Samettia

selkärangaton
ihmishiekka kasautuu
kinoksiksi

pakkautuen torneiksi,
joissa linkuttavat
kainalosauvat hakevat
tukea tuskalleen

antaen koko
elämänsä
roikkua seinällä
tuulen puhaltaessa
kylmänä pohjoisesta

kahden tyhjyyden
väli,
kuolleet sanat

suu
on hylännyt
puhumisen,
etsien pelkkiä
tekoja

pukien houkutuksen
ylleen

raa’assa
mustassa melussa
vetäen keuhkot
täyteen murhetta
surmaamalla veljensä

nauttimalla myrkkyeliksiirin
ja vajoamalla
syvälle odottamaan
toista syntymää

heräämällä henkiin,
läähättämällä
kuin koira, jonka
suurin urotyö
on katsoa
myötätuntoisin silmin

ja kaikki
on taas
kaupan,

yö
päivä ja
rakkaus,
jota kuristaa
molemmilla käsillä

tuntien ilman
katoavan maapallosta,
lapsensa kasvoilta
auringon pistolla

kaiken ollessa
apeutta ja laiskuutta
tulvillaan

ollen uhmakas
syleillessään naista,
joka vaeltaa
yön ruumissa

sitä rintaa
olisi autettava

sitä rintaa,
jossa palaa
ikuisuuden liekki

sitä rintaa,
joka herättää
rakkauden olemassaolon

antaen merkin
tulla luokseen,
kohti vahvasti
kimaltelevaa ja
miinoitettua aikaa

joka huojuu
uhrin ja tekijän
välissä, toivoen
kaiken näkyvän

vierailuissa
silmiesi luona

nukkumalla
äänesi lähteellä,
jossa rakkauden
kaipaava vuode
on sijattu

toivoen ruumiinsa
sulavan,
muuttuvan tuoksuksi
jota ei voi
vastustaa,
peitellä

ainoastaan huuto
reppuselässään,
ulvovat koirat
purevat jokaista
ohikulkijaa

ollen linnoitus,
joka kaipasi
valloittajaa,
piirittäjänsä

sitä hiekkaa,
josta ihminen
käy taistelua,
eksyy
ja aukaisee tien

ollen yhtä
rakas kuin
äiti ja
imettäjä lapselle

tai ommeltu
uni uneksijalle,
joka on
puettu sydämen
muotoisiin kuvioihin

pehmeää samettia
sielulle
183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sametinpehmeää, kauniisti soljuvaa, mutta paikoitellen täynnä tuskaa. Kuin mieleni syksyn edetessä.

Sateeseen ja tuuleen heitetty kiitos. Toivottavasti tuli perille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mihin loppuu kohtuus kirjoitti:

selkärangaton
ihmishiekka kasautuu
kinoksiksi

pakkautuen torneiksi,
joissa linkuttavat
kainalosauvat hakevat
tukea tuskalleen

antaen koko
elämänsä
roikkua seinällä
tuulen puhaltaessa
kylmänä pohjoisesta

kahden tyhjyyden
väli,
kuolleet sanat

suu
on hylännyt
puhumisen,
etsien pelkkiä
tekoja

pukien houkutuksen
ylleen

raa’assa
mustassa melussa
vetäen keuhkot
täyteen murhetta
surmaamalla veljensä

nauttimalla myrkkyeliksiirin
ja vajoamalla
syvälle odottamaan
toista syntymää

heräämällä henkiin,
läähättämällä
kuin koira, jonka
suurin urotyö
on katsoa
myötätuntoisin silmin

ja kaikki
on taas
kaupan,

yö
päivä ja
rakkaus,
jota kuristaa
molemmilla käsillä

tuntien ilman
katoavan maapallosta,
lapsensa kasvoilta
auringon pistolla

kaiken ollessa
apeutta ja laiskuutta
tulvillaan

ollen uhmakas
syleillessään naista,
joka vaeltaa
yön ruumissa

sitä rintaa
olisi autettava

sitä rintaa,
jossa palaa
ikuisuuden liekki

sitä rintaa,
joka herättää
rakkauden olemassaolon

antaen merkin
tulla luokseen,
kohti vahvasti
kimaltelevaa ja
miinoitettua aikaa

joka huojuu
uhrin ja tekijän
välissä, toivoen
kaiken näkyvän

vierailuissa
silmiesi luona

nukkumalla
äänesi lähteellä,
jossa rakkauden
kaipaava vuode
on sijattu

toivoen ruumiinsa
sulavan,
muuttuvan tuoksuksi
jota ei voi
vastustaa,
peitellä

ainoastaan huuto
reppuselässään,
ulvovat koirat
purevat jokaista
ohikulkijaa

ollen linnoitus,
joka kaipasi
valloittajaa,
piirittäjänsä

sitä hiekkaa,
josta ihminen
käy taistelua,
eksyy
ja aukaisee tien

ollen yhtä
rakas kuin
äiti ja
imettäjä lapselle

tai ommeltu
uni uneksijalle,
joka on
puettu sydämen
muotoisiin kuvioihin

pehmeää samettia
sielulle

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu