Kirjotin ekaa kertaa runon. Mitä ajatuksia tämä teissä herättää? Ois kiva saada kommenttia, kiitos!
"Valon säteitä arkailen, kulkee tyttö yksinään.
Käsi sydämen suojana, yrittää peittää ikävän.
Kasvoilla kyyneleet, pimeässä niitä kukaan huomaa ei.
Pimeys suojaava ja lohduton. "
"Valon säteitä arkailen, kulkee tyttö yksinään.
Käsi sydämen suojana, yrittää peittää ikävän.
Kasvoilla kyyneleet, pimeässä niitä kukaan huomaa ei.
Pimeys suojaava ja lohduton. "
Vastaukset 14
Vanhimmat
Virhe ensimmäisellä rivillä. Onko tarkoitus olla minä-muodossa vai hän-muodossa. Jos hän-muodossa niin sitten säteitä ARKAILLEN.
Jos tätä vertaa palstalla oleviin sekopäisiin riipustuksiin, niin onhan tämä huomattavasti parempaa tavaraa!
Kiitoksia kummellekkin! :)
Minulla on lukihäiriö, joten virheitä tulee helposti enkä niitä itse huomaa välttämättä.
Ja pitäs olla minä muodossa enemmän tota ajattelin mutte ehkä hän muoto olisi parempi :)
Pidän itseäni aika hyvänä kirjoittajan, ja minun mielestäni tämä oli hyvä runo. Siinä on erikoinen tunnelma, ja jos vain haluaa hiukankaan upota runosi maailmaan, se onnistuu. Pimeys runossasi on erittäin jännä tekijä. Tyttö välttelee valoa (haluaa olla pimeässä?), mutta toisaalta hän on tuossa pimeydessä yksin, vailla lohduttajaa.
Itse ajattelisin runon perustuvan tällaiseen tapahtumaan (huom. tämä on vain minun oma tulkintani runosta) : Tyttö on rakastunut johonkuhun, mutta tullut hylätyksi. Perustelut:
-- " Valon säteitä arkail(l)en, kulkee tyttö yksinään." = Tultuaan petetyksi hän ei halua kokea enää uusia pettymyksiä, uusia valoisia tapahtumia, vaan välttelee niitä. Ja hän on siis yksin.
-- "Käsi sydämen suojana, yrittää peittää ikävän." = Hän ei halua näyttää tunteitaan, vaan yrittää ikään kuin estää niitä tulemasta sydämestään. Hän ei ehkä myöskään halua tunnustaa tunteita, vaan yrittää haudata ne.
-- "Kasvoilla kyyneleet, pimeässä niitä kukaan huomaa ei." = No, luonnollisesti hän on hyvin murheissaan tapahtumasta. Koska hän muutenkin on nykyään hiukan masentunut (kulkee pimeässä, ei halua kokea iloa pelätessään pettymyksiä), kukaan ei huomaa sitä, että hän itkee asian takia. [[ tai ]]
-- "Pimeys suojaava ja lohduton." = Jos nyt jatkan samalla linjalla, eli pimeässä olo on mitä aikaisemmin olen kertonut, niin se toisaalta suojaa häntä (hän ei koe uusia pettymyksiä), mutta toisaalta on hyvin yksinäistä ja masentavaa elää iloa etsimättä.
Kaikean kaikkiaan siis runo on mielestäni, ei enää vain hyvä, vaan erinomainen. Sinussa on ainesta. Joitakin sanoja olisin lisännyt tuonne väliin, mutta eivät nekään välttämättömiä ole. Jatka ihmeessä runoilua =)
Raakasti vaan riimejä kehään!
Siitä se alkaa ja kasvaa pikku hiljaa muotoonsa.
Mikään ei ole vierasta, kun omia ajatuksiaan haluaa tulkita.
voi kiitos!! :) runo ei perustu ihan nuihin tapahtumiin, mutta tosi hyvin oot kuitenkin oot ymmärtäny runon tarkoituksen. runon tarina on se, että mun isä kuoli vuosi sitten. ja se on vieläkin vaikea asia hyväksyä ja vaikea muille näyttää että vieläkin olen todella surullinen ja rikki tapahtuneesta. en halua sääliä. siksi kätken sen.
Nyt, tarinan tuntiessani, ymmärrän vielä paremmin, kuinka herkkä tuo runo on. =)
Ja jos runo on herkkä, on myös kirjoittajan oltava. Ymmärrän hyvin, miltä tällainen tapahtuma tuntuu. Sinun pitäisi hakeutua jonkun sellaisen seuraan, joka ymmärtää asian, ei sääli vaan ymmärtää ja haluaa auttaa sinua toipumaan tästä asiasta.
Liian monet ihmiset vastaavat ihmisten ikävän/surun jne. viesteihin hymiöillä ja/tai muutamilla sanoilla. Todellisuudessa niistä ei ole paljon hyötyä. Tietysti asiaa täysin tuntematon ei ehkä osaakaan oikein vastata tunteenpurkauksiin sopivalla tavalla, mutta lähimpien ystävien luulisi osaavan.
