kuin käytännössä lapsettomalla etävanhemmalla. Vaikka tulee ero, johon on ennestään vaikea varautua, ei se poista vanhemman vastuuta lapsestaan. Välillä olisi ihanaa jos lapsen isä soittaisi ja sanoisi: "Tietenkin ymmärrän, että myös sinun on käytävä töissä ja järjestän tukiverkostoni kautta ihmisen (heidän kotiinsa) hoitamaan lastamme kun olen itsekin töissä." Eikö uusperhe tarkoita just sitä, että joustetaan puolin ja toisin, kannetaan vastuu ja jaetaan elämä yhdessä, tämä olisi ainakin itselleni itsestäänselvyys ja hyvä perusta jonka varaan rakentaa parisuhde. Jos he kerta asuvat jo yhdessä, niin hehän sitten ovat uusperhe.. vai?
Lapsen mummit, vanhempien uusikot ym. EIVÄT ole velvollisia mahdollistamaan lapsen vanhempien työssäkäyntiä toimimalla ilmaisina lastenhoitajina joka toisen viikonlopun. He eivät ole saaneet päättää lapsen hankinnasta, eikä lapsi ole heidän vastuullaan. On ihan eri juttu ulkopuolisen hoitaa satunnaisesti lasta yhteisellä sopimuksella, että vanhemmat pääsevät joskus jonnekin, ja on eri juttu jos joku hyvää hyvyyttään tarjoutuu lasta hoitamaan vapaaehtoisesti. Mutta et sinä eikä lapsen isä voi velvoittaa ketään ulkopuolista ilmaiseksi päivähoitajaksi. Kaksi- ja puolivuotiaan vahtiminen ei sitäpaitsi ole mitään helppoa eikä kevyttä hommaa, eivätkä esimerkiksi isovanhemmat välttämättä sitä jaksa enää tehdä. Olen nähnyt tällaista, kun lasta hoidatetaan uupunella isovanhemmalla koko pitkän päivän, kun ei tajuta ettei tämä jaksa enää kuin nuorena. Myöskään esimerkiksi teini-ikäisen sisaruksen ei pitäisi joutua hoitamaan pikkulasta säännöllisesti joka toisen viikonlopun yli.
Eli lapsen hoitajiksi käyvät lapsen vanhemmat, palkatut hoitajat ja itse ilmoittautuneet vapaaehtoiset. Sukulaisten ym. henkilöiden pakottamalla pakottaminen toimimaan säännöllisinä lastenkaitsijoina vanhempien työssäkäynnin aikana ei ole vaihtoehto!!!
Itse en uskaltaisi edes antaa noin pientä hoidettavaksi, jos en yhtään tietäisi kuka häntä hoitaa ja miten, vai hoitaako kukaan. Entä jos sattuu jotain? Joo, onhan vastuu silloin isällä, mutta lohduttaako se tieto jälkeenpäin?
Jos lapsi on isän luona ja on huoli, että lapsi ikävöi isäänsä, niin isänhän häntä silloin olisi hoidettava. Mutta en hyväksy, ettei uusikko ottaisi lasta mielellään usein heille, koska ei hän saa estää miestä tapaamasta omaa lastaan. Hoitovastuu on kuitenkin isällä, varsinkin kun lapsi on vielä uusikolle kai aika vieraskin.
Ikävä juttu, että lapsen isä ei kanna vastuutaan eikä välitä lapsestaan. Tuskin hän siitä mihinkään muuttuu, ja tuskin hän välittää, pääsetkö töihin vai et. Muuta vaikka jonnekin, missä saat lapsen hoitoon tai hanki päivätyötä.
Isä jää ilman kaikkia isänä olemisen iloja, siinä hänen rangaistuksensa.
Tuli vielä mieleen sellainen vaihtoehto, että jos sinulla on keskellä viikkoa vapaata, niin ota jonkun tutun lapsi luoksesi hoitoon ja vie sitten vastaavasti omasi hänelle hoidettavaksi työviikonloppuna. No, harva taitaa haluta vieraan lapsen viikonloppuhoitajaksi, ja voi olla vaikea sovittaa työajat yhteen. Tai voisitko itse vaihtaa alaa perhepäivähoitajaksi? Minun lapsuudessani monet äidit, jotka halusivat jäädä kotiin oman lapsen kanssa ottivat hoitolapsia, mutta en tiedä tarvitseeko siihen nykyään jonkun koulutuksen.
