Tarina kolmesta kisustani.

~Suokki~

Voisin kertoa tarinan kolmesta kissastani,josta kaksi on jo nukahtanut ikuiseen uneen. Tarina on tosi,jos ette usko.

Ensimmäinen kissani oli kolli nimeltä Piki. Se oli musta,valkoinen masu sillä oli,samoin tassut. Kollista tuli hyvin suuri ja komea,kiltti ja koko kylän rakastettu. Pikin menneidyyd oli kuitenkin ankara, Se löytyi ihan pienenä,ehkä 5-8viikkosena roskiksesta. Joku ilkimys oli heittäönyt pennun sinne. Piki oli itkenyt kun harakat yrittivät kiusata sitö! Onneksi yksi nainen kuuli kissan huutavan. Hän meni katsomaan ja otti kissan mukaansa. Nainen ei voinut kuitenkaan pitää kissaa. Hänen pikkukoiransa oli vasta kuollut,eikä hän,eikä hänen miehensä ollut viel' oikein selvinnyt asiasta. Menimme katsomaan Pikiä. Se oli hyvin arka! istui sängyn alla. Päätimme kuitenkin ottaa sen. Pikku hiljaa Piki piristyi,se auttoi mm. siskoani,kun hänen selkänsä leikattiin. Piki nukkui siskoni vbieressä,näytti lohduttavan. He kävivät vessassakin samaan aikaan! :D Piki eli 6-vuotiaaksi. Se alkoi kuin kuihtua pois. Piki laihtui,koska mikään ruoka ei pysynyt sisällä. Yhtenä aamuna Piki tuli kotiin häntä pystyssä. Se söi ja pyysi sitten ulos. Kun äitini päästi sen Piki maukaisi vielä ja kipitti pihalle. Sen jälkeen sitö ei näkynyt. Piki oli tullut sanomaan kuin hyvästinsä. Nyt jälkeenpäin mietittyä olemme aika varmoja että sillä oli ollut syöpä. :(

Toinen kissamme oli musta-valkoinen kolli Mökö. Kun Mökö saapui Piki oli vielä elossa. Mökökin oli hylätty. Se oli kolmisen kuukautta ainakin. Siskoni kaveri oli mökillään ja kuuli maukumista. Pikkuinen Mökö makasi nurmella. Poika toi pennun meille ja tietenkin otimme pikku ressun! Mökö nukkui vain päivän-pari. Sitten se alkoi syödä ja tutkia paikalla. Mutta Mökö oli aina hyvin,hyvin arka. Se ei antanut juuri koskea itseensä pihalla. Minuun japerheeseeni se kuitenkin luotti. Mökö oli ystävällinen ja ihana,nukku vieressä. Sitten yhtenä iltana se katosi. Ensin pari päivää ja sitten viikko..Kolli ei tullut takaisin. Mikä lie oli sen vienyt,auto vai ilves,vai jokin muu? Sitä emme saa tietää..

Kolmas kissamme on nuori narttukissa Ronja. Se elä yhä,viimeksi äsken se oli lenkillä minun ja koiran kanssa. :D Ronja löytyi n. 8 viikkoisena Hartolan Talvimarkkinoilta. Sen löysi erään ystävämme äiti. Hän oli menossa ostamaan koria ja huomais pikkuisen kissan nukkuvan korissa. "Osta kori ja saat issan kaupanpäälle"myyjä nauroi. Nainen osti korin,mutta hänellä oli omiakin kissoja eikä voinut pitää pientä pentua. Niinpä nainen puhui tyttärelleen,meidän ystävälle ja hän sanoi tietävänsä mihin pennun voi viedä. Ystävämme soitti minulle. Hän ilmoitti saavansa aikaisen jouulahjan. Olin ihan pihalla,mutta pian ystävämme tuli kori kädessään. Sisältä kuului pientä miu´untaa. Kun kori avattiin pikku kissa hyppäsi sieltä ja alkoi tutkia paikkoja. Silloin Mökökin vielä eli. Ne tulivat tosi hyvin juttuun,kuin veli ja sisko. Ronja sopeutui nopeasti ja se on hyvin viisas ja velmu tyttökisu. Koska Ronja jäi yksin Mökön kadottua on sille tulossa kaveri,pieni kissanpentu Sampo joka on muuten sen oma lapsenlapsi... :D

18

1076

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • että

      Kyllä tossa oli jo vastuullista kissanpitoa kerrakseen.. Hylättyjä pentuja, kissoja annetaan eteenpäin kun ei itse voida pitää, kissoja annetaan lahjaksi, kissoja ostetaan "alaikäisinä", kissat juoksee ulkona vapaina ilmeisesti leikkaamattomina, kissoja ei käytetä eläinlääkärissä edes rokotuksilla...

