Osaavat hymyillä, ovat yltiöystävällisiä, hyväkäytöksisiä!
Aivan erilaisia kuin suomalaiset, thaikut eivät juokse sossussa vinkumassa rahaa, koska heille on tärkeää että tienaavat itse rahansa. Heidän kodissaan on aina siistiä, osaavat kokata ja rakastavat lapsia.
Olen nyt viime kuukausina käynyt paikallisessa thai-hieromossa (Joo naurakaa ja säälikää vaan) ja huomannut kuinka kultaisia ihmisiä he todella ovat kun vertaa suomalaisiin. En vaan kerta kaikkiaan saa tarpeekseni heidän hymystään ja ystävällisyydestään! Tulee itselleni niin iloinen ja hyvä fiilis kun juttelee niitä näitä thaimaalaisen kanssa ja koko ajan saa hymyillä!
Kerta kaikkiaan rakastan hymyilemistä!
Suomalaisen kanssa kun puhuu ja jos vähänkin nostaa suupieliään korvan suuntaan, niin heti katsotaan vinoon, höh :(
Vaikka nämä hierojat tarjoavatkin "extrapalveluja", en silti ajattele että he olisivat likaisia huoria, vaan pidän heitä yhtä tasa-arvoisina ihmisinä.
Tällä hetkellä suurin unelmani on käydä Thaimaassa.
En tarkoita yleistää että thaimaalaiset ovat aprempia kuin suomalaiset mutta omasta mielestäni thaikut ovat suurimmaksi osaksi "parempia" kuin suomalaiset :-)
Thaimaalaiset naiset, ahh!
199
19942
Vastaukset
- mieti tarkkaan
Harkitse nyt vielä tarkkaan ja lue tämä tarina kun miehen penis katkaistiin Thaimaassa (http://thaimaan.blogspot.com/2010/10/thaimaalainen-nainen-katkaisi-miehen.html)
Samoin nyt hijlattain tapahtunut thaimaalainen mies uhkaa tappaa venäläisen miehen aseella uhaten! (katso video) http://thaimaan.blogspot.com/2013/06/jarkyttava-video-thaimaalainen-mies.html
Jos otat vaimon sinun pitää myös ostaa vaimo eli maksaa perheelle naimarahaa tämä on kaikkein parhaimpien naisten kanssa jopa 200 000 euroa. Toisaalta he tuskin ovat sinusta kiinnostuneita vaan kiinnostuneet ovat Isanin alueelta olevia juuri näitä mainitseman tyylisiä hierojia. Vaativat rahallisia lähetyksiä kuukausittain perheelleen.- lieju2
no jo pomppas on piparin hinta noussu. 200 000 e heh. minä menen naimisiin kuukauden päästä. nyt on tullu kuluja tytön lentolippu ja 100 e kuussa maksava kämppä. tosin rouva saa elokuussa töitä niin loppuvat mun osalta kaikki maksut ja saa luvan osallistua asuntolainan lyhenykseenkin. odotan mielenkiinnolla vastauksia kuinka mua huijataan ja olen väärässä. ps thaiiku huijaa aina eikä suomalainen voi parjätä eikö niin.
- Tosimies Ville
Kattosin ton videon. Ihan sairasta! En ikinä aio ottaa thaimaalaista naista, ettei vaan käy noin ku tol venäläiselle. Paras ottaa kunnon Suomi nainen sanon minä!
- Totuusmies Kalle
Tosimies Ville kirjoitti:
Kattosin ton videon. Ihan sairasta! En ikinä aio ottaa thaimaalaista naista, ettei vaan käy noin ku tol venäläiselle. Paras ottaa kunnon Suomi nainen sanon minä!
Kunnon suominainen on satuolento, rahanperässä juoksevia lumppuja kaikki, ja rahoille ei saa edes mitään vastinetta.
- NYT MENI HERMOT!!
Totuusmies Kalle kirjoitti:
Kunnon suominainen on satuolento, rahanperässä juoksevia lumppuja kaikki, ja rahoille ei saa edes mitään vastinetta.
HETKINEN!! VAI SATUOLENTO!! TÖRKEÄÄ!
- lieju2
lieju2 kirjoitti:
no jo pomppas on piparin hinta noussu. 200 000 e heh. minä menen naimisiin kuukauden päästä. nyt on tullu kuluja tytön lentolippu ja 100 e kuussa maksava kämppä. tosin rouva saa elokuussa töitä niin loppuvat mun osalta kaikki maksut ja saa luvan osallistua asuntolainan lyhenykseenkin. odotan mielenkiinnolla vastauksia kuinka mua huijataan ja olen väärässä. ps thaiiku huijaa aina eikä suomalainen voi parjätä eikö niin.
vaikka sanoin aikaisemmin lopttavani kirjoittelun tänne. halusin vain ilmoittaa. nyt vaimoke on kuukauden tehnyt töitä suomessa.toi tilipussin minulle joka päätän miten rahat käytetään. ei muuta.
- %-1-3
Joo..ei se perseaukisten hommaa olekkaan. Väittääkö joku ettei muka
suomi-neidon kanssa ei rahaa pala? Edellinen avioliitto maksoi mulle 350 000e
kotimaisen kissan kanssa. Tuo 200000e on hiukan yliammuttu. - TALLAAJA
Tuo mulkun katkaiseminen kuuluu joissakin paikoissa ei siis KAIKISSA
Thaimaan kolkissa ns.kulttuuriin. Tuosta venäläisvideosta vielä. Se kansa
on tunnetusti kaikista huonoimassa maineessa Thaimaassa niiden oman
typerän käytöksen takia ja sen kyllä kaikki siellä käyneet tietää. Oliko kenties
tarkoituksella tehty pelotteluvideo kun venäläinen ei edes pelännyt yhtään?
Totuus kuitenkin on se, että monella "sinkulla" on mies tai vähintäänkin
poikaystävä. - Cubano
TALLAAJA kirjoitti:

poikaystävä.Venäläisten kanssa on aina ongelmia. Heidän tavat ovat ärsytäviä melkein aina, joten en epaile että yhtä että video on pelkkä pelottelujuttu. Se on heidän luonnessa, tiedän sen omasta kokemuksesta, on kyllä nähty vaikka mitä. Vieläkin osaan venäjää ihan hyvin ja on ystäviäkin siellä.
- Tosiasiassa
lieju2 kirjoitti:
no jo pomppas on piparin hinta noussu. 200 000 e heh. minä menen naimisiin kuukauden päästä. nyt on tullu kuluja tytön lentolippu ja 100 e kuussa maksava kämppä. tosin rouva saa elokuussa töitä niin loppuvat mun osalta kaikki maksut ja saa luvan osallistua asuntolainan lyhenykseenkin. odotan mielenkiinnolla vastauksia kuinka mua huijataan ja olen väärässä. ps thaiiku huijaa aina eikä suomalainen voi parjätä eikö niin.
No mulla on thaimaalainen emäntä ja häntä en saa maksamaan edes satasta/kk vuokraa asumisesta kanssani...ja kitinää tulee ruan laitosta ja monesta muusta asiasta.Seksiä kerran kuussa ja täysi Suutelu kielto!
- Anonyymi
Tosiasiassa kirjoitti:

Vaihda vaimoa mulla oli thai vaimo...maksoi 400e kk taloon omia kulujaan..Loput päivärahasta sai pitää itsellään tai tehdä mitä haluaa.Seksiä niin paljon kuin haöusin vaikka päivittäin..Ruoka pöydässä joka päivä kun tulin töistä..
- Anonyymi
Tosimies Ville kirjoitti:
Kattosin ton videon. Ihan sairasta! En ikinä aio ottaa thaimaalaista naista, ettei vaan käy noin ku tol venäläiselle. Paras ottaa kunnon Suomi nainen sanon minä!
Ottaist varmasti Suomi vaimon itsellesi, mutta asiassa pieni mutka matkassa. Ikävä kyllä, suomi naiset eivät ole yhtään kiinnostuneita möhömahaisesta kaljasieposta.
- Anonyymi
Tosimies Ville kirjoitti:
Kattosin ton videon. Ihan sairasta! En ikinä aio ottaa thaimaalaista naista, ettei vaan käy noin ku tol venäläiselle. Paras ottaa kunnon Suomi nainen sanon minä!
Senssu, tuu tänne hua hiniin.... niin saat tuupata, mua hanuriin, poju. By NumBall HNN 60v.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Senssu, tuu tänne hua hiniin.... niin saat tuupata, mua hanuriin, poju. By NumBall HNN 60v.
Olen käynyt Thaimaassa aika monta kertaa, ja myös työskennellyt Suomessa thai ihmisten kanssa. Ovat aika surutonta porukkaa, kuitenkin rahan ansaitseminen oli heille tärkeää . Sossussa eivät siellä käy kun niitä ei tietääkseni ole, kuten täällä ? Avioliitto on Aasiassa enemmän liikesuhde, varsinkin jos ikäeroa ? Muutamia euro-thai pareja tunnen, ja kun mies hoitaa "leipää" pöytään niin hyvin menee, muuten voi tulla ongelmia ? Mukava paikka on kuitenkin lomailla , kun itse käyttäytyy hyvin .
Tosiasiassa kirjoitti:
No mulla on thaimaalainen emäntä ja häntä en saa maksamaan edes satasta/kk vuokraa asumisesta kanssani...ja kitinää tulee ruan laitosta ja monesta muusta asiasta.Seksiä kerran kuussa ja täysi Suutelu kielto!
Olen varma sinä nähnyt naisia vain TV ssa haheha
- Anonyymi
Tosiasiassa kirjoitti:
No mulla on thaimaalainen emäntä ja häntä en saa maksamaan edes satasta/kk vuokraa asumisesta kanssani...ja kitinää tulee ruan laitosta ja monesta muusta asiasta.Seksiä kerran kuussa ja täysi Suutelu kielto!
Et ole tarpeeksi maksanut halpatuonnista. Sekundaa saa halvalla. Hihhh.
- Anonyymi
Totuusmies Kalle kirjoitti:
Kunnon suominainen on satuolento, rahanperässä juoksevia lumppuja kaikki, ja rahoille ei saa edes mitään vastinetta.
Mutta miks miehet on lössyköitä suurin osa. Minulla oli onni löytää miehinen mies niitä on harvassa.
- Anonyymi
Tosimies Ville kirjoitti:
Kattosin ton videon. Ihan sairasta! En ikinä aio ottaa thaimaalaista naista, ettei vaan käy noin ku tol venäläiselle. Paras ottaa kunnon Suomi nainen sanon minä!
Aika paljon on suomipoika penkkiurheilija. Makaa sohvalla ja odottaa ruokaa. Piikaa on suurin osa etsimässä.
- Anonyymi
Paska puhetta
- vanhempi matkailija
Käyn aina Pattayalla käydessäni sokeain koululla "oikeassa thai-hieronnassa"! Siinä ei ole mitään eroottista. Nivelien vääntäminen liki ääri asentoon sattuu, vaikka tekijä on pienikokoinen tyttöihminen! Reisilihasten ja pohkeiden painaminen "terävällä" pienellä polvella koko tytön painolla sattuu sekin! Nautinto tulee siitä, kun pääsee pois käsittelystä!
Jos olet käynyt Suomessa "paikallisessa thai-hieromossa", niin et ole mitään thai-hierontaa saanut, vaan keskivartalohierontaan tähtäävää lääpintää!
Jos kalu nousee, ei ole kyseessä thaihieronta Oikea thaihieronta on "kivuliasta", eikä sitä milloinkaan päätetä keskivartalon hierontaan!- thai rouva
Juuri näin. Oikea thaihieronta on todella kivuliasta eikä siinä ole mitään seksuaalista.
Nämä juntit suomalaiset monesti luulee, että kaikki thaimaalaiset on huoria ja kaiken hieromisenkin pitäisi jotenkin muka liittyä seksiin kun suomalaiset thaihieronnat myy seksuaalisia lisäpalveluita.
Suomalaisten junttien naiset yleisesti ottaen on ainakin jossain kohtaa toiminut huorana, on synnyttänyt lapsen, on köyhästä perheestä, eikä ole haluttu menestyneiden thaimaalaisten miesten joukossa. Suomalaisille tarjolla olevat thaimaalaiset ovat poikkeuksetta rumia kun verrataan thaimaalaisiin näyttelijöihin, joista pitää maksaa se 300 000 dollarin naimaraha.
Miksi kukaan menestynyt thaimaalainen haluaisi muuttaa Suomeen? Eivät he halua eikä tästä johtuen Suomessa nähdäkään yläkastin viehättäviä thaimaalaisia naisia suhteessa suomalaisen miehen kanssa.
Myöskin nämä Pattayalla maksullisia halvalla panevat miehet harrastavat seksiä tavallisen thaimaalaisen näkökulmasta erittäin rumien naisten kanssa. Kauneimmat yläkastin thaimaalaisille seuraa tarjoavat thaimaalaiset naiset saavat menestyneiltä thaimaalaisilta miehiltä yhdestä yöstä 300 euroa.
Sitten vielä tossa alussa olleesta videosta. Jos suomalainen juntti sekaantuu varattuun thaimaalaiseen naiseen voi hyvin käydä kuten tossa videolla olleelle venäläiselle.
Thaimaalaiset miehet ovat erittäin mustasukkaisia eivätkä katso hyvällä sitä, jos harrastat seksiä paikallisen tavallisen naisen kanssa. Thaimaalaisia miehiä ei tietysti haittaa se, että suomalainen juntti harrastaa seksiä maksullisten naisten kanssa. Menestyneet thaimaalaiset eivät näistä ala-arvoisista Pattayan maksullisista ole kiinnostuneita.
Toisaalta harvemmin tavallisella suomalaisella on edes mahdollisuutta harrastaa seksiä tavallisen thaimaalaisen naisen kanssa. Tavalliset thaimaalaiset naiset eivät ole kiinnostuneita vain harrastamaan seksiä ilmaiseksi miehen kanssa yhdenillan juttuna toisin kuin monet suomalaiset naiset. - lieju2
thai rouva kirjoitti:
Juuri näin. Oikea thaihieronta on todella kivuliasta eikä siinä ole mitään seksuaalista.
Nämä juntit suomalaiset monesti luulee, että kaikki thaimaalaiset on huoria ja kaiken hieromisenkin pitäisi jotenkin muka liittyä seksiin kun suomalaiset thaihieronnat myy seksuaalisia lisäpalveluita.
Suomalaisten junttien naiset yleisesti ottaen on ainakin jossain kohtaa toiminut huorana, on synnyttänyt lapsen, on köyhästä perheestä, eikä ole haluttu menestyneiden thaimaalaisten miesten joukossa. Suomalaisille tarjolla olevat thaimaalaiset ovat poikkeuksetta rumia kun verrataan thaimaalaisiin näyttelijöihin, joista pitää maksaa se 300 000 dollarin naimaraha.
Miksi kukaan menestynyt thaimaalainen haluaisi muuttaa Suomeen? Eivät he halua eikä tästä johtuen Suomessa nähdäkään yläkastin viehättäviä thaimaalaisia naisia suhteessa suomalaisen miehen kanssa.
Myöskin nämä Pattayalla maksullisia halvalla panevat miehet harrastavat seksiä tavallisen thaimaalaisen näkökulmasta erittäin rumien naisten kanssa. Kauneimmat yläkastin thaimaalaisille seuraa tarjoavat thaimaalaiset naiset saavat menestyneiltä thaimaalaisilta miehiltä yhdestä yöstä 300 euroa.
Sitten vielä tossa alussa olleesta videosta. Jos suomalainen juntti sekaantuu varattuun thaimaalaiseen naiseen voi hyvin käydä kuten tossa videolla olleelle venäläiselle.
Thaimaalaiset miehet ovat erittäin mustasukkaisia eivätkä katso hyvällä sitä, jos harrastat seksiä paikallisen tavallisen naisen kanssa. Thaimaalaisia miehiä ei tietysti haittaa se, että suomalainen juntti harrastaa seksiä maksullisten naisten kanssa. Menestyneet thaimaalaiset eivät näistä ala-arvoisista Pattayan maksullisista ole kiinnostuneita.
Toisaalta harvemmin tavallisella suomalaisella on edes mahdollisuutta harrastaa seksiä tavallisen thaimaalaisen naisen kanssa. Tavalliset thaimaalaiset naiset eivät ole kiinnostuneita vain harrastamaan seksiä ilmaiseksi miehen kanssa yhdenillan juttuna toisin kuin monet suomalaiset naiset.tässä voi olla jotain tottakin. jos on vanhempi mies eikä osaa matkailla. mutta parempi näitä hourien kanssa on elellä kuin suomalaisten huorien. jotka eivät ole tavalliselle suomalaiselle kelvanneet ovat edes nättejä ja eivät valita yhtä paljon.ps suurin osa supomalaisista myyvät itseään vaan isommasta rahasta omasta mielestään ei ole myymistä jos herra tarjoaa illan ja taksikyydit kotiin ja korjaa kuivaus rummun, mutta se on kaupan käyntiä siinä ei vaan raha suoraan vaihda omistajaa.
- ------- # -------->
thai rouva kirjoitti:
Juuri näin. Oikea thaihieronta on todella kivuliasta eikä siinä ole mitään seksuaalista.
Nämä juntit suomalaiset monesti luulee, että kaikki thaimaalaiset on huoria ja kaiken hieromisenkin pitäisi jotenkin muka liittyä seksiin kun suomalaiset thaihieronnat myy seksuaalisia lisäpalveluita.
Suomalaisten junttien naiset yleisesti ottaen on ainakin jossain kohtaa toiminut huorana, on synnyttänyt lapsen, on köyhästä perheestä, eikä ole haluttu menestyneiden thaimaalaisten miesten joukossa. Suomalaisille tarjolla olevat thaimaalaiset ovat poikkeuksetta rumia kun verrataan thaimaalaisiin näyttelijöihin, joista pitää maksaa se 300 000 dollarin naimaraha.
Miksi kukaan menestynyt thaimaalainen haluaisi muuttaa Suomeen? Eivät he halua eikä tästä johtuen Suomessa nähdäkään yläkastin viehättäviä thaimaalaisia naisia suhteessa suomalaisen miehen kanssa.
Myöskin nämä Pattayalla maksullisia halvalla panevat miehet harrastavat seksiä tavallisen thaimaalaisen näkökulmasta erittäin rumien naisten kanssa. Kauneimmat yläkastin thaimaalaisille seuraa tarjoavat thaimaalaiset naiset saavat menestyneiltä thaimaalaisilta miehiltä yhdestä yöstä 300 euroa.
Sitten vielä tossa alussa olleesta videosta. Jos suomalainen juntti sekaantuu varattuun thaimaalaiseen naiseen voi hyvin käydä kuten tossa videolla olleelle venäläiselle.
Thaimaalaiset miehet ovat erittäin mustasukkaisia eivätkä katso hyvällä sitä, jos harrastat seksiä paikallisen tavallisen naisen kanssa. Thaimaalaisia miehiä ei tietysti haittaa se, että suomalainen juntti harrastaa seksiä maksullisten naisten kanssa. Menestyneet thaimaalaiset eivät näistä ala-arvoisista Pattayan maksullisista ole kiinnostuneita.
Toisaalta harvemmin tavallisella suomalaisella on edes mahdollisuutta harrastaa seksiä tavallisen thaimaalaisen naisen kanssa. Tavalliset thaimaalaiset naiset eivät ole kiinnostuneita vain harrastamaan seksiä ilmaiseksi miehen kanssa yhdenillan juttuna toisin kuin monet suomalaiset naiset.thai rouva:lle
Miksi koet tarpeelliseksi yleistäen nimitellä suomalaisia miehiä? Kaikissa maissa on fiksuja ja sitten vähemmän fiksuja.
>> Suomalaisille tarjolla olevat thaimaalaiset ovat poikkeuksetta rumia kun verrataan thaimaalaisiin näyttelijöihin, joista pitää maksaa se 300 000 dollarin naimaraha.
Mistä ihmeestä sinä vedät näitä extremistirinnastuksia? Että oikein tahainäyttelijättäriä. Joka maassa on varakkaat kermakerhonsa omine piireineen.
Samalla logiikalla tulisi rinnastaa maailman huippumalleja "perusnaisiin" ja todeta ettei viimeksimainituilla ole sarkaa vastaaviin suhteisiin kuin ensin mainituilla.
Eikö olisi johdonmukaisempaa rinnastaa vaikkapa paikallisia koulutettuja keskiluokkalaisia suomalaisiin vastaaviin kesikiluokaisiin.
Oletettavasti itseriittoisen karikatyrisesti kirjoittava "thai rouva" itsekään ei ole rajatun kermakerhon edustaja ja puolisokandinaatit hänellekin ovat jotakin aivan muuta "kastia" kuin joiden maineella kirjoituksissaan ylimieisesti ratsastelee.
Ps. Mistähän henkisen profiilin "kastista" tuo kovin agressivisen ja happamen sävyinen kirjoittelu mahtaa kummuta. - thai rva:n faktat
------- # --------> kirjoitti:
thai rouva:lle
Miksi koet tarpeelliseksi yleistäen nimitellä suomalaisia miehiä? Kaikissa maissa on fiksuja ja sitten vähemmän fiksuja.
>> Suomalaisille tarjolla olevat thaimaalaiset ovat poikkeuksetta rumia kun verrataan thaimaalaisiin näyttelijöihin, joista pitää maksaa se 300 000 dollarin naimaraha.
Mistä ihmeestä sinä vedät näitä extremistirinnastuksia? Että oikein tahainäyttelijättäriä. Joka maassa on varakkaat kermakerhonsa omine piireineen.
Samalla logiikalla tulisi rinnastaa maailman huippumalleja "perusnaisiin" ja todeta ettei viimeksimainituilla ole sarkaa vastaaviin suhteisiin kuin ensin mainituilla.
Eikö olisi johdonmukaisempaa rinnastaa vaikkapa paikallisia koulutettuja keskiluokkalaisia suomalaisiin vastaaviin kesikiluokaisiin.
Oletettavasti itseriittoisen karikatyrisesti kirjoittava "thai rouva" itsekään ei ole rajatun kermakerhon edustaja ja puolisokandinaatit hänellekin ovat jotakin aivan muuta "kastia" kuin joiden maineella kirjoituksissaan ylimieisesti ratsastelee.
Ps. Mistähän henkisen profiilin "kastista" tuo kovin agressivisen ja happamen sävyinen kirjoittelu mahtaa kummuta.Thai rouva puhui suomalaisista junteista miehistä eikä kaikista suomalaisista miehistä. Harvoin suomalaisille on tarjolla muita naisia kuin mistä thai rouva kirjoitti. Oletko asiasta eri mieltä? Monet suomalaiset miehet uskovat virheellisesti saavansa kenet vaan Thaimaasta. Thaimaalaiset koulutetut keskiluokkaiset tietystikään eivät mene lähes koskaan naimisiin entisten hu*rien kanssa kuten suomalaiset keskiluokkaiset miehet tekevät lähes poikkeuksetta.
- Hierontapaikat
Kuule kerron nyt tiedon jota et suomibaareista saa. Ei edes Pattayalla tarjota KUNNOLLISESSA thaihieronta paikoissa happy endiä.Hintakin vain 100THB/ tunti
Mutta täysin samaa mieltä tuosta thai ystävällisyydestä, vaikka kyllä heistäkin vain rahaa haluavia on mutta kokeneet kävijät kyllä huomaan pian eron.- thai rouva
Thaimaassa palkat maaseudulla on alle 100 euroa kouluttamattomalle tytölle. Köyhän thaimaalaisen naisen ystävällisyyden taustalla on lähes poikkeuksetta taloudellinen hyöty kun hän on tekemisissä länsimaalaisen kanssa.
Monesti taloudellisen hyödyn maksimoimisessa on parasta antaa vaikutelma, ettei ole yhtään rahasta kiinnostunut ja jopa tarjota maksamaan miehelle ajoittain. Tämä nostaa todennäköisyyksiä sille, että kyseinen mies ottaa naisesta elämänkumppanin (todellinen lottovoitto monelle köyhälle etenkin yli 30v naiselle) - lähipiirissä kokemus
thai rouva kirjoitti:
Thaimaassa palkat maaseudulla on alle 100 euroa kouluttamattomalle tytölle. Köyhän thaimaalaisen naisen ystävällisyyden taustalla on lähes poikkeuksetta taloudellinen hyöty kun hän on tekemisissä länsimaalaisen kanssa.
Monesti taloudellisen hyödyn maksimoimisessa on parasta antaa vaikutelma, ettei ole yhtään rahasta kiinnostunut ja jopa tarjota maksamaan miehelle ajoittain. Tämä nostaa todennäköisyyksiä sille, että kyseinen mies ottaa naisesta elämänkumppanin (todellinen lottovoitto monelle köyhälle etenkin yli 30v naiselle)Kuinkahan moni suomalainen mies hassahtaa tuohon lankaan, saa elättää akan ja koko suvun thaimaassa. Tottakain ne ottaa miehen kuin miehen kun elättävät ja pääsevät parempaan elämään helpommalla. Samahan se näitten venäläis naisten kanssa ollut.
- fghjkuyrdffcgb
lähipiirissä kokemus kirjoitti:
Kuinkahan moni suomalainen mies hassahtaa tuohon lankaan, saa elättää akan ja koko suvun thaimaassa. Tottakain ne ottaa miehen kuin miehen kun elättävät ja pääsevät parempaan elämään helpommalla. Samahan se näitten venäläis naisten kanssa ollut.
Ja sama suomalaisnaisten kanssa, erotuksena et thaimaalainen ja venäläinen hoitaa kodin ja lapset ja muistaa pitää miestäkin hyvänä, suominainen vie rahat muut jää hoitamatta ja p----ttä jaellaan ympäri kyliä.
- edullista on
fghjkuyrdffcgb kirjoitti:

Thaimaan morsiamen koko sukukin tulee halvemmaksi kuin suomineito vaatimuksineen.
- totuushanon
edullista on kirjoitti:
Thaimaan morsiamen koko sukukin tulee halvemmaksi kuin suomineito vaatimuksineen.
Totta. Ja varsinkin kun se suomivalas yleensä vie lopulta avioerossa talot, rahat ja kakarat. Että paljon kalliimmaksi tulee useimmille sen selluliitin jokapäiväisen vittuilun kuunteleminen vuosikausien ajan.
- likööpäöå
totuushanon kirjoitti:

ja sit ku se on vieny talot ja kakarat niin vittuiluakuunnellessa vielä maksat sille elatusapua tuloistasi.hah.
- Khcugfihkklk
fghjkuyrdffcgb kirjoitti:
Ja sama suomalaisnaisten kanssa, erotuksena et thaimaalainen ja venäläinen hoitaa kodin ja lapset ja muistaa pitää miestäkin hyvänä, suominainen vie rahat muut jää hoitamatta ja p----ttä jaellaan ympäri kyliä.
Suominainen tienaa kuule ite!
- rehveille sitten!
Khcugfihkklk kirjoitti:
Suominainen tienaa kuule ite!
Laitatko Khcugfihkklk sen suominaisen yhteystiedot niin se saa viedä mut päivälliselle joku päivä! Itse kun en tunne häntä.