Voisin vain todeta, että puhutaan ihan selvästi eri kieltä ja huomaa tosiaan, ettet ole tässä tilanteessa ollut, todellisen epätoivon edessä. Aina saa olla eri mielipiteitä, mutta tämän pitäisi jo olla niin itsestäänselvyys: Kun on yhteinen lapsi, myös vastuu jakaantuu kahtia. Piste. Lainmuutos pitäisi astua voimaan ja saada ne lusmut kantamaan vastuunsa jotka heille kuuluu. Eihän kukaan tee minulle palvelusta hoitamalla lasta isän viikonloppuina, ne hoitajat auttavat isää. Mikäli isä ei itse kykene töiden vuoksi hoitamaan niin palkatkoon lastenhoitajan. Jos suhde on niin heikolla pohjalla, ettei avopuoliso hoida, maksakoon tutulle ulkopuoliselle. Joskus on pakkorako käydä töissä ja pakollista pitäisi myös olla vastuun jakaminen lapsesta. Miksi tämä asia ei tunnu menevän jakeluun. Ei ainoa rangaistus tule olemaan kaikki isän ilot mistä jää paitsi. Jooskus se menee jakeluun vasta vaikeamman kautta. Sit ihmetellään miksi ne ex naiset aina on niin katkeria. Ei johdu miehestä vaan vastuusta jota joutuu yksin kantamaan.
Mitä pidemmälle luen luen tätä keskustelua, sitä vähemmän tuntuu olevan kyse lapsen ja isän suhteesta ja sitä enemmän siitä, että lapsen päivähoitoa ei saada järjestettyä. Eikö nykyään pitäisi olla lapsille joku hoitotakuu? Ei pitäisi olla kuin minun lapsuudessani, jolloin lapset lykättiin melkein kenelle hyvänsä hoidettaviksi. On se nyt kumma, jos ei viikonlopputyöläisten lapsille mitään paikkaa ole. Mene vaikka kunnanvirastoon istumalakkoon niin kauan, että saat lapsesi hoitoon. Menkää vaikka molemmat lapsen isän kanssa ja itkekää, että kumpikin haluatte olla viikonloput töissä ja toinen ei hoida lasta sillä aikaa. Yhdessähän lapsen asiat pitäisi sopia. Tai palkatkaa yhdessä hoitaja. Mutta ei täällä suomi24:ssä valittaminen auta, koska ei ex-miehesi siitä muutu yhtään paremmaksi isäksi eikä täältä jaeta kunnallista päivähoitoakaan. Olet oikeassa, että miehellä on vastuu lapsestaan, mutta et sinä pakottamalla saa tehtyä hänestä hyvää isää. Ehdottamasi laki, että kaikkien vanhempien pitää olla hyviä vastuullisia vanhempia ei myöskään taida olla ratkaisu. Ja jos haet myötätuntoa sukulaisten pakottamiselle lapsenhoitajiksi ja sille, että annat alta kolmivuotiaan lapsen hoidettavaksi tietämättä kenelle, niin minulta ei tipu.
Ammattia joutuu monet ihmiset vaihtamaan eri syistä, paljon huonommistakin kuin lapsi, ei siihen tarvita kuin yhdet YT-neuvottelut.
Olen jo niin pitkään yrittänyt hakea vaikka mitä hoitoa, kuitenkaan niin ettei lapsen tarvitsisi vaihtaa hoitopaikka vaan saisi turvallisen jatkumon ihmisiin jotka hänen elämäänsä kuuluu.
Myönnän, että surettaa kovasti, ettei lapsellani ole lämmintä ja välittävää isää ja myös sen, etten saa arkea rullamaan jos tulisi esim. työmatka, jolloin en voi hakea vuorojen välissä.
En olisi IKINÄ kuviellut työn ja lapsen yhteensovittamisen olevan näin mahdotonta ilman jatkuvaa ulkopuolisten (ystävät, perhe) apuun turvautumista.
Olet oikeassa, turhaan "itken" täällä. Ehkäpä motiivini oli kysyä yleistä mielipidettä sille, mikä on normaali käytäntö ja kokevatko miehen uudet kumppanit aina lapset edellisestä suhteesta rasitteena?
Onneksi sain vahvistuksen sille, ettei näin tod. aina ole. Lapseni on hyvin kehittynyt, varsinkin kielellisesti. Jopa niin, että hänen kanssaan voi keskustella ja hän ymmärtää täysin menevänsä isälleen kun on isä vkl ja äiti tulee aina takaisin. Kun hän tietää sen, en ole huolissani ja lapsella aina kaikki hyvin, hän viihtyy isällään myös. Vaikka lapsen isä on väliinpitämätön ja laittaa vastuun lapsesta minulle yksin, en todellakaan usko kummankaan meistä koskaan lykkäävän lastaan "vaan jonnekin".
Enhän uskaltaisi edes päästää häntä isälleen, ellen olisi varma että hänen isänsä ja ihmiset siinä ympärillä todella huolehtivat hänestä. Äitinä uskon olevani paras äiti omalle lapselleni aina, eikä kukaan tai mikään olisi koskaan uhkana suhteellemme. Vaikka olen joskus omat taisteluni siitäkin käynyt kun vieras nainen hoitaa pientä lastani yhdessä isän kanssa, ei se saa vaikuttaa. Jos minulla ei ole ristiriitaa asian kanssa, myöskään lapselle ei sitä koskaan tule.