      Toivottavasti sinä Suokki kärsit myöhemmässä elämässäsi kaiken tuon pahan, minkä olet kissoillesi aiheuttanut. Toivottavasti kolmaskin kissasi katoaa pian, sen on varmaan parempi olla missä tahansa muualla kuin luonasi.

      • ~Suokki~

        Ekana,Piki&Mökö oli leikattu,Ronjakin heti kun oli mahdollista,sillä se sai pennut äkki arvaamatta. Niin,ja MINUAKO syytät siitä että ne hylättiin?! Kiitos vaan! Kissoja ei ostettu alaikäisinä. Luuletko et meen yksin sinne ja sanon "Toi on mun!" No en! Olihan mulla vanhemat mukana,hei haloo!
        Toi on tosi tyhmää! Tietenkin ne rokotetaan!
        Tää viesti on tosi idioottimainen! Sulla,kuka ihme hyypiö oletkaan,et oo ottanu mitään selvä!
        Tosi kissarakkaalta säki vaikutat!!

    • tyttö

      Tällaisia tarinoita on paljon mutta ne eivät suinkaan pääty onnellisesti. Ajatella mitkä kivut tämä ensimmäinen kissa saattoi kärsiä kun annoitte sen vain olla kun olisi pitänyt hälytyskellot jo soida ja viedä kissa tutkittavaksi ja lopetettavaksi mikäli muuta ei ollut enää tehtävissä. En väitä etteikö kissa olisi elänyt onnellista elämää, mutta ei ole oikein vain odottaa että sairaus vie voiton ja kissa kituu pois - se on itsekästä!

      Enkä aina käsitä sitä miksi kissat ovat joillekin ihmisille eräänlainen keräilyn kohde eikä välitetä vaikka kissa häviäisi kun voi ottaa aina uuden, ilmaisen ja hoitamattoman kissan ja jatkaa samaan malliin. Kissa on arvokas olento joka ansaitsee arvokkaan elämän eikä se elämä yksin ole pelkkää vaeltamista armottomassa luonnossa vaan se on kaikkea sitä hoivaa ja rakkautta mitä ihminen pystyy lemmikilleen tarjoamaan. Kissa on loppujen lopuksi hyvin riippuvainen ja kiintyväinen ihmiseen että se elämä riittää monille kissoille; ihminen ruokkii ja silittää, ihminen leikkii ja pitää terveenä sekä rakastaa ja saa vastarakkautta. Sen takia nämä luontokertomukset eivät ole mitenkään onnellisia - valtava määrä kissoja kuolee ja jää kitumaan luontoon joko pedon tai ihmisen ansiosta. Niillä olisi voinut olla pitkä elämä edessään elleivät ne olisi joutuneet taistelemaan hengestään ja häviämään.

      • ~Suokki~

        Mä olin silloin pieni,mut anelin isältänio hartaasti että vietäs se eläinlääkäriin. Se ei kuitenkaan suostuni vaan sano ettei sil oo hätää.
        Arvaa miltä nyt tuntuu? Jos se olis kuunnellku mua ja vieny sen lääkäriin ni Pikil olis ollu parempi olla..

        Kissa ei ole meille keräilyn kohde! Kuinka kehtaat sanoa noin??!! Olisko meidän pitäny jättää ne kadulle,vai?! Kitumaan,odotrtaa et kuolee joko nälkään,auto ajaa yli tai vastaavaa?! Tosi kissarakasta ajattelua!