- lieju2
thai rouva kirjoitti:
Thaimaassa palkat maaseudulla on alle 100 euroa kouluttamattomalle tytölle. Köyhän thaimaalaisen naisen ystävällisyyden taustalla on lähes poikkeuksetta taloudellinen hyöty kun hän on tekemisissä länsimaalaisen kanssa.
Monesti taloudellisen hyödyn maksimoimisessa on parasta antaa vaikutelma, ettei ole yhtään rahasta kiinnostunut ja jopa tarjota maksamaan miehelle ajoittain. Tämä nostaa todennäköisyyksiä sille, että kyseinen mies ottaa naisesta elämänkumppanin (todellinen lottovoitto monelle köyhälle etenkin yli 30v naiselle)thai rouva hyvä sanoit ettei naiseni kelpaa muille. nyt minulle kuitenkin selvisi ettei huolinut paikallist kuvernööriä joka olisi huolehtinut koko perheestä. niin ja vieläkin rouva käy töissä ja tienaa omat rahansa. ps sanoi säästävänsä,että voi maksaa meidät häät myös thaimaassa.
- mitä sitten?
lieju2 kirjoitti:
thai rouva hyvä sanoit ettei naiseni kelpaa muille. nyt minulle kuitenkin selvisi ettei huolinut paikallist kuvernööriä joka olisi huolehtinut koko perheestä. niin ja vieläkin rouva käy töissä ja tienaa omat rahansa. ps sanoi säästävänsä,että voi maksaa meidät häät myös thaimaassa.
Poikkeuksia on. Osat rikastuu lottoamallakin. Kaikkia hassuja tarinoita myös levitellään.
- Oppia on tullut
totuushanon kirjoitti:
Totta. Ja varsinkin kun se suomivalas yleensä vie lopulta avioerossa talot, rahat ja kakarat. Että paljon kalliimmaksi tulee useimmille sen selluliitin jokapäiväisen vittuilun kuunteleminen vuosikausien ajan.
Niin se vie thaimaalainen suku porukkakin, jos ei nainen itse ilkiä,
Voi pojat kyllä ootte sinisilmäisiä. Mutta elämä opettaa.Sieltä taikuilta ei pelkkä
vit....... riitä . Tulee teräaseesta selkään . - Anonyymi
fghjkuyrdffcgb kirjoitti:
Ja sama suomalaisnaisten kanssa, erotuksena et thaimaalainen ja venäläinen hoitaa kodin ja lapset ja muistaa pitää miestäkin hyvänä, suominainen vie rahat muut jää hoitamatta ja p----ttä jaellaan ympäri kyliä.
Itselläni on ollut aika paljon ulkomaalaisia naisia pillua on saanut aina mitä tulee suomalaiseen naiseen niin ehkä kerran kuussa ei kiitos suomalaisia naisia ulkomaalaiset naiset helpompi saada seksiä
- isaanissakin käynyt
Itse olen huomannut, että aina kun tutustun thaimaalaiseen, jonka seurassa viihdyn, niin jossakin kohtaan tulee ilmi että hän on isaanista kotoisin.
On ihan yhtä älykästä väittää ettei isaanista löydy kauniita naisia, kuin ettei niitä olisi suomessakaan. MIelestäni se kertoo katkeruudesta jotain.
Thaimaa kiinnostaa maana ja kulttuurina, enkä suinkaan naista siellä käy etsimässä.
Samoin voin todeta että ainakin omalla kohdallani parisuhde on ollut myös taloudellinen turva molemmille, kun lainat ja laskut on voinut jakaa, tulojen mukaan.
Koska kohta kuitenkin joku väittää niitä kielitaidottomiksi, niin siihenkin voin todeta että kaikki ovat osanneet thaita puhua paremmin kuin itse osaan. Onneksi tulen jo ymmärretyksi. Joten voitaneen pitää suomalaisia pikemminkin kielitaidottomina noin keskimäärin, ainakin thaimaassa.
Toivotan kuitenkin kaikille oikein hyvää juhannusta, ja hymyillään kun tavataan- Hyvää juhannusta ja
Tietysti he ovat Isaanista kotoisin. Kukaan muu ei halua sinuun tutustua. Menestyneempi thaimaalainen ei halua tutustua länsimaalaiseen tavalliseen mieheen. Kun katsomme thaimaalaisia näyttelijöitä ja menestyviä malleja he eivät tule Isaanista. Paikallisten menestyvien thaimaalaisten mielestä Isanista tulevat naiset eivät ole haluttavia ja kauniita. Sinulla on oikeus omaan mielipiteeseesi mutta thaimaalaiset ovat kanssasi eri mieltä.
Thaimaalaiset eivät tietenkään ole kielitaidottomia omassa kielessään. Isanista tulevat baareissa työskentelevät kouluttamattomat naiset ovat kuitenkin kieitaidottomia englanissa ja oppineet kehnon englannin toimiessaan turismin parissa työskentelevänä maksullisena naisena.
Hyvää juhannusta myös sinulle ja hymyä, - lieju2
Hyvää juhannusta ja kirjoitti:

Hyvää juhannusta myös sinulle ja hymyä,mitä sitten jos neiti sekä herra on tyytyväisiä ei kai se sinulta ole pois.vai ovatko nämä nyt ihmisenä huonoja. aika ahdas mieli sinulla.
- Hyvää juhannusta ja
lieju2 kirjoitti:
mitä sitten jos neiti sekä herra on tyytyväisiä ei kai se sinulta ole pois.vai ovatko nämä nyt ihmisenä huonoja. aika ahdas mieli sinulla.
Ei sillä mitään väliä olekaan. Tärkeintä on se, että molemmat ovat tyytyväisiä. Kuten sinäkin lieju2 mainitsit, että olit vaimoksi ottanut Thaimaassa yleisesti ei halutun naisen, josta ei tarvinnut maksaa naimarahaa.
Jos sinä ja vaimosi ovat tyytyväisiä eihän siinä mitään vikaa ole vaikka menestynyt thaimaalainen mies ei vaimoasi olisi edes harkinnut kumppanikseen.
Tarkoituksena nyt on vain selventää sitä, että suomalaiset miehet eivät saa parhaita halutuimpia naisia Thaimaasta kuten joskus annetaan virheellisesti ymmärtää.
Tärkeää on myös muistaa riskit thaimaalaisiin naisiin liittyen, jotka ovat tarjolla suomalaisille miehille kuten mieti tarkkaan laittamassa videossa ja toisessa kirjoituksessa oli.
Monet miehet ovat menettäneet koko omaisuutensa ja päätyneet jopa ottamaan hengen itseltään kun he ovat tulleet alakastin kielitaidottomien entisten maksullisten Isanin yksinhuoltaja naisten huijaamiksi. - vanhempi matkailija
Hyvää juhannusta ja kirjoitti:
Ei sillä mitään väliä olekaan. Tärkeintä on se, että molemmat ovat tyytyväisiä. Kuten sinäkin lieju2 mainitsit, että olit vaimoksi ottanut Thaimaassa yleisesti ei halutun naisen, josta ei tarvinnut maksaa naimarahaa.
Jos sinä ja vaimosi ovat tyytyväisiä eihän siinä mitään vikaa ole vaikka menestynyt thaimaalainen mies ei vaimoasi olisi edes harkinnut kumppanikseen.
Tarkoituksena nyt on vain selventää sitä, että suomalaiset miehet eivät saa parhaita halutuimpia naisia Thaimaasta kuten joskus annetaan virheellisesti ymmärtää.
Tärkeää on myös muistaa riskit thaimaalaisiin naisiin liittyen, jotka ovat tarjolla suomalaisille miehille kuten mieti tarkkaan laittamassa videossa ja toisessa kirjoituksessa oli.
Monet miehet ovat menettäneet koko omaisuutensa ja päätyneet jopa ottamaan hengen itseltään kun he ovat tulleet alakastin kielitaidottomien entisten maksullisten Isanin yksinhuoltaja naisten huijaamiksi.33v naimisissa Suomessa. Aina rahaa liian vähän! Vaimo ja penskat vittuili! Vakituinen työpaikka muutti jonnekin halpamaahan! Meni hermot!
Nyt käyn kesätyössä Suomessa tai Ruotsissa tai jossain ja kylmän ajan loikoilen Pattayalla tai jossain! Enää en elätä naista täällä enkä siellä, mutta itsellistä naisseuraa on täällä ja siellä! Molemmissa paikoissa naiset kylläkin yrittää kupata ja hallitusti kuppaavatkin minulta, mutten ole kenestäkään vastuussa enää!
Voi olla että minut näkee joskus suomibaarissa tai ruotsibaarissa tai missä vaan hiton baarissa. Menen sellaiseen jos huvittaa!
Jos äijäporukalla lähetään merelle kalastamaan tai jotain, niin lähetään! Kivoja reissuja! Voin suositella,jos sellaisesta tykkää!
Eläköön vapaus liikkua siellä missä huvittaa, istua baarissa siellä missä huvittaa, rakastaa ja tykätä elämästä siellä missä huvittaa!
Jokainen tyylillään! - lieju2
vanhempi matkailija kirjoitti:
33v naimisissa Suomessa. Aina rahaa liian vähän! Vaimo ja penskat vittuili! Vakituinen työpaikka muutti jonnekin halpamaahan! Meni hermot!
Nyt käyn kesätyössä Suomessa tai Ruotsissa tai jossain ja kylmän ajan loikoilen Pattayalla tai jossain! Enää en elätä naista täällä enkä siellä, mutta itsellistä naisseuraa on täällä ja siellä! Molemmissa paikoissa naiset kylläkin yrittää kupata ja hallitusti kuppaavatkin minulta, mutten ole kenestäkään vastuussa enää!
Voi olla että minut näkee joskus suomibaarissa tai ruotsibaarissa tai missä vaan hiton baarissa. Menen sellaiseen jos huvittaa!
Jos äijäporukalla lähetään merelle kalastamaan tai jotain, niin lähetään! Kivoja reissuja! Voin suositella,jos sellaisesta tykkää!
Eläköön vapaus liikkua siellä missä huvittaa, istua baarissa siellä missä huvittaa, rakastaa ja tykätä elämästä siellä missä huvittaa!
Jokainen tyylillään!luultavasti muutavan vuoden päästä sama
- AY96
HYVÄNNÄKÖISIÄ marjanpoimijia tuli puoli koneellista justiin, nyt pojat Kemijärvelle kosimaam
- hannu131
olin vaimoa vastassa en nyt kehuis miksikään hyvännäköisiksi.
- skpkd
kannattas käydä jo silmälääkärillä. Jos metsänpeikon näkösiä haluaa niin siitä vaan. Ei taida olla rima kovin korkealla.
- Ei ole ei
hannu131 kirjoitti:
olin vaimoa vastassa en nyt kehuis miksikään hyvännäköisiksi.
Kuten tuolla aikasemmin on käsitelty Suomeen ei halua tulla hyvännäköiset thaimaalaiset naiset. Suomalaisten thaimaalaisten vaimot ovat lähes poikkeuksetta entisiä l*tkia tai muuten ei haluttuja thaimaalaisten miesten keskuudessa kuten yksinhuoltajia ja Isanin alueelta kouluttamattomia.
Marjanpoimijaksi lähtevät eivät tietysti ole hyvännäköisiä kun verrataan oikeasti Thaimaassa haluttuihin naisiin. Suomalaiset miehet näyttää täällä haukkuvan suomalaisia naisia. Miksi? Nämä miehet eivät ole tarpeeksi haluttuja hyvien suomalaisten keskuudessa. Samat miehet eivät tietenkään ole haluttuja myöskään hyvien thaimaalaisten naisten keskuudessa ja he joutuvat tyytymään alakastin rumaan entiseen maksulliseen. Tai sitten muuten hieman vähemmän haluttavaan.
Mieti pelkästään näkemiäsi thaimaalaisia naisia Suomessa. Suurin osa heistä on tummaihoisia, lyhyitä, kouluttamattomia ja "vähemmän kauniita". Thaimaalaisia naisia, jotka täyttäisivät Thaimaassa missitason ulkonäön ei Suomessa näy. - Anonyymi
Kemijärveläiset kateelliset itsensä kehumat ei tarvitse naisia Tikankolo riittää . Häääääää hä hä hä hääääääääää hä hä hää.
- tuksufani-
http://gogouploads.com/wp-content/uploads/2012/09/kitten-club-pattaya.1-290x516.jpg
...niin joo ei noi sellaisella Johanna Tukiaisen näköisille skandinaavikaunottarille tietty pärjää...- hannu131
tällä kuväll ei ole mitään tekemistä noiden poimijoisen kanssa tai on samasta maasta.
- todellisuus kaukana
hannu131 kirjoitti:
tällä kuväll ei ole mitään tekemistä noiden poimijoisen kanssa tai on samasta maasta.
Kuinka usein tämän tasoisia thaimaalaisia nähdään Suomessa keräämässä marjoja? Suomalaiset miehet eivät saa edes kyseisen näköisiä L*TKIA, jotka panevat kaikkia miehiä rahasta vaimokseen :)
Thaimaalainen menestynyt mies ei ottaisi kuvan naista vaimokseen koska hän on toiminut maksullisena Pattayalla.
- Marjatytöt
Tässä on pari marjanpoimijatyttöä Pattikselta ja ne reenaa kuvassa just sitä mustikkaan menoa ja on tosi pahan näköisiä pullukoita:
http://www.asia-traveller.com/wp-content/uploads/2012/05/Pattaya-Go-Go-Bar-1.jpg- Suomi mies :D
Ei tietystikään kyseisen näköiset thaimaalaiset ole Suomessa keräämässä marjoja. Ne jakavat reikäänsä maksusta kaikille maksaville tuolla Pattayalla. Silti nämäkään naiset eivät ole niin epätoivoisia, että ottaisivat suomalaisen miehen aviomiehekseen ja muuttaisi Suomeen.