Sehän se on, että jos jompikumpi joutuu hoitojärjestelyistä itkemään niin se olen minä joka luopuu pahimmassa tapauksessa töistä ja siten myös kaikesta ylimääräisestä jota voin lapselle tarjota. Isää se ei millään tavalla liikuta.
Ei työtä ole noin vain tarjolla joka paikassa näinä aikoina ja ennemmin näytän käytännössä lapselleni, kuinka tärkeä hän minulle on ja kuinka paljon rakastan turvaamalla hänelle kaikin tavoin hyvän elämän. Joskus on pakko tehdä töitä ja pakko saada lapselle hoitaja. Jos äitiä syyllistetään alle 3 v lapsen jättämisestä hoitoon vkl yli, niin kyllä on äideillä mahdoton asema. Teet niin tai näin, on tuomittavaa tai väärin aina. Missä kohti syyllistetään isää vastuuttomuudesta kun hylkää lapsensa täysin? Myös naiset ovat toisiaan kohtaan pahimpia aina. Mikäli esim. tämä miehen uusi nainen olisi tosissaan lapsen isän kanssa, välittäisi hän myös lapsesta niin paljon, että he YHDESSÄ lapsen isän kanssa hoitaisivat lasta jotta voin käydä töissä, ja olettaisin siinä tilanteessa myös naisella olevan aito halu tutustua miehensä lapseen. Missä on ihmisten sympatia ja välittäminen nykyään? Eivätkö he ole yhdessä UUSIOPERHE jotka auttavat toisiaan kun tarvis ja myös me voitaisiin vanhempina olla fiksuja ja joustaa puolin ja toisin?
Hain vain vahvistusta ajatuksilleni ja kysyisin onko ajatukseni uusioperheestä normaaleja? Sain jo monta vastausta ja ne on auttanut ymmärtämään, että todella on olemassa miehen uusia kumppaneita jotka auttavat ja sitoutuvat myös "koko pakettiin". Kiitos siitä.
Ilmeisesti oot joku miehen uus suhde ja jos oot niin paljon halunnut viedä sen naisen paikan siinä perheessä niin hoida kans lasta
"Joo. Tuossahan heti jo ekasta sanasta näkee, mistä kyse. Itsekkyys ei sovi uusperheeseen ja piste. Joudut luopumaan monesta asiasta, jotka ovat muutoin itsestäänselvyyksiä, kuten vapaus päättää omista aikatauluista ja siitä, ketkä tulevat kotiisi ja milloin ;). Uusperheessä joutuvat kaikki joustamaan, ja se voi olla hyvin vaikeaa itsekkäälle ihmiselle. "
Ymmärrän täysin tekstin aloittajaa. Itsellä 10kk vanha poika, biologiseen isään 300km väliä. Annoin mahdollisuuden lapsen synnyttyä olla isä lapselleen ja vieläkin hällä on kaikki oikeudet olla isä. Mutta hän ei ota mitään vastuuta, ei soita, ei kysy kuulumisia. En ole velvollinen soittelemaan perään ja opettamaan häntä olemaan isä lapselleen. On jatkettava eteenpäin, olemme täällä vain lapsiamme varten.
Lähihuoltajana olet osaltasi velvollinen, laki velvoittaa, tukemaan lapsen ja isän yhteyden säilymistä.
Kirjoitat selkeää tekstiä, joten lähetä lapsen isälle sähköpostina silloin tällöin lyhyet, asialliset tiedot lapsensa kehityksestä, ehkä muutamalla lapsensa kuvalla varustettuna, mutta ilman mitään opettamista kuinka olla kunnon isä lapselle.
Ei vaadi paljoa sinulta. Jos se ei tuota tulosta, olet ainakin tehnyt osuutesi ja kaiken muun ajanhan olet lapsesi kanssa ja elät häntä varten.
no enempää en voi tehdä kuin olen jo tehnyt. Aluksi lähettelin kyllä kuulumisia ja valokuvia, ne saa nyt jäädä. Jos ei kanna tikkua ristiin isänä ja vastuunkantajana, voi myös unohtaa "vapaaherran" oikeutensa. Aiemmin kävi katsomassa lastaan harvoin vapaapäivinään ja silloin lapselle leperteli kuinka ikävä on ollut. Toisin sanoen kävi kuittaamassa huonon omatuntonsa uuden lelun kera.
Tämän jälkeen sanoin tukevani täysin heidän tapaamisia ja ehdotin säännöllisiä vkl tapaamisia, tämän jälkeen ei kuulunut herrasta 3 kk.