      • Anna

        Oliks sun pointtinas se et Suokki pitää kissojaan väärin?
        Onko muuten kukaan kissa-pidettävä-valjaissa-tyyppi koskaan ajatellu kissan luontoo? Kissa on peto, saalistaja. Onhan kissa onnellinen sisälläkin, ja jotkut niistä tyytyy kulkemaan pihalla vain valjaissa (mikä onkin kaupunkialueella hyvä). Mutta jos mulla ois mahdollisuus asuu maalla tai edes sen verran kauempana "vilinästä" et voisin pitää kissan irti pihalla, nii sen tekisin. Kissa ei pääse metsästämään valjaissa.
        En siis sano et kaikki kisut olis päästettävä kulkemaan ulkona vapaana. Vaan et jos ei asu keskustassa tai sen välittömässä läheisyydessä, ni ei oo mitään väärää laskee kissaa irti ulos. Ulkona saalistaessaan se muuten syö kaikkee sellasta, mitä se tarttee. Jos sen ei anna saalistaa, ni pitäs antaa sille ees RAAKAA lihaa eikä pelkkää kuiva- ja purkkimuonaa yms. Muuten se ei saa aivan kaikkee mitä tarttee ja tulee puutostiloja.

      • Kotona
        Anna kirjoitti:

        On olemassa nykyään erittäin paljon kissavihaajia. Kissa on ns. lainsuojaton, eli sen tavallaan 'saa' ampua tai tappaa tontilta poistuessaan. Lisäksi kissan syödessä ulkoriistaa madot ja loiset pääsevät sisätiloihin kissan niitä levittäessä, eli kyllä suosittelen että kissalle pitää rakentaa omakotitalon pihalle oma kissatarha, missä on paljon tilaa ja kiipeilypuita ja kellimistasoja. Tai sitten ihan perinteisiin valjaisiin koko mirri, jotta kukaan ei rohkene sitä vahingoittaa.

        Yksi esimerkki oli Milla-Magia, joka löydettiin seinään heitettynä lattialta verilammikosta. Että hyvä hyvä kissanomistajat, pitäkää vielä kissoja irti.

        Toinen tapaus oli, että kissan pää jäi linja-auton alle, kun se oli loukkaantuneena jäänyt pysäkin tiealueelle makaamaan.

        Raakaa lihaa pitää kissalle antaa, sen ruokavaliohan perustuu täysin sille. Herkkävatsaiset pennut kuitenkin voisivat syödä lihan aluksi keitettynä ja vähitellen muuttaa raakaan lihaan.

        Madotukset ja rokotuksetkuntoon, jos kissa on ulkokissa! Sitten toivotan vain tuuria, jotta kissa selviäisi maailman koettelemuksista...

    • Miisu

      Toivottavasti niistä on ollut jotain hyötyä siinä mielessä, että Ronjan kanssa osaatte vanhempinesi toimia paremmin: viedä kissan lääkäriin, kun tarvitsee, eikä vain odottaa, että se kuolee, sekä pitää Ronjan sisäkissana tai ulkoiluttaa sitä valjaissa, ettei peto pääse viemään tai auto ajamaan ylitse.

      Minä en ikinä antaisi vanhemmilleni anteeksi, jos he välinpitämättömyydellään aiheuttaisivat viattoman eläimen kuoleman!

      • ~Suokki~

        Niin,mun isä on kamala eläinten suhteen. Se kato MAKSAA! >:l Onneks mun vanhemmat eros ja Ronja on tietenkin mulla,mun äidil ja siskollani. Se sai hyvän kodin.

      • jellona
        ~Suokki~ kirjoitti:

        Niin,mun isä on kamala eläinten suhteen. Se kato MAKSAA! >:l Onneks mun vanhemmat eros ja Ronja on tietenkin mulla,mun äidil ja siskollani. Se sai hyvän kodin.

        Älä välitä, vaikka ihmiset (taas) tällä palstalla alkaa heti haukkumaan. Olen kyllä samaa mieltä siitä, että kissojen katoaminen on teidän oma vika, kun olette päästänyt ne ulos, ja että sairastunut kissa olisi pitänyt viedä lääkäriin. En kyllä syytä siitä sua, vaan vanhenpiasi. Oot varmasti tarkottanut hyvää:)
        toivottavasti olette kuitenkin oppinut sen verran, että ette päästä kissaanne enää yksin ulos (ainakaan kipeänä, koska silloin kissa ei tule kotiin vaan jää tekemään kuolemaa johonkin pusikkoon)...