Suomalainen mies ei saa edes maksullista naista vaimokseen, joka on hyvännäköinen. Suomalaiset ottavat Thaimaasta kulahtaneen entisen maksullisen, jolla on useita lapsia. Katso vaan kun näet seuraavaksi suomalaisen miehen ja thaimaalaisen naisen :)
- namnam marjoja
Joo rima on menny joo ja marjat nii....
http://stayinginthailand.com/wp-content/uploads/2013/03/cute-Thai-girl.jpg - Hyvä mies
Ne ketkä ei pysty hyvään pitkään suhteeseen suomessakaan on niitä ketkä kiukuttelee siitä että eivät onnistu thainkaan kanssa eikä venakon. Kannattaa katsoa peiliin eikä etsiä vikaa muista.
Hyviä naisia on kaikkialla missä on hyviä miehiä!- haisulit
kaikilla on samanlaiset tuherot,
- vois koittaa onneaan
On niissä marjanpoimijoissa mukavan näköisiä naisia, mutta kannattaa muistaa, että ne eivät ole Pattayan ratakoneita. Niillä on maaomistusta kotimaassaan eivät ole aikeissa avioitua täällä.
Jotkut toki ovat tänne jääneet ja hyvin ovat pärjanneet.- kaunista..
Jyväskylässä näitä näyttää reippaasti olevan. Tulevat joka päivä viiden aikaan takaisin peräkontti täynnä mustikkaa. Ainakin yksi erittäin hyvännäköinen on tuossa porukassa joka asuu samassa talossa kanssani mutta miinuksena on se että sillä on äkäisen näköinen isä mukana.
Pitäiskö sille isälle ujuttaa ensin postiluukusta kapioita vai mitenhän tässä hommassa pääsis eteenpäin... :) - rohkeasti kosimaan
kaunista.. kirjoitti:
Jyväskylässä näitä näyttää reippaasti olevan. Tulevat joka päivä viiden aikaan takaisin peräkontti täynnä mustikkaa. Ainakin yksi erittäin hyvännäköinen on tuossa porukassa joka asuu samassa talossa kanssani mutta miinuksena on se että sillä on äkäisen näköinen isä mukana.
Pitäiskö sille isälle ujuttaa ensin postiluukusta kapioita vai mitenhän tässä hommassa pääsis eteenpäin... :)Menet käymään, isälle rommipullo ja kolaa kyytipojaksi, laittavat pöydät heti korioiksi kun saavat vieraita. Kun mukavasti käyttäytyy ja muistaa hymyillä, kaikki luonnistuu.
- nais ken nellut
kaunista.. kirjoitti:
Jyväskylässä näitä näyttää reippaasti olevan. Tulevat joka päivä viiden aikaan takaisin peräkontti täynnä mustikkaa. Ainakin yksi erittäin hyvännäköinen on tuossa porukassa joka asuu samassa talossa kanssani mutta miinuksena on se että sillä on äkäisen näköinen isä mukana.
Pitäiskö sille isälle ujuttaa ensin postiluukusta kapioita vai mitenhän tässä hommassa pääsis eteenpäin... :)Jos se hyvännäköinen on tyttöihmisiä eli ei koskaan naimisissa,niin sitten menee maksuhommiksi eli sit sontit tytön vanhemmille jos meinaat naimisiin saakka.Se on tuollainen 10-20 000 euroa.Toki asiasta voi neuvotella.Tytön isäukko ymmärtää rahan voiman joten lykkyä tykö
- kokemusta on
nais ken nellut kirjoitti:
Jos se hyvännäköinen on tyttöihmisiä eli ei koskaan naimisissa,niin sitten menee maksuhommiksi eli sit sontit tytön vanhemmille jos meinaat naimisiin saakka.Se on tuollainen 10-20 000 euroa.Toki asiasta voi neuvotella.Tytön isäukko ymmärtää rahan voiman joten lykkyä tykö
Thaimaalaisissa häissä Sin Sod maljaan laitetaan esimerkiksi 100 tuhannen batin seteliä (2500 eur), joilla myöhemmin katetaan häiden kulut. Jokatapauksessa, desimaalivirhe edellisellä vastaajalla.
- norskeilla varaa
kokemusta on kirjoitti:
Thaimaalaisissa häissä Sin Sod maljaan laitetaan esimerkiksi 100 tuhannen batin seteliä (2500 eur), joilla myöhemmin katetaan häiden kulut. Jokatapauksessa, desimaalivirhe edellisellä vastaajalla.
Fiksuimmat thaikut katselevat Norjasta maksumiehet.Olin tuossa talvella norskin häissä Isaanissa.Miljoona bahtia oli hääjuhlan budjetti.Paikalliset kertoi,että se on pari vuotta ja thai ottaa uuden madon koukkuun.
Toinen thai ostatti tosi iäkkäälle norskille 800 000 bahtin edestä kultaa/timanttia ja lisäksi vanhemmilleen pulitutti isot rahat,jotta tässä mennään kohta naimisiin.Norski kun lähti kuukauden lomalta,niin nainen alkoi katsella uutta uhria ja vanhus jäi.Nyt kyseinen lyyti on kusettanut ainakin 3 norskia samanlailla.Onko norskit tyhmiä vai mikä tässä hommassa mättää. - ”Thaifjord”
norskeilla varaa kirjoitti:
Fiksuimmat thaikut katselevat Norjasta maksumiehet.Olin tuossa talvella norskin häissä Isaanissa.Miljoona bahtia oli hääjuhlan budjetti.Paikalliset kertoi,että se on pari vuotta ja thai ottaa uuden madon koukkuun.
Toinen thai ostatti tosi iäkkäälle norskille 800 000 bahtin edestä kultaa/timanttia ja lisäksi vanhemmilleen pulitutti isot rahat,jotta tässä mennään kohta naimisiin.Norski kun lähti kuukauden lomalta,niin nainen alkoi katsella uutta uhria ja vanhus jäi.Nyt kyseinen lyyti on kusettanut ainakin 3 norskia samanlailla.Onko norskit tyhmiä vai mikä tässä hommassa mättää.http://vimeo.com/3299204
”Thaifjord”
hyvin näyttävät sopeutuneen Norjaan, vain norjan valailla ongelmia - Norja vs Suomi
”Thaifjord” kirjoitti:
http://vimeo.com/3299204
”Thaifjord”
hyvin näyttävät sopeutuneen Norjaan, vain norjan valailla ongelmiaTurskien valtiolla on jokaista Norjalaista kohti puoli miljoonaa euroa ylimääräistä öljyfyrkkaa. Mitä meillä on? Hatullinen paskaa ja Jutta sekä Jyke jotka lapioi sitä lisää sinne.
- vaimon ostaminen
kokemusta on kirjoitti:
Thaimaalaisissa häissä Sin Sod maljaan laitetaan esimerkiksi 100 tuhannen batin seteliä (2500 eur), joilla myöhemmin katetaan häiden kulut. Jokatapauksessa, desimaalivirhe edellisellä vastaajalla.
Luepa tuolta alusta. Naimaraha voi olla jopa yli 200 000 euroa. Marjanpoimijat ei tietenkään ole thaimaalaisten menestyvien miehien kiinnostuksen kohteena, joten isä voi myydä tyttönsä alennushintaan. Hyvä tyttö tekee mitä vanhemmat haluavat. Thaimaasta voi jopa epätoivoinen suomalainen mies ostaa itselleen vaimon. Rakkauteen tämä ei tietenkään perustu.
- suomi vässykät
”Thaifjord” kirjoitti:
http://vimeo.com/3299204
”Thaifjord”
hyvin näyttävät sopeutuneen Norjaan, vain norjan valailla ongelmiaKuten tästäkin videosta nähdään thai rouva tuolla alussa puhui asiaa. Pelkästään rumia ja epätoivoisia naisia kyseisellä videolla. Eipä norjalaiset miehet rahoillaan ollut edes onnistunut saamaan keskitasoista thaimaalaista naista eikä tietysti yhtäkään naista Norjasta :)
- låpll
suomi vässykät kirjoitti:
Kuten tästäkin videosta nähdään thai rouva tuolla alussa puhui asiaa. Pelkästään rumia ja epätoivoisia naisia kyseisellä videolla. Eipä norjalaiset miehet rahoillaan ollut edes onnistunut saamaan keskitasoista thaimaalaista naista eikä tietysti yhtäkään naista Norjasta :)
sun pitää mennä aikasemmin hei nukkumaan vaikka et millään malttaisi.
- Pattaya Pentti
låpll kirjoitti:
sun pitää mennä aikasemmin hei nukkumaan vaikka et millään malttaisi.
Oliko väite liian hankala asiallisesti käsiteltäväksi?
suomi vässykät totesi "Pelkästään rumia ja epätoivoisia naisia kyseisellä videolla. Eipä norjalaiset miehet rahoillaan ollut edes onnistunut saamaan keskitasoista thaimaalaista naista" Oletko tästä väitteestä eri mieltä?
Omasta mielestäkin nämä naiset olivat surkean tasoisia thaimaalaisia naisia. Olen käynyt Thaimaassa useiden vuosien ajan, joten tiedän mikä on tasokas thaimaalainen ulkoisesti. - thailadyisbest
vaimon ostaminen kirjoitti:
Luepa tuolta alusta. Naimaraha voi olla jopa yli 200 000 euroa. Marjanpoimijat ei tietenkään ole thaimaalaisten menestyvien miehien kiinnostuksen kohteena, joten isä voi myydä tyttönsä alennushintaan. Hyvä tyttö tekee mitä vanhemmat haluavat. Thaimaasta voi jopa epätoivoinen suomalainen mies ostaa itselleen vaimon. Rakkauteen tämä ei tietenkään perustu.
Ja suomalainen avioliitto perustuu rakkauteen:). Paskaako se sinulle kuuluu jos suomalainen mies hakee nuoren, hyväkroppaisen ja mukavan naisen itselleen thaikuista. Seksi sujuu ja koti hoituu, nalkutuksesta (vrt suominainen) ei tietoakaan. Vituttaako?
- jmkkl
suomalaiset on euroopan köyhin kansa.tuskin maltan odottaa että velansaanti ja vittuilu loppuu.
- Rahaa on
Joo, yritä vain ottaa lisää velkaa, mutta luottokyvyttömänä, et saa. Me useimmat Suomalaiset olemme asiamme hoitaneet ja velat hoidamme helposti.
- koiiio
Rahaa on kirjoitti:
Joo, yritä vain ottaa lisää velkaa, mutta luottokyvyttömänä, et saa. Me useimmat Suomalaiset olemme asiamme hoitaneet ja velat hoidamme helposti.
www.velkakello.fi
- Lainaa saan heti!
koiiio kirjoitti:
www.velkakello.fi
Kuulostaa perusurpon valitusvirreltä.
- Asiansa hoitava
Joo, yritä vain ottaa lisää velkaa, mutta luottokyvyttömänä, et saa. Me useimmat Suomalaiset olemme asiamme hoitaneet ja velat hoidamme helposti.
- Turskat ja britit
Etelä-Thaimaassa viettelin pitkiä aikoja ja tutustuin moniin tyttöihin pitkälti kaveripohjalta. Lähes jokaisella oli poikaystävä Norjasta. Turskat on tosissaan kunnostautuneet Thaimaan tyttöjen bongaukseen.
Toisinpäin on taas liikenne brittein suunnalta josta mimmit tulee senssipalstojen kauttaa kiljuen pois kun kundi / mies vaan vetää bisseä kaikki illat ja kaikki rahat poikaporukkansa kanssa jalkapallopaita päällä ja on unohtanut sen mimmin toimettomana sinne kotiin taskut tyhjinä ja kohtelee huonekaluna alun hurskaiden lupausten jälkeen.
Puskaradio on tehokas Thaikkujen kesken ja moni ei britteihin lähde vaikka olis millainen Romeo kyseessä. - kööhä
kyl se on parempi kun kattelet niitä naisia omana itsenäs. eli asut thaimaassa ja elät 200 eurolla kuussa. ja mielellään teet vielä siellä jotain työtäkin. eli et ala esittämään mitään rikasta kusipäätä. just nuita rikkaita ne metsästää rahojen takia. mut sitten on tämä ryöstettyjen turistien joukko joita ne hyvä sydämmiset naiset sieltä sitten pelastaavat ja elättäävät vuosi kaudet. mut tosiasiassa ei passittomat ja viisumittomat voi tehä lain mukaan työtä joten ne naiset katsovat sitten elämän tehtäväkseen elättää sut. jos kysyyvät miks et lähe kotia voit sanoo et vankila ei kiinnosta.
- Per Edwin A.
Sahara eleskeli vuosikymmenet Thaimaassa ilman passia, ilman rahaa, onnellisena toki pieniä töitä tehden.
- Thaimann
Per Edwin A. kirjoitti:
Sahara eleskeli vuosikymmenet Thaimaassa ilman passia, ilman rahaa, onnellisena toki pieniä töitä tehden.
Legioona kylläkin muisti Saharaa pienellä eläkkeelä!
- hatunnostoSaharalle
Thaimann kirjoitti:
Legioona kylläkin muisti Saharaa pienellä eläkkeelä!
Pienellä ?
aikoinaan Sahara näytti pankkikirjansa. Sai Ranskalta 19.000 frangia /kk ja jenkkisäätiöltä muutamasta keikasta, joita ei kirjoissa mainita 600 usd / kk (ilmeisesti vaitiolosta). Sahara jätti miljoonaperinnön, pääosin taikuille.
Suomesta se ei halunnut kansaneläkettä, se maa vain sylki sen silmille.
- poimijain kauneus
Osallistuuko thaipoimijat hillamarkkinoille ?