Minä en siksi voi paljonkaan sanoa, kun en asioista oikein mitään tiedä, vain näin ihan pintapuolisesti. Mutta elämä jatkuu myös sinun kohdallasi, vaikka toisilta se onkin jo jäänyt taakse. Älä heitä hukkaan työtä, jonka isäsi on sinun eteesi tehnyt, vaan käytä se hyvin ja kunniakkaasti viemällä elämääsi eteenpäin.
Poisnukkuneita on ikävä niin kauan kuin heitä rakastaa. Rakastava ihminen ei saa sitä itsestään pois, mutta hän voi kunnioittaa ikävöintinsä kohdetta jatkamalla elämäänsä niillä eväillä, jotka tämä on hänelle antanut. =)
(anteeksi, jos tekstilläni jotenkin loukkaan sinua. Sitä en halua :) )
Isän kuolemasta saa ja täytyykin olla surullinen.
Ei sinua kukaan varmasti halua sääliä, mutta muista surra surusi pois,
todella, vaikka kirjoittamalla. Se helpottaa ja antaa tilaa uudelle.
Isäsi on sinun sydämessäsi koko loppu elämän !
Muista kirjoittaa !
ristahaabal et sä loukannut mua..päinvastoin. Kiitos nuista sanoista. Sä taidat todellakin tietää miltä tuntuu menettää tärkeä ihminen. Harva osaa ja harvalle viitsii edes kertoa, koska ei kuitenkaan tule ymmärretyksi
suru kiitos sullekkin rohkaisusta. :) Kyllä tämä tästä hiljalleen. Välillä on huonoja ja välillä taas perempia päiviä. Mut, sen tiedän että Isällä on nyt kaikki hyvin. Isä on enkeli :)
=)
Juu, minulla on kokemuksia tämänkaltaisista tapahtumista... omasta ja muiden elämästä. Ja tuossa olen samaa mieltä, että tosi harvat ihmiset oikeasti vaivautuvat tekemään asialle jotain sen sijaan, että vain kommentoisivat tyyliin " :( kyl se siitä ". Ei se loppupeleissä paljonkaan auta. Ei se rauhoita yhtään mitenkään, eikä paranna haavoja.
Riippuu vähän ihmisestä, miten tällaiset isot asiat hoituvat: toisilla se lähtee ajan kanssa itsestään, toiset tarvitsevat keskustelukumppanin, jolle voi puhua ja joka vastaa oikeasti hyödyttävillä sanoilla.
Onko sinulla ketään, joka voisi oikeasti auttaa? ... =)
Ja tuota "surun" neuvoa pitää vielä painottaa, että muista kirjoittaa. Se auttaa.
(jokin asia piti vielä sanoa, mutta en nyt muista =)
No huomaan kyllä että sulla on kokemuksia itelläsikin. Heti on erillaista tietämystä. Kyllä mulla on kavereita joillekka puhua mut ne ei oo koskaan kokenut samaa niin vähän vaikea. Niin, ja tietysti on äiti mut en halua kuormittaa häntä lisää. Ja kyllä ehkä jatkossa tulenkin kirjoittamaan lisää. :) No kerro vain myöhemmin jos muistuu mieleen :) Tämän kautta on kylläkin vaikea olla yhteydessä.
=)
Niin, eihän heitä toisaalta voi alkaa siitä moittiakaan. :/
Kuormittamisen lisäksi äidille voi joskus olla vaikeaa puhua tällaisista asioista. Tai no, ehkä ajattelin juuri tuota kuormittamista, kun tuumin sen olevan vaikeaa.
Kirjoita vain =) Tänne tai sitten vaikka päiväkirjaan tai johonkin. Parempi mielestäni olisi, jos voisit ihan "julkisesti" purkaa ajatuksiasi. Ei tarvitsisi kaikkea pitää itsellään. Ja ehkä saat täältä myös oikeanlaista palautetta. Esimerkiksi juuri tänne runo -palstalle on hyvä kirjoittaa, jos ei halua liikaa huomiota itselleen. :)
Ei ei tietenkään voi alkaa moittimaan ja olen iloinen ettei he ole kokeneet samaa. Vaikea vaan puhua asiasta :) Äitille on kyllä helppo jutella mut en vain halua kuormittaa häntä enempää. Omiakin murheita hänellä on. Niin, tämä vois olla ihan hyvä paikka kirjotella, tosin en juurikaan käytä tätä sivustoa. :)
Pidän tätä ensimmäiseksi runoksi varsin onnistuneena. Vanhahtavahan se on, mutta ei sitä voi virheenä pitää. Heittämällä menee tämän palstan keskiarvon yläpuolella laadullisesti. Tiedän omasta kokemuksesta, että kirjoittaminen voi olla hyvin terapeuttista ja se on hyvä keino purkaa tunteita. Kannattaa ehdottomasti kirjoittaa lisää.
Syksyisin ruskaterveisin
Usko J. Maaninen