    • Tipsu

      Saanko udella miksi kirjoittelet kurjia tarinoita kisuistasi?????

      • närkästynyt

        eikös sitten saisi?
        suokki on minustä hyvä kissan omistaja.
        se riippuu aina vähän ympäristöstä, voiko kissan päästä ulos itsenäisesti, mä ainakin pidän kissaani vapaana ulkona.
        ja siitä on turha tulla haukkumaan, sillä tiedän kyllä ihan itse, mikä on kissalleni parasta.

        ja mitä väliä sillä on, kirjottaako iloisen vai surulisen tarina rakkaista kissoista, jos vaan haluaa "purkaa sydäntään" asiasta, niin siitä vaan.
        mun mielestä mikään tarina ei oo kurja, kuten eräs täällä sanoi...

        no mut hyvää jatkoa suokille ja kisssalle!!=)

      • Jep
        närkästynyt kirjoitti:

        Näytti olevan tosi hyvä ympäristö kissoille, kaks on jo kadonnut lyhyen ajan sisällä... Järjen käyttö sallittua.

      • ~Suokki~

        Tähän tarinaan yhdistyy monta asiaa. Hyviä ja pahoja. Kuitenkin tarinassa minua inhottaa se kun kissoja hylätään noin!

      • Tipsu
        närkästynyt kirjoitti:

        eikös sitten saisi?
        suokki on minustä hyvä kissan omistaja.
        se riippuu aina vähän ympäristöstä, voiko kissan päästä ulos itsenäisesti, mä ainakin pidän kissaani vapaana ulkona.
        ja siitä on turha tulla haukkumaan, sillä tiedän kyllä ihan itse, mikä on kissalleni parasta.

        ja mitä väliä sillä on, kirjottaako iloisen vai surulisen tarina rakkaista kissoista, jos vaan haluaa "purkaa sydäntään" asiasta, niin siitä vaan.
        mun mielestä mikään tarina ei oo kurja, kuten eräs täällä sanoi...

        no mut hyvää jatkoa suokille ja kisssalle!!=)

        En väittänyt mittään viestissäni, että suosikki olisi huono kissanomistaja tai moittinut sitä, ku kissojaan ulkona vapaana pitelee....KYSYIN häneltä vaan mielenkiinnosta miksi kirjoittelee surullisia tarinoita kissoistaan...En edes tullut haukkumaan tänne ketään, mutta nyt on kyllä pakko sanoa sinulle, että ehkä olisi syytä sinun opetella lukemaan.....??? Voihan vide kanssas!!!!

      • Tipsu
        ~Suokki~ kirjoitti:

        Tähän tarinaan yhdistyy monta asiaa. Hyviä ja pahoja. Kuitenkin tarinassa minua inhottaa se kun kissoja hylätään noin!

        Kiitoksia vastauksestasi...ja erittäin hyviä jatkoja kisullesi :)!!!!! Kissojen hylkäys on kyllä erittäin ikävä asia minunkin mielestäni!!

      • ~Suokki~
        Tipsu kirjoitti:

        Kiitoksia vastauksestasi...ja erittäin hyviä jatkoja kisullesi :)!!!!! Kissojen hylkäys on kyllä erittäin ikävä asia minunkin mielestäni!!

        Kiitti,sä ootkin ainoo joka ei syytä mua kissan kiduttamisesta.. ;(
        Mä vihaan sitä kun eläimiä hylätään! Se on raukkamaista.. :l

      • Tipsu
        ~Suokki~ kirjoitti:

        Kiitti,sä ootkin ainoo joka ei syytä mua kissan kiduttamisesta.. ;(
        Mä vihaan sitä kun eläimiä hylätään! Se on raukkamaista.. :l

        Tosiaan mun mielestä kelläkään ei oo oikeutta tulla valittaa toiselle kissan hoidosta...pääasia on, että kissa voi hyvin ja sillä on hyvä olla!! Toivotaan, että ihmiset viisastuvat ja eivät hylkäile eläimiä minne sattuu..mukavaa loppu kesää teille mun kisulta ja sen pennulta!!! :) :)

        Kiitos ja tosi hyvää kesää sinulle ja kiusuillesi!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9245
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8100
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5895
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2420
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2135
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1775
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1719
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1498
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1494
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1399
    Aihe