Tähän mennessä hillatytöksi on valittu suomalainen, olisko nyt poimijain vuoro ?
http://www.hillamarkkinat.fi/wp-content/gallery/kuvia/no-62-98-matti-ja-hillatytot.jpg- saa valita, marjaaon
Meillä täällä Lapissa poimii kaikki muut paitti nuo hillipiluikäset. Thait vasta tulossa. Poimijamissi pitäs valita yli 50 v vuotiaiden joukosta.
- Ihana Impi
saa valita, marjaaon kirjoitti:
Meillä täällä Lapissa poimii kaikki muut paitti nuo hillipiluikäset. Thait vasta tulossa. Poimijamissi pitäs valita yli 50 v vuotiaiden joukosta.
Suohon on koko ketju aiheineen uponnut. Totta puhuen thaitytöt metsästää
rikkaita falangeja , lottovoitta kun sellaisen saa haaviinsa. Koko laaja suku
saa jatkossa elantonsa , ukko parka maksaa, maksaa...ja maksaa.
Paksu lompakko - helppo lempeä pyytää. - paratiisin löytäny
Ihana Impi kirjoitti:
Suohon on koko ketju aiheineen uponnut. Totta puhuen thaitytöt metsästää
rikkaita falangeja , lottovoitta kun sellaisen saa haaviinsa. Koko laaja suku
saa jatkossa elantonsa , ukko parka maksaa, maksaa...ja maksaa.
Paksu lompakko - helppo lempeä pyytää.No jaa tiedä häntä, mutta itse täällä Thaimaassa olen elellyt jo lukuisia vuosia. Viisitoista vuotta minua nuorempi, paikallisesti hyvin palkatussa työssä käyvä thaivaimoni tuo ruoan pöytään ja maksaa etupäässä perheemme laskut. Omalla pienellä eläkkeelläni osallistun jonkun verran kuluihin ja pääasiassa ostelen omat kaljani, ja joskus toki Sangsomia tai Hong Thongia pullon, joka sitten yhdessä appiukon kanssa ryypätään. Ei niistä roposista paljon muuhun riitä. Vaimo pitää minusta todella hyvää huolta kaikin puolin, eikä koskaan naputa. Mukuloitten perään koitan tietysti päivisin vähän katsella joutessani. Eli oikein hyvin täällä menee, kiitos kysymästä. Terveisiä vaan ex-eukolle sinne Suomeen. Takaisin en suostu elävänä täältä lähtemään.
- suomalaisten thait
Ihana Impi kirjoitti:
Suohon on koko ketju aiheineen uponnut. Totta puhuen thaitytöt metsästää
rikkaita falangeja , lottovoitta kun sellaisen saa haaviinsa. Koko laaja suku
saa jatkossa elantonsa , ukko parka maksaa, maksaa...ja maksaa.
Paksu lompakko - helppo lempeä pyytää.Suomalaisille miehille TARJOLLA olevat thaimaalaiset naiset ovat lähes poikkeuksetta sellaisia kuten sanoit. Menestyneiden thaimaalaisten saamat thaimaalaiset naiset ovat sitten täysin eri asia. Suomessa kun nyt nähdään näitä yleisesti ei haluttuja thaimaalaisia naisia eikä lähes koskaan mitään muuta. Katos toi eka video tuolta ja näet millaseen tilanteeseen nämä suomalaisille tarjolla olevat naiset saa miehen.
- lieju2
suomalaisten thait kirjoitti:
Suomalaisille miehille TARJOLLA olevat thaimaalaiset naiset ovat lähes poikkeuksetta sellaisia kuten sanoit. Menestyneiden thaimaalaisten saamat thaimaalaiset naiset ovat sitten täysin eri asia. Suomessa kun nyt nähdään näitä yleisesti ei haluttuja thaimaalaisia naisia eikä lähes koskaan mitään muuta. Katos toi eka video tuolta ja näet millaseen tilanteeseen nämä suomalaisille tarjolla olevat naiset saa miehen.
mitähän se kertoo suomi naisista,kun nää muille kelpaamattomat on silti paljon parempia.
- onko näin? miksi?
lieju2 kirjoitti:
mitähän se kertoo suomi naisista,kun nää muille kelpaamattomat on silti paljon parempia.
"muille kelpaamattomat thaimaalaiset on silti paljon parempia kuin suomalaiset naiset." Huono thaimaalainen nainen voittaa parhaimmat suomalaiset naiset. Vai voittaako?
- lieju2
onko näin? miksi? kirjoitti:
"muille kelpaamattomat thaimaalaiset on silti paljon parempia kuin suomalaiset naiset." Huono thaimaalainen nainen voittaa parhaimmat suomalaiset naiset. Vai voittaako?
onhan suomessakin hyviä yli 30 v naisia. ne on vaan kaikki naimisissa tai tykkäävät tytöistä. vapaina on muutamia joilta mies on kuollut tai muuten hullu jota pitää varoa.satamäärin löytyy näitä jotka luulevat olevansa hyviä. totuus jotain muuta.
- Tasa-arvon löytänyt
paratiisin löytäny kirjoitti:
No jaa tiedä häntä, mutta itse täällä Thaimaassa olen elellyt jo lukuisia vuosia. Viisitoista vuotta minua nuorempi, paikallisesti hyvin palkatussa työssä käyvä thaivaimoni tuo ruoan pöytään ja maksaa etupäässä perheemme laskut. Omalla pienellä eläkkeelläni osallistun jonkun verran kuluihin ja pääasiassa ostelen omat kaljani, ja joskus toki Sangsomia tai Hong Thongia pullon, joka sitten yhdessä appiukon kanssa ryypätään. Ei niistä roposista paljon muuhun riitä. Vaimo pitää minusta todella hyvää huolta kaikin puolin, eikä koskaan naputa. Mukuloitten perään koitan tietysti päivisin vähän katsella joutessani. Eli oikein hyvin täällä menee, kiitos kysymästä. Terveisiä vaan ex-eukolle sinne Suomeen. Takaisin en suostu elävänä täältä lähtemään.
Sinulle "paratiisin löytänyt"! Luuletko, että joku uskoo juttusi? Jos tuo tarinasi on totta, en tosiaankaan viitsisi tunnustaa, että vaimosi passaa sinua kuin p...aa tikun nokkaan, makselee laskut ja sinä törsäät pienen eläkkeesi kaljaan ja viinaan. Onko vaimosi vähä-älyinen vai miksi hän hyväksyy tuollaisen kohtelun?Hoitaisit edes kotihommat niin että vaimosi saisi raskaan päivän jälkeen tulla siistiin kotiin ja valmiille aterialle.
Ex vaimosi ei varmaan ole menettänyt paljoa menettäessään sinut ja uskon, ettei hän halua sinua takaisin kuolleenakaan, saati elävänä! Tosin en vieläkään usko, että tämä on tositarina, kirjoitit vain ärsyttääksesi suomalaisia naisia. Kaipa siitä tuli hyvä mieli sulle. Minua vain raivostuttaa tällaiset höpöjutut. - Voi luoja....
paratiisin löytäny kirjoitti:
No jaa tiedä häntä, mutta itse täällä Thaimaassa olen elellyt jo lukuisia vuosia. Viisitoista vuotta minua nuorempi, paikallisesti hyvin palkatussa työssä käyvä thaivaimoni tuo ruoan pöytään ja maksaa etupäässä perheemme laskut. Omalla pienellä eläkkeelläni osallistun jonkun verran kuluihin ja pääasiassa ostelen omat kaljani, ja joskus toki Sangsomia tai Hong Thongia pullon, joka sitten yhdessä appiukon kanssa ryypätään. Ei niistä roposista paljon muuhun riitä. Vaimo pitää minusta todella hyvää huolta kaikin puolin, eikä koskaan naputa. Mukuloitten perään koitan tietysti päivisin vähän katsella joutessani. Eli oikein hyvin täällä menee, kiitos kysymästä. Terveisiä vaan ex-eukolle sinne Suomeen. Takaisin en suostu elävänä täältä lähtemään.
Oot siis löytänyt kivan kotiapulaisen elämääsi. Onnea! Oikeat miehet haluavat TASAVERTAISEN kumppanin.
- miten niin
Voi luoja.... kirjoitti:
Oot siis löytänyt kivan kotiapulaisen elämääsi. Onnea! Oikeat miehet haluavat TASAVERTAISEN kumppanin.
Oikea mies tekee mitä hän itse haluaa. Ei siihen tarvitse kuulua kumppania ollenkaan, jos mies ei halua.
- tajjahavonen
Tasa-arvon löytänyt kirjoitti:
Sinulle "paratiisin löytänyt"! Luuletko, että joku uskoo juttusi? Jos tuo tarinasi on totta, en tosiaankaan viitsisi tunnustaa, että vaimosi passaa sinua kuin p...aa tikun nokkaan, makselee laskut ja sinä törsäät pienen eläkkeesi kaljaan ja viinaan. Onko vaimosi vähä-älyinen vai miksi hän hyväksyy tuollaisen kohtelun?Hoitaisit edes kotihommat niin että vaimosi saisi raskaan päivän jälkeen tulla siistiin kotiin ja valmiille aterialle.
Ex vaimosi ei varmaan ole menettänyt paljoa menettäessään sinut ja uskon, ettei hän halua sinua takaisin kuolleenakaan, saati elävänä! Tosin en vieläkään usko, että tämä on tositarina, kirjoitit vain ärsyttääksesi suomalaisia naisia. Kaipa siitä tuli hyvä mieli sulle. Minua vain raivostuttaa tällaiset höpöjutut.Jos mies elättää naisen kaikki ok. Jos taas toisinpäin niin johan alkaa viherfeministisiideripossut (oliko liian vaikea sana?) vikistä. Tasa-arvoa tässä maassa kyseiset emakot kyllä vaativat mutta vain jos saavat mansikat kakun päältä. Vittuako se sinulle kuuluu jos he molemmat ovat tyytyväisiä elämäänsä, mene sinä polkupyörällä sinne ydinvoimalan työmaalle itseäsi nosturiin köyttämään. Ja jätä älypuhelin kotiin ettei meidän tarvitse lueskella sinun typeriä juttujasi.
- Anonyymi
tajjahavonen kirjoitti:
Jos mies elättää naisen kaikki ok. Jos taas toisinpäin niin johan alkaa viherfeministisiideripossut (oliko liian vaikea sana?) vikistä. Tasa-arvoa tässä maassa kyseiset emakot kyllä vaativat mutta vain jos saavat mansikat kakun päältä. Vittuako se sinulle kuuluu jos he molemmat ovat tyytyväisiä elämäänsä, mene sinä polkupyörällä sinne ydinvoimalan työmaalle itseäsi nosturiin köyttämään. Ja jätä älypuhelin kotiin ettei meidän tarvitse lueskella sinun typeriä juttujasi.
Tää on niin väsynyttä, et ihmiset heittää ilmoille tosi paksuja väittämiä, mutta eivät perustele niitä mitenkään? Ja mitä kannatat, jos et tasa-arvoa?
- asdftlkjhgf
no nytkö se on ärrä vika jo sullekkin iskenyt? se on FARANG ei falang. nyt palaa heti kotias ennenku katoo loputkin kirjaimet sinne aasiaan ja ennen pitkää lusit vankilassa ja sieltä sitte lähettäävät oikein mukavaan ja kodikkaaseen karkoituskeskukseen nimeltä i.d.c. itte en prkl enää lähe thaikkuihin tai muihinkaan vankiloihin
- somelahanaki
kyllä se somelahanakin ossaa
http://www.youtube.com/watch?v=vbS6_2vA1E0 - kari554
vaimon isä kuoli. rouva möi talon thaikuissa eipä siitä saanu ,kun 45 tonnia. no saatiin tää meidän suomen kämpän loppu velka maksettua. niin voi se näinkin olla.
- masa 47
kari et voi kirjoittaa tommosta tänne. kateellisten armeija kertoo ihan kohta sinun olevan mahdotonta saada thaikuilta mitään. kohta se myy sun asunnon varastaa rahat ja menee isaniin piiloon vai mitä.tai vaihtoehtosesti on niin ruma ettei katsoa voi ja tyhmäkin vielä ,kun on tollasen läskin ja vanhan ruman kanssa voi kukaan olla. vaikkei ole sua nähnytkään.
- vahinkolapsi?
Vahinkolapsi thaimaalaisen naisen kanssa. Miten thaimaalaisen naisen Suomessa oleskelu, jos miehenä ei ole valmis tekemään avioliittosopimusta? Entä miten lapsen kansalaisuus ja lapsen Suomessa olo, jos mies ei suostu menemään naimisiin?
- Anonyymi
Ei ne mitään vahinko lapsia ole, thaimaalaiset ovat suunnitelleet ne täysin! Jotkut tulee Suomeen tätinsä luo ja kun oleskelulupa on lopulla, kapakkaan mennään tyrkyttämään itseään ja aina löytyy joku hönö, joka laittaa paljaalla.
Tosin on voinut sitä olla aika monta jotka on käyttänyt kordaria, joten soudettu on veneellä runsaasti.
Mutta thai kun kannalta, myynti onnistunut kun on yhden hönön laittamaan paljaalla.
- Hahaa
Ne thaimaalaiset naiset kuule hymyilee, vaikka mikä olisi, koska se kuuluu niiden kulttuuriin. Vaikka ne kuinka hymyilisi, niin voivat olla ihan saamarin nyreissään. Että onhan se elämä kivaa, kun ei koskaan tiedä, mitä se eukko oikeesti ajattelee, kun on typerä hymy naamalla 24-7.
Mutta tuollainenhan sopiikin tosiääliölle miehelle (=suomalaiselle miehelle), jolle ei kauheasti älyä ole annettu.- Bullllshit.
Totaalista paskapuhetta. Vuonna 1999 oli suuri matkailun mainoskampanja Thaimaassa käynnissä ja silloin meidän matkatoimistomme puhui hymyjen maasta ja tästä tämä urbaani legenda sai alkunsa.
