Auringon lapset

Mihin loppuu kohtuus kirjoitti:

Aamuaurinko
avaa
sieluni hermot

kuin ruusu
antautuu valoon
ja kuihtuu

haalistuu haluissaan

ruumis
tuo liekkien orja
kuuntelee ja
nukahtaa

hakeutuu
etäisyyden äärirajoille
kuoleman
kasvattamaan maahan

jossa valo
lumoaa auringon
pystyttäen satuja
tarinoilleen

kirjoittaen historiaa
paikkaan, jossa
sanat riippuvat ja
elämän puuta
taotaan

sitä ei verhota
vaatteella,
eikä se ole
mustetta paperilla

oksien ja lehtien
välimaastossa
piilevä rungon
äitiys,
joka ruokkii
vapautta

vajoamalla vuoteeseen,
jossa varjona
nukkuu

olemalla tilaton
viljelijä ja
ontuva risti,
jossa ei
ole okaita
eikä tappuraa

vain yksi yö
tuhansien joukossa,
joka muuttaa
rauhan kyyhkyseksi

kuun pinnaksi,
joka kuoriutuu
rakkauden sanoissa

ollen yhdistävä
tikas

pyörivä pyörä, joka
tekee maastamme
kotimaan,
historiastamme
tärkeän osan
menneisyyttä

joka ei
tunne aikaa

huulilleen siroteltua
punaista tuoksua,
joka herää
aamulla huutonsa

leipoo kakun,
jossa unettomuus
nousee ennen
aamunkoittoa

saartaa kaiken
sanojen väliin,
istuu ja
huokaisee
kopioimalla
koreaa puhetta

puhetta, jonka
kahleet
painavat käsiä,
sydäntä
käpertymään itseensä

rakas aurinko,
älä hylkää
älä käännä selkää
ajelehtivalle atomille

vaan tule vastaan
kuin lämpö,
joka hymyilee
ihmetellen maan
pyöreää muotoa

makeaa leipää,
maan antia

ja kun katselen
sinua ja
uneksin keväästä

odotan talvea

kuinka lumi
kantaa yötä ja
kukkii uuden päivän


kauniin palan
olemassaoloa,
kohti illan uupumusta

vielä,
vielä minä
sen joskus tunnen
sydämessäni

minkä aurinko
antaa päivälle,
kuutamo tähtitaivaalle

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä