Kuinka vanhana lapsenne ovat oppimaan täysin yksinkertaisia asioita ja sanontoja. Ovatko 1-vuotiaina tai nuorempina jo ymmärtäneet kun olette sanoneet "Ruoka-aika" tms että nyt syödään vai onko ollut vielä sellaista sanojen ja sanontojen opettelua? Entä kuinka hyvin osanneet esim. näyttää mitä mikäkin sana tarkoittaa, esim. kissa, koira, lamppu, tuoli...? Missä iässä sellainen perusymmärrys syntynyt?
Minkä ikäisenä opittu täysin ymmärtämään?
vaikeaa vai onko?
9163
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
En muista, mutta toki tiedämme, että lapsen passiivinen sanavarasto on paljon suurempi, kuin mitä sanoja hän itse osaa käyttää esim. 1 ½ vuotiaana.
Itse uskon, että jo 2-3 kuinen ymmärtää merkittävän joukon sanoja.
About vuoden iässä ymmärsi aika paljon sanoja ja noudatti lyhyitä, yksinkertaisia, kehotuksia (anna äidille, laita pöydälle, nyt on uniaika)
Yllättävän aikaisin huomasi, että vauva alkoi ymmärtämään puhetta, vaikkei vielä tuottanutkaan sanoja, vaan en muista millon tämän havainnon tein. Tämä toinen on nyt vuoden ja ymmärtää kyllä paljon enemmän, kuin mitä itse edes aina hoksaakaan. Kun sanoo syömään, mennään ulos kiikkumaan, äiti lähtee kauppaan jne. niin tietää jo mitä se tarkoittaa ja reagoi niihin :D Aika vähän tämä neiti osoittelee ja nimeää tavaroita, tosin ei me sitä muutenkaan harrasteta, mutta sanoja on kyllä ihan hienosti jo ilmankin.
Noin puolivuotiaina katsoivat sen sanan perään, joka oli näkyvissä, kun sen sanoi. Koira, lamppu, isi jne.
Siinä kymmenkuisena, kävelyn kanssa samanaikaisesti myös ymmärrys lisääntyi kehotusten monimutkaistumiseen. Esim. ota lusikka tai hae uusi vaippa jne.
Vähän päälle vuoden vanhoina pystyivät käsittelemään kaksiosaisia kehotuksia esim. " pallo on sängyn alla, hae se sieltä".
Kiva, että tuli otettua videomatskua kaikesta ihan arkipäiväisestäkin. Muuten nämä olisivat jo aivan unohtuneet, kun nuorinkin on jo yläasteella.
Oma puhuminen tietysti laahaa pahasti jäljessä. Tuntui, että silloin kuin passiivinen sanavarasto käsittää jo satoja erilaisia ilmaisuja, niin oma tuottaminen on vasta kymmenissä erillisissä sanoissa.
Meidän juniori on nyt vähän päälle vuoden. On jo pidemmän aikaa ymmärtänyt yksinkertaisia sanoja ja asioita, esimerkiksi ei, tule tänne, syömään, nukkumaan jne. Nyt ensimmäisiä kertoja alkaa itse esittää (sanattomia) pyyntöjään ja ajatuksiaan. Esimerkiksi osoittaa maitoa, kun haluaa maitoa. Antaa käsineitä, kun haluaa ne laitettavaksi käteensä. Tänään olimme lähdössä kauppaan ja olin pukenut hänet ja sanoin, että nyt mennään. Hän näytti molempia käsiään osoittaakseen, että käsineet unohtuivat. Sanoin, ettei tarvita autossa käsineitä, kun ei ole kylmä ja selvästi lapsi sen ymmärsi, koska lähti heti tulemaan paljain käsin luokseni.
Tunnen itseni niin hölmöksi kun kyselen vieläkin vaikka lapsi parin viikon päästä jo vuoden. Oletteko siis osoittaneet lapselle jotain esinettä, kuvaa, henkilöä, ja sen jälkeen sanoneet sanan ja toistaneet tätä kunnes vauva ymmärtänyt yhdistää asiat? Minulla kun on tapana höpötellä koko ajan, mutten ole varsinaisesti esimerkiksi kirjasta näyttänyt pupua ja toistanut "pupu". Välillä tuntuu että katsoo ihan hämmentyneenä mitä se äiti höpöttelee (juttelen siis ihan kaikkea mitä mieleen tulee), mutta äänensävyistä kyllä erottaa onko joku asia sallittu vai ei, hyvä vai huono juttu. Tai jos puhuu hellittellen niin alkaa itsekin pehmentämään jokellusääntään ja hymyilee pää kenossa. Onko siis liian myöhäistä alkaa opettamaan noita sanoja kuvia/ihmisiä, ja yhdistelemään niitä? Tunnen itseni niin hölmöksi, välillä ei edes puhdas maalaisjärki pelaa arjen kiireen keskellä.
Kyllä jokainen terve lapsi oppii puhumaan ilman mitään erityistä kuvien ja ympäristön objektien esittelyä ja toistelua. Normaali kehitysympäristön puhe riittää aivan mainiosti. Voi olla parempikin.
Eli jatka vain samaan malliin. Ehkä jonkin verran voi nopeuttaa puheen kehitystä jankkaamalla yksittäisiä sanoja, mutta mitä siitä nyt sitten on iloa. Tietysti on hauskaa, kun lapsi hoksaa vaikkapa mikä on lusikka ja erottaa sen muista aterimista. Ja silloinhan ihan luontaisesti tulee jotenkin kannustaneeksi lasta toistolla.
Mutta tärkeintä on arjen keskustelu niin aikuisten kuin lasten ja aikuistenkin välillä.
Kiitos vastauksestasi :) Esikoinen kun kyseessä ja kaikki uutta, joskus tuntuu että pitäisi herätä että pieni ihminen siinä on kasvatettavana, ei mikään alieni joka kaipaa kovaa koulutusta ja oppikirjaa :D Se vaan joskus tuppaa unohtumaan kun miettii että tuleeko tehtyä oikein kaikki lapsen kannalta.
Kunhan sitä vuorovaikutsta, myös sanallista, arjessa on, niin se riittää. Ettei laita vauvaa/ taaperoa jatkuvasti telkkaria katsomaan... Minusta kyllä tuntuisi oudolta jos ei luettaisi/ katseltaisi kuvakirjoa taaperon kanssa. Meillä ainakin tyttö tykkää katsella kirjoja ja kuunnella kun luetaan.