Thait on superaitoja ihmisiä ja näyttävät tunteensa paljon avoimemmin kuin esimerkiksi suomalaiset.
Länsimaisissa kauppaketjuissa, ravintoloissa ja hotelleissa thai- henkilökunta on koulutettu asiakaspalvelussa hymyilemään ihan kuin täällä meilläkin ainakin pitäisi olla koulutettu...
Thait ei virnuile turhaan. Ei miehet eikä naiset. Kommunikoinnissa he arvostavat paljon meitä enemmän rehellisyyttä, suoruutta, hyvää käytöstä eivätkä koskaan korota ääntään. Tarvittaessa saat kyllä Thaimaassa turpaankin ja kunnolla jos alat uhittelemaan tai olemaan epäkunnioittava.
Silloin tulee kukkakioskin mummukin potkimaan sinua kun makaat maassa mutta sitä saa mitä tilaa. Niin sen pitäisi olla täällä meilläkin kaikkien vääräleukojen maassa. - urpoooooooot!
Bullllshit. kirjoitti:
Totaalista paskapuhetta. Vuonna 1999 oli suuri matkailun mainoskampanja Thaimaassa käynnissä ja silloin meidän matkatoimistomme puhui hymyjen maasta ja tästä tämä urbaani legenda sai alkunsa.
Thait on superaitoja ihmisiä ja näyttävät tunteensa paljon avoimemmin kuin esimerkiksi suomalaiset.
Länsimaisissa kauppaketjuissa, ravintoloissa ja hotelleissa thai- henkilökunta on koulutettu asiakaspalvelussa hymyilemään ihan kuin täällä meilläkin ainakin pitäisi olla koulutettu...
Thait ei virnuile turhaan. Ei miehet eikä naiset. Kommunikoinnissa he arvostavat paljon meitä enemmän rehellisyyttä, suoruutta, hyvää käytöstä eivätkä koskaan korota ääntään. Tarvittaessa saat kyllä Thaimaassa turpaankin ja kunnolla jos alat uhittelemaan tai olemaan epäkunnioittava.
Silloin tulee kukkakioskin mummukin potkimaan sinua kun makaat maassa mutta sitä saa mitä tilaa. Niin sen pitäisi olla täällä meilläkin kaikkien vääräleukojen maassa.just näin.mun vaimo vetää turpaan suomalaisia lampaita mennen tullen(mukaanlukien itseni).lampaat yrittää vaan uskotella toisilleen tällä palstalla olevansa jotain v#tun A-luokan kansalaisia.
ai saathana et repeen ku suomi tekee ensi vuonna konkurssin ja kela siinä samalla myös...hah hah urpot. - Hin..ari suvussa,eka
urpoooooooot! kirjoitti:
just näin.mun vaimo vetää turpaan suomalaisia lampaita mennen tullen(mukaanlukien itseni).lampaat yrittää vaan uskotella toisilleen tällä palstalla olevansa jotain v#tun A-luokan kansalaisia.
ai saathana et repeen ku suomi tekee ensi vuonna konkurssin ja kela siinä samalla myös...hah hah urpot.Samalla kun vaimoni vetää itseäni perseeseen kuten sun, ollaan vähän vaan idiootteja sun tapaani. Mä vaan tykkään provoilla ihmisille, jotka luulevat olevansa jotakin (repesin tähän lauseeseen, ootko pilvessä tosissasi? vai hirveessä pilvessä kuten epäien?)
Jotkut tykkäää kalusta perseessä, en minä, mutta sinua se näyttää miellyttävän. Sukusi ylpeys kenties? - ewwwww
Hin..ari suvussa,eka kirjoitti:
Samalla kun vaimoni vetää itseäni perseeseen kuten sun, ollaan vähän vaan idiootteja sun tapaani. Mä vaan tykkään provoilla ihmisille, jotka luulevat olevansa jotakin (repesin tähän lauseeseen, ootko pilvessä tosissasi? vai hirveessä pilvessä kuten epäien?)
Jotkut tykkäää kalusta perseessä, en minä, mutta sinua se näyttää miellyttävän. Sukusi ylpeys kenties?onko sulla kalu perseessä?tykkäätkö provoilla kalu perseessä?
- Aromaa Marilyn
ewwwww kirjoitti:
onko sulla kalu perseessä?tykkäätkö provoilla kalu perseessä?
No on kalu pyllyssä! Eikö tällänen -90 alkuinen baari Mikko sais haluta kalua pyllyyn? Call me Marilyn ewwww ;)
- Suomi vs Thai
Thait on ylpeitä kansastaan ja suvustaan. Suomessa saa hävetä suomalaisuutta tätä menoa kiitos myös tästä kataisille ja täti tiukka- urpilaisille. Meitä on peloteltu ja ajettu nurkkaan tässä byrokratian helmi- poliisivaltiossa siinä määrin että kukaan ei enää tiedä mitä saa tehdä ja mitä ei ja sitten me vapistaan vaan nurkassa.
Thaimaalainen ilmaisee itseään kyllä reippaasti tarpeen vaatiessa ja heillä on siihen luonnollinen terve logiikka käytössään joka meiltä on tukahdutettu ja unohdettu.- laki tulossa lukuun
Seurataanpa saavatko "ylpeät thait "mitään korvausta marjakeisarilta, joka on tehnyt miljoonia omaan kukkaroonsa ja vienyt thaimaalaisilta maatiloja.
- Orjat ja byrokraatit
laki tulossa lukuun kirjoitti:
Seurataanpa saavatko "ylpeät thait "mitään korvausta marjakeisarilta, joka on tehnyt miljoonia omaan kukkaroonsa ja vienyt thaimaalaisilta maatiloja.
Pohjoisen orjakauppiaat on järkyttävää sakkia. Paksut kultakettingit kaulassa kurvaavat isolla mersumaasturilla maha pystyssä pikkusikari hampaissa orjiensa keskelle ja antaa 2 euroa jokaiselle päivän työstä. Äijillä riittää pokkaa ja ne laittaa vaikka poimijan lihoiksi jos siitä joku maksaa.
Meillä on 700000-800000 byrokraattia maassamme mutta nyt vuosien orjakaupan jälkeen aloitetaan vasta puhua siitä että pitäisiköhän ehkä perustaa joku edunvalvonta organisaatio thai- poimijoille... Eiköhän tuosta 700000-800000 hengen porukasta joku voisi perehtyä asiaan ettei taas palkata jotakin Himasta tai Ollilaa tähänkin hommaan... - amm poimija
Orjat ja byrokraatit kirjoitti:
Pohjoisen orjakauppiaat on järkyttävää sakkia. Paksut kultakettingit kaulassa kurvaavat isolla mersumaasturilla maha pystyssä pikkusikari hampaissa orjiensa keskelle ja antaa 2 euroa jokaiselle päivän työstä. Äijillä riittää pokkaa ja ne laittaa vaikka poimijan lihoiksi jos siitä joku maksaa.
Meillä on 700000-800000 byrokraattia maassamme mutta nyt vuosien orjakaupan jälkeen aloitetaan vasta puhua siitä että pitäisiköhän ehkä perustaa joku edunvalvonta organisaatio thai- poimijoille... Eiköhän tuosta 700000-800000 hengen porukasta joku voisi perehtyä asiaan ettei taas palkata jotakin Himasta tai Ollilaa tähänkin hommaan...Puolukasta maksoivat suomalaisellekkin 1 e/kg. Markka-aikaan sai 8 mk kilo. Hinta on painettu alas käyttämällä orjapoimijoita. Itse myin Kempasa 3 e/kg meijän kadulle ja sain Taimaan matkan hinnan kerättyä. Toki hillasta ja mustikasta tuli paremmin, mutta keisarit ei maksa sen vertaa, että sais etes pensakuluja.
- faa1
missä ne ihmiskaupasta paasaavat tyypit nyt on. jos joku ois myynyt itseänsä olis feministit huutamassa tiukasti. nyt niistä ei kuulu mitään.
- 28x...
Kuka hemmetti vetää näitä ikivanhoja juttuja esiin?
Aloittajan sanoma oli hieno ja totuudellinen mutta nimimerkkien amm poimija ja faa1olivat ala- arvoisia. Miksi kirjoittaa mokomaa roskaa jollei sanottavaa aiheesta ole?
Minä nyt sitten vain niin kauhiasti ihmettelen??? - pata kattilaa tms.
28x... kirjoitti:
Kuka hemmetti vetää näitä ikivanhoja juttuja esiin?
Aloittajan sanoma oli hieno ja totuudellinen mutta nimimerkkien amm poimija ja faa1olivat ala- arvoisia. Miksi kirjoittaa mokomaa roskaa jollei sanottavaa aiheesta ole?
Minä nyt sitten vain niin kauhiasti ihmettelen???Samaa mieltä, mutta 28x kysyn vaan... kuka suositteli leidarin huulihökkää ihan äsken kun kysyttiin Bangsaenista perhekohteena. Se siitä aiheessa pysymisestä, yritä olla edes mies.
- 28x...
pata kattilaa tms. kirjoitti:
Samaa mieltä, mutta 28x kysyn vaan... kuka suositteli leidarin huulihökkää ihan äsken kun kysyttiin Bangsaenista perhekohteena. Se siitä aiheessa pysymisestä, yritä olla edes mies.
Nimimerkille pata kattilaa tmsellaiselle:
- en muistanut ja pahoittelen sekä pyydän anteeksi. Konttaan koko päivän ripotellen tuhkaa päälleni anteeksiantoa anoen.
Kiitän että olet jaksanut lukea höpinöitäni.
Pieni kevennystarina:
- vielä 90- luvulla oli tapana että kun koitti rannalla sytyttää normaalitupakan niin opas sen nappasi, tyhjensi hylsyn paperille ja sekoitti siihen jotain nokkosia.
Sitten latasi sekoituksen hylsyyn, kiersi pään rullalle ja antoi takaisin.
Tykkään Mekghong- petroolista; sen makuun tottuu ja on mieto ja virkistävä rantajuoma, vettä pitää muistaa kulauttaa päälle. Noh siinä sitten tupakkia vetelin ja mailman kauhut ja niiden ajattelu jäivät kaus taa...
Sittenhän teki mieli vesijettiin. Hieman jalka vispasi. Kuski siinä jotain mongersi mistä en selvää saanut. Käännyin rantamamman puoleen joka selvensi että jettiäijä oli kysellyt ajokunnostani mutta hän oli sanonut että toi äijä on ollut tässä hänen paikassaan ainakin 10 x ja joka päivä se on mau. Koskaan ei ole mitään sattunut. Minä puikkoihin ja menoksi. Pikkuaallot paukkuivat, kone ärjyi ja fiilis oli kohdillaan... - Pata kattilaa tms.
28x... kirjoitti:
Nimimerkille pata kattilaa tmsellaiselle:
- en muistanut ja pahoittelen sekä pyydän anteeksi. Konttaan koko päivän ripotellen tuhkaa päälleni anteeksiantoa anoen.
Kiitän että olet jaksanut lukea höpinöitäni.
Pieni kevennystarina:
- vielä 90- luvulla oli tapana että kun koitti rannalla sytyttää normaalitupakan niin opas sen nappasi, tyhjensi hylsyn paperille ja sekoitti siihen jotain nokkosia.
Sitten latasi sekoituksen hylsyyn, kiersi pään rullalle ja antoi takaisin.
Tykkään Mekghong- petroolista; sen makuun tottuu ja on mieto ja virkistävä rantajuoma, vettä pitää muistaa kulauttaa päälle. Noh siinä sitten tupakkia vetelin ja mailman kauhut ja niiden ajattelu jäivät kaus taa...
Sittenhän teki mieli vesijettiin. Hieman jalka vispasi. Kuski siinä jotain mongersi mistä en selvää saanut. Käännyin rantamamman puoleen joka selvensi että jettiäijä oli kysellyt ajokunnostani mutta hän oli sanonut että toi äijä on ollut tässä hänen paikassaan ainakin 10 x ja joka päivä se on mau. Koskaan ei ole mitään sattunut. Minä puikkoihin ja menoksi. Pikkuaallot paukkuivat, kone ärjyi ja fiilis oli kohdillaan...Heh, kyllähän sinun jutut on ihan viihdyttäviä, kiitos niistä. Välillä vähän menee överiksi, kutta niinhän se elämässä joskus käy. Leppoisa mies kun olen niin olen leppynyt jo. Semmoinen kysymys tuli mieleen kun joskus heitit, että hauberi on sulla 60cm, niin se on kyllä iso, millä sportilla se on hankittu, kun kuitenkin noista jutuista päätellen et ole ihan mikään fittness-henkilö ;) ?
- 28x...
Kiitän anteeksiannosta Pataa ja kattilaa! Kiva ettet ole enää vihainen!
Olen kyllä hieman hauiskääntöä vääntänyt, en nyt mikään kaappi kuitenkaan ole.
Mittasin juuri hauikseni ja se oli 43 cm.
Jos olen sanonut sen olevan 60 niin olen valehdellut tai ollut hitonmoinen kaatokännilyöntivirhe...
Höpötykseni perustuvat aina omakohtaisiin tapauksiin ja ovat pääsääntöisesti totuudellisia. Vuosikymmenien saatossa ne saattavat hieman värittyä, tietysti myös pieni kirjailijanvapaus sallittakoon?...
Toivotan miellyttävää syksyä! - Näin Thaimaassa
Thaimaassa asuu normaaleja mukavia ihmisiä.Olen ollut naimisissa monta vuotta Thaimaalaisen kanssa ja asun riisin viljelijöiden kylässä.Täällä kyllä elämän meno on hieman erilaista kuin turisti paikoissa.Päivä alkaa tosi aikaisin aamulla.Naiset aloittaa kokkaamisen viiden maissa,koska munkit tulee ruoka "kerjuulle kuuden jälkeen.Sitten porukka menee temppelille aamiaiselle,joka on melkoinen rituaali,kestää yli tunnin,sunnuntaisin yli kaksikin tuntia.
Budhalaisuus on läsnä kaikkialla.
Raha ei ole kovin keskeisellä sijalla täällä.Syödään riiiä ja kasviksia,kanan tai kalan kanssa.
Minun vaimoni on kaunis hoikka nainen,vaikka onkin yli 30 vuotias.Pitää kodin kunnossa ja minut tyytyväisenä kaikin puolin.
Mutta on maalais nainen aina asunut täällä.Joskus ihmetyttää,kun hän ei tiedä muusta maailmasta mitään.Olen näyttänyt netistä kuvia Suomesta ja ensi kesänä,varmaan sinne tullaankin.
Suomessakin on hyviä naisia,mutta minulle osui aina itsekeskeisiä ahneita naisia Suomessa asuessani.
Koettakaa kestää räntäsateita,ja lomailkaa täällä ahkerasti. - 28x...
Olen aivan kateellinen nimim. Näin Thaimaassa kun olet löytänyt mielenrauhan.
Minusta ei taas tuohon oikein olisi olen liian levoton luonne.
Tervetuloa lomalle suomeen ja tehkääpä nyt pieniä buddhalaisia oikein monta! - Yksinäinen poikamies
Olen päinvastoin toistamieltä kanssanne.. Hyi Saatana Aasialaisia Naisia!!
Itse olen itkenyt yksinäisyyttäni useilla eri foorumeilla jo kauan ja sitä miksen kelpaa kellekkään naiselle.
Niin sitten tullaan tyrkyttämään Thaimaalaisia ja muita Aasian reissuja että sieltä sieltä naisen saisit.... HYI SAATANA MUT SAA RAIVON VALTAAN KAIKKI TÄLLLÄNEN... Siis mut aasialaiset naiset saa päinvastoin oksentamaan vinosilmä ulkonäöllään!!!- Oma on valintasi
Joo onhan nämä aika pahan näköisiä joo...
Valitse vapaasti viivan ylä tai alapuolelta viisi esimerkkinaista:
http://4.bp.blogspot.com/-kJCiz1iNfis/UMhEQ7Xg5UI/AAAAAAAAI-g/MEhLkP5NkD4/s1600/pretty thai girl.bmp
http://www.globalfashionreport.com/images/en/349509.jpg
http://www.asiansweetheart.net/Thai_Beauty/Models/Poo-Priya/Poo-Priya5.jpg
http://www.dektube.com/files/photos/b899ce5418c4ff1L.jpg
http://forums.steroid.com/attachments/injuries-rehab/134978d1363089149-sleep-problems-beautiful-thai-girl.jpg
_______________________________________________________
MUTTA sen sijaan nämä skandinaavikaunottaret kääntää pään:
http://www.themediablog.co.uk/.a/6a011570c131b2970c017c372da268970b-350wi
http://i.dailymail.co.uk/i/pix/2010/10/06/article-1318202-0B80108C000005DC-873_468x288.jpg
https://stoneywageslave.files.wordpress.com/2007/09/fat_lady_470x705.jpg
http://www.nsma.org.au/pics2008/fatgirl.jpg
http://2.bp.blogspot.com/_FqQEHPUq6Zc/SQiNFvddBDI/AAAAAAAAC3A/BHEb2GpEg4M/s400/Big_gal.jpg
Makuasioista ei voi kiistellä mutta minä valitsen tuolta viivan yläpuolelta kuitenkin. - tekstin tuntija
Yksinäinen poikamieshän on vanha tuttumme Sika-Amalia, tekstistähän tuntee heti!
- rhanu
miten nainen voi olla poikamies. pikemminkin vanhapiika. ja on ihan ymmärrettävää ettet tykkää aasian helmistä. viivan alla ylhäällä olevat vit,ttaa.
- 28x...
Tämä oli hieno vanhan tarinan ylösveto, en sitä ollut sitä aiemmin lukenutkaan. Vastaan tähän siksi että olen 100:s vastaaja aloittajalle joka on asialinjan mies. Minäkin pari x olen käynyt maaseudulla oppaiden kotona sekä ihaillut sitä siisteyttä mitä yllä pitävät huolimatta vaatimattomista puitteista. Vierailevaa farangia kohtelevat kuin kuningasta konsanaan. Hels'kati hyvää sapuskaa tekevät. En tiedä onko se vain vieraan kunniaksi syödä sianpäätä melkein joka päivä.
Se on kallein ruhonosa siitä possusta. Näin olen ymmärtänyt. Asukit oikaiskoot jos olen vääräåssä kuten useasti olen. - Patilan Ossi
Aaveille yleensä syötetään ja juhlissa syödään, naudan pää on vielä arvokkaampaa.
Sian pää on liiankin rasvaista aina syötäväksi, vaikka varaakin olisi. - Vähän toista mieltä
Osittain totta tämä, mutta myös pitkälti palturia. Yllättävän moni köyhemmän alueen tyttönen hinkuu täällä Suomessa luksus brändejä, laukkua, vaatetta, kenkää jne ihan vain silläkin perusteella, että on se aika kuukaudesta. Ei siinä enempää syitä tarvita, kun tavaralla paikataan entistä köyhyyttä. Sääli, että moni mies tosiaan ostaa kaiken pyydetyn, jotta puoliso ei karkaa rikkaamman perään. Onneksi osalla miehistä on myös realistisiä ja maanläheisiä thaimaalaisia kumppaneina. Ikävä kyllä, kaikkea näkee yhteisössä liikkuessa. Eli varovaisuutta, jos edes harkitsette kumppania tuolta suunnalta.
- rhanu
ihmiset on erinlaisia. jo tavatessaan naisen oli thaikku tai finski kannattaa tutkia millasen on hankkimassa. virheen todennäköisyys on iso kummassakin tapauksessa. suomaliset eroaa 50% mahdollisuudella enkä usko ton suomi/thaikku liiton kestävän sen paremmin. joka tapausessa thaikun kanssa on ollut hauskempaa ja halvempaa.
- Nomoneynohoneysexymaan
Suoli24 ei petä koskaan...hahhah
- Ei_hauskaa
Naisten halveeraamista koko keskustelu, yäk :/
- iurfgh
Mikä onkaan parempi kuin Thai Lady? No tietysti parempi Thai Lady jos sellaisen sattuu löytämään.
- BangkokMyLife10
LadyBoy on parempi.
- Huantapaan
BangkokMyLife10 kirjoitti:
LadyBoy on parempi.
HuaHinmielisetkin innostuivat vastaamaan!
- Imepyllyäsjamulkkuas
Suomalainen mies ime paskaistamulkkuasi ja jätä thai nainen rauhaan ime vain paskaista mulkkuasi
- peace-and-love
Maahanmuuttaja- nainen siellä kiukuttelee tultuaan petetyksi.
Nauti sosiaaliturvasta ja opettele käyttäytymään. Katkeruus ei paranna oloasi.
- penispena
Kaikki koulutettua ja tasa-arvoista Suomineitoa arvostelevat : jos ette Suomineitoa ole saaneet, ottakaa sensijaan matunainen, tiukka piirakka ja jo valmiiksi alistettu. Taikku on siihen nähden pelkkä horo.
- Ukko-Nooa
Kohta 40 vuotta yhdessä.- Muija jäi eläkkeelle eikä sen jälkeen oo ruusuilla tanssimista :( Kääkättää jatkuvasti joka asiasta, mikäs sille tuli ku jäi eläkkeelle???? En ma vaa tajua????
- Uskotaiälä1
Ne hymyilevät sulle niin kauan kunnes olet maksava asiakas. Oikeastaan aasialiset pitävät länsimlaisia likaisina jos et tienny.
- Anonyymi
Meillä töissä thaikku sai vakipaikan hoivaavustajana.ennen vakipaikkaa oli niin ihana ja empaattinen. Kaikki piti hänestä. Vakipaikan myötä alkoi syrjimään joitakin ja jopa kiusaamaan.. Käyttäytyy todella törkeästi joitakin työkavereita kohtaan ja retostelee sillä, miten suomalainen miehensä lähettää joka kuukausi thaimaaseen jopa 700 euroa kuussa.. Tämä nainen haluaisi lapsia tämän suomalaisen miehen kanssa ja on onneton, kun mies ei halua.. Ymmärrän tätä suomalaista normi duunaria erittäin hyvin.. Tilit menee thaimaalaisen vaimon suvulle, joita ei ole edes tavannut. Suomalaiset miehet menee usein ansaan.. En arvosta!!
- Anonyymi
Moni kakku päältä kaunis.. Sisältö silakka..
- Anonyymi
Kyllä suomalainen nainen on kaunis.. Ei tarvitse meikkejä ym.. Luonnon kaunis nainen on parasta.
- Anonyymi
Viikko sitten tulin Thaimaasta , ei siellä naiset hymyilleet , kovin totisia naamat jokaisella .- Sky trainissa jokainen tuijotti kännykkää , tulee Irwinin laulu mieleen :(
https://youtu.be/I9mQtH_SRmY- Anonyymi
etpä ole tainnut ajaa metrolla Suomessa, valitset itiksen tai espoon, norsunvittuja näet näpertämässä kapulaansa
- Anonyymi
Erosin muutamasta suomalaisesta rotu naisesta lyhyen yrityksen jälkeen.Esimerkkejä: Yks hyppäs kännissä autoon lyötyään ensin tasapainon kumoon.Mielialalääkkeet ja alkoholi.Toinen yritti rikkoo parvekkeen oven lasin.Myös sama syy.Kolmas pelkäs että joku ui sisään järvessä mökillä.Kahdet lääkkeet.Eikö löydy tervettä 50 naista?Nyt olen tavannut n.5kk sitten thai naisen ja se on ihmetyttänyt etten aikaisemmin ole tajunnu tehdä näin.
- Anonyymi
Thaimaan kulttuuri on niin erilainen kuin länsimaissa. Tuhannet hymyt koulitaan jo nuorena bambukepeillä, ketään ei saa nolata jne.
Thaimaa on lisäksi suuri maa, n 70 miljoonaa asukasta, ja aluelliset erot ovat suuria.
Siinä missä kaupunkilainen tienaa jopa länsimaalaisittain ok, niin suuressa osaa Thaimaata keskipalkka on hyvín pieni raskaassa, lähinnä peltotyössä, tai perusteollisuudessa.
Turistipaikoissa Isanin kouluttamaton tyttö, jos vähänkin on näköä, voi tienata 10x paremmin myymällä itseään.
Eli muutaman lapsen tehnyt nainen, ehkä eronnut lähtee kotikylästään suureen maailmaan, todennäköisesti Bangkokiin, Pattayalle, Phuketiin, tai muuhun turistipaikkaan.
Ei mene kauaa, kun ko nainen oppii alan säännöt, kyynistyttyään oltuaan panoalustana lukemattomille miehille. Päivät kuluu odotellessa vanhoja panovalmiita miehiä etsimässä nuoria naisia. Töissä 7 pv viikossa, juoden joka päivä, ensin turistien kanssa, sitten muiden baarikukkasten kanssa.
Ja sitten paikalle saapuu Suomalainen todennäköisesti eronnut vanhempi mies, humalassa tottakai. Mies ihastuu 20-40 vuotta nuorempaan naiseen, yhteinen keskustelu on i love you tasolla. Mies vie naisen hotelliinsa tai condoonsa, ja saa elämänsä kyydit. Loman loputtua alkaa loputon viestittely, ja tässä baarinaiset ovat todella hyviä. Ennen pyydettiin rahaa kuolleisiin härkiin, nyt kikat on kehittyneet.
Naisen rahantarpeina on sukulaisten sairaudet, lasten koulunkäyntimaksut jne.
Kuinka voit kieltäytyä maksamasta, kun naisesi itkee mesessä sinulle?
Tosiasia on, että sinua nuorempi nainen, etenkään ulkomailta, ei lähde mukaasi ilman taloudellista kannustinta, ja se ei ole todellista.
Thaimaa on hyvin sisäänlämpiämä maa, he halveksivat kaikkia ulkomaalaisia, parhaimmillaan sietävät heitä. Kukaan parempi Thaimaalinen nuori nainen ei todellakaan lähde Suomeen vanhan ukon seuraksi ilmaiseksi...- Anonyymi
Juuri näin ja sitten nämä home korvat, muurarista - hammaslääkäriin uskoo että nämä nuoret naiset välittää heidän ylipainostaan.
Tosiasiassa se on raha ja gucci vyö tai laukku, josta välittää. Heti kun silmä välttää, löytyy kainalosta joku tumma lihaksikas kaveri.
Taitaa olla ne salaattifirman friidu ykkösiä, näissä vedätyksissä?
- Anonyymi
Nemgegos norja, sieltä voit tilata norjan suosituimmat seksinuket, esim Jimmyn, 18 cm peeniksellä, norjalaisrouvien suurin suosikki. 25.000 nok
KHII NOK - Anonyymi
Stadissa pyöri se yksi pienestä rahasta pymlistävä thaikku, jonka faija poliisi jossain isaanissa. Visa meni umpeen, mutta juuri en en sai nalkkiin sen Neste kauppiaan Espoossa - hommaa frridu ittensä paksuksi.
Nyt se kauppias tollo ei edes tajua mikä yleinen lelu sillä on handuissa. - Anonyymi
Tuli thaikkuja kylään , ruokaakin niillä mukana :D
- Anonyymi
Jäi mainitsematta että aina kun meille tulee kyläilijöitä, niin ilmoitan sen PATTAYAN MATKAILUPALSTALLE.
