aamulehdessä näytti olevan hakemus myymälävastaaviksi tampereen alueelle, kouluttavat myös. Eli miten on, kuinka moni on vastaaviin hakenut tietäen että kyseinen laitos valmistaa vain ja ainoastaan riistotyövoimaan?
Toiseksi, miksi kukaan yleensäkkään haluaa kiinnittää itsensä kyseiseen laitokseen tietäen että samalla koulutuksella jonka sait aiemmissa kouluissa olisi mahdollista saada parempipalkkaista hommaa, vaikka opiskelijana opintotuella? miksi???
lidl hakee jälleen kerran
2
852
Vastaukset
- saku
Olen myymälävastaavana toisessa kaupparyhmässä ja voin kyllä sanoa, ettei lidl niin paljon eroa muista. Päässyt vaan otsikoihin tiuhaan tahtiin.
Lidlissä palkat ovat sopimuspalkkoja ja suhteessa myymälän myyntiin. Ajattelin hakea sinne ja kysyä millaista ansiota olis tarjolla. ei itseään ole pakko ilmaiseksi myydä!
Paljon riippuu omasta asenteesta ja joustavuudesta miten työpaikassaan viihtyy:).- töissä mv:nä
PALKKA MÄÄRÄYTYY TESin MUKAAN!! MUTTA MYYNTI EI VAIKUTA MILLÄÄN LAILLA PALKKAAN !!! MISTÄ OLETKI NOIN PÄÄTELLYT,, OTTAKAA ASIOISTA SELVÄÄ ENNEN KUN TÄNNE KIRJOTTELETTE NIIN VARMAN OLOSENA
MYYMÄLÄNVASTAAVILLA ON IHA OMA KIINTEE PALKKA MUTTA MYYJILLÄ NORMI TES NE LISÄT ILTA, LAUANTAI , SUNNUNTAI,, ETTÄ NÄIN
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399230Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748074Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625850William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542409Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62127Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821769Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201710Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921486Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71458Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401393