- Anonyymi
Vieraat lähtivät , nyt yksin tonttumuorin kaa :-*
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vieraat lähtivät , nyt yksin tonttumuorin kaa :-*
paljonko maksoit thaihuoran kotikäynnistä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
paljonko maksoit thaihuoran kotikäynnistä?
Maksanut jo 42 vuotta :-*
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maksanut jo 42 vuotta :-*
Hitto, mää maksan vielä 10 vuotta lopputuloksista...
- Anonyymi
no, jos kerran halvalla saa käytettyä tavaraa..
- Anonyymi
Kenties moni kävi luona sen , mutt minä poika tulin toiste ! :)
- Anonyymi
N.yt on mennyt yli vuosi ja hyvin etenee.Korona vähän häiritsee
- Anonyymi
Hymyilevät kasvvot voittaa aina norsunvitun naaman.
- Anonyymi
Täällä vaan kateelliset Suomiakat kirjoittaa propagandaa. Älkää välittäkö miehet. Olen ollut naimisissa jo 8 vuotta Thaikun kanssa. No problem, eikä tarvitse katsoa vittumaista suomiakan naamaa!
- Anonyymi
Thaimaalaset leidipojat. aah miten ihania.
- Anonyymi
Thai Ladyn kanssa naimisissa 4 vuotta ja hyvin menee. Sekos kateellisia vituttaa.
- Anonyymi
Vaikka olen itsekin ollut naimisissa thaimaalaisen kanssa, niin tuo "thai lady" - termi ärsyttää edelleen. Mikä vitun lady??
- Anonyymi
Vaikka olen itsekin ollut naimisissa thaimaalaisen kanssa, niin tuo "thai lady" - termi ärsyttää edelleen. Mikä vitun lady??
- Anonyymi
Vaikka olen itsekin ollut naimisissa thaimaalaisen kanssa, niin tuo "thai lady" - termi ärsyttää edelleen. Mikä *tun lady??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka olen itsekin ollut naimisissa thaimaalaisen kanssa, niin tuo "thai lady" - termi ärsyttää edelleen. Mikä vitun lady??
Näinhän se menee. Kun kunnioittaa Thai Ladyn tapoja ja ihmisenä niin saa samaa kohtelua takaisin. Vaimoni käy töissä ja maksaa tyttärensä koulutuksen Thamaassa omilla ansioillaan.
Minä en puutu hänen rahan käyttöönsä eikä hän puutu minun rahoihini.
Thai ruokaa laitamme yhdessä yleensä sunnuntaisin.
Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
- Anonyymi
Vie suomalaisia mies parkoja kuin mätää haukea.
Guggi vöiset rouvat nautiskelevat nuorten mamujen kanssa, peräkammarin aviomiehet rahoittavat toiminnan ja hoitavat tietämättöminä tyttäriään kotona kun naiset nauttii mamujen leikeistä.
Kun thaikku postimyyntimorsian on ainoa nais kokemus... - Anonyymi
Kyllä thaimaalaiset ovat kateellisia ja pahan supia, takana haukkuu kaikki joka liikkuu, puolisot, puolison sisarukset, pomonsa, kaverinsa ym...
Vaikka kuinka hyvin olisi itsellään, jos kaverilla paremmin - eikä pääse siitä hyötymään, takana pahan puhuminen alkaa rallattamaan.
Sitten näiden puolisot on sellaisia peräkammarin poikia, ettei näe metsää puulta - vaan ovat härskin ja manipuloivan thai vaimon vietävissä. - Anonyymi
Thaimaassa on paljon kauniita naisia jotka eivät ole mukana prostituutiossa. Mutta matkailijoille tuottaa hieman vaikeuksia löytää näitä henkilöitä kahdesta syystä. Ensinnäkin turistipaikoissa suurinosa naisista on mukana prostituutiossa, tai vähintäänkin jakavat satunnaisesti turisteille toivosta paremmasta elämästä.
Maaseudulla taas on paljon kauniita naisia, mutta he eivät puhu Englantia.
Ja kuinka moni Thaimaahan matkaaja etsii ikäistään seuraa, kaikki etsivät nuorta ja kaunista...- Anonyymi
Vai niin ja ne tulee Suomeen jonkun peräkammarin ukon takia?
Ne jotka pärjää thaimaassa, pysyvät siellä - muut lähtee maailmalle "looseri" perään.
Toiset lähetetään näkemättä miestä, kuten eräs stadissa, ensin oli englannissa tovin ja Britti lähetti takaisin, Suomessa asuva "serkku" löysi sille peräkammarin pojan. On niin ilkeä ämmä, ettei toista löydy, haukkunut äijänsä, äijän siskon ja vanhemmat, pomonsa ja suurimman osan kavereistaan (nyt entisiä) . Etsii kaverikseen varakkaita, kenen tavaroiden ääressä voi kuvata itseään ja julkaista naamakirjassa.
Sellaista nyt. - Anonyymi

Sellaista nyt.njaa, suomi-pissiksen oireet, oppinut nopeasti
- Anonyymi
Kop kun kup choi Last evening clarion bar. Love you too very much. Next time.... again pok - pok...
- Anonyymi
Hyviä soittaa nahka fagottia, kuten nesteen työntekijä.
- Anonyymi
Oltiin eilen syömässä thai raflassa pk seudulla, lähipöydässä oli perhe, thaikku vaimo, Suomi isä ja kaksi lasta, noin 20 kymppinen ja 10 vuotias.
Äidillä ja lapsilla oli hauskaa, puhuivat keskenään, nauroivat, ottivat kuvia. Isä oli naama mutrulla, ei ollut kellään mitään asiaa isälle, istui ja söi hiljaa kuin mikäkin hönö.
Laskun tullessa tämä hönö sai kuitenkin maksaa kaiken.
Jos tuolla tavalla pilaa koko elämänsä, täytyy olla täys uuno. - Anonyymi
Oli tänä taas kiva nähä joi, kyllä maistuu toisen miehen thai vaimo hunaja hyvää.
See you later joi, hope to see you soon again, rak you maak.- Anonyymi
Tulitko unissasi lakanoille, äitis alkaa vaatia lakanamaksua ?
- Anonyymi
Mitä näiden pattaja ruusujen lapset sanovat koulussa äitinsä ammatiksi?
Öö äiti oli ekana englannissa tuonti morsiamena, mutta äijä heitti pihalle, serkku löysi juopon yksinäisen hammaslääkärin suomesta ja äiti tuli Suomeen postimyynti morsiamena?
On siinä selittämistä..... - Anonyymi
43 vuotta jo yhdessä, päivääkään en vaihtaisi pois ! Kellä tuuria on kellä ei ,lauloi Justeeri :D
Gubbe 72- Anonyymi
Mitä kerroit suvulle kun ensi kerran toit patilan ruusuun härmään?
- Anonyymi
Kertoitko sukulaisille, ostin posti myynnistä morsiamen, serkku lähetti minulle - oli epäonnistunut Britin kanssa, nyt Suomessa leikkaamassa salaattia ja puhumassa paskaa - niinkö?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä kerroit suvulle kun ensi kerran toit patilan ruusuun härmään?
Vanhempien talossa hellahuone johon asetuttiin asumaan 1½ vuodeksi ennenkuin tuli kortteerin muutto :)
Isä ihmetteli kun tytön näki että: Kylmään tuo raukka taitaa täällä kuolla ?
Thaikulla kuitenkin sisua ,nykyään isoäitinä tuossa keittiössä kutoo :D
Gubbe 72
- Anonyymi
Jos klupin sivuihin on uskomista, seksi turistit ovat alkaneet olemaan enemmän venttiiliin perään, puuveneiden aikaan oltiin pesän perään mutta nää nyky 40 kymppiset tykkää leidarin hanurista ja samalla vedellä leidarin venttiilistä.
Kait ne äänestää näitä gay puolueita vihreitä tai vassareita myös.
Sit tietysti imptotenssi h-lekuri. - Anonyymi
Kun toinen on väljä ja vieressä on tiukkaa miksi ei? :-) 5555
- Anonyymi
Joulukuun alussa sain piparia thai kulta, pokasin palace raflassa.
Äijällä on kuulemma hilloa, mutta ei munaa. Tehnyt kompromissin että elää taloudellisesti hyvä elämää ukkonsa kanssa ja välillä käy vähän huvittelemassa, aina joku jää käteen.- Anonyymi
eli omaa kouraa Niuvan Suljetulla, naisten paskahyysissä ?
- Anonyymi
Ottaa koville kauppiaalle, kun omalla kullalla on oma kulta myös isaanissa.
"See you soon, little brother" = tarkoittaa nähdään pian oma thaimies kulta, faranki maksaa sinunkin elämän
- Anonyymi
Kyllä thaimaalaiset aina turkkilaisen pesee, mut jos on thaimaalainen ja turkkilainen yhdessä, se on jo kierrettävä kaukaa.
- Anonyymi
Ei pitäisi puuttua, mutta sattui hassusti tuossa laivalla viime viikon keskiviikkona.
Oli pari puna housuista thaikkuja, sanoi että uskolla rahaa, muttei munaa - no piti antautua ja kovasti tykkäsi. Eikä tarvinnut sitä tonnin batin seteliä edes heittää.
Että semmoista. - Anonyymi
Kauppiaan rouva vihannesten pilkkojalle.
Ei ymmärrä, että joku thai rouva tekee töitä, äijä menee vaihtoon jos ei osta guccin laukkuja ja anna rahaa. - Anonyymi
Juu, mene vaan käymään ja ota joku kiva tyttö jostain baarista ja alat sitten rakentamaan tytön sukulaisten tontille kivaa omakotitaloa...
Onnea vaan...Hi hi - Anonyymi
Thainainen osaa, syödä nukkua ja valehdella.
Mutta antaa pesää aina.
Eli, jos kuitenkin olet rakentanut Isaanin sen ihanan yhteisen omakotitalon ja nyt huomaatkin ettei se olekaan sinun, niin muuta menettämäsi rahamäärä panokertoihin niin halpaa se on.- Anonyymi
en syö nukkua
osallistu miljoona pönttöä kisaan, sinulla on luoteisia lahjoja
- Anonyymi
Onko bangkok spa, vuorikatu?
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/25637f67-a581-4efb-aa5f-05a76260d13c - Anonyymi
Jos olisin thai huora.
Ottaisin ihan minkä saan
ja nopeasti naimisiin.
Yksi vois retkuttaa ja kohdella miten vaan. Yksi mies ei ikinä pysty siihen mitä joutuu yöstä toiseen monien tuntemattomien retkutuksessa ja kohtelussa hymyillen nauttineen näköisenä kokemaan.
Ja parasta on thaiperheelle/suvulle kuukausi tulo varanki mieheltä.
Jos olisit Thaihuora hankkiutuisitko nopeasti naimisiin länsimiehen( varanki) kans???????
Mikä on huoran tulevaisuuden tavoite???
Entä työuran pituus??
Varankille tiedoksi ei koske sinua, mutta muita varankeja kyllä..... Ihanaa, kun muut varankit pelastatte heitä "työuralta" thaivaimoksi. Yhtä hymyä thaivaimona.
P.S. paras huora löytyy, kun on ne ajat kuusta. Ei oo sellainen tyttö ei., viikon syötin ja pihtas alussa.... nyt kolme viikkoa yhteen putkeen niin antelias, häitä ei tuu, no tuli ne.....ovat koko suku niin tyytyväisinä.
Vakipano/ vakiohinta suvulle.
Luin vaan kirjasta, toinen oli varankin kirjoittama toinen thaivaimoksi päässyt. En mää itte mitään tiedä., Luin, kun näen noita varanki /thaivaimo pareja paljon. Kaikki onni heille, ovat löytäneet toisensa.- Anonyymi
Nykäskylässä saatte nyt hieronnan happyendillä, mutta vain henkisellä. Niasten tai muiden naisoletettujen ja oikiasti kippeiden paikka. Suosittelen, etenkin, kun länsimaisen lääketieteen keinot on jo käytetty.
- Anonyymi
Joku taikku suomessa panetti itsensä paksuksi yökerho reissulla, äijä oli nössö peräkammarin poika ja meni heti naimisiin ja nyt muijan vanhemmillakin menee hyvin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joku taikku suomessa panetti itsensä paksuksi yökerho reissulla, äijä oli nössö peräkammarin poika ja meni heti naimisiin ja nyt muijan vanhemmillakin menee hyvin.
Sitä samaa ne tekee suomen pulutkin.
- Anonyymi
Neste kauppiaan rouvaa kuulemma vituttaa, kun joutuu makkarankuorissa polkemaan pyörää miehen halusta ! Kauppias kaiketi kiihottuu kun näkee "patilan" rouvansa sotkevan fillaria edellä?
- Anonyymi
Auts, onko Thaikamaassakin Nesteen asemia?
Mielenkiintoista.
- Anonyymi
Pahankurisia yöbilettäjiä. Rahaa kulutetaan urakalla. Naamat aina norsun vitulla. Eivät näytä kauniilta.
- Anonyymi
Miten thainaiset rahansa tienaavat???🤣
- Anonyymi
Thaikujen ei tartte vinkua sossusta rahaa kun miehellä maksattaa kaiken ovat hyviä rahan pummaajia. Huoraksi myydään miehelle mies saa loppu elämän lähettää rahaa naisen perheelle. Kyllä on noloo kun on vinosilmä vaimona kaikki tietää että on halpatuontia. Pitää olla pilluhullu kun naisen ostaa huhhhh
- Anonyymi
Näin siis kirjoittaa hullupillu, tautinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin siis kirjoittaa hullupillu, tautinen.
Matkailu Gambian hamppilaan on suurissa vaikeuksissa.
Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.35088781 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12581Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692358- 1791955
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161542Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91401- 1121347
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181841328RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601